Urpilaisen taustajoukot
12/08/11 08:33
En tiedä, mitä peliä SDP juuri nyt pelaa, mutta hyvä kysymys on, tietävätkö itsekään.
Urpilainen nimitti juuri avustajakseen julkisten alojen ammattiliittoja edustavan Tuire Santamäki-Vuoren. Eihän ay-toiminta tietysti ihmistä pahenna, mutta jossain määrin outo veto tämä valinta on. SDP on yrittänyt pyristellä irti ammattiliittojen apupuolueen imagostaan ja tämä nimitys ei varmasti asiaa auta. Eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta kyllä tässä melko vahvaa signaalia on SDP tai ainakin Urpilainen antamassa siitä, että työmarkkinajärjestöillä kuuluu olla valtiovaltaa edelleenkin eikä ainoastaan parlamentaarisella koneistolla. Jos kolmikantayhteistyö (= työmarkkinajärjestöt tekevät vesitetyt kompromissinsa jos onnistuvat, valtiovalta ei tee mitään) ei maistu, nimitetään vain ay-jyrät avainhenkilöiksi edustamaan työmarkkinakenttää hallituksen sisällä tai sitä lähellä ja mikään ei muuttunut.
SDP:n kannalta asia on tietysti riski. Näyttäisi siltä, että suomalainen ei nykyään erityisemmin rakasta korporaatiovaltaa. Tästä kielii korporaatiovallan ulkopuolelta tulevien vasemmistopuolueiden suosio nuorten joukossa sekä toisaalta persujen nousu. SDP näyttää nyt ummistavan tältä ajatukselta korvansa. Onnistuuko se muuttamaan maailmaa vai muuttaako maailma SDP:tä? Nähtäväksi jää.
Suomen ja suomalaisten kannalta on oireellista, että välttämättömistä julkisen sektorin säästöistä päättävä ministeri ottaa oikeaksi kädekseen julkisen sektorin ammattiliiton edunvalvojan. Tapahtuukohan mitään julkisen sektorin työvoimaa tai etuja koskevia säästöratkaisuja?
Eikä tarvinnut odottaa päivääkään niin lausuntoautomaatti alkaa tursuta. En minäkään sinänsä kannata ainakaan nyt tietämäni valossa palkanalennuksia kautta linjan julkiselle sektorille. Todennäköisesti joukossa on kuitenkin ammattiryhmiä, joille palkanalennuksia tai etujen leikkauksia voidaan tarjota osana palkkaneuvotteluja ja normaalia työmarkkinaprosessia. Tätä sitten vastustetaan lakkoilemalla ja etsitään kompromissia, mutta tämä on kokonaisuudessaan työntekijän ja työnantajan välinen asia.
Santamäki-Vuori on kuitenkin täydellisessä siilipuolustuksessa, ovelasti vielä vanhan virkansa edustajana tietenkin ilman mitään kytköstä tulevaan. Paitsi ehkä vähän, sillä hän kertoo kyllä jo “me”-muodossa, että julkisen sektorin duuneihin pitää löytää tekijöitä, vaikka ammattiliittojen toimenkuvaan tämä ei ole koskaan kuulunut:
Kotimaisen kysynnän ja työllisyyden turvaamiseksi on erityisen tärkeää ylläpitää ostovoimaa,
jolloin palkanalennukset ovat täysin poissuljettu vaihtoehto.
Santamäki-Vuori ei hyväksy Elorannan väitettä, että julkisen sektorin henkilöstöä pitää vähentää, jollei muita säästökohteita löydy.
- Peruslähtökohta on, että julkiselle sektorille on lainsäädännössä asetettu tehtäviä ja meidän täytyy pitää huolta siitä, että tehtävillä on tekijänsä ja että heidät siitä oikeudenmukaisella tavalla palkitaan.
Julkisen sektorin säästöihin Santamäki-Vuori vaatii ratkaisuja, joissa maksumiehinä ovat julkisten sektorin työntekijöiden sijaan kaikki kansalaiset.
- Ei voi olla, että julkisen sektorin työntekijät joutuvat luopumiaan omista oikeuksistaan julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Tässä on monta asiaa niin täydellisen poskellaan, että Urpilainen tuntuu saavan itselleen kolmannen vasemman käden, jossa on peukalo keskellä kämmentä.
Santamäki-Vuori siis vastustaa kategorisesti kaikkia asioita, jos ne jotenkin liittyvät julkisen sektorin henkilöstöön. Joko sen määrään tai etuihin. Kun julkisen sektorin menoista palkkamenot ovat leijonanosa, hän tulee sulkeneeksi kaiken tämän säästöjen ulkopuolelle. Mistä niitä sitten haetaan, sillä apupoikapuolue SDP vastustaa kaikkia sellaisia säästöjä, joilla puututaan tulonsiirtoihin tai palveluihin? Jos ei saa säästää henkilöstöstä palvelun laatuun koskematta eikä saa säästää palveluista henkilöstön määrään koskematta, mistä ihmeestä oikein saa säästää? Aivan oikein: ei mistään.
