Yksi Suomen talouden ongelma
15/06/11 18:54
En vieläkään moiti hallitusohjelmaa, vaikka nyt alkaisi olla jo eväitäkin. Kun hallituksesta on tulossa melko vasemmistovetoinen, on helppoa uskoa julkisuuteen tihkuneita tietoja siitä, että neuvottelujen taloussopu on löytynyt viilaamalla säästötarvetta alaspäin. Kun valtio lainaa vuodessa 12-13 miljardia (kunnes lainansaanti loppuu noin 
vuoden kuluttua), tuntuu aivan täydellisen järjettömältä, että joku Jyrki Katainen päättää valtiontalouden vajeen olevankin 2 tai 3 miljardia, eikä kukaan huomaa mitään.
En kuitenkaan puutu tässä vielä tähän vaan käsittelen toisen asian, ja se liittyy Suomen yhdyskunta- ja aluepolitiikkaan.
Tästä taulukosta voimme selvittää, mikä on kaupungeissa asuvien ihmisten osuus eri maissa. Tämä lähestymistapa ei toki ole kaiken kattava, sillä kaupungiksi lasketaan myös keskusta-alueita sellaisista paikoista kuin Kuopio tai Kajaani, joita ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla olemassakaan. Numeroiden absoluuttisella tarkkuudella ei ole kuitenkaan itse asian kannalta merkitystä enkä myöskään aio avata yleiskeskustelua siitä, kuinka mukavaa maalla on kaupunkeihin verrattuna.
Tutkitaan kuitenkin tuon taulukon antia. Kärjessä 100% urbaanilla populaatiolla on kaupunkivaltioita kuten Singapore. Maailman keskiarvo on 60%.
1. Singapore 100%
7. Belgia 97,2%
14. Islanti 92,8%
16. Israel 91,6%
18. Argentiina 90,1%
20. Australia 88,2%
25. Tanska 85,6%
27. Ruotsi 84,2%
34. USA 80,8%
37. Kanada 80,1%
65. Turkki 67,3%
84. Suomi 61,1%
Kuten sanottua, tarkoitus ei ole nyt todistaa kaupunkilaisen elämänmuodon ylivertaisuutta kepulaiseen elämänmuotoon verrattuna. Tarkoitukseni on miettiä tästä seuraavaa rakenteellista talousongelmaa.
Sivuhuomaamme taulukkoa tutkimalla, että alkutuotannon määrä ei tunnu edellyttävän kovin maalaista kansaa. Argentiina, Australia ja Kanada ovat raaka-ainevaltioita, mutta väki niissä melko kaupunkilaista. Tanska on suuri maataloustuotteiden viejä muttei sekään tarvitse kovin paljoa maalaisia. Tästä syystä en osta välittömästi väitettä siitäkään, että Suomen luonnonvarojen hyödyntäminen tarvitsee juuri nykyisen kaltaista yhdyskuntarakennetta ja julkisen rakentamisen politiikkaa.
Suomessa kaupungistuminen on selvästi melko lailla lapsenkengissä kun sitä vertaa muuhun länsimaailmaan.
Suomen perässä tulee länsimaista ainoastaan Kreikka, Portugali ja Irlanti, millä kolmikolla ei juuri nyt mene erityisen vahvasti kuten ei mene kohta Suomellakaan.
Jos ajatellaan, että Suomen viiteryhmä maantieteen ja luonnonolojen perusteella olisi lähinnä Ruotsi ja ehkä vielä hieman enemmän kaupunkilaisuutta suosien, tulee mieleen, että 30% suomalaisista asuu väärässä paikassa. Se on aika paljon se. Tämän joukon uudelleenasuttaminen oikeaan paikkaan nimittäin maksaa mahtavia summia rahaa ja projektia ei ole edes aloitettu.
Virallinen rutiinivalhe tässä asiassa on se, että tarvitsemme kaikki nykyiset aluetukiaismiljardit siihen, että väki ei säntää kasvukeskuksiin nykyistä laajemmissa mitoissa. Tästä seuraa kuitenkin ikävänä varjopuolena se, että kun kovin moni kuitenkin haluaa muuttaa kasvukeskuksiin/kasvukeskukseen, asumisen hinta on noussut järjettömälle tasolle kun mistä hyvänsä koirankopista ollaan valmiita maksamaan juuri niin paljon kun vain pystytään, on kyse sitten vuokrasta tai ostamisesta.
