Kunnallispolitiikkaa
15/10/08 15:09 Filed in: Politiikkaa
En ole kunnallisvaaleissa tai miksi hemmetin kuntavaaleiksi niitä pitäisikään kutsua, äänioikeutettu eli sinänsä asia ei minua kiinnosta millään tavoin.
Mutta koko kunnallisvaaleissa ja kunnallispolitiikassa on Suomessa asioita vinksallaan. Puolet kunnallisvaalikeskustelusta käytetään itse asiassa keskustelemiseen sellaisista asioista, joihin kunnanvaltuustoilla ei ole mitään sanansijaa. Toinen puoli käytetään keskustelemaan sellaisista asioista, jotka on ylhäältä määrätty kuntien tehtäväksi ja lähinnä kunnassa voidaan päättää siitä, lakaistaanko käytävät mopilla vai luudalla.
Tämä koko rakenne pitäisi purkaa kuten myös älytön valtionosuusjärjestelmä, jossa ei ennustettavuus ole ollut kaksinen. Kun kuntatalouksia täytyy pitää jatkuvasti näennäisessä kriisissä valtionosuustyöryhmien hämäämiseksi, palvelut pidetään väkisin kehnoina mutta kalliina ja byrokratia turskeana. Jos kunta erehtyy pistämään taloutensa hyvään kuntoon, laskee veroäyriä ja tarjoaa erinomaisia palveluja halvalla, seuraavassa valtionosuusuudistuksessa tuosta kunnasta tehdään maksumies ja raha äyskäröidään naapurikuntaan, joka ymmärsi asianmukaisesti törsätä velaksi kylpylähotelliin ja pitää palvelut ala-arvoisina.
Kun tehtävät on annettu ylhäältä ja toisaalta reunaehtona pitää olla kaiken tekeminen huonosti tai kalliisti tai joku tulee ja vie rahat kuin moppe luun, kunnallispolitiikasta on tullut älytön aparaatti, joka käyttää valtaa vahingollisten asioiden tekemiseen.
Sinänsä asia on tavallaan huojentava, koska kunnallispoliitikot eivät useinkaan ole parasta a-ryhmää. Normaali tie kunnanvaltuustoon käy jonkun kaupunginosayhdistyksen, yhdenasianliikkeen tai puuhastelukerhon kautta. Näissä kerhoissa on lähinnä hulluja ja änkyröitä, ja nämä valitsevat joukostaan tyhmimmän, hulluimman ja kaikkein eniten pihalla olevan henkilön ja ryhtyvät ajamaan tätä kunnanvaltuustoon päästäkseen hänestä eroon. Tämä metodi tuottaa sangen kummallisen joukon kuntalaisia edustamaan, ja tässä mielessä on hyvä, ettei heillä ole pahemmin toimintavaltaakaan.
Mutta jos kunnallispolitiikkaan haluttaisiin jotain järkeä, pitäisi erottaa tarkemmin valtion tekemät ja rahoittamat asiat ja jättää kunnalle sitten täysi päätösvalta ja rahoitusvastuu lopuissa. Jos periferioita on pakko tukea jotenkin, sitten tuetaan, mutta ajatuksen pitäisi olla, että 90% kunnista pärjäisi tulorahoituksella. Niin kauan kuin silloin tällöin uusiksi arvottavat valtionosuudet ovat kuntatalouden selkäranka, mistään itsehallinnosta ei pahemmin voi puhua ja koko kunnallisdemokratian ajatus lakkaa olemasta.
Mutta koko kunnallisvaaleissa ja kunnallispolitiikassa on Suomessa asioita vinksallaan. Puolet kunnallisvaalikeskustelusta käytetään itse asiassa keskustelemiseen sellaisista asioista, joihin kunnanvaltuustoilla ei ole mitään sanansijaa. Toinen puoli käytetään keskustelemaan sellaisista asioista, jotka on ylhäältä määrätty kuntien tehtäväksi ja lähinnä kunnassa voidaan päättää siitä, lakaistaanko käytävät mopilla vai luudalla.

Kun tehtävät on annettu ylhäältä ja toisaalta reunaehtona pitää olla kaiken tekeminen huonosti tai kalliisti tai joku tulee ja vie rahat kuin moppe luun, kunnallispolitiikasta on tullut älytön aparaatti, joka käyttää valtaa vahingollisten asioiden tekemiseen.
Sinänsä asia on tavallaan huojentava, koska kunnallispoliitikot eivät useinkaan ole parasta a-ryhmää. Normaali tie kunnanvaltuustoon käy jonkun kaupunginosayhdistyksen, yhdenasianliikkeen tai puuhastelukerhon kautta. Näissä kerhoissa on lähinnä hulluja ja änkyröitä, ja nämä valitsevat joukostaan tyhmimmän, hulluimman ja kaikkein eniten pihalla olevan henkilön ja ryhtyvät ajamaan tätä kunnanvaltuustoon päästäkseen hänestä eroon. Tämä metodi tuottaa sangen kummallisen joukon kuntalaisia edustamaan, ja tässä mielessä on hyvä, ettei heillä ole pahemmin toimintavaltaakaan.
Mutta jos kunnallispolitiikkaan haluttaisiin jotain järkeä, pitäisi erottaa tarkemmin valtion tekemät ja rahoittamat asiat ja jättää kunnalle sitten täysi päätösvalta ja rahoitusvastuu lopuissa. Jos periferioita on pakko tukea jotenkin, sitten tuetaan, mutta ajatuksen pitäisi olla, että 90% kunnista pärjäisi tulorahoituksella. Niin kauan kuin silloin tällöin uusiksi arvottavat valtionosuudet ovat kuntatalouden selkäranka, mistään itsehallinnosta ei pahemmin voi puhua ja koko kunnallisdemokratian ajatus lakkaa olemasta.