Kreikan iltalypsy
01/11/11 14:59
Kreikka on aloittanut nyt kaikkien iltalypsyjen isän ja äidin nostamalla apupakettinsa kansanäänestyksen kohteeksi ja jättämällä lisäksi äänestyspäivän auki.
Maa on siinä tilanteessa, ettei sillä ole enää mitään hävittävää, mutta tämän oikuttelun olisi pitänyt olla jo tänään viimeinen pisara muulle maailmalle elättää tätä käenpoikasta. Velallisella on nöyrä käytös, ja tämän sortin sooloilu ei tilanteeseen kuulu ensinkään.
Kreikka tavoitellee tietysti oikeasti itselleen parempia ehtoja, mutta teki sen
väärällä tavalla väärässä paikassa väärään aikaan, joten on täysin selvää, ettei tästä ole enää mitään muuta ulospääsyä kuin Kreikan lähteminen eurosta nopeasti.
Kreikan pääministerin suunnitelmien kannalta huono päivä oli eilinen. Markkinoiden rauhoittamiseksi suunniteltu apupaketti kyllä valmistui loppuviikosta, mutta markkinat eivät rauhoittuneet. Eilen pörssipäivä oli puolirauhallinen, mutta ongelma oli Italiassa, jonka valtionlainat eivät menneet kaupaksi täysimääräisesti ja korot nousivat kestämättömälle tasolle. Kreikkahan ei kiinnosta ketään enää vaan kysymys on nyt enää siitä, leviääkö tauti Italiaan, Espanjaan ja Belgiaan.
Jos olisi näyttänyt siltä, että loppuviikon apupaketti olisi aikaansaanut toivotun tuloksen, Kreikan asema olisi ollut hieman vahvempi. SIlloin olisi haluttu ehkä pelastaa tuo maksumiehiksi joutuvissa sivistysvaltioissakin epäsuosittu paketti jotenkin viilaamalla sen ehtoja kreikkalaisille hieman edullisemmiksi. Nyt en usko tällaista tahtoa enää löytyvän, sillä Italia näyttää saaneen tartunnan.
Ajatus Kreikassa lienee ollut jotenkin sellainen, että kun saadaan markkinat taas horjumaan pistämällä jotakin kansanäänestykseen joskus tulevaisuudessa kertomatta erityisesti mistä äänestetään ja milloin mutta tietäen, että kaikki äänestettäväksi tuotavat ehdotukset kaatuvat nykyisessä ilmapiirissä, neuvottelut saadaan käyntiin uudelleen. Kreikkalaiset saisivat tässä pelissä käteensä pari valttiakin, eli kansanäänestyksen järjestämisen päivän ja kysymyksenasettelun.
Apu itsessään ei ole Kreikalle epämieluisaa vaan se, mitä kaikkea maassa pitää tehdä avun saamiseksi. Kaikki sisäiset uudistukset ovat vastatuulessa ja poliittinen debatti maassa on täysin päälaellaan. Siellä keskustellaan siitä, onko oikein, että IMF ja EU “pakottavat” kreikkalaisia tekemään jotakin toimenpiteitä. Siellä ei keskustella siitä, onko maahan mahdollista saada järkevää (=yksityistä ja julkisen sektorin rahoituksesta riippumatonta) bisnestä ja talouskasvua ilman talousuudistuksia ja julkisen talouden palauttamista järkeviin uomiin. Ehkä se on mahdollista jollain keinoilla, mutta ei näistä keinoista kukaan keskustele. Minä en usko kreikkalaisilla olevan mitään mahdollisuutta välttää julkisen sektorin uudistuksia, mutta jos joku kertoo mallin, olen valmis kuuntelemaan.
Nyt ulkopuolella täytyy vain pitää pää kylmänä ja tehdä se, mikä on tehtävä. Kreikan sisäpolitiikka on sellaisessa asennossa, että tämä hallitus tuskin istuu enää ensi viikonlopun yli, mutta seuraavalla hallituksella ei tule olemaan sen helpompaa. Valtasuhteet parlamentissa ovat melko tasan ja mikä
hyvänsä hallitus melko heikko. Tarvitaan uudet vaalit, jotka ehkä tuottavat vahvan hallituksen, jolla on visio siitä, jäädäänkö euroon vai lähdetäänkö, mutta tähän menee kampanjoineen kuukausia. Tätä odotteluaikaa ei ole. Markkinat ratkaisevat euron kohtalon paljon sitä ennen.
