Pysähtyneisyys ja lama
23/08/11 11:04
Kolme vuotta sitten alkanut lama ei osoita mitään loppumisen merkkejä ja nyt on taas jouduttu tekemään yksi budjetti. Se on suunnaltaan oikeanlainen mutta kunnianhimoltaan riittämätön ja siinä näkyy puolueiden iltalypsyjen kädenjälki eikä vastuullinen ote.
Budjetin tekoaika oli mahdollisimman huono. Hieman ristiriitaisesti uskon, että Suomessa kyllä kyetään tekemään tarvittavia päätöksiä sitten kun on pakko, mutta juuri nyt tarvittavia päätöksiä pitäisi tehdä USA:ssa ja Manner-Euroopassa. Molemmissa paikoissa poliittinen koneisto näyttää täysin kyvyttömältä tekemään mitään kovin nopeasti.
Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, kyseessä ei ole mikään pankkikriisi tai finanssisektorin kriisi, jossa ahneet kapitalistit vilungilla rehellistä petkuttavat. Nelisen vuotta sitten kriisi alkoi pankkikriisinä, mutta nykyiset ongelmat liittyvät julkistalouksiin. Julkiset sektorit kaikkialla ovat eläneet yli varojensa täysin
surutta luottaen siihen, että joku muu korjaa asiat joskus. Kun touhua on harrastettu yli sukupolvien, ei länsimaista tunnu löytyvän ketään, joka osaisi laittaa asiat kuntoon. Poliittinen koneisto on rahanjako- ja tukiaisautomaatti eikä se kykene missään radikaaleihin talouden rakenteiden uudistamisiin.
Julkisen sektorin kriisi vyöryy yksityiselle sektorille, sillä liian moni yritys ja yrityksen asiakas on riippuvainen julkisesta rahoituksesta, jonka määrä on auttamatta laskusuunnassa. Julkinen sektori on muuttunut verkossaan röhnöttäväksi hämähäkiksi, joka pitää käsissään kaikkia lankoja ja pistää poskeensa kaiken, mitä verkkoon tarttuu. Yksityisten yritysten välinen bisnes ilman minkäänlaista julkisen sektorin osanottoa tuntuu olevan kovin rajoittunutta vaikka juuri nyt sitä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan.
Nyt julkistaloudet pakotetaan kääntymään säästömoodiin ja kenelläkään ei ole kykyä eikä halua saneeraukseen. Julkiset sektorit eivät tarvitse juustohöylää vaan ne tarvitsevat kassaraa. Juustohöyläys tuottaa näennäisiä säästöjä pienellä vaivalla ja todellisia säästöjä suurella vaivalla, mutta riskinä tässä on höylätä julkinen palvelu silti melko kalliiksi mutta käyttökelvottomaksi laadultaan. Tällöin ihmiset rikastuessaan ostavat tämän palvelun parempilaatuisena yksityiseltä aiheuttaen tilanteen, jossa maksetaan kahdesti ja saadaan kerran, ja tämä ei tuota mitään.
Oma viestini on ollut toistakymmentä vuotta se, että julkinen sektori pitäisi rakentaa uudelleen määrittelemällä, mitä palveluja sen kuuluu tuottaa. Sen sijaan, että mennään kunkin hallinnonalan sisälle tekemään juustohöylätyyppisiä ratkaisuja ja irtisanomaan muutamia konttorirottia, mietitään, mitä ylipäätään julkisella sektorilla pitäisi tehdä ja sitten katsotaan, mihin on rahaa, tärkeimpänä pidetystä aloittaen. Olisikohan vielä rahaa tämän priorisoinnin jälkeen maatalouden miljarditukiaisiin tai yrityksille vuosittain kipattaviin rahoihin?
Nyt kun Suomen julkistaloutta yritetään edes pikkuisen tasapainottaa, on alkanut sekä poliitikkojen, lehtineekerien että kadunmiesten suunnasta varsin outo urputus: kaikille tuntuu olevan ongelmana se, että ihmiset/kansalaiset/perheet/lapsiperheet/whatever “kurjistuvat” tehtyjen leikkausten ja veronkorotusten seurauksena. Hallitusta moititaan siis siitä, että se tekee työtään, vaikkakin hieman laiskanlaisesti.
Yksikään näistä usein vasemmalle vinksallaan olevista älyköistä ei ilmeisesti ajattele sitä, mihin julkisen sektorin raha oikein kuluu. Heidän teoriansa tuntuu olevan se, että julkisen sektorin raha tuottaa ihmisille hyvinvointia, sillä aina kun tätä rahaa ollaan karsimassa tai suuntaamassa uudelleen, he huutavat, ettei noin saa tehdä, kun kerran hyvinvointi kärsii. Nyt kun menoja on pakko leikata ja veroja korottaa, he tuntuvat olevan aivan täydellisen yllättyneitä siitä, että se näkyy jotenkin ihmisten kukkaroissa.
