Presidenttiehdokkaan painolasti

Täällä taas viikon hiljaiselon jälkeen.

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros käytiin. Olen puhunut vaaleista varsin vähän, sillä asetelma näytti muuttuvan kannaltani sangen vähämerkitykselliseksi jo gallupien valossa. Lopputulos näytti nimittäin jo ajat sitten olevan sellainen, että joko Niinistö voittaa suoraan, toiselle kierrokselle menee Niinistö ja Haavisto tai Niinistö ja Väyrynen. Näissä lopputulos olisi ollut se, että Väyrysellä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta voittaa Niinistöä tai ketään muutakaan.

Lopputulos siis oli jo ajat sitten se, että presidentti on Niinistö tai Haavisto ja kummankin kanssa on varsin helppoa elää. Ehdokkaat ovat hieman erilaisia, mutta eivät kovin paljon. Molemmat ovat rutinoituneita poliitikkoja, jotka pärjäävät aivan mainiosti presidentin tehtävissä Suomessa ja
IMG_3759
ulkomailla. Molemmat edustavat puolueensa keskustaa hipovaa sektiota. Niinistö ei ole sellainen riistoporvari kuin Kokoomuksen pahimmat öykkärit. Haavisto on toisaalta puolueensa konservatiivisimmasta päästä eikä ole ollut mukana missään suuremmissa haihatteluissa, joita hänen edustamansa puolue tuottaa aika ajoin.

Molemmat ehdokkaat ovat käyneet kampanjaansa varsin asiallisesti enkä näe mitään syytä, miksi tilanne muuttuisi parin viikon aikana.

Kummankin ehdokkaan suurin painolasti ovat itsensä mainostajiksi ylentäneet pirteät pikku kannattajat. Ehdokkailla ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, mutta joka tuutti on täynnä sietämätöntä spämmiä. Spämmäämisen määrässä Haaviston kannattajat peittoavat Niinistön kannattajat 90-10, mutta mauttomimmat pläjäykset tulevat Niinistöä kannattavalta hyi homo -sektorilta.

Veikkaan, että vähäistä suurempi joukko äänestäjiä tekee lopulta päätöksensä sen perusteella, kumman ehdokkaan kannattajat ärsyttävät vähemmän. Tämä ei ratkaise vaaleja, sillä nämäkin vaalit ratkaistaan maaseudulla, mutta seuraavia vaaleja ajatellen asiassa on paljon opittavaa.

Näiden vaalien kohtalo ratkeaa maaseudulla ja vähäisemmin lähiöissä. Sosialistien äänisaalis oli vaaleissa surkea ja se sinänsä hivelee mieltä. Maalaisten äänisaalis oli paljon parempi, mutta koska maalaisten ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle ja vastakkain on kaksi umpikaupunkilaista, meillä on käsissämme tilanne, jossa kaupunkien perinteinen työväenpuolueäänestäjä ja maalainen ovat täysin kodittomia. Heitä on paljon ja kyse on siitä, jäävätkö he kotiin vai kykenevätkö he valitsemaan puolensa.

Veikkaan täysin mutuna, että lähiöt jakautuvat suunnilleen kolmeen yhtä suureen osaan. Maaseudulla tilanne on kimurantimpi ja tosiasiassa presidentti tehdään siellä vaikka ehdokkaat ovat kaupunkilaisia. Tämän pitäisi olla Vihreiden ehdokkaaksi leimautuvan Haaviston ykkösasia, sillä hänen puolueensa ei ole maaseudulla kovin suosittu. Haavisto ei edusta puolueessaan sitä, mitä maaseudulla eniten vastustetaan, mutta silti ehdokkaan asettanut puolue identifioi ehdokasta. Jos Haavisto onnistuu kasvattamaan kannatustaan maaseudulla, hän on vahvoilla. Jos ei, ei taida riittää, vaikka Helsingissä äänten enemmistön saakin.

Kummankin ehdokkaan toinen painolasti on puolue, joka hänet on asettanut. Kokoomus on onnistunut keräämään etulinjaa lähelle Suomen totuttuun menoon oikeistolaisempia näkemyksiä esittäviä ihmisiä. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, sillä toivoisin oikeistopuolueiden siirtyvän aidosti oikealle, vasemmistopuolueiden aidosti vasemmalle ja keskustapuolueen aidosti historian roskatynnyriin. Presidentinvaaleissa tämä on kuitenkin vitsaus, sillä kannastaan epävarmat näkevät puolueissa helposti ääriaineksen eivätkä välitä siitä, että presidenttiehdokas ei näitä ääriryhmiä edusta eikä ääriryhmien näkemyksillä ole mitään tekemistä presidentin tehtävien kanssa.

Ensimmäisen vitsauksen osalta puolueide on ennen seuraavia vaaleja keksittävä jotakin. Ns. sosiaalisen median jättäminen täysin seinähulluille, jotka spämmäävät ehdokastaan kaikissa asioissa useita kertoja päivässä, ovat yksinkertaisesti liian suuri riski. Kaikennäköiset mauttomuudet leviävät minuuteissa ja fanaatikot täyttävät kaikennäköiset sivustot mainoksilla, jotka ärsyttävät suunnilleen määrän funktiona. Se, miten tätä voi hallita, vaatii hieman visiointia. Ainakin ehdokkaiden itsensä pitäisi olla huomattavasti näkyvämpiä näillä kanavilla.

blog comments powered by Disqus