Melkeinpä joka maassa keskustellaan juuri nyt siitä, miten ensi vuoden budjettia pitäisi mulkata, että siitä saataisiin elvyttävämpi.

Suomessa tunnutaan lähinnä keskittyvän rakentamiseen ja opposition vaatimukseen, että pitäisi rakentaa vieläkin enemmän. Tämä tie ei kuitenkaan johda mihinkään.

Tämä elvytyskeino on peräisin kultaiselta suljetun talouden, Brezhnevin ja Kekkosen ajalta. Menneen maailman lama oli sellainen, että valkokaulusväki ei huomannut sitä oikeastaan ollenkaan, tehdasduunarit olivat jonkun aikaa pakkolomalla, ja rakennuksilla oli täysin kuollutta. Näin elvytys kohdistettiin rakentamiseen.

Tietysti on järkevää rakentaa tarpeellisia asioita silloin kun rakentaminen on halpaa, mutta tarpeettomia asioita ei kannata rakentaa vaikka sillä olisi kuinka työllistävä vaikutus. Tuon ajan lamassa oleellista oli se, että tehdasduunarit selvisivät lomautuksista ansiosidonnaisella ilman suurempaa murhetta ja rakennusmiehet myös. Rakennusmies saa pahimmassa tapauksessa 500 päivää ansiosidonnaista edelleen, ja kun samalla voi tehdä pimeästi keikkaa tutuille, elintaso ei käytännössä muutu miksikään. Ja rakennusmies tietää, että lama loppuu joskus ja rakentaminen alkaa taas.

Tämä asetelma ei ole muuttunut miksikään rakennusmiesten osalta. Nyt sen sijaan on teollisuusduunareilla edessä toisenlainen sopeutuminen, koska tehtaita suljetaan eivätkä ne enää palaa. 500 päivää voi lusia ansiosidonnaisella, mutta sitten pitäisi tehdä jotain muuta. Pelkkä rakentamiseen keskittyminen sivuuttaa nämä ihmiset kokonaan.

Valkokaulustyöläistenkin tilanne on muuttunut. Ensi kertaa 90-luvun alun lamassa se osui suuresti myös heihin, ja heidän tapauksessaan tilanne on helposti se, että koko ala lähtee Suomesta tai muuttaa muotoaan sellaiseksi, etteivät työt enää palaa. Ennen 90-luvun alun pankkikriisiä joka kaupungin joka kadunkulmassa oli vähintään yhden pankin konttori. Nyt näistä on suljettu kaksi kolmasosaa tai jotain eikä niistä poispotkituille ole pankkikonttorihommaa löytynyt, koska konttoreita ei ole.

Seuraavaksi valkokaulushommista lähtee tutkimusta ja tuotekehitystä. Kun se muuttaa kerran Intiaan, se ei sieltä enää palaa. Näissä hommissa on erityisongelmana se, että ne ovat nyt palkkatasoltaan parempia kuin ansiosidonnaisen työttömyysturvan idioottimaisen leikkurin raja. Joten siis jos on tehnyt jotakin viidellä tonnilla kuukaudessa ja homma katoaa, ansiosidonnaisella ei todennäköisesti maksa edes asuntolainansa lyhennyksiä, joten edessä on asuntojen pakkomyyntejä ja entistä syvempi lama.

Rakentamiseen keskittyminen ja perinteinen elvytys ovat menneen maailman asioita. Kotimainen kysyntä täytyy pitää käynnissä vaikka väkisin, ja tämä tehdään parhaiten tuloveroja alentamalla. Kulutusveroja ei kannata alentaa, koska kauppiaat voivat vaivatta puhaltaa olemattoman kilpailun maassa nämä rahat itselleen.

Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta pitäisi korjata leikkuriehtoa enemmän tätä päivää muistuttavaksi. Nykyisin leikkuri heilahtaa 2205 euron ylittävältä summalta kuukausituloissa, ja kun suomalaisen keskipalkka on kolmisen tonnia, lienee totuus se, että 2/3 suomalaisista on tuon leikkurin piirissä. Kun vakuutusmaksuissa ei ole leikkuria, ei sitä pitäisi olla maksetuissa korvauksissakaan jos kyse olisi vakuutuksesta eikä tulontasauksesta ja oikeudenmukaisesta herrojen kyykyttämisestä. Kun töitä lähtee alta myös valkokaulusväeltä, heille pitää tarjota sellainen työttömyysturva, etteivät he joudu myymään asuntoaan ensimmäisen vaikeuden tullen.

Koulutukseen panostaminen on vähän niin ja näin. Muuntokoulutus duunarialoilla lienee tarpeellista, mutta valkokaulustyöläisistä ei saa koulutettua metallimiehiä eikä mikään koulu voi opettaa kovin helposti kännykänsuunnittelijaa muuttumaan vaikkapa lääketeollisuuden suureksi visionääriksi. Enemmänkin pitäisi keskittyä siihen, että Suomeen voi syntyä pieniä yrityksiä työllistämään näitä ihmisiä ja tekemään jotakin, joka aikanaan käy kaupaksi.

Ansiosidonnaisella kitkuttavat ja korviaan myöten veloissa olevat eivät käytännössä saa lainaa mistään yrityksen perustamiseen. Suomen pääomasijoittajat mahtuvat yhteen taksiin, joten käytännössä hukkaamme paljon lahjakkuutta ja potentiaalia siihen, että ideat eivät vain koskaan toteudu rahoituksen puutteen takia.

Nykyisen laman jäljiltä ainoastaan työnsä menettävä rakennusmies voi olla varma siitä, että hän on taas töissä laman loputtua, mikäli ei onnistunut alkoholisoitumaan lama-aikana. Kukaan muu ei voi olla siitä varma, joten toimenpiteiden pitäisi kohdistua nimenomaan niihin muihin eikä rakennusmiehiin, joiden tilanteen korjaa aika itsekseen tällä kerralla kuten aina ennenkin.