Happy planet indeksiä on taas päivitetty.

Listan kärjessä komeilee sellaisia maita kuin Costa Rica, Jamaika, Vietnam, Kolumbia ja Kuuba. Keskikaststa ja sen alapuolelta löytyvät kaikki länsimaat. Tulos on tämä, koska hiilijalanjälki on tutkimuksessa se häntä, joka koiraa heiluttaa. Länsimaisella elintasolla ei ole asiaa kärkeen.

Metodi on mikä se on. Happyplanet-väki määrittelee itse indeksinsä näin:

The Happy Planet Index reveals the ecological efficiency with which human well-being is delivered
The index combines environmental impact with human well-being to measure the environmental efficiency with which, country by country, people live long and happy lives. Learn about the ideas behind the HPI, how it is calculated, why we need it and what it can teach us.

What the HPI doesn’t tell us

The HPI is not an indicator of the happiest country on the planet, or the best place to live. Nor does it indicate the most developed country in the traditional sense, or the most environmentally friendly. Instead, the HPI combines all of these providing a method of comparing countries’ progress towards the goal of providing long-term well-being for all without exceeding the limits of equitable resource consumption.

Minä jatkan siitä, mihin he lopettavat. Ilmeisesti tuon indeksin tekijöiden tavoitteena on ollut luoda joku kestävää kehitystä ja onnellisuutta määrittelevä mittari. Siinä on kuitenkin yksi mutta, jonka miettiminen on paikallaan. Listan kärkikymmenikön jokainen maa on nimittäin maahanmuutossa lähettäjä eikä vastaanottaja. Jos nämä maat olisivat todellisia onnellisten ihmisten paratiiseja, väki muuttaisi niihin eikä pyrkisi niistä pois.

Tuon indeksin keskeinen puute on vapauden sivuuttaminen. Jos listan kärkikymmenikköön pääsee kaksi kommunistityranniaa, joissa ihmisten vapauksia on runsaasti rajoitettu, tulee mieleen, että tutkimus sivuuttaa jotakin “happy” -otsikon alle kuuluvaa ja oleellista. Kärkikymmenikössä olevassa Kolumbiassa on de facto sisällissota huumejengin ja hallituksen välillä, mutta onnellisuus sen kun kukoistaa. Jos metodissa olisi ollut mukana yksilönvapauksia, yhteiskunnallinen vakaus, kansalaisen mahdollisuus vaikuttaa, rikollisuus, vähemmistöjen oikeudet jne, kärkikymmeniköstä olisi tippunut jokunenkin maa pois, ja vastaavasti länsimaiden sijoitukset olisivat nousseet kohisten. Oletan, että tältä tutkimukselta halutaan nimenomaan voimakasta kritiikkiä länsimaista elämäntapaa vastaan, joten siihen ei voida ottaa mukaan niitä asioita, joissa länsimaat erityisesti Euroopassa pärjäävät hyvin.

Oma ajatukseni tutkimuksen, tulosten ja metodin pohjalta voisi olla vaikkapa kysymys siitä, voidaanko tutkimuksen tekijöiden toivomaa kestävää kehitystä ylipäätään saavuttaa yksilönvapauksia ja demokratiaa kunnioittaen. Jos ihmiset äänestävät jaloillaan ja poistuvat näistä onnellisista ekoparatiiseista ja haluavat päästä USA:an, joka on länsimaiden pahnanpohjimmainen, he eivät varmastikaan halua sinne siksi, että voisivat muuttaa USA:n Kuubaksi vaan siksi, että he haluavat elää USA:ssa eivätkä Kuubassa.

Jos siis ihmiset saavat päättää, ovatko he vapaaehtoisia leikkaamaan elintasoaan, vai pitääkö jonkun sanella tämä ohi demokratian? Tietysti resurssien loppuessa tapahtuu väkisinkin jotakin, mutta nykyisin osalle riittää ja osalle ei, ja tämä asetelma näyttäisi olevan se, mihin ajopuuteorialla ja demokratialla on päädytty. Jos halutaan päätyä johonkin muualle, syntyykö se nykykeinoin? Jos taas yksi sotilaallisesti vahva maa ei ryhdy leikkaamaan kansalaistensa kulutusta, onko tuloksena aivovienti vai tuon maan eristäminen?

Jos vapaaseen tiedonkulkuun perustuvat kansalaisyhteiskunnat eivät kykene toteuttamaan oikeanlaista maailmaa, mikä on vaihtoehto? Länsimaisiin vapauksiin perustuvien yhteiskuntien lakkauttaminen? “Pappien Neuvosto”, jossa valikoidut viisaat ja oikein ajattelevat toimivat politiikan ylähuoneena vähän kuten Iranissa ja asettavat puitteet demokratialle?

Vai onko koko teoria väärä, ja ihmiskunta ei kykene elämään kokonaisuutena kestävästi vaan on planeetan syöpäkasvain, joka lopulta tappaa isäntänsä ja sitten itsensä, mutta jolle ei vain voi mitään? Jolloin kannattaa nauttia elämästä eikä turhaan taistella tutkainta vastaan.