Hesari kirjoittaa tänään matkakorttijärjestelmän ongelmista käyttäjän vinkkelistä, ja YTV:n politrukit selittävät, että vika on käyttäjän päässä.

Nykyistä matkakorttijärjestelmää voisi luonnehtia lähinnä sanoilla "eilispäivän tekniikkaa jo ylihuomenna". Jos tuo järjestelmä olisi otettu käyttöön vuonna 1993, se olisi ollut kohtuullisen näppärä ja edistyksellinen ja ajanmukainen systeemi. Mutta kun se otettiin käyttöön vuonna 2002, se oli jo silloin vanhentunut, ja mitään siinä havaittuja vikoja ei ole kyetty korjaamaan.

Teknisesti järjestelmä on vanhanaikainen siinä, että se vaatii käyttäjää tietämään matkansa pituuden sen sijaan, että se tietää sen itse. Kävin joskus vuosituhannen alkupuolella Singaporessa pitkästä aikaa ja siellä oli jo siirrytty älykorttijärjestelmään, jossa korttia näytetään lukijalle mennen tullen ja sieltä vähennetään sitten rahaa matkan pituuden mukaan.

Helsingin järjestelmässä eräänä ongelmana on se, että se perustuu jähmeisiin vyöhykerajoihin. Matka Lehtisaaresta Keilaniemeen maksaa puolitoista kertaa sen verran kuin matka Ryssänkärjestä Vuosaareen, vaikka jälkimmäisessä matkaa ja matka-aikaa ja liikutteluun käytettyjä resursseja kuluu moninkertainen määrä. Tämä optimoi joukkoliikenteen käyttöä "vääriin" reitteihin tehden vyöhykerajojen ylittämisen kohtuuttoman kalliiksi hommaksi. Lontoossa on vyöhykejärjestelmä, mutta merkittävä hinnannousu on vain vyöhykkeiden 1 ja 2 välissä, ja sekin on vain 50 penceä. Muualla se on vähemmän tai sitä ei edes ole.

Toisekseen, matkakorttivimpaimen käyttöliittymä on surkea. Se on ihan näppärän näköinen värkki ja merkkivalot ovat informatiivisia, mutta koska nappuloissa ei ole mitään tuntoa ja nappulan painalluksen ja kortilta rahastamisen ja vihreän valon välissä voi olla melkein sekunnin viive, säännöllisesti ratikkaa käyttäessäni näin viikottain kaksoisrahastuksia, jossa joku kassien kanssa tasapainoileva painaa nappia pienen odottelun jälkeen uudelleen ja sieltä rahastetaan kaksi lippua.

Lippujen lataamiseen käytettyjen automaattien käyttöliittymä on täydellisen hirveä, vaikka se saakin bonusta laajasta kielivalikoimasta.

Mitäpä on tarjolla maailmalla? Ensimmäinen on tuo matkan pituuteen eikä keinotekoisiin vyöhykerajoihin perustuva rahastus kertalipuista. Lontoon systeemi on hiukan parempi tässä suhteessa satunnaiselle matkailijalle: vaikka kaupungissa myydään päivän travelcardeja, sellaista ei ole mitään syytä ostaa, sillä kertalipun käyttäjien korteissa on päiväkohtainen limitti, joka on käytettyjen vyöhykkeiden travelcardin hinta vähän alennettuna. Näin ollen etukäteen ei tarvitse tietää, paljonko aikoo päivän aikana matkustaa ja missä, vaan järjestelmä optimoi halvimman lipun. Lopulta voi käydä niin, että siellä on päivän hinta zoneille 1-2 ja joku 2-3 zonen matka sen päälle kertalipulla. Tai jotain.

Tätä voisi aivan hyvin jalostaa Helsinkiä varten ja poistaa käytöstä kuukausi- ja vuosiliput kokonaan. Kaikki käyttävät teoriassa kertalippuja, mutta järjestelmässä on päivälle, viikolle, kuukaudelle ja vuodelle hintakatto, optimoituna asiakkaan kannalta edullisimmaksi. Matkat voidaan tämän jälkeen hinnoitella pituuden ja kulkuneuvon eikä kaupunginrajan mukaan. Toinen etu Lontoon systeemissä on automaattitäyttö. Kun korttinsa rekisteröi kuten olen tehnyt, aina kun saldo laskee alle viiden punnan, sinne tankataan saman tien 20 puntaa lisää ja veloitetaan luottokorttiani. Minun ei tarvitse käsin koskea mihinkään ikinä, näyttää vain korttia matkustaessani.

En näe mitään teknistä tai teoreettista syytä, miksi Helsingissä nykyisellä matkakorttihirviöjärjestelmällä ei voisi heittää kuikkaa ja rakentaa tilalle modernin ottamalla parhaat puolet sieltä ja täältä. Käytännön syitä on useita, kuten se, että joukkoliikenteen rahoitus perustuu kuntarajoihin ja näin ollen mitään järkevää ei voi tehdä ilman, että kaikki ovat yksimielisiä, mikä tarkoittaa sitä, että nykyiseen lipunlukijaklunssiin tullaan lisäämään lisää kummallisia numeronappuloita, mitään sen suurempaa ei tultane näkemään.