Suomen tauti
26/04/11 10:13
Pääsiäislomailun jälkeen taas sorvin ääressä.
Viime viikolta osui silmiin jossain talouslehdessä ollut uutinen Suomen halutuimmista työpaikoista. Uutista käsiteltiin ainoastaan siltä pohjalta, että perinteinen kärkipaikkaa pitänyt Nokia on romahtanut sijalle 11 tai jotain. Tässä löytämäni uutinen jostain nörälehdestä.
Tämä ei kuitenkaan ollut tuon tutkimuksen tai uutisen oleellinen anti. Oleellinen anti on se, että Suomen tavoitelluin työnantaja on tällä hetkellä valtio.
Valtio?
Tämän pitäisi pistää miettimään aika monessa paikassa.
Mietittävää on ennen kaikkea yritysmaailmassa ja kaikennäköisissä tulevaisuustyöryhmissä.
Suomesta rakennetaan visioissa jonkunnäköistä huippuinnovaatioyhteiskuntaa, jossa korkean teknologian ja uusien asioiden kimpussa puuhastelu aiheuttaa sen, että rahaa vyöryy sisään ovista ja ikkunoista korvaamaan savupiipputeollisuuden katoamisen aiheuttaman loven, paikkaamaan eläkejärjestelmän vajeen ja tasapainottamaan julkisen talouden. Hyvällä syyllä voidaan todeta hankkeen kusevan jos suomalaisen unelmatyöpaikka on paperinpyöritystä valtiolla.
Tätä voisi miettiä monelta kantilta. Ensimmäinen ja ilmeinen havainto on se, että valtion ei kannata suuremmin korviaan lotkauttaa kun duunarit vaativat ensi kerran lisää liksaa ja jotain jälkeenjääneisyyksien korjaamisia. Väite siitä, että valtio ei mukamas saisi palkattua työntekijöitä nykyisilläkin ehdoilla, näyttää olevan puppua.
Yrityksissä on sen sijaan suurempi itsetutkiskelun paikka kuten myös niissä valtion työpaikoissa, joissa mietitään Suomen yritysstrategiaa tai jotain sentapaista, miksi sitä sitten kutsutaankin. Jos yksikään suomalainen yritys ei enää kykene tarjoamaan työntekijöille mitään sellaista, mistä nämä ovat kiinnostuneita ja suosituimmaksi työpaikaksi ponnahtaa vähiten huono valtio, on totisesti syytä miettiä, millä ilveellä nämä yritykset oikein aikovat nousta maailman huipulle aloillaan.
Suomalainen työelämä tuntuu kykenevän tarjoamaan lähinnä YT:tä, nollalinjaa ja simputtamista. Aivan kuten 90-luvun alun lamankin aikaan, firmat valuivat säästötoimia suorittavien pavunlaskijoiden komentoon ja vaikka lama on jo loppunut ja talouskasvu käynnistynyt, samat penninvenyttäjät ovat niiden johdossa edelleen. Firmat tuntuvat jälleen kerran juuttuneen krooniseen kulukuuriin ja sellaisetkaan firmat, joilla ei ole mitään ongelmaa myynnin ja tuloksen kanssa, käyttävät tilaisuutta hyväkseen niistääkseen henkilöstöltä etuja, jotka eivät palaa koskaan. Tähän ei olisi näissä yrityksissä mitään tarvetta, mutta koska muutama tunnetuin nimi säästää ja leikkaa, muut ovat saaneet tästä tartunnan.
Vaikea kuvitella, miten yksikään näistä yrityksistä voisi kyetä tekemään maailmanluokan keksintöjä ja markkinoimaan niitä, jos työntekijät haluavat näistä firmoista pois valtiolle konttorirotiksi vain sen takia, että haluavat eroon jatkuvasti käynnissä olevasta YT:stä. Valtion asemaa ei horjuta edes se, että se on pätkätyön suurteettäjä.
Suomen visiota ja suuntaa miettivien pitäisi jotenkin ottaa tämä tulos huomioon. Joko pitäisi miettiä, millä nykyiset firmat saataisiin käännettyä sellaiseen asentoon, että työn tekeminen niissä on taas hauskaa. Tai sitten pitää miettiä, mitä tehdään, kun nämä firmat menevät konkurssiin. Silloin tarvitaan uusia firmoja, joissa ideana on tehdä kaupaksi käyviä tuotteita asiakkaille eikä palkata konsultteja tekemään säästö- ja leikkauslistoja.
