Jatkokertomusjournalismi nostaa päätään tässäkin blogissa.

Säätiöiden rahoja itselleen jakaneet kelmit ovat nyt tehneet johtopäätöksiä ja eronneet säätiöiden hallitusten puheenjohtajan pallilta ja siirtyneet rivijäseniksi.

Mitäs helvettiä? Jos on jäänyt housut kintuissa kiinni ray-tukien ammentamisesta itselleen, mitä edellytyksiä tällaisella henkilöllä on jatkaa missään säätiön tehtävissä? Nähdäkseni pitäisi tutkia, onko tapahtunut rikos, eikä vain ottaa vuodeksi jotain hieman pienempää pestiä ja pompsauttaa itseään Oikean Puolueen Mandaatilla takaisin vallankahvaan kunhan pöly laskeutuu.

Vaalirahakohun pitäisi edesauttaa uutta poliittista kulttuuria. Se edellyttää mielestäni uusia poliitikkoja. Vanhat ovat läpimädän hyvävelisysteemin tukijoita, ja kulttuuri on heillä verissä, mistä tämä Antti Kaikkosen tempaus on oivallinen esimerkki. Ei hänellä ole aikomustakaan kantaa vastuuta mistään, edes poliittista vastuuta, vaan ainoastaan tehdä pieni näytösluontoisen temppu siinä toivossa, että hänet unohdetaan pian.

Näin hän tulee tunnustaneeksi, että läpimädännäisyys ja mätä maan tapa on itse asiassa aivan ok kunhan kukaan ei vain huomaa. Ja kuvitellaan, että kun pistetään hetkeksi pää pensaaseen, asiat unohtuvat, mistä toki Kepussa on Meidän Kaken esimerkin voimalla pitkät perinteet.

Nykyiset "toimenpiteet" muistuttavat epäilyttävästi IT- tai uusmediakusiputkan johtoryhmäarpajaisia. Kerran vuodessa rahvaalle kerrotaan, että nyt firma tarvitsee uuden suunnan ja kulttuurin ja siksi firman johto pannaan uuteen uskoon. Tämä mullistava täysremontti tarkoittaa sitä, että samat nobodyt kiertävät tehtävästä toiseen vähän kuin yhdistystoiminnassa, ja katsotaan, kuka läsnäolijoista ei ole vielä toiminut tuon liiketoimintayksikön vetäjänä ja nimitetään hänet siihen.

Ei politiikkaankaan tule mitään uutta kulttuuria, jos musiikki soi jo, mutta leikissä on aivan yhtä monta tuolia kuin on leikkijöitäkin.