Angela Merkel on vierailulla Israelissa. Ymmärrän sen, että hän käy tuhottujen juutalaisten muistomerkillä, kuten kaikki muutkin valtionpäämiehet.

Sen sijaan en ymmärrä julkilausumia, joissa korostetaan Saksan syyllisyyttä asiaan. Saatan kuulostaa nyt tunteettomalta apurinatsilta, mutta mietitäänpä asiaa hetki. Toisen maailmansodan raakuudet, joista juutalaisten kansanmurha on ollut eniten esillä, ovat asioita, joita meidän ei ole syytä unohtaa. Kuten ei muutakaan historiaa, vaikkei se usein niin mairittelevaa olekaan. Hitlerin Saksan osuutta näihin tekoihin ei pidä kaunistella, kyseenalaistaa tai silotella yhtään sen enempää kuin Stalinin syyllisyyttä itärajan takaisiin raakuuksiinkaan, vaikka jälkimmäinen onkin rähmälläänolon Suomessa ollut harvoin ja hankalasti käsiteltävä asia.

Mutta Saksa. Minä en oikein ymmärrä, miksi nykyisen Saksan ja nykyisten saksalaisten tarvitsisi kantaa jotain erityisvastuuta 65 vuoden takaisista tapahtumista. Enkä ymmärrä, miksi Saksan johtajien täytyy taipua vuosi vuodelta syvemmälle mutkalle pyydellessään anteeksi tekoja, joihin todennäköisesti edes heidän vanhempansa eivät ikänsä puolesta ehtineet syyllistymään. Unohtaa ei pidä. Anteeksikaan ei tarvitse antaa jos ei huvita. Mutta syyllisyys ei periydy toiseen ja kolmanteen polveen tässä asiassa kuten ei missään muussakaan.

Saksalaisten yleisestä ilkeämielisestä luonteestakaan ei ole mitään merkittävää näyttöä, ja tämän päivän Saksa ei murhaa valtiona minkään uskonnon harjoittajia. Miksi heidän siis pitää pyytää anteeksi vuodesta toiseen?