EU:ssa on tekeillä joku kuluttajansuojaa käytännössä osin heikentävä direktiiviehdotus, joka tullee kaatumaan.

Perustelut tehdä tällaisia direktiivejä löytyvät kuulemma Euroopan internet-kaupan kehittymättömyydestä USA:an verrattuna. Komissaarien analyysi on se, että kun sääntelyä on liian vähän, asiakkaat ovat peloissaan eivätkä siksi osta netistä, ja USA:ssa kaikki on tältä osin kunnossa kun pääosin liittovaltion lainsäädäntö säätelee kuluttajansuojaa.

Jälleen kerran esimerkki asiasta, jossa poskelleen menevä analyysi tuottaa pieleen meneviä ehdotuksia.

En tiedä onko Euroopassa nettikauppa kehittymätöntä, mutta totta on, että USA:ssa ostetaan paljon enemmän netistä kuin Euroopassa. Onkohan syy kuitenkaan byrokratian koukeroissa vai hinnassa ja joissain muissa kulttuurillisissa ja bisneksellisissä seikoissa?

USA:ssa nettikauppaan on potkinut vauhtia se, että ostokset ovat salex tax -vapaita, paitsi jos asuu siinä osavaltiossa, jossa kauppa toimii. Eihän USA:n sales tax taida kovimmillaankaan olla kuin noin 9 prosenttia verrattuna 22-25% arvonlisäveroihin, mutta tuottaa se silti hintaeron nettikaupan eduksi, ja kattaa mukavasti isonkin tavaran kuljetuskustannuksia. Tämä on tehnyt nettiostamisesta halvempaa, kun taas Euroopan kilpailluilla markkinoilla nettikaupat eivät välttämättä myy niin paljon halvemmalla kuin marketti, että kannattaa maksaa lisää jonkun tavaran kuljetuksesta ja silti säästää jotakin.

Toinen nettikauppaan vaikuttanut asia on logistiikka. USA on ollut postimyynnin, tv-shoppien jne. luvattu maa jo vuosikymmeniä. Siellä on kilpailtu logistiikkaketju, joka kuljettaa tavaraa halvalla nopeasti ovelta ovelle. Euroopassa vastaavat kuljetusliikkeet ovat premium-palveluita ja hinnoiteltu sen mukaan. Kai kilpailu on tässäkin hiukan alkanut toimia, mutta tässä asiassa Eurooppa tulee vuosia tai vuosikymmeniä USA:n perässä.

Edelliseen liittyvä kulttuuriseikka on se, että Euroopassa useammin molemmat vanhemmat ovat töissä. Jos kuli tuo jonkun härvelin arvottuna aikana virka-aikaan, Suomessa ei ole ketään kotona sitä vastaanottamassa. Pienet asiat voi tilata töihin, mutta jos tilaa 420 tuuman telkkarin toimistolle, sen kotiinkuljetus sieltä on aivan yhtä hankalaa kuin kivijalkakaupastakin. Halvat kuljetuspalvelut eivät kykene useinkaan ilmoittamaan mitään toimitusajasta. Joissain maissa saa lauantaitoimituksen vaivalla, Englannissa lisämaksusta ja tämä auttaa, mutta odottelu venyy helposti pitkäksi jos tilaa loppuviikosta ja toimitus ehtii seuraavan viikon lauantaille.

Kolmas asia on byrokratia. Nykyään EU:ssa nettikauppaa sinänsä voidaan käydä kiusaamatta kuluttajaa tulleilla ja veroilla paitsi jos toimitus onkin Kanaalisaarilta eikä asu Englannissa, mutta kauppias tarvitsee kalliimman softan kyetäkseen velkomaan joka asiakkaalta eri verot ja tilittämään niitä jotenkin sinne tänne. En tiedä kuinka paljon tästä käytännössä aiheutuu työtä, mutta varmaan jotakin. En myöskään tiedä, lisääkö eurooppalainen verotuskäytäntö riskiä, sillä jos asiakas ei lopulta maksa toimitusta jonkun kuprun takia ja luottokorttiyhtiöltä ei saakaan rahojaan kun asiakas on valittanut sinne, pitääkö silti tilittää ALV olemattomasta rahasta? Tässä lienee maakohtaisia eroja.

Suomalaisessa nettikaupassa on erityisongelmana se, että Luottokunta änkyröi vastaan iät ajat eikä Suomeen ollut käytännössä mahdollista perustaa ulkomaille toimittavaa verkkokauppaa. En muista tarkalleen, koska lopetin Nordean/Meritan/whateverin asiakkuuden, lienee ollut joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla Suomessa, sieltä tuli luottokortin mukana paimenkirjeitä, joissa peloteltiin nettiostamisen kauheilla vaaroilla ja kategorisesti kiellettiin käyttämästä korttia nettikaupassa, jota ei ole varmistettu jollain kuolleena syntyneellä SET-palvelulla, jota ei lopulta tarjonnut yksikään kauppa.

Kun kaikennäköisiä Verified by visa -juttuja näkee ainoastaan mannereurooppalaisissa nettikaupoissa, tulee mieleen, että meno on saattanut olla sama muuallakin. Luottokorttiyhtiöt näkivät internet-maksamisessa tilaisuuden yrittää rahastaa lisää samasta maksamispalvelusta, sillä aivokuollut SET ja nykyisin siellä täällä käytössä oleva verified by visa ovat maksullisia palveluja. Tavaran tilaaminen muualta kuin eurooppalaisesta nettikaupasta puolestaan on byrokraattista, sillä se tietää asiointia virka-aikaan auki olevassa tullipostissa.

Neljäs asia on kieliongelma. Euroopassa nettikaupat ovat pääosin englanniksi, mutta ei tarvitse mennä kuin Saksaan, ja sieltä alkaa löytyä ostovoimaista väkeä, joka ei puhu sanaakaan englantia. Alppien eteläpuolisen Afrikan maissa tilanne on vielä huonompi. Näin siis kauppa, joka haluaisi toimia globaalisti EU:n markkinoilla, tarvitsisi tuhottomasti kielenkääntöpalveluja pystyäkseen palvelemaan italialaisia italiaksi, ranskanpullia ranskaksi, polakkeja puolaksi, teutoneita saksaksi ja ihmisiä englanniksi. Näin 400 miljoonan ihmisen markkina-alue tosiasiallisesti kutistuu kunkin kielialueen kaupaksi tai noin 150 miljoonan englantia luontevasti käyttävän ihmisen markkinoiksi.

Veikkaan, että kuluttajansuoja ei ole asiassa edes etäisesti oleellinen juttu. Nettikaupasta tilattavat, ylipäätään mitään suojaa tarvitsevat asiat eli kestokulutushyödykkeet, ovat nykyään sellaisia, että valmistajat tarjoavat globaalin takuun. Elokuvan tapauksessa virheellisen voi palauttaa mihin hyvänsä nettikauppaan, rikki menneestä kodinkoneesta vastaa sen valmistaja. Tietoomme ei ole tullut mitään suuria ongelmia minkään verkkokaupan kanssa. Jotain huijareita on joskus ollut markkinoilla, mutta äkkiä ne ovat sieltä häipyneet.

Jos nettikauppoja halutaan suosia, olisi syyniin otettava enemmänkin luottokorttiyhtiöiden bisnes kuin kuluttajansuoja. Samaten voisi miettiä, onko verotus toteutettu nyt asiakasta ja kauppiasta suosivalla yksinkertaisella tavalla vai onko pyritty maksimoimaan eri valtioiden verotuloja ja estämään verokilpailu tässäkin asiassa.