Paperitehtaita suljetaan siellä täällä. Ei ollut yllätys kenellekään lehtiä lukeneelle. Todennäköisesti tehtaiden sulkemiset eivät edes jää tähän. Paperin kulutus on laskussa ja asiakkaat vaativat kierrätyspaperia.

Mitä seuraavaksi? Metalliteollisuus? Savupiipputeollisuudella on ollut taipumus kadota kehittyneistä teollisuusmaista. Suomessa ollaan tässä kehityksessä jäljessä, koska pystyimme halpana pidetyllä energialla ja jatkuvilla devalvaatioilla pitämään ruukit kilpailukykyisinä. Tämä tie on nyt kuljettu loppuun energiamarkkinoiden integroiduttua ja kun valuuttakurssipolitiikkaa ei ole, ruukeille ei voi enää antaa tukea säästäjien kukkarosta.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että viesti on mennyt perille. Kemijärven tehtaan kaltaista hulabaloota tuskin nähdään ja ainakin tähänastiset poliitikkojen kommentit vakavasti otettavista puolueista ovat olleet yllättävän järkeviä. Päätöksistä ollaan pahoillaan, mutta edes SDP ei ole lähtenyt kovin voimaperäisesti “missä on yritysten yhteiskuntavastuu” -propagandaan. Ilmeisesti nyt aletaan oivaltaa, että kyse ei ole enää mistään kvartaalikapitalismiin liittyvästä osakekurssivedätyksestä vaan oikeasta ongelmasta markkinoilla. Paperin tuottajia on liikaa ja leikkauksia on edessä kaikkialla.

Paperin kulutuksen lasku tuskin keskeytyy. Kun mainonta siirtyy verkkoon, paperimedian sivumäärä vähenee väkisin ja kun paperimedialle mainonta on iso tulonlähde, mainosrahan katoaminen vähentää myös lehtien määrää. Ongelma ei siis ole puun hinnassa, joten kepulien juonima puun myyntivoiton veron alennus ei auta mitään. Kun kysyntää ei ole, raaka-aineen hinta on sivuseikka.

Suomessa olisi pitänyt modernisoida elinkeinorakennetta jo 20 vuotta sitten. Mutta edelleenkään ei tapahdu mitään. Metsäteollisuus on kohta mennyt, sitten menee metalliteollisuus. Kännykkämarkkinoillakin markkinaosuudet ovat 15 vuodessa heitelleet häränpyllyä. Suurimmat ovat pudonneet marginaaliin pienen strategiavirheen takia, ja pienet ovat kasvaneet suuriksi. Nokiankaan valta-aseman ikuisuuteen ei siis kannata luottaa, ja kun tämäkin talouden kivijalka jossain vaiheessa joko pakkaa kamojaan Suomesta, menettää markkinaosuutta ja vähentää väkeä tai alalle tulee toimijoita vinkuintiasta kilpailemaan katteet lähelle nollaa, ongelmat alkavat kasautua.

Suomessa tarvittaisiin uudenlaista ajattelua ja uudenlaista bisnestä, jossa markkina ei perustu tavaran tuottamiseen vaan aineettomaan jakeluun. Mutta tätä ei tunnu miettivän oikein kukaan yksityisellä sektorilla ja julkinen sektori nysvää lähinnä aluepolitiikan kimpussa. Tämä tie taas ei lopulta johda muuhun kuin työttömyyteen sekä massiiviseen julkistalouden alijäämään.

Kannattaisiko viimein miettiä näitäkin asioita hiukan toisesta vinkkelistä? Nyt lähinnä keskustellaan energian hinnasta ja halutaan pystyttää ydinvoimaloita. Niitä voi tietysti pystyttää vaikka kuinka paljon, mutta ennen kuin ne ovat pystyssä, energiamarkkinat ovat integroituneet lisää ja energian hinta määräytyy Keski-Euroopan markkinoilla. Ydinvoimala-arsenaali ei siis tule ikinä tuottamaan halpaa energiaa suomalaisen kuluttajan iloksi ja teollisuuden pelastukseksi, mutta niiden omistaminen saattaa olla miljardiluokan bisnes jollekulle.