Sijoittamisesta
31/12/08 13:23
En periaatteessa jaa sijoitusvinkkejä, mutta ehkäpä tässä kohtaa nyt on mahdollisuus yhdistellä sangen köykäisesti yleisesti tiedossa olevia ja historiallisia asioita ja tehdä muutama havainto.
Tämän hetken euroalueen asukin vinkkelistä tilanne on se, että euro on hirvittävän vahva. Tämä vahvuus ei perustu oikeastaan muuhun kuin korkoeroon sekä siihen, että Manner-Eurooppa on aina ennen tullut lamasykleissä USA:n ja Britannian perässä ja näin näyttäisi käyvän tälläkin kertaa.
Jos siis nyt siirtää rahansa puntiin ja dollareihin, sen tekee todennäköisesti sangen hyvällä kurssilla. Lama alkaa hyökätä mantereelle nyt tosissaan, joten korkoero saattaa poistua jo tammikuun 8. päivä. Ja vaikkei poistuisikaan, euroalueen talous on vasta syöksymässä lamaan kun taas USA:ssa on kärvistelty jo vuosi ja Britanniassa vajaa. Näen kristallipallostani, että euron tie on tästä seuraavan vuoden ajan alaspäin. Kuinka paljon, sillä ei ole väliä, mutta ei se tästä oleellisesti vahvemmaksikaan muuttune.
Toisaalta Euroopassa osakekurssien voi odottaa rämpivän pidempään tästä päivästä laskettuna kuin USA:ssa, koska nousu todennäköisesti alkaa sieltä dynaamisen talouden takia eikä pysähtyneisyyden ja sosialidemokratian niskaperseotteessa painiskelevasta Manner-Euroopasta.
Yhdistämällä nämä asiat voisi arvella, että tällä hetkellä kannattaisi sijoittaa Pohjois-Amerikkaan. Ja Euroopassa Britanniaan. Euroalue ei tarjonne vielä vuoteen pahemmin muuta kuin lamaa, byrokratiaa, komiteamietintöjä ja näivettymistä, mutta nyt euroista pääsee eroon erinomaiseen hintaan, koska sopulit eivät ole vielä lähteneet liikkeelle. Jos he liikkeelle lähtevät, tuloksena on euron heikkeneminen sekä osakekurssien lasku vielä nykyisestäkin kun sijoituksia siirretään eurooppalaisista kupongeista muualle.
Itse arvon tässä nyt, mitä pitäisi tehdä Suomessa oleville sijoituksille. Ne ovat kokonaisuutena tappiolla, enkä hyödy näistä tappioista verotuksellisesti mitään. Toisaalta niiden siirtäminen Englantiin tai ainakin jollekin sitä lähellä olevalle pikkusaarelle olisi valuuttakurssillisesti houkutteleva, ja jos mietin tilannetta reilu vuosi sitten, saisin nyt suunnilleen saman määrän puntia sijoituksillani kuin olisin saanut tuolloin. Jos jätän rahat Eurooppaan, otan vähän turhan ison riskin. Jos taas siirrän ne tänne, joudun realisoimaan hyödyttömiä tappioita ja laskemaan omaisuuteni verotuksellista arvoa siinä tapauksessa, että joku haluaa tulevista voitoista jotain veroja periä.
Näitä voi jokainen omia rahojaan veivaava miettiä. Maantieteen lisäksi pitäisi keksiä toimialoja, joissa konkurssiriskit ovat vähäisimpiä. Ja se onkin jo huomattavasti haasteellisempaa. Finanssisektori on kriisissä. Savupiipputeollisuus on kriisissä. Palveluyritystä kaatuu kun heinää kun maksukykyiset asiakkaat ovat kadonneet. Tukku- ja vähittäiskauppaa kaatuu Englannissa päivittäin. Luksustavarabisneksessä ei ainakaan ole kasvua.
Osaa toimialoista kannattanee karttaa tykkänään. Ja loppujen sisällä painottaa hinnalla eikä mielikuvilla kilpailevia yrityksiä, koska asiakaskunnan persaukistuminen on tosiasia.
Tämän hetken euroalueen asukin vinkkelistä tilanne on se, että euro on hirvittävän vahva. Tämä vahvuus ei perustu oikeastaan muuhun kuin korkoeroon sekä siihen, että Manner-Eurooppa on aina ennen tullut lamasykleissä USA:n ja Britannian perässä ja näin näyttäisi käyvän tälläkin kertaa.

Toisaalta Euroopassa osakekurssien voi odottaa rämpivän pidempään tästä päivästä laskettuna kuin USA:ssa, koska nousu todennäköisesti alkaa sieltä dynaamisen talouden takia eikä pysähtyneisyyden ja sosialidemokratian niskaperseotteessa painiskelevasta Manner-Euroopasta.
Yhdistämällä nämä asiat voisi arvella, että tällä hetkellä kannattaisi sijoittaa Pohjois-Amerikkaan. Ja Euroopassa Britanniaan. Euroalue ei tarjonne vielä vuoteen pahemmin muuta kuin lamaa, byrokratiaa, komiteamietintöjä ja näivettymistä, mutta nyt euroista pääsee eroon erinomaiseen hintaan, koska sopulit eivät ole vielä lähteneet liikkeelle. Jos he liikkeelle lähtevät, tuloksena on euron heikkeneminen sekä osakekurssien lasku vielä nykyisestäkin kun sijoituksia siirretään eurooppalaisista kupongeista muualle.
Itse arvon tässä nyt, mitä pitäisi tehdä Suomessa oleville sijoituksille. Ne ovat kokonaisuutena tappiolla, enkä hyödy näistä tappioista verotuksellisesti mitään. Toisaalta niiden siirtäminen Englantiin tai ainakin jollekin sitä lähellä olevalle pikkusaarelle olisi valuuttakurssillisesti houkutteleva, ja jos mietin tilannetta reilu vuosi sitten, saisin nyt suunnilleen saman määrän puntia sijoituksillani kuin olisin saanut tuolloin. Jos jätän rahat Eurooppaan, otan vähän turhan ison riskin. Jos taas siirrän ne tänne, joudun realisoimaan hyödyttömiä tappioita ja laskemaan omaisuuteni verotuksellista arvoa siinä tapauksessa, että joku haluaa tulevista voitoista jotain veroja periä.
Näitä voi jokainen omia rahojaan veivaava miettiä. Maantieteen lisäksi pitäisi keksiä toimialoja, joissa konkurssiriskit ovat vähäisimpiä. Ja se onkin jo huomattavasti haasteellisempaa. Finanssisektori on kriisissä. Savupiipputeollisuus on kriisissä. Palveluyritystä kaatuu kun heinää kun maksukykyiset asiakkaat ovat kadonneet. Tukku- ja vähittäiskauppaa kaatuu Englannissa päivittäin. Luksustavarabisneksessä ei ainakaan ole kasvua.
Osaa toimialoista kannattanee karttaa tykkänään. Ja loppujen sisällä painottaa hinnalla eikä mielikuvilla kilpailevia yrityksiä, koska asiakaskunnan persaukistuminen on tosiasia.
blog comments powered by Disqus