Joitain kansankerroksia kiihottava päivän uutinen on ollut persujen Jussi Halla-ahon saama syyte kaikennäköisistä rötöksistä, ainakin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Käytännössä oletan valtakunnansyyttäjän olleen kohtuullisen kovan paineen alla, sillä on Halla-ahon kirjoittelu rikollista eli ei, se kuitenkin ärsyttää monia ja on ns. moral majorityn mielestä vastenmielistä ja epämiellyttävää. Osin sävynsä puolesta mitä nyt tutkitaan, osaltaan siksi, että se nostaa esille ikäviäkin asioita suomalaisesta yhteiskunnasta. Jos valtakunnansyyttäjä olisi ottanut sen kannan, että asiaa ei ole syytä käsitellä oikeudessa, paskakuorma olisi osunut häneen. Nyt hän siirtää vastuun eteenpäin oikeuslaitokselle.

Minä en lähde sen kummemmin puolustamaan kuin syyttämään mainittua kirjoittajaa yleisesti, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa on syytä lausua asiasta ja sen tiimoilta vellovasta keskustelusta sananen. Kyseinen meganatsipaska-artikkeli siis oli tämä.

Voimme olla todennäköisesti sangen yksimielisiä siitä, että kirjoituksen tyylilaji on kärkevä ja todennäköisesti joitakuita loukkaava. Mutta ainakin minulle sekä johdannon että lopetuksen perusteella välittyy aivan päivänselvästi kuva kirjoituksesta, jossa yritetään täysin tekaistuin esimerkein osoittaa, mikä kirjoittajan mielestä on nykyisessä maailman ajassa vialla. Eli se, että säännöt eivät ole kaikille sama. Kirjoittaja yrittää osoittaa, että muslimia ja kristittyä kohdellaan Suomessa eri tavalla oikeudenkäytössä, kuten myös sen, että syntyperäisten suomalaisten kulttuurillisesta ja geneettisestä perimästä on lupa johtaa ei-toivottuja havaintoja, mutta somalien tapauksessa näin ei saa tehdä.

Tämä on puhdasoppista poliittista satiiria.

Satiiri on tyylilajina haastava, mutta sitä on ilo lukea. Satiiri ja karikatyyri ovat tehokkaita keinoja vaikuttaa juurikin siksi, että ne tulevat huomatuiksi virkamiesmäisen poliittisen liturgian seasta ja ne myös painuvat mieleen paremmin kuin legaalilatina. Se, että jotkut lukijat eivät pidä lukemastaan, ei tee siitä kiellettyä.

USA:n korkeimman oikeuden Larry Flynt -päätöksessa hiukan eri tyyppisestä asiasta on lausuttu ja perusteltu siinä määrin hyvin, että lainaan katkelman päätöksestä tähän:

At the heart of the First Amendment is the recognition of the fundamental importance of the free flow of ideas and opinions on matters of public interest and concern. "The freedom to speak one's mind is not only an aspect of individual liberty -- and thus a good unto itself -- but also is essential to the common quest for truth and the vitality of society as a whole." We have therefore been particularly vigilant to ensure that individual expressions of ideas remain free from governmentally imposed sanctions. The First Amendment recognizes no such thing as a "false" idea. As Justice Holmes wrote, "When men have realized that time has upset many fighting faiths, they may come to believe even more than they believe the very foundations of their own conduct that the ultimate good desired is better reached by free trade in ideas -- that the best test of truth is the power of the thought to get itself accepted in the competition of the market . . . ."

Päätös on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen ja määrittelee hyvin sitä, mitä itse sananvapaudella ymmärrän. Julkista valtaa ja julkisuuden henkilöitä on lupa kritisoida Kritiikin ei tarvitse olla miellyttävää ja jotkut voivat loukkaantua, mutta sellaista se on. Ajattelemisen aihetta Suomen nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä antaa myös lause The first amendment recognizes no such thing as a “false” idea. Tältäkin kannalta oikeus joutunee H-a:n kirjoituksia arvioimaan ja palaan asiaan jos oikeus tulee päätymään sille kannalle, että kaksoisstandardit julkisessa keskustelussa ovat hyväksyttäviä.

