Vilkas, Nuhanenä vai Lystikäs?
18/12/07 15:05
Kukahan kertoisi Suomen vallankahvalle, että tällaisten asioiden kanssa askarteleminen ei kuulu hallitukselle tai eduskunnalle?
Maan ylimmän johdon pitäisi miettiä, millä eväillä Suomi on kilpailukykyinen yhteiskunta suurten ikäluokkien siirtyessä kaikkialla läntisessä maailmassa eläkkeelle ja koulutetun työvoiman pulan muuttuessa siinä määrin kovaksi totuudeksi, että korkeasti koulutettuja ruvetaan jahtaamaan ulkomaille jo opiskeluaikana. Tai miten Suomi pärjää maailmassa, jossa kaikkea löytyvää ei voidakaan enää polttaa ja kaupaksi käyvin vientiartikkeli on tieto eikä paperi, jolle se muinaisuudessa painettiin. Valtiovallan ei, helvetti, tarvitse puuttua millään tavoin siihen, miten yritykset mainostavat. Jos mainokset eivät miellytä, kauppa ei käy. Ja virkavalta voi jo nyt puuttua tiettyihin ylilyönteihin. Ja mainonnalla on jopa itsesääntelyelin.
Minä en tiedä tarvitsemmeko me tissinkuvia mainoksiin. Sen tiedän, että me emme tarvitse ministereitä, jotka käyttävät aikansa tissinkuvista keskustelemiseen. Ja senkin tiedän, että katselen mieluummin tissejä mainoksissa kuin Mauri Pekkarista tv:ssä.

blog comments powered by Disqus