Kauttakulkuliikenteen miljoonat
13/06/08 15:04 Filed in: Mielipiteitä | Suomi
Venäjälle suuntautuvan rekkarallin hyödyiksi lasketaan 235 miljoonaa.
Tähän lukuun on päästy summaamalla kaikki kuviteltavissa olevat hyödyt yhteen ja jättämällä kustannukset kokonaan pois perusteella “niitä on niin vaikea mitata”. Niinpä niin. Rekkarallin hyödyt valuvat lähinnä huolintaliikkeille parissa satamassa. Haitat sen sijaan kaatuvat valtion piikkiin, sillä rekkaralli kuluttaa teitä, käymälöiksi muuttuneita 7-tien levähdyspaikkoja pitää siivota usein, onnettomuudet aiheuttavat kustannuksia terveydenhoidossa ja työkyvyttömyysmenoissa jne.
Rekkaralli on täysin venäläisen kaluston varassa. Rekat tankataan Venäjällä, kuski syö eväitään, heittää roskat ikkunasta ulos ja nukkuu autonsa kopissa. Jos kyseessä olisi todellinen satojen miljoonien bisnes, valtio olisi jo käynnistänyt hankkeen koko Helsinki-Vaalimaa -tien muuttamiseksi nelikaistaiseksi, sillä rahaa tähän palaa vuoden tuoton verran ja samalla poistuisi valtaosa ongelmista. Rahaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän, mikä kielii siitä, että muutamaa bisnesmiestä lukuunottamatta hyötyjiä on sangen vähän.
Venäjä aikoo nyt lisäksi kääntää autonkuljetusliikenteen Nuijamaalle, eli autorekkoja ajatetaan Suomessa vieläkin pidempi matka. Ei tämä ralli Suomelle mitään tuota, joten rekkamaksujen käyttöönotto Suomen teillä ja kompensoiminen kotimaisille yrittäjille alentamalla jotain heiltä perittävää veroa olisi aivan perusteltua. 300 euroa kuussa per rekka. Jos tuntuu liian kalliilta, silloin varmaan kannattaa ajaa autoja kuskaavat laivat Venäjälle saakka ja hyväksyä se, että autoista varastetaan puolet tai sitten pitää maksaa satamaoperaattoreille kunnon lahjukset.