Kumpi tapa vain valitaan, se vaatii jotain uutta. Firmojen
potkiminen perseelle on vaikeaa, sillä se pitää tehdä yleisen mielipiteen kautta. Mitään suoranaisia keinoja tehdä työnteosta mukavaa ei tuntuisi olevan. Uusien firmojen suosiminen taas vaatii asennemuutoksen lisäksi myös rahaa, mutta jos Suomessa on nyt vain auringonlaskun yrityksiä, tämä raha kannattaa maksaa tulevaisuuden ongelmien välttämiseksi.
Firmoissa vallitsee vähäistä suurempi ja todennäköisesti konsulttien syöttämä harhaoppi siitä, että jatkuvasti käynnissä oleva kulukuuri on tuloksenteon kannalta luonnollista ja järkevää ja että firman työntekijät kyllä ymmärtävät säästämisen merkityksen kunhan se perustellaan heille ruokasalissa konsulttien piirtämillä voimapiste-esityksillä ja lisäksi kerrotaan, että firman tärkein voimavara ovat sen työntekijät, hyvä me.
Ne ihmiset, jotka ovat valmiita ottamaan henkilökohtaisia riskejä, ryhtyvät jo nyt yrittäjiksi. Loput haluavat ennen kaikkea turvallisuutta, jatkuvuutta ja siedettävän työympäristön. Tämä viedään ihmisiltä pois juututtamalla firma jatkuvaan yt-menettelyyn. Tätä perustellaan sillä, ettei jokainen yt johda irtisanomisiin, mutta neuvottelujen pitää olla käynnissä koko ajan, että firma on ketterämpi, kaikilla on kivempaa ja työntekijät saavat vaikuttaa. Jos tarkoitus ei ole vähentää väkeä jatkuvasti, on aivan mahdollista ottaa henkilöstön näkökulma huomioon ilman pahalta kalskahtavaa yt-menettelyäkin ja silloin kun sitä lain mukaan välttämättä tarvitaan, se voidaan hoitaa rutiinilla keskinäisen luottamuksen vallitessa, ilman puhettakaan irtisanomisista.
Kulukuuri on myös innovaation vihollinen. Kulukuurissa on yt-menettelyn ohella oleellista karsia firman muita menoja. Tämä tehdään lisäämällä töpinäosaston valtaa. Kun hyvän idean jalostaminen vaatii lausuntoja kaikennäköisiltä hallintoyksiköiltä ja lopulta homma kaatuu siihen kun tietohallinto-osasto ei suostu hankkimaan tarvittavia työvälineitä standardointiin vedoten, firma säästää tietysti rahaa kun ei tarvitse investoida mihinkään, mutta
samalla jää jokunen keksintö tekemättä.
Vallan antamisessa sisäpalveluyksiköille on sekin kiusallinen ongelma, ettei kukaan varsinaisesti vastaa firman surkeasta tilasta. Ylin johto vetoaa siihen, että uusille ideoille on selvä ja ymmärrettävä prosessi. Se, että tuosta prosessista ei mene mitään läpi, on vain osoitus siitä, että prosessi toimii hyvin. Kun ylin johto ei aktiivisesti tee päätöksiä vaan valtaa käyttää byrokratia tarkkojen ohjeiden mukaan, on vaikeaa löytää tahoa, joka voi ja haluaa tehdä tähän muutoksen tai jolle voi perustella, että nyt pitää tehdä poikkeus. Näin ollaan näennäisesti innovatiivisia ja uudelle avoimia, mutta tylsämielisimpien byrokratian kiusanhenkien annetaan vapaasti lannistaa ihmiset ilman minkäännäköistä pakkoa käyttää tervettä järkeä.
Hyviä keksintöjä ja ideoita tuppaa syntymään firmoissa, joissa väki viihtyy.
Tämän tutkimuksen pitäisi kertoa meille, että suomalaisessa työelämässä on vähäistä suurempi viihtyvyysongelma. Pitäisiköhän sille tehdä jotakin?