Tietenkin se näkyy ihmisten kukkaroissa. Kuka ihme veronkorotukset sitten maksaisi ja keneltä hieman supistettu julkisen sektorin kulutus olisi pois jos ei ihmisiltä? Herroilta? Jos taas ajatus on se, että julkinen sektori saadaan finansseiltaan tasapainoon ilman, että kukaan huomaa mitään, mihin sitten perustui alkuperäinen väite siitä, että julkinen sektori tuottaa ihmisille hyvinvointia?
Budjettiesityksessä paistaa kuitenkin läpi kunnianhimottomuus, ja tämä oli vasta valtion talous. Kuntataloutta ei ole kukaan uskaltanut edes tarkastella.
Kun luen talousarvioesitystä, siitä ilmenee, että huolimatta “säästämisestä”, valtion
menot nousevat 2% edellisvuoteen verrattuna. Mitä ihmeen säästämistä se on, että törsätään enemmän? Olisi nyt edes voinut yrittää nollatulokseen pyrkiä. Vertailun vuoksi useimpien Englannin kuntien council taxit (jotka siis maksetaan laskulla puntina per asunto eikä prosentteina tuloista) on onnistuttu pitämään samana viimeiset kolme vuotta. Ehkäpä osaltaan tästä johtuu, että Britannian säästötoimet alkavat myös tuottaa tuloksia. Kun inflaatio laukkaa, nollatulos on oikeastaan säästämistä, vaikka inflaatio ei nykyisellään olekaan merkitykseltään sitä, mitä ennen, mutta tästä toisessa jutussa lisää.
USA näyttää kyvyttömältä tekemään mitään ennen kuin presidentinvaalit on käyty. Eurooppa näyttää kyvyttömältä tekemään mitään, ennen kuin euroaluetta on supistettu.
USA:ssa Obaman kannatus on niin vahvaa, että republikaaneilla ei ole mitään hävittävää, ja republikaanit pystyvät kaiken päätöksenteon halutessaan pysäyttämään. Euroopassa taas on käynnissä taisto siitä, tuleeko EU:sta liittovaltio vai eikö tule. Kansat eivät halua liittovaltioita missään, toisaalta valtioliitto näyttää olevan kyvytön tekemään päätöksiä, sillä osa jäsenmaista sooloilee joka päätöksen kohdalla. Esimerkiksi Suomen pellefanttipuolueiden vaatimat “takuut” Kreikan tukipaketille ovat nyt Euroopan laajuinen ongelma, joka on onnistunut jälleen kerran pysäyttämään päätöksenteon kaikkialla aivan turhaan.
Yksi Euroopan laajuinen ongelma on kansan kriisitietoisuuden puute. Kun ihmiset kuvittelevat edelleen, että kyse on pankkikriisistä, he ihmettelevät, miksi heidän pitää maksaa “herrojen” kupruja. Samalla he eivät tule ajatelleeksi, että he ovat pelastamassa omia hyvinvointivaltioitaan ja julkisia palveluitaan, sillä niistähän tässä on pääosin kysymys. Kun ihmiset eivät ymmärrä, miksi tehdään heidän kannaltaan järjettömältä tuntuvia päätöksiä, he vastustavat niitä. Niin minäkin vastustaisin.
Eipä ole näkynyt missään EU:n presidenttiä (kuka lie) tai ketään kovan sarjan kasvoa, joka Iiro Viinasen lailla selittäisi kameroiden edessä kerran päivässä, miten karmealta ympärillä oikein näyttää.
Budjetin tekoaika oli mahdollisimman huono. Hieman ristiriitaisesti uskon, että Suomessa kyllä kyetään tekemään tarvittavia päätöksiä sitten kun on pakko, mutta juuri nyt tarvittavia päätöksiä pitäisi tehdä USA:ssa ja Manner-Euroopassa. Molemmissa paikoissa poliittinen koneisto näyttää täysin kyvyttömältä tekemään mitään kovin nopeasti.
Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, kyseessä ei ole mikään pankkikriisi tai finanssisektorin kriisi, jossa ahneet kapitalistit vilungilla rehellistä petkuttavat. Nelisen vuotta sitten kriisi alkoi pankkikriisinä, mutta nykyiset ongelmat liittyvät julkistalouksiin. Julkiset sektorit kaikkialla ovat eläneet yli varojensa täysin
Julkisen sektorin kriisi vyöryy yksityiselle sektorille, sillä liian moni yritys ja yrityksen asiakas on riippuvainen julkisesta rahoituksesta, jonka määrä on auttamatta laskusuunnassa. Julkinen sektori on muuttunut verkossaan röhnöttäväksi hämähäkiksi, joka pitää käsissään kaikkia lankoja ja pistää poskeensa kaiken, mitä verkkoon tarttuu. Yksityisten yritysten välinen bisnes ilman minkäänlaista julkisen sektorin osanottoa tuntuu olevan kovin rajoittunutta vaikka juuri nyt sitä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan.