Suomessa kohistiin joku aika sitten erään kansanedustajan lausunnosta, jossa epäiltiin demokratian kykyä ratkaista Kreikan ongelmia. Nyt pitäisi lopuillekin olla selvää, mikä ongelma demokraattisessa prosessissa tämäntyyppisissä asioissa on. Kun tarjolla on vain tosi huonoja ja tosi huonoja päätöksiä, vastuunkantajia ei enää löydykään. Pääministeri olisi aivan hyvin voinut halutessaan hylätä Kreikan apupaketin eikä jättää asiaa kansanäänestyksen hylättäväksi, mutta hänellä ei riittänyt uskallus. Toisaalta hänellä ja puolueensa kansanedustajilla ei myöskään riittänyt rohkeus päättää hyväksyä pakettia. Näyttää siis siltä, ettei demokratia ratkaise Kreikan ongelmaa, riippumatta siitä, onko käytössä edustuksellinen vai suora muoto.
Demokratia kykenee korjaamaan, mutta se ei kykene rikkomaan, ja nyt Kreikassa pitää rikkoa ennen kuin voidaan alkaa siistiä raunioita.
Kun kerran poliitikot eivät osaa tai uskalla, sotilaat pysyvät toivottavasti kasarmeissaan ja papit kirkoissaan, kuka oikein pistää Kreikan uudistusprosessin alkuun? Veikkaan, että markkinat. Kun Kreikan talous on käytännössä ollut lainarahaämpärien kanniskelua paikasta toiseen ja nyt ämpärit ovat tyhjentyneet, moni putoaa kovaa ja korkealta. Julkinen sektori on ollut massiivinen tekijä Kreikan taloudessa ja nyt kun se katoaa, kestää aikansa, ennen kuin yksityistä nousee tilalle.
Oleellista on kuitenkin se, ettei Kreikassa ole kyse mistään väliaikaisista vaikeuksista, jotka voitetaan kunhan lama vain loppuu. Maassa ei oleellisesti ole mitään järkevää taloutta, joka olisi vapaata tukiaisista, lahjuksista ja protektionismista, paitsi turismi osittain. Julkinen sektori ei ole kyennyt toimimaan palveluskuntana yksityiselle sektorille vaan työvoiman kuninkaat ovat julkisella sektorilla nostamassa paikallisella mittapuulla hyviä palkkoja ja etuisuuksia. Koska yksityistä bisnestä ei ole syntynyt, voidaan sanoa, että kreikkalaisten nykyinen palveluskunta on hoitanut tehtävänsä huonosti ja se pääosin joutaakin mennä.
Kansanäänestyspäätös on kuitenkin kaikille muille osoitus siitä, että Kreikka on valmis rikkomaan mitä vain, kunhan siellä ei tarvitse tehdä ikäviä päätöksiä. Markkinareaktioista päätellen se voi myös rikkoa aika paljon ja ilmeisesti iltalypsy perustuu tähän ajatukseen. Iltalypsylle ei ole varaa
enää antaa tilaa, sillä Euroopassa on muitakin ongelmia kuin keskittyä yhden häirikön täysipäiväiseen paapomiseen. Siitä ei enää näytä olevan mitään hyötyä, sillä paapominen ei auta taudin leviämisen ehkäisyssä, se vie paljon paukkuja tulevien ongelmien selvittelyltä ja maailmantalous ottaa aina voltin taaksepäin kun kiukkupussi hieman parkaisee.
Potkaisemalla Kreikka ulos eurosta juuri talven alla, siellä ehkä ruvetaan katselemaan viimein kotipesään eikä syyttelemään ulkovaltoja. Kun kenelläkään ei ole rahaa ostaa ulkomailta kaasua lämmitykseen ja väki alkaa kuolla pakkaseen, saattaa löytyä ideoita, joilla maan rahatalous saadaan taas käyntiin. Eurot, dollarit ja ruplat kaasun ostamiseen kun pitää jatkossa ansaita eikä lainata, joten tarvitaan vientiyrityksiä ja valuuttatuloja eikä tukiaisia ja yleislakkoja, joilla tavoitellaan tukiaisvirtojen jatkoa.