Veikkaan, että ainakin Elinkeinoelämän keskusliitto sivuuttaa tämän tutkimuksen olankohautuksella, mutta keskittyy sen sijaan lausunnoissaan tänään julkaistuun, josta selviää, että Portugalissa tehdään paljon enemmän työtunteja kuin Suomessa. On jälleen tullut aika uudistaa vaatimus lomien lyhentämisestä ja työajan pidentämisestä, ja varmaan muutamasta arkipyhästäkin voisi taas yrittää hankkiutua eroon.
Suomi nousuun!
Viime viikolta osui silmiin jossain talouslehdessä ollut uutinen Suomen halutuimmista työpaikoista. Uutista käsiteltiin ainoastaan siltä pohjalta, että perinteinen kärkipaikkaa pitänyt Nokia on romahtanut sijalle 11 tai jotain. Tässä löytämäni uutinen jostain nörälehdestä.
Tämä ei kuitenkaan ollut tuon tutkimuksen tai uutisen oleellinen anti. Oleellinen anti on se, että Suomen tavoitelluin työnantaja on tällä hetkellä valtio.
Valtio?
Tämän pitäisi pistää miettimään aika monessa paikassa.
Suomesta rakennetaan visioissa jonkunnäköistä huippuinnovaatioyhteiskuntaa, jossa korkean teknologian ja uusien asioiden kimpussa puuhastelu aiheuttaa sen, että rahaa vyöryy sisään ovista ja ikkunoista korvaamaan savupiipputeollisuuden katoamisen aiheuttaman loven, paikkaamaan eläkejärjestelmän vajeen ja tasapainottamaan julkisen talouden. Hyvällä syyllä voidaan todeta hankkeen kusevan jos suomalaisen unelmatyöpaikka on paperinpyöritystä valtiolla.
Tätä voisi miettiä monelta kantilta. Ensimmäinen ja ilmeinen havainto on se, että valtion ei kannata suuremmin korviaan lotkauttaa kun duunarit vaativat ensi kerran lisää liksaa ja jotain jälkeenjääneisyyksien korjaamisia. Väite siitä, että valtio ei mukamas saisi palkattua työntekijöitä nykyisilläkin ehdoilla, näyttää olevan puppua.
Yrityksissä on sen sijaan suurempi itsetutkiskelun paikka kuten myös niissä valtion työpaikoissa, joissa mietitään Suomen yritysstrategiaa tai jotain sentapaista, miksi sitä sitten kutsutaankin. Jos yksikään suomalainen yritys ei enää kykene tarjoamaan työntekijöille mitään sellaista, mistä nämä ovat kiinnostuneita ja suosituimmaksi työpaikaksi ponnahtaa vähiten huono valtio, on totisesti syytä miettiä, millä ilveellä nämä yritykset oikein aikovat nousta maailman huipulle aloillaan.
Suomalainen työelämä tuntuu kykenevän tarjoamaan lähinnä YT:tä, nollalinjaa ja simputtamista. Aivan kuten 90-luvun alun lamankin aikaan, firmat valuivat säästötoimia suorittavien pavunlaskijoiden komentoon ja vaikka lama on jo loppunut ja talouskasvu käynnistynyt, samat penninvenyttäjät ovat niiden johdossa edelleen. Firmat tuntuvat jälleen kerran juuttuneen krooniseen kulukuuriin ja sellaisetkaan firmat, joilla ei ole mitään ongelmaa myynnin ja tuloksen kanssa, käyttävät tilaisuutta hyväkseen niistääkseen henkilöstöltä etuja, jotka eivät palaa koskaan. Tähän ei olisi näissä yrityksissä mitään tarvetta, mutta koska muutama tunnetuin nimi säästää ja leikkaa, muut ovat saaneet tästä tartunnan.
Vaikea kuvitella, miten yksikään näistä yrityksistä voisi kyetä tekemään maailmanluokan keksintöjä ja markkinoimaan niitä, jos työntekijät haluavat näistä firmoista pois valtiolle konttorirotiksi vain sen takia, että haluavat eroon jatkuvasti käynnissä olevasta YT:stä. Valtion asemaa ei horjuta edes se, että se on pätkätyön suurteettäjä.
Suomen visiota ja suuntaa miettivien pitäisi jotenkin ottaa tämä tulos huomioon. Joko pitäisi miettiä, millä nykyiset firmat saataisiin käännettyä sellaiseen asentoon, että työn tekeminen niissä on taas hauskaa. Tai sitten pitää miettiä, mitä tehdään, kun nämä firmat menevät konkurssiin. Silloin tarvitaan uusia firmoja, joissa ideana on tehdä kaupaksi käyviä tuotteita asiakkaille eikä palkata konsultteja tekemään säästö- ja leikkauslistoja.