Poliitikoilla on kauniita ohjelmia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisesta, mutta tämä on puuhastelua. Ei sillä tavoin rakenneta asuntoja puolelletoista miljoonalle suomalaiselle pääkaupunkiseudulle. Tämä rakentaminen pitää tehdä yksityisin voimin, mutta julkisen vallan on annettava sille mahdollisuus ensinnäkin kaavoituksella ja toisekseen rakentamalla infrastruktuuria, erityisesti kiskoilla kulkevaa joukkoliikennettä.
Kun tätä ei tehdä vaan julkisen vallan panostus suuntautuu aluepolitiikan muodossa niihin paikkoihin, joissa ei ole juuri mitään omillaan toimeen tulemisen edellytyksiä, asuntopula jatkuu ja asuminen syö kaupunkilaisten tuloista aivan liian suuren osan. Kun raha menee asumiseen, jäjelle jää länsimaisittain varsin niukasti rahaa ns. vapaaseen kulutukseen eli nettoansiot miinus pakolliset menot kuten ruoka ja liikkuminen. Kun vapaan kulutuksen raha on pientä, Suomeen on vaikeaa synnyttää yksityisen sektorin työpaikkoja, sillä asiakaskunta on aivan liian persaukista ja lisäksi 30% asiakkaista asuu jossain kuusen juurella kaukana mahdollisesta palvelusta.
Tämä näkyy melko suoraan Suomen talouden tilassa. Uusista yrityksistä harva pystyy kansainvälistymään kotimarkkinoiden tuotolla, joten firmat päätyvät ulkomaisten yritysten tytäryhtiöiksi kasvuvaiheessa taskurahalla. Työttömyys pysyy sitkeän korkealla, sillä ihmisillä ei
ole varaa kuluttaa ja sitä kautta työllistää. Lisäksi 30% tai enemmänkin työttömistä asuu sellaisessa paikassa, jossa ei tulevaisuudessakaan tule töitä olemaan tarjolla.
Minä näen asian niin, että Suomi näivettää itseään kippaamalla poskettomat määrät rahaa vuosittain ylläpitämään sellaista tapaa asua, joka ei koskaan enää tule olemaan optimaalinen. Kun yhteiskunta ei tee minkäänäköisiä investointeja optimaalisemman yhdyskuntarakenteen synnyttämiseksi, ihmiset joutuvat tekemään tämän nettoansioillaan tai kilvoittelemaan huutokauppatyyliin niukoista asumisresursseista syöden heiltä viimeisetkin ostovoiman rippeet.
Yhden vuoden aluetukiaisten määrällä olisi rakennettu kaikki pääkaupunkiseudulle suunnitteilla olevat ja vuosikymmeniä jumissa olleet ratahankkeet ja rahaa jäisi yli vielä vaikka kuinka paljon teiden ja kunnallistekniikan rakentamiseen ja suoranaiseen asuntotuotantoonkin jos yksityinen sektori ei tästä ole jostain syystä kiinnostunut.
Tätä ei Suomi kuitenkaan tee vaan pyrkii enemmänkin hajasijoittamaan ihmisiä lisää alueellistamispuuhastelulla. Minä en ymmärrä, miksi meidän pitää ostaa kulutyyppisesti aikaa pääkaupunkiseudun kasvun hillitsemiseksi kun samalla ei kuitenkaan tehdä mitään toimenpiteitä, joilla tuohon väistämättömältä näyttävään kasvuun valmistaudutaan. Tämä näyttää puusta katsoen siltä, ettei kyseessä ole mikään väliaikainen jarru vaan pysyväksi tarkoitettu rakenne. Minä en osaa arvata, millaisen loven tämä lyö vuosittain Suomen bruttokansantuotteeseen, sillä näivettyvien alueiden tekohengitys, korkeiden asumismenojen aiheuttama työttömyys ja tekemättä jäävä työ maksaa enemmän kuin laskukoneessani on numeroita.
