Rangaistusasteikko

Tänään joku huumejengi sai 13 vuotta linnaa, eli enemmän kuin mitä taposta saa. Ruotsista kantautui viikolla uutisia, että joku
tupakan salakuljetuksesta tuomittu oli saanut kuusi vuotta ehdotonta. Toisaalta olemme saaneet lukea viikolla myös kahdesti puukotuksista. Yksi Helsingissä, yksi Joensuussa, jossa tunnettu väkivaltarikollinen ja rikoksenuusija huitaisee taas puukolla ohikulkijaa.

Minusta näyttäåä siltä, että oikeusjärjestyksen ensimmäinen periaate meilläpäin on suojella valtion verotuloja. En erityisemmin pidä tästä. Lakia ja oikeutta tarvitaan heikomman suojelemiseen vahvemman mielivallalta. Vahvin voi aina tehdä mitä huvittaa ilman lakejakin. Nyt kuitenkin lainsäädännössä ja rangaistuskäytännössä lähdetään siitä, että vahvaa valtiota pitää suojella erityistoimenpitein heikompien yksilöiden mielivallalta. Tämä ajatusmaailma on sangen vieras ja muutenkin järkeä vailla. Veropetoksesta saa Suomessa linnaa. Sveitsissä parkkisakon tyyppisen valvontamaksun, Virossa ei mitään paitsi että joutuu maksamaan maksamatta jääneet verot ja päälle 0,06% päivässä korkoa.

Ja mitä ihmettä tuomitut ja parantumattomiksi ainakin toistaiseksi tiedetyt väkivaltarikolliset sitten tekevät kadulla?
blog comments powered by Disqus