click tracking

Nalle ja lähtijät

Björn Wahlroos on avautunut tänään ja kertonut, että hyvinvointivaltiot houkuttelevat pummeja ja rikkaat puolestaan lähtevät. Tässä on osaltaan totuuden siemen, mutta luulen, että Wahlroos ja valtaosa muista ei oikein ymmärrä, mitä siitä seuraa ja missä on todellinen ongelma.

Käsitellään ensiksi rikkaat.

Rikkaat ovat vaeltaneet historian saatossa aina. Suomen nykyisiä rikkaita toisaalta luonnehtii se, että he eivät ole lähteneet juuri mihinkään. Ei minulle tule mieleen montaakaan lähtijää. Muutamia lähinnä myyntivoittojen saajia tulee mieleen, mutta he ovat lähinnä nousukkaita eivätkä rikkaita. Pääomatulot voi kuka hyvänsä tarpeeksi äveriäs muuttaa suunnilleen nollalla prosentilla verotettavaksi muuttamalla vaikkapa Dubaihin, joka ottaa tällaisia ihmisiä vastaan mielellään. Veroprosenttinsa voi puolittaa muuttamalla Pietariin. Miksi näin ei tehdä sankoin joukoin?

Lähinnä siksi, että jos omaisuutta on kymmeniä tai satoja miljoonia ja vuositulot kymmeniä miljoonia, elämänlaatu ei oleellisesti muutu siitä, saako 42 miljoonan vuosituloista käteensä 42, 35 vai 32 miljoonaa. Leivän päälle riittää juuri ja juuri voita tuolla pienimmälläkin summalla. Elämänlaatuun tässä tuloluokassa vaikuttavat muut asiat. Jos elämä on Suomessa ja viihtyy Suomessa, ei ole mitään syytä muuttaa muualle vain veroprosentin pienentämiseksi. Tämä koskee muutakin sosdem-Eurooppaa. Jos tällainen henkilö lähtee, hän tekee lähtöpäätöksensä muista syistä johtuen: henkilökohtaista läsnäoloa vaativa bisnes on muualla, muualla on parempi ilmasto, parempaa ruokaa tai lämpimämpää olutta. Muuttoliike ei mitenkään automaattisesti vie pienemmän verotuksen maihin.

Tietysti tässäkin on rajansa, eli jos näitä ihmisiä ruvetaan verottamaan jonkun kipurajan ylitse, silloin myös taloudellinen elämänlaatu paranee lähtemällä ja lähtijöitä saattaa todellakin olla. Tässä on kuitenkin enemmän kyse asenteista ja yhteiskunnan sentimentistä. Mitään peruspalveluja tai muuta haaskausta ei rahoiteta rikkailta kerätyillä veroilla, on veroprosentti mikä tahansa, sillä heitä on vähän. Sosiaalidemokratian rahoittaminen tarvitsee keskiluokkien ankarasti verotetut massat.

Toisaalta rikkaiden lähteminen ei ole juuri tästä syystä häntä, joka koiraa heiluttaa. Ei tämä kourallinen miljonäärejä ole veroineen mikään kansakunnan selkäranka. He väittävät, että mennessään he vievät myös bisneksensä. Tämä voi tietysti olla totta, mutta kun suomalaiset bisnesmiehet sijoittavat rahojaan ja firmojaan kiivaasti Kiinaan, johon heillä ei ole mitään tunnesiteitä saati, että se olisi heidän asuinpaikkansa, voin ainakin keskustelun pohjaksi väittää, että bisneksen menestyminen Suomessa ei riipu siitä, onko Suomessa residenttejä ökyrikkaita vai ei. Toivon, että heitä on, mutta jos Suomen bisnescase on kunnossa, joko suomalaiset tai muun maalaiset bisnesmiehet kyllä sijoittavat toimintojaan Suomeen jos vain tarina on tuttu ja sitä markkinoidaan.

Sitten käsitellään köyhät.

Pummeja todellakin vyöryy rajojen ylitse. Eivät pahantahtoisuuttaan vaan paremman elämän toivossa. Kun länsimaiset yhteiskunnat eivät kykene heitä työllistämään vaikka isolla osalla olisi työhalujakin, tuloksena on elättien lähiöitä. Tämä on hyvinvointivaltion ominaisuus. Ei siksi, että tulokkaat suorastaan tulisivat sosiaaliturvan perässä vaan siksi, että hyvinvointivaltioissa ei kannata teettää sellaista työtä, jota nämä ihmiset osaisivat tehdä, ja kykenisivät siitä maksetuilla palkoilla vielä elämään.

Tästä on kuitenkin yhtymäkohta maahanmuuttoasioihin. En mene siihen sen kummemmin, mutta jos länsimaat myöntäisivät avokätisemmin työnhakulupia, jotka eivät oikeuta sosiaaliturvaan tai pysyvään oleskeluun ellei itseään kykene elättämään, olisi tilanne kaikille paljon selkeämpi.
IMG_1300 - Version 2
Nyt tullaan turvapaikanhakijoina, joilla puolestaan on subjektiivinen oikeus sosiaaliturvalla elelyyn. Jos turvapaikanhakijoista onnistuttaisiin todella käännyttämään nopeasti kaikki ne, jotka eivät ankarasti tulkiten täytä pakolaissopimuksen kriteerejä, tätä kautta ei Eurooppaan tulisi juuri ketään ja koko ihmisryhmä ei olisi oleellinen.