Kannettu vesi ei yleensä ole pysynyt kaivossa. Veikkaan, ettei pysy tälläkään kerralla, mutta mistähän löytyisi hallitus, joka ryhtyisi investoimaan talouskasvun tekijöihin sen sijaan, että se kuluttaa talouskasvun näivettämiseen?
Ei mistään, vaikka maaseutupuolueet ovatkin oppositiossa. Kaupunkilaispuolueilla ei vain ole munaa tunnustaa olevansa kaupunkilaispuolueita.
En kuitenkaan puutu tässä vielä tähän vaan käsittelen toisen asian, ja se liittyy Suomen yhdyskunta- ja aluepolitiikkaan.
Tästä taulukosta voimme selvittää, mikä on kaupungeissa asuvien ihmisten osuus eri maissa. Tämä lähestymistapa ei toki ole kaiken kattava, sillä kaupungiksi lasketaan myös keskusta-alueita sellaisista paikoista kuin Kuopio tai Kajaani, joita ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla olemassakaan. Numeroiden absoluuttisella tarkkuudella ei ole kuitenkaan itse asian kannalta merkitystä enkä myöskään aio avata yleiskeskustelua siitä, kuinka mukavaa maalla on kaupunkeihin verrattuna.
Tutkitaan kuitenkin tuon taulukon antia. Kärjessä 100% urbaanilla populaatiolla on kaupunkivaltioita kuten Singapore. Maailman keskiarvo on 60%.
1. Singapore 100%
7. Belgia 97,2%
14. Islanti 92,8%
16. Israel 91,6%
18. Argentiina 90,1%
20. Australia 88,2%
25. Tanska 85,6%
27. Ruotsi 84,2%
34. USA 80,8%
37. Kanada 80,1%
65. Turkki 67,3%
84. Suomi 61,1%
Kuten sanottua, tarkoitus ei ole nyt todistaa kaupunkilaisen elämänmuodon ylivertaisuutta kepulaiseen elämänmuotoon verrattuna. Tarkoitukseni on miettiä tästä seuraavaa rakenteellista talousongelmaa.
Sivuhuomaamme taulukkoa tutkimalla, että alkutuotannon määrä ei tunnu edellyttävän kovin maalaista kansaa. Argentiina, Australia ja Kanada ovat raaka-ainevaltioita, mutta väki niissä melko kaupunkilaista. Tanska on suuri maataloustuotteiden viejä muttei sekään tarvitse kovin paljoa maalaisia. Tästä syystä en osta välittömästi väitettä siitäkään, että Suomen luonnonvarojen hyödyntäminen tarvitsee juuri nykyisen kaltaista yhdyskuntarakennetta ja julkisen rakentamisen politiikkaa.
Suomessa kaupungistuminen on selvästi melko lailla lapsenkengissä kun sitä vertaa muuhun länsimaailmaan.
Jos ajatellaan, että Suomen viiteryhmä maantieteen ja luonnonolojen perusteella olisi lähinnä Ruotsi ja ehkä vielä hieman enemmän kaupunkilaisuutta suosien, tulee mieleen, että 30% suomalaisista asuu väärässä paikassa. Se on aika paljon se. Tämän joukon uudelleenasuttaminen oikeaan paikkaan nimittäin maksaa mahtavia summia rahaa ja projektia ei ole edes aloitettu.
Virallinen rutiinivalhe tässä asiassa on se, että tarvitsemme kaikki nykyiset aluetukiaismiljardit siihen, että väki ei säntää kasvukeskuksiin nykyistä laajemmissa mitoissa. Tästä seuraa kuitenkin ikävänä varjopuolena se, että kun kovin moni kuitenkin haluaa muuttaa kasvukeskuksiin/kasvukeskukseen, asumisen hinta on noussut järjettömälle tasolle kun mistä hyvänsä koirankopista ollaan valmiita maksamaan juuri niin paljon kun vain pystytään, on kyse sitten vuokrasta tai ostamisesta.