Nyt julkistaloudet pakotetaan kääntymään säästömoodiin ja kenelläkään ei ole kykyä eikä halua saneeraukseen. Julkiset sektorit eivät tarvitse juustohöylää vaan ne tarvitsevat kassaraa. Juustohöyläys tuottaa näennäisiä säästöjä pienellä vaivalla ja todellisia säästöjä suurella vaivalla, mutta riskinä tässä on höylätä julkinen palvelu silti melko kalliiksi mutta käyttökelvottomaksi laadultaan. Tällöin ihmiset rikastuessaan ostavat tämän palvelun parempilaatuisena yksityiseltä aiheuttaen tilanteen, jossa maksetaan kahdesti ja saadaan kerran, ja tämä ei tuota mitään.
Oma viestini on ollut toistakymmentä vuotta se, että julkinen sektori pitäisi rakentaa uudelleen määrittelemällä, mitä palveluja sen kuuluu tuottaa. Sen sijaan, että mennään kunkin hallinnonalan sisälle tekemään juustohöylätyyppisiä ratkaisuja ja irtisanomaan muutamia konttorirottia, mietitään, mitä ylipäätään julkisella sektorilla pitäisi tehdä ja sitten katsotaan, mihin on rahaa, tärkeimpänä pidetystä aloittaen. Olisikohan vielä rahaa tämän priorisoinnin jälkeen maatalouden miljarditukiaisiin tai yrityksille vuosittain kipattaviin rahoihin?
Nyt kun Suomen julkistaloutta yritetään edes pikkuisen tasapainottaa, on alkanut sekä poliitikkojen, lehtineekerien että kadunmiesten suunnasta varsin outo urputus: kaikille tuntuu olevan ongelmana se, että ihmiset/kansalaiset/perheet/lapsiperheet/whatever “kurjistuvat” tehtyjen leikkausten ja veronkorotusten seurauksena. Hallitusta moititaan siis siitä, että se tekee työtään, vaikkakin hieman laiskanlaisesti.
Yksikään näistä usein vasemmalle vinksallaan olevista älyköistä ei ilmeisesti ajattele sitä, mihin julkisen sektorin raha oikein kuluu. Heidän teoriansa tuntuu olevan se, että julkisen sektorin raha tuottaa ihmisille hyvinvointia, sillä aina kun tätä rahaa ollaan karsimassa tai suuntaamassa uudelleen, he huutavat, ettei noin saa tehdä, kun kerran hyvinvointi kärsii. Nyt kun menoja on pakko leikata ja veroja korottaa, he tuntuvat olevan aivan täydellisen yllättyneitä siitä, että se näkyy jotenkin ihmisten kukkaroissa.
Tietenkin se näkyy ihmisten kukkaroissa. Kuka ihme veronkorotukset sitten maksaisi ja keneltä hieman supistettu julkisen sektorin kulutus olisi pois jos ei ihmisiltä? Herroilta? Jos taas ajatus on se, että julkinen sektori saadaan finansseiltaan tasapainoon ilman, että kukaan huomaa mitään, mihin sitten perustui alkuperäinen väite siitä, että julkinen sektori tuottaa ihmisille hyvinvointia?
Budjettiesityksessä paistaa kuitenkin läpi kunnianhimottomuus, ja tämä oli vasta valtion talous. Kuntataloutta ei ole kukaan uskaltanut edes tarkastella.
Kun luen talousarvioesitystä, siitä ilmenee, että huolimatta “säästämisestä”, valtion
USA näyttää kyvyttömältä tekemään mitään ennen kuin presidentinvaalit on käyty. Eurooppa näyttää kyvyttömältä tekemään mitään, ennen kuin euroaluetta on supistettu.
USA:ssa Obaman kannatus on niin vahvaa, että republikaaneilla ei ole mitään hävittävää, ja republikaanit pystyvät kaiken päätöksenteon halutessaan pysäyttämään. Euroopassa taas on käynnissä taisto siitä, tuleeko EU:sta liittovaltio vai eikö tule. Kansat eivät halua liittovaltioita missään, toisaalta valtioliitto näyttää olevan kyvytön tekemään päätöksiä, sillä osa jäsenmaista sooloilee joka päätöksen kohdalla. Esimerkiksi Suomen pellefanttipuolueiden vaatimat “takuut” Kreikan tukipaketille ovat nyt Euroopan laajuinen ongelma, joka on onnistunut jälleen kerran pysäyttämään päätöksenteon kaikkialla aivan turhaan.
Yksi Euroopan laajuinen ongelma on kansan kriisitietoisuuden puute. Kun ihmiset kuvittelevat edelleen, että kyse on pankkikriisistä, he ihmettelevät, miksi heidän pitää maksaa “herrojen” kupruja. Samalla he eivät tule ajatelleeksi, että he ovat pelastamassa omia hyvinvointivaltioitaan ja julkisia palveluitaan, sillä niistähän tässä on pääosin kysymys. Kun ihmiset eivät ymmärrä, miksi tehdään heidän kannaltaan järjettömältä tuntuvia päätöksiä, he vastustavat niitä. Niin minäkin vastustaisin.
Eipä ole näkynyt missään EU:n presidenttiä (kuka lie) tai ketään kovan sarjan kasvoa, joka Iiro Viinasen lailla selittäisi kameroiden edessä kerran päivässä, miten karmealta ympärillä oikein näyttää.
blog comments powered by Disqus