Kun Kreikka ei enää saa euroja muuten kuin vientituloina, into saada tukiaisia alkaa hiipua, sillä tukiaiset ovat jossakin paikallisessa mikkihiirivaluutassa, joka ei alkuvaiheessa kelpaa kenellekään. Ruoka on pääosin tuontitavaraa, joten tukiaisiin keskittyvillä on nälkä vieraanaan. Toisaalta turismi alkaa vetää kun laman kourissa kärvistelevä Eurooppa huomaa, että Välimerelle on ilmaantunut rantakohde, jossa mikään ei maksa enää yhtään mitään. Siitä se sitten lähtee jos on lähteäkseen, mutta asennemuutosta tarvitaan. Sitä ei ole vapaaehtoisesti saatu aikaiseksi, joten nyt se pitää sinne pakottaa. Markkinat pakottavat kyllä kunhan niiden vain annetaan toimia eikä kanneta vettä kaivoon, jossa se ei pysy kuitenkaan.
IMF ja EU ovat jälleen järjestämässä hätäkokousta. Jokohan nyt otetaan käyttöön pöytälaatikossa oleva suunnitelma siitä, miten Kreikka erotetaan eurosta ja maailman rahavirroista ja jätetään oman onnensa nojaan. Mitään muuta ne eivät siellä enää ansaitse. Kehitysapua sinne voidaan suunnata jonkun verran ihmisten pitämiseksi hengissä, mutta loppu on kreikkalaisten itsensä käsissä. Siellä on koulutettuakin väkeä ja osaamista, mutta fiksut ovat lähteneet kilpailukyvyttömästä mutta persaukisesta maasta muihin maihin pyörittämään bisneksiään. Kun maa muuttuu halpatyömaaksi, osa heistä tulee takaisin tai ainakin perustaa sinne työvoimavaltaisia firmojaan.
Tie on pitkä sekä tuskaisa ja pakkaseen, nälkään ja terveydenhoidon puutteeseen suoraan tai välillisesti kuolevienkaan määräkään ei jää kovin pieneksi, mutta sitä saa mitä tilaa.
Neuvottelutie ei kuitenkaan enää johda mihinkään, sillä Kreikka on ajautunut tilanteeseen, jossa edessä on julkisen sektorin ja tukiaisbisneksen romahdus joko eurosta eroamisen tai säästötoimien takia. Neuvottelussa on järkeä vain jos on neuvoteltavaa, mutta nyt sitä ei ole.
Maa on siinä tilanteessa, ettei sillä ole enää mitään hävittävää, mutta tämän oikuttelun olisi pitänyt olla jo tänään viimeinen pisara muulle maailmalle elättää tätä käenpoikasta. Velallisella on nöyrä käytös, ja tämän sortin sooloilu ei tilanteeseen kuulu ensinkään.
Kreikka tavoitellee tietysti oikeasti itselleen parempia ehtoja, mutta teki sen
Kreikan pääministerin suunnitelmien kannalta huono päivä oli eilinen. Markkinoiden rauhoittamiseksi suunniteltu apupaketti kyllä valmistui loppuviikosta, mutta markkinat eivät rauhoittuneet. Eilen pörssipäivä oli puolirauhallinen, mutta ongelma oli Italiassa, jonka valtionlainat eivät menneet kaupaksi täysimääräisesti ja korot nousivat kestämättömälle tasolle. Kreikkahan ei kiinnosta ketään enää vaan kysymys on nyt enää siitä, leviääkö tauti Italiaan, Espanjaan ja Belgiaan.
Jos olisi näyttänyt siltä, että loppuviikon apupaketti olisi aikaansaanut toivotun tuloksen, Kreikan asema olisi ollut hieman vahvempi. SIlloin olisi haluttu ehkä pelastaa tuo maksumiehiksi joutuvissa sivistysvaltioissakin epäsuosittu paketti jotenkin viilaamalla sen ehtoja kreikkalaisille hieman edullisemmiksi. Nyt en usko tällaista tahtoa enää löytyvän, sillä Italia näyttää saaneen tartunnan.
Ajatus Kreikassa lienee ollut jotenkin sellainen, että kun saadaan markkinat taas horjumaan pistämällä jotakin kansanäänestykseen joskus tulevaisuudessa kertomatta erityisesti mistä äänestetään ja milloin mutta tietäen, että kaikki äänestettäväksi tuotavat ehdotukset kaatuvat nykyisessä ilmapiirissä, neuvottelut saadaan käyntiin uudelleen. Kreikkalaiset saisivat tässä pelissä käteensä pari valttiakin, eli kansanäänestyksen järjestämisen päivän ja kysymyksenasettelun.