Poliitikoilla on kauniita ohjelmia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisesta, mutta tämä on puuhastelua. Ei sillä tavoin rakenneta asuntoja puolelletoista miljoonalle suomalaiselle pääkaupunkiseudulle. Tämä rakentaminen pitää tehdä yksityisin voimin, mutta julkisen vallan on annettava sille mahdollisuus ensinnäkin kaavoituksella ja toisekseen rakentamalla infrastruktuuria, erityisesti kiskoilla kulkevaa joukkoliikennettä.
Kun tätä ei tehdä vaan julkisen vallan panostus suuntautuu aluepolitiikan muodossa niihin paikkoihin, joissa ei ole juuri mitään omillaan toimeen tulemisen edellytyksiä, asuntopula jatkuu ja asuminen syö kaupunkilaisten tuloista aivan liian suuren osan. Kun raha menee asumiseen, jäjelle jää länsimaisittain varsin niukasti rahaa ns. vapaaseen kulutukseen eli nettoansiot miinus pakolliset menot kuten ruoka ja liikkuminen. Kun vapaan kulutuksen raha on pientä, Suomeen on vaikeaa synnyttää yksityisen sektorin työpaikkoja, sillä asiakaskunta on aivan liian persaukista ja lisäksi 30% asiakkaista asuu jossain kuusen juurella kaukana mahdollisesta palvelusta.
Tämä näkyy melko suoraan Suomen talouden tilassa. Uusista yrityksistä harva pystyy kansainvälistymään kotimarkkinoiden tuotolla, joten firmat päätyvät ulkomaisten yritysten tytäryhtiöiksi kasvuvaiheessa taskurahalla. Työttömyys pysyy sitkeän korkealla, sillä ihmisillä ei
Minä näen asian niin, että Suomi näivettää itseään kippaamalla poskettomat määrät rahaa vuosittain ylläpitämään sellaista tapaa asua, joka ei koskaan enää tule olemaan optimaalinen. Kun yhteiskunta ei tee minkäänäköisiä investointeja optimaalisemman yhdyskuntarakenteen synnyttämiseksi, ihmiset joutuvat tekemään tämän nettoansioillaan tai kilvoittelemaan huutokauppatyyliin niukoista asumisresursseista syöden heiltä viimeisetkin ostovoiman rippeet.
Yhden vuoden aluetukiaisten määrällä olisi rakennettu kaikki pääkaupunkiseudulle suunnitteilla olevat ja vuosikymmeniä jumissa olleet ratahankkeet ja rahaa jäisi yli vielä vaikka kuinka paljon teiden ja kunnallistekniikan rakentamiseen ja suoranaiseen asuntotuotantoonkin jos yksityinen sektori ei tästä ole jostain syystä kiinnostunut.
Tätä ei Suomi kuitenkaan tee vaan pyrkii enemmänkin hajasijoittamaan ihmisiä lisää alueellistamispuuhastelulla. Minä en ymmärrä, miksi meidän pitää ostaa kulutyyppisesti aikaa pääkaupunkiseudun kasvun hillitsemiseksi kun samalla ei kuitenkaan tehdä mitään toimenpiteitä, joilla tuohon väistämättömältä näyttävään kasvuun valmistaudutaan. Tämä näyttää puusta katsoen siltä, ettei kyseessä ole mikään väliaikainen jarru vaan pysyväksi tarkoitettu rakenne. Minä en osaa arvata, millaisen loven tämä lyö vuosittain Suomen bruttokansantuotteeseen, sillä näivettyvien alueiden tekohengitys, korkeiden asumismenojen aiheuttama työttömyys ja tekemättä jäävä työ maksaa enemmän kuin laskukoneessani on numeroita.
Kannettu vesi ei yleensä ole pysynyt kaivossa. Veikkaan, ettei pysy tälläkään kerralla, mutta mistähän löytyisi hallitus, joka ryhtyisi investoimaan talouskasvun tekijöihin sen sijaan, että se kuluttaa talouskasvun näivettämiseen?
Ei mistään, vaikka maaseutupuolueet ovatkin oppositiossa. Kaupunkilaispuolueilla ei vain ole munaa tunnustaa olevansa kaupunkilaispuolueita.
blog comments powered by Disqus