Toinen huomio liittyy tämän tapauksen, sekä ylipäätään tämän kirjoittajan kirjoitusten ruotimisessa usein heitetty väite: Rasismi on rikos, turha selitellä mitään.

Tämä ruma ankanpoikanen lipsahti taannoin SPR:n kampanjamateriaaliinkin. Ihmiset ovat mukamas haastateltavan mielestä unohtaneet, että rasismi on rikos. Eivät he ole voineet asiaa unohtaa, koska se ei ole koskaan ollut totta.

Rasismi-sanaa ei tunne Suomen ajantasainen lainsäädäntö laisin. Katsokaa vaikka finlexistä haulla jos ette usko. Asiaa liippaavia pykäliä ovat Rikoslain 11. luvun 10§ (Kiihottaminen kansanryhmää vastaan) ja 11§ (Syrjintä). Lisäksi työlainsäädännössä puhutaan työsyrjinnästä laajentaen Rikoslain syrjintäpykälä koskemaan myös työhönottoa ja työelämän tilanteita. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan edellyttää uhkaavien tai solvaavien mielipiteiden julkistamista, ja lain esitöissä on asetettu puuttumisraja sangen korkeaksi. Syrjinnästä taas on kysymys, jos julkisessa tehtävässä tai julkisen tilaisuuden järjestämisessä sorsii jotakuta etnisin, uskonnollisin jne. perustein.

Rasismi sen sijaan ei ole mikään rikos. Se on jonkun ihmisen ajatus- ja arvomaailmaa. Ja sitä saa toteuttaakin muissa paitsi näissä erikseen mainituissa tilanteissa. Aate ei epäilemättä ole erityisen ylevä tai miellyttävä, mutta mitään rikollisia elementtejä se ei sisällä, miten voisikaan sisältää?

Sekä poliittisen satiirin jahtaaminen että rasismin väittäminen rikokseksi ovat mielestäni asioina sangen tärkeitä. Tässä nimittäin tulee väkisin mieleen, että yhteiskunta kuitenkin pyrkii määrittelemään jotkut ajatukset “vääriksi” vaikkei laki sitä teekään. Tämä on vaarallista, sillä jos asiat viedään pois julkisesta keskustelusta ja poliittisesta prosessista, joudumme de facto -legitimoimaan vallankumouksen valmistelun, sillä sen jälkeen se on ainoa keino vaikuttaa. Jos emme luota poliittisen prosessin kykyyn lajitella ajatuksia hyviin ja huonoihin tapauskohtaisesti eikä kategorisesti, meidän pitää äänestää vallankahvaan parempia poliitikkoja.

Mutta jos politiikan keinoin ei voi enää vaikuttaa kuin joihinkin asioihin tai joissain asioissa on luvallista esittää asia vain tietyssä sävyssä, ainoa keino hankkiutua tällaisesta vallankahvasta eroon voi jossain vaiheessa olla sen ripustaminen lyhtypylväisiin. Emme ole lähelläkään tätä tilannetta, mutta jostain minulle käsittämättömästä syystä maahanmuuttoasiasta yritetään epätoivoisesti tehdä tällaista pyhää lehmää, johon kajoaminen vain ei ole sopivaa, ja asiaan puuttuminen ei-toivotussa sävyssä aiheuttaa vain ajojahtia.

Liturgia ja liturgit tuntuvat olevan suunnilleen samoja kuin pysähtyneisyyden aikaankin. Silloin idänsuhteita piti käsitellä liturgisin sanahelinäkommentein, tänään idänsuhteiden paikalla on maahanmuutto. Ja kummassakin tapauksessa ideologit löytyvät poliittisen kentän vasemmalta laidalta kun sinne mennään tarpeeksi pitkälle.

Ja jos ei kannata liturgiaa, onkin yhtäkkiä rasisti, siis rikollinen.