Minä en ymmärrä, miten julkinen sektori voi toteuttaa säästönsä ilman, että kosketaan julkiseen sektoriin vaan otetaan kaikilta muilta. Ei varmasti ymmärrä kovin moni muukaan, mutta siinäpä on ministeriön virkamiehillä ihmettelemistä kun ministeri käskee etsiä säästöjä ja antaa reunaehdoksi, että säästöt pitää toteuttaa säästöjä aiheuttamatta. Joskus tuntuu, että Hölmölän meno on huomattavan täysipäistä suomalaisen politiikan etulinjaan verrattuna. Voisi myös penätä hieman oikeudenmukaisuuden perään ja ihmetellä, miksi asiansa sössinyt julkinen sektori ei joutuisi pistämään kotipesäänsä kuntoon vaan sen lisäksi pitäisi sössiä paremmin asiansa hoitaneen yksityisen sektorin elämä vain siksi, ettei julkisella sektorilla tarvitsisi muuttaa mitään.
Santamäki-Vuori unohtaa lisäksi, että ostovoimaa on kyllä yksityisenkin sektorin työntekijällä, ja jos sitä verotetaan hieman kevyemmin kun rahaa ei kierrätetä julkisen sektorin kautta, ostovoimaa on yhteiskunnassa melko lailla saman verran. Ehkä jopa hieman enemmän, sillä hieman keskipalkkaa paremmin tienaavien kulutus on laadullisesti parempaa osuen enemmän kotimaisen työn kulutukseen kuin pienipalkkaisen kulutus, joten isompi osa rahaa jää kiertämään toiseen kertaan yhteiskunnassa ennen kuin se on niistetty lopullisesti veroina valtiolle tai voittoina kapitalistin kukkaroon.
Jos leikitellään numeroilla ja ajatellaan, että 25% olisi jotenkin siedettävä julkisen sektorin osuus BKT:stä vaikka sekin on vielä pulskemman puoleinen, paljonko jää erilaisiin rahallisiin tulonsiirtoihin käytettäväksi jos julkisen sektorin henkilöstö olisi menoineen täsmälleen nykyisen suuruinen eikä mihinkään saisi koskea. Veikkaan, ettei pennin hyrrää.
Näillä resepteillä pidettän huoli siitä, että Suomessa yksityinen sektori ei jatkossakaan nouse kovin keskeiseen asemaan. Tai no, nousee se, siinä kohtaa kun Suomen valtio on Kreikan asemassa eikä saa lainaa mistään ilman, että muut tekevät puolestamme sanelupäätöksinä kaiken sen, mihin poliitikkomme eivät nyt kykene. Silloin julkisen sektorin rooli ajetaan alas ja yksityinen on siihen verrattuna kuningas, mutta olikohan hinta sittenkään oikea?
Urpilainen nimitti juuri avustajakseen julkisten alojen ammattiliittoja edustavan Tuire Santamäki-Vuoren. Eihän ay-toiminta tietysti ihmistä pahenna, mutta jossain määrin outo veto tämä valinta on. SDP on yrittänyt pyristellä irti ammattiliittojen apupuolueen imagostaan ja tämä nimitys ei varmasti asiaa auta. Eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta kyllä tässä melko vahvaa signaalia on SDP tai ainakin Urpilainen antamassa siitä, että työmarkkinajärjestöillä kuuluu olla valtiovaltaa edelleenkin eikä ainoastaan parlamentaarisella koneistolla. Jos kolmikantayhteistyö (= työmarkkinajärjestöt tekevät vesitetyt kompromissinsa jos onnistuvat, valtiovalta ei tee mitään) ei maistu, nimitetään vain ay-jyrät avainhenkilöiksi edustamaan työmarkkinakenttää hallituksen sisällä tai sitä lähellä ja mikään ei muuttunut.
SDP:n kannalta asia on tietysti riski. Näyttäisi siltä, että suomalainen ei nykyään erityisemmin rakasta korporaatiovaltaa. Tästä kielii korporaatiovallan ulkopuolelta tulevien vasemmistopuolueiden suosio nuorten joukossa sekä toisaalta persujen nousu. SDP näyttää nyt ummistavan tältä ajatukselta korvansa. Onnistuuko se muuttamaan maailmaa vai muuttaako maailma SDP:tä? Nähtäväksi jää.
Suomen ja suomalaisten kannalta on oireellista, että välttämättömistä julkisen sektorin säästöistä päättävä ministeri ottaa oikeaksi kädekseen julkisen sektorin ammattiliiton edunvalvojan. Tapahtuukohan mitään julkisen sektorin työvoimaa tai etuja koskevia säästöratkaisuja?
Eikä tarvinnut odottaa päivääkään niin lausuntoautomaatti alkaa tursuta. En minäkään sinänsä kannata ainakaan nyt tietämäni valossa palkanalennuksia kautta linjan julkiselle sektorille. Todennäköisesti joukossa on kuitenkin ammattiryhmiä, joille palkanalennuksia tai etujen leikkauksia voidaan tarjota osana palkkaneuvotteluja ja normaalia työmarkkinaprosessia. Tätä sitten vastustetaan lakkoilemalla ja etsitään kompromissia, mutta tämä on kokonaisuudessaan työntekijän ja työnantajan välinen asia.