Kumpi tapa vain valitaan, se vaatii jotain uutta. Firmojen
Firmoissa vallitsee vähäistä suurempi ja todennäköisesti konsulttien syöttämä harhaoppi siitä, että jatkuvasti käynnissä oleva kulukuuri on tuloksenteon kannalta luonnollista ja järkevää ja että firman työntekijät kyllä ymmärtävät säästämisen merkityksen kunhan se perustellaan heille ruokasalissa konsulttien piirtämillä voimapiste-esityksillä ja lisäksi kerrotaan, että firman tärkein voimavara ovat sen työntekijät, hyvä me.
Ne ihmiset, jotka ovat valmiita ottamaan henkilökohtaisia riskejä, ryhtyvät jo nyt yrittäjiksi. Loput haluavat ennen kaikkea turvallisuutta, jatkuvuutta ja siedettävän työympäristön. Tämä viedään ihmisiltä pois juututtamalla firma jatkuvaan yt-menettelyyn. Tätä perustellaan sillä, ettei jokainen yt johda irtisanomisiin, mutta neuvottelujen pitää olla käynnissä koko ajan, että firma on ketterämpi, kaikilla on kivempaa ja työntekijät saavat vaikuttaa. Jos tarkoitus ei ole vähentää väkeä jatkuvasti, on aivan mahdollista ottaa henkilöstön näkökulma huomioon ilman pahalta kalskahtavaa yt-menettelyäkin ja silloin kun sitä lain mukaan välttämättä tarvitaan, se voidaan hoitaa rutiinilla keskinäisen luottamuksen vallitessa, ilman puhettakaan irtisanomisista.
Kulukuuri on myös innovaation vihollinen. Kulukuurissa on yt-menettelyn ohella oleellista karsia firman muita menoja. Tämä tehdään lisäämällä töpinäosaston valtaa. Kun hyvän idean jalostaminen vaatii lausuntoja kaikennäköisiltä hallintoyksiköiltä ja lopulta homma kaatuu siihen kun tietohallinto-osasto ei suostu hankkimaan tarvittavia työvälineitä standardointiin vedoten, firma säästää tietysti rahaa kun ei tarvitse investoida mihinkään, mutta
Vallan antamisessa sisäpalveluyksiköille on sekin kiusallinen ongelma, ettei kukaan varsinaisesti vastaa firman surkeasta tilasta. Ylin johto vetoaa siihen, että uusille ideoille on selvä ja ymmärrettävä prosessi. Se, että tuosta prosessista ei mene mitään läpi, on vain osoitus siitä, että prosessi toimii hyvin. Kun ylin johto ei aktiivisesti tee päätöksiä vaan valtaa käyttää byrokratia tarkkojen ohjeiden mukaan, on vaikeaa löytää tahoa, joka voi ja haluaa tehdä tähän muutoksen tai jolle voi perustella, että nyt pitää tehdä poikkeus. Näin ollaan näennäisesti innovatiivisia ja uudelle avoimia, mutta tylsämielisimpien byrokratian kiusanhenkien annetaan vapaasti lannistaa ihmiset ilman minkäännäköistä pakkoa käyttää tervettä järkeä.
Hyviä keksintöjä ja ideoita tuppaa syntymään firmoissa, joissa väki viihtyy.
Tämän tutkimuksen pitäisi kertoa meille, että suomalaisessa työelämässä on vähäistä suurempi viihtyvyysongelma. Pitäisiköhän sille tehdä jotakin?
Veikkaan, että ainakin Elinkeinoelämän keskusliitto sivuuttaa tämän tutkimuksen olankohautuksella, mutta keskittyy sen sijaan lausunnoissaan tänään julkaistuun, josta selviää, että Portugalissa tehdään paljon enemmän työtunteja kuin Suomessa. On jälleen tullut aika uudistaa vaatimus lomien lyhentämisestä ja työajan pidentämisestä, ja varmaan muutamasta arkipyhästäkin voisi taas yrittää hankkiutua eroon.
Suomi nousuun!
blog comments powered by Disqus