Apu itsessään ei ole Kreikalle epämieluisaa vaan se, mitä kaikkea maassa pitää tehdä avun saamiseksi. Kaikki sisäiset uudistukset ovat vastatuulessa ja poliittinen debatti maassa on täysin päälaellaan. Siellä keskustellaan siitä, onko oikein, että IMF ja EU “pakottavat” kreikkalaisia tekemään jotakin toimenpiteitä. Siellä ei keskustella siitä, onko maahan mahdollista saada järkevää (=yksityistä ja julkisen sektorin rahoituksesta riippumatonta) bisnestä ja talouskasvua ilman talousuudistuksia ja julkisen talouden palauttamista järkeviin uomiin. Ehkä se on mahdollista jollain keinoilla, mutta ei näistä keinoista kukaan keskustele. Minä en usko kreikkalaisilla olevan mitään mahdollisuutta välttää julkisen sektorin uudistuksia, mutta jos joku kertoo mallin, olen valmis kuuntelemaan.
Nyt ulkopuolella täytyy vain pitää pää kylmänä ja tehdä se, mikä on tehtävä. Kreikan sisäpolitiikka on sellaisessa asennossa, että tämä hallitus tuskin istuu enää ensi viikonlopun yli, mutta seuraavalla hallituksella ei tule olemaan sen helpompaa. Valtasuhteet parlamentissa ovat melko tasan ja mikä
Suomessa kohistiin joku aika sitten erään kansanedustajan lausunnosta, jossa epäiltiin demokratian kykyä ratkaista Kreikan ongelmia. Nyt pitäisi lopuillekin olla selvää, mikä ongelma demokraattisessa prosessissa tämäntyyppisissä asioissa on. Kun tarjolla on vain tosi huonoja ja tosi huonoja päätöksiä, vastuunkantajia ei enää löydykään. Pääministeri olisi aivan hyvin voinut halutessaan hylätä Kreikan apupaketin eikä jättää asiaa kansanäänestyksen hylättäväksi, mutta hänellä ei riittänyt uskallus. Toisaalta hänellä ja puolueensa kansanedustajilla ei myöskään riittänyt rohkeus päättää hyväksyä pakettia. Näyttää siis siltä, ettei demokratia ratkaise Kreikan ongelmaa, riippumatta siitä, onko käytössä edustuksellinen vai suora muoto.
Demokratia kykenee korjaamaan, mutta se ei kykene rikkomaan, ja nyt Kreikassa pitää rikkoa ennen kuin voidaan alkaa siistiä raunioita.
Kun kerran poliitikot eivät osaa tai uskalla, sotilaat pysyvät toivottavasti kasarmeissaan ja papit kirkoissaan, kuka oikein pistää Kreikan uudistusprosessin alkuun? Veikkaan, että markkinat. Kun Kreikan talous on käytännössä ollut lainarahaämpärien kanniskelua paikasta toiseen ja nyt ämpärit ovat tyhjentyneet, moni putoaa kovaa ja korkealta. Julkinen sektori on ollut massiivinen tekijä Kreikan taloudessa ja nyt kun se katoaa, kestää aikansa, ennen kuin yksityistä nousee tilalle.
Oleellista on kuitenkin se, ettei Kreikassa ole kyse mistään väliaikaisista vaikeuksista, jotka voitetaan kunhan lama vain loppuu. Maassa ei oleellisesti ole mitään järkevää taloutta, joka olisi vapaata tukiaisista, lahjuksista ja protektionismista, paitsi turismi osittain. Julkinen sektori ei ole kyennyt toimimaan palveluskuntana yksityiselle sektorille vaan työvoiman kuninkaat ovat julkisella sektorilla nostamassa paikallisella mittapuulla hyviä palkkoja ja etuisuuksia. Koska yksityistä bisnestä ei ole syntynyt, voidaan sanoa, että kreikkalaisten nykyinen palveluskunta on hoitanut tehtävänsä huonosti ja se pääosin joutaakin mennä.
Kansanäänestyspäätös on kuitenkin kaikille muille osoitus siitä, että Kreikka on valmis rikkomaan mitä vain, kunhan siellä ei tarvitse tehdä ikäviä päätöksiä. Markkinareaktioista päätellen se voi myös rikkoa aika paljon ja ilmeisesti iltalypsy perustuu tähän ajatukseen. Iltalypsylle ei ole varaa
Potkaisemalla Kreikka ulos eurosta juuri talven alla, siellä ehkä ruvetaan katselemaan viimein kotipesään eikä syyttelemään ulkovaltoja. Kun kenelläkään ei ole rