Raiskauskriisikeskus haluaa Suomen lakiin “naisrauhapykälän”.

Perusteena tälle epätasa-arvohammastani jokseenkin ikävästi vihlaisevalle lainsäädännölle mainitaan se, että yleensä perheväkivaltatapauksissa tuomio annetaan vain viimeisimmästä rötöksestä muttei niistä edellisistä vaikka sama meno olisi jatkunut jo pitkään. Ongelma nykyisessä lainsäädännössä on kuulemma se, että osa jutuista ehtii vanhentua ja vanhojen juttujen toteen näyttäminen on hankalaa, ja naisrauhalaki edistäisi nimenomaan tätä todistelupuolta perusteilla, joita ei mainita.

Tämä koko ajatusrakennelma on mieltä vailla.

Suomessa ei ole mitään sellaista lakia, joka pakottaisi tuomitsemaan vain viimeisimmän rötöksen vaan oikeudella on nykyisenkin lainsäädännön perusteella mahdollisuus käsitellä kaikki mahdolliset ja mahdottomat rötökset ja antaa niistä isompi kakku. Jos oikeusistuimet eivät tätä mahdollisuutta käytä tai syyttäjät eivät syytä, silloin pitää korjata tämä asia eikä säätää mikkihiirilainsäädäntöä. Minua mietityttää lisäksi, mitä oikein ajatellaan kun kuulemma naisrauhalaki helpottaisi vanhojen juttujen näyttämistä.

Nykyisin epäilen, että vanhat jutut jätetään käsittelemättä siksi, ettei niistä ole löydettävissä tarpeeksi näyttöä rosvon kiistattoman syyllisyyden osoittamiseksi. Oikeusjärjestelmämme lähtee siitä, että ihmiset on osoitettava syyllisiksi eikä siitä, että heidän on osoitettava itsensä syyttömiksi jos sattuvat olemaan miehiä. En tiedä miten ehdotettu naisrauhalaki asiaa edesauttaisi, mutta pelkään pahaa. Sillä tuomita voisi jo nytkin jos on näyttöä, mutta tuomioita ei ylimuistoisista asioista paukkaa, koska asiaa ei voida näyttää mitenkään uskottavasti. Jos siis naisrauhalain tarkoitus on poistaa vanhoista tapahtumista näyttövaatimus ja todeta rötöksen tapahtuneen jos nainen väittää sen tapahtuneen, hylkäämme oikeusvaltion periaatteita.

Lisäksi haluaisin muistuttaa poliittisesti sangen epäkorrektisti, että henkilö, joka antaa saman henkilön mukiloida itseään toisen kerran, ei ole uhri vaan hölmö.