Maahanmuuton laadullinen parantaminen on kaikkien länsimaissa asuvien etu, mutta tätä laadullista parantamista ei tarvitse tehdä etnisin tai uskonnollisin kriteerein. Voimme ottaa fiksut, taitavat ja ahkerat mistä hyvänsä, toivottomia tapauksia ei kannata ottaa mistään. Panostamalla oikeuteen tulla hakemaan töitä ja sääntöjen rikkojien palauttamiseen saavutettaisiin oikeastaan kaikki oleelliset parannustavoitteet. Tämäkin on sosiaalidemokratian ominaisuus, sillä kun elatus tarjotaan kaikille asukeille, on huoltosuhde pakko pitää kunnossa, vaikka se ei aina tunnu humaanilta ja mukavalta. Jos yhteiskunnat eivät tarjoa töitä edes omille pahnanpohjimmaisille, heitä ei kannata ottaa lisää ulkomailta.

Periaatteessa Wahlroos on oikeassa siinä, että jos huoltosuhde keikahtaa huonommaksi, maksumiesten rasitus kasvaa liian kovaksi, ja tästä seuraa ongelmia. Suurin huoltosuhteen heikentäjä on kuitenkin se, että syntyperäiset ihmiset eivät pärjää länsimaiden työmarkkinoilla. Asiaa ei kannata heikentää entisestään väärällä maahanmuutolla, mutta oleellinen kysymys ratkaistavaksi on se, miten saamme nykyiset ihmiset töihin. Löytyisiköhän Wahlroosilta ajatuksia ja rahaa tällaisten työpaikkojen luomiseen? Ei taida löytyä, parempi työllistää kiinalaisia.

Lopuksi käsitellään itse ongelma.

Kun huoltosuhteen keikahtaminen on vaarallista mutta toisaalta rikkaiden lähteminen vaikuttaisi melko vähäpätöiseltä asialta, miksi tästä kannattaa puhua? Siksi, että suorin tie ongelmiin on maksukykyisen ylemmän keskiluokan eksodus. Valkokaulustyöläisten muutto maasta toiseen on pääosin juuri tuon joukon muuttoa, ja siinä Suomi on todennäköisesti Länsi-Euroopan suurin häviäjä jos katsotaan lähtijöiden ja tulijoiden suhdetta.

Toistaiseksi lähdetään lähinnä Eurooppaan ja valkoisiin siirtomaihin, mutta kovin kaukana ei ole se, että myös kaukaisemmissa ja vieraammissa maissa on runsaasti valkoihoista kriittistä massaa. Singapore on esimerkki bisneskeskittymästä, johon länkkäri voi aivan hyvin mennä ilman toivotonta kulttuuri- ja kielishokkia. Näitä voisi aivan hyvin syntyä muuallekin kunhan lähtijöitä on tarpeeksi. Jos taas ylemmän keskiluokan lähtökitka madaltuu, silloin hyvinvointivaltion rahoitus on nykyistäkin suuremmissa ongelmissa nopeasti.

Ihmisten kielitaito on parantunut, yhteydet maailmaan ovat helppoja ja halpoja niin sähköisesti kuin fyysisestikin. Kulttuurillisesti ylempi keskiluokka sopeutuu nyt muualle helpommin kuin 30 vuotta sitten ja 30 vuoden kuluttua helpommin kuin nyt. Bisneskulttuuri yhdistää.

Tässä asiassa ei vielä ole suurta ongelmaa, mutta asiaa ei kannata sivuuttaa. Rikkaiden hyysääminen on joutavaa, sillä he eivät muuta mitään. Köyhien hyysääminen on joutavaa, sillä heidän tukemisensa on menoerä muttei ikinä tuota juuri mitään. Keskiluokka on tässä avainasemassa eivätkä suinkaan köyhät tai rikkaat.

Keskiluokan etu ei ole julkisen sektorin ja julkisten palveluiden alasajo tai ihmisten pakottaminen tekemään täysin vastentahtoisesti moraalinsa vastaisia asioita. Keskiluokan etu sen sijaan on, että julkinen sektori on äärimmäisen tehokas ja huoltosuhteen vaaliminen otetaan tosissaan.

Huoltosuhteen sijaan tarvittaisiin toinenkin luku. Nimittäin se, joka kertoo, kuinka moni yksityisen sektorin työntekijä elättää ne kaikki muut. Ei siksi, että julkisella sektorilla tehtävä työ olisi kategorisesti arvotonta. Vaan siksi, että huomataan, ettei huoltosuhdeongelma parane paisuttamalla byrokratiaa.
blog comments powered by Disqus