Santamäki-Vuori on kuitenkin täydellisessä siilipuolustuksessa, ovelasti vielä vanhan virkansa edustajana tietenkin ilman mitään kytköstä tulevaan. Paitsi ehkä vähän, sillä hän kertoo kyllä jo “me”-muodossa, että julkisen sektorin duuneihin pitää löytää tekijöitä, vaikka ammattiliittojen toimenkuvaan tämä ei ole koskaan kuulunut:
Kotimaisen kysynnän ja työllisyyden turvaamiseksi on erityisen tärkeää ylläpitää ostovoimaa,
Santamäki-Vuori ei hyväksy Elorannan väitettä, että julkisen sektorin henkilöstöä pitää vähentää, jollei muita säästökohteita löydy.
- Peruslähtökohta on, että julkiselle sektorille on lainsäädännössä asetettu tehtäviä ja meidän täytyy pitää huolta siitä, että tehtävillä on tekijänsä ja että heidät siitä oikeudenmukaisella tavalla palkitaan.
Julkisen sektorin säästöihin Santamäki-Vuori vaatii ratkaisuja, joissa maksumiehinä ovat julkisten sektorin työntekijöiden sijaan kaikki kansalaiset.
- Ei voi olla, että julkisen sektorin työntekijät joutuvat luopumiaan omista oikeuksistaan julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Tässä on monta asiaa niin täydellisen poskellaan, että Urpilainen tuntuu saavan itselleen kolmannen vasemman käden, jossa on peukalo keskellä kämmentä.
Santamäki-Vuori siis vastustaa kategorisesti kaikkia asioita, jos ne jotenkin liittyvät julkisen sektorin henkilöstöön. Joko sen määrään tai etuihin. Kun julkisen sektorin menoista palkkamenot ovat leijonanosa, hän tulee sulkeneeksi kaiken tämän säästöjen ulkopuolelle. Mistä niitä sitten haetaan, sillä apupoikapuolue SDP vastustaa kaikkia sellaisia säästöjä, joilla puututaan tulonsiirtoihin tai palveluihin? Jos ei saa säästää henkilöstöstä palvelun laatuun koskematta eikä saa säästää palveluista henkilöstön määrään koskematta, mistä ihmeestä oikein saa säästää? Aivan oikein: ei mistään.
Minä en ymmärrä, miten julkinen sektori voi toteuttaa säästönsä ilman, että kosketaan julkiseen sektoriin vaan otetaan kaikilta muilta. Ei varmasti ymmärrä kovin moni muukaan, mutta siinäpä on ministeriön virkamiehillä ihmettelemistä kun ministeri käskee etsiä säästöjä ja antaa reunaehdoksi, että säästöt pitää toteuttaa säästöjä aiheuttamatta. Joskus tuntuu, että Hölmölän meno on huomattavan täysipäistä suomalaisen politiikan etulinjaan verrattuna. Voisi myös penätä hieman oikeudenmukaisuuden perään ja ihmetellä, miksi asiansa sössinyt julkinen sektori ei joutuisi pistämään kotipesäänsä kuntoon vaan sen lisäksi pitäisi sössiä paremmin asiansa hoitaneen yksityisen sektorin elämä vain siksi, ettei julkisella sektorilla tarvitsisi muuttaa mitään.
Santamäki-Vuori unohtaa lisäksi, että ostovoimaa on kyllä yksityisenkin sektorin työntekijällä, ja jos sitä verotetaan hieman kevyemmin kun rahaa ei kierrätetä julkisen sektorin kautta, ostovoimaa on yhteiskunnassa melko lailla saman verran. Ehkä jopa hieman enemmän, sillä hieman keskipalkkaa paremmin tienaavien kulutus on laadullisesti parempaa osuen enemmän kotimaisen työn kulutukseen kuin pienipalkkaisen kulutus, joten isompi osa rahaa jää kiertämään toiseen kertaan yhteiskunnassa ennen kuin se on niistetty lopullisesti veroina valtiolle tai voittoina kapitalistin kukkaroon.
Jos leikitellään numeroilla ja ajatellaan, että 25% olisi jotenkin siedettävä julkisen sektorin osuus BKT:stä vaikka sekin on vielä pulskemman puoleinen, paljonko jää erilaisiin rahallisiin tulonsiirtoihin käytettäväksi jos julkisen sektorin henkilöstö olisi menoineen täsmälleen nykyisen suuruinen eikä mihinkään saisi koskea. Veikkaan, ettei pennin hyrrää.
Näillä resepteillä pidettän huoli siitä, että Suomessa yksityinen sektori ei jatkossakaan nouse kovin keskeiseen asemaan. Tai no, nousee se, siinä kohtaa kun Suomen valtio on Kreikan asemassa eikä saa lainaa mistään ilman, että muut tekevät puolestamme sanelupäätöksinä kaiken sen, mihin poliitikkomme eivät nyt kykene. Silloin julkisen sektorin rooli ajetaan alas ja yksityinen on siihen verrattuna kuningas, mutta olikohan hinta sittenkään oikea?
blog comments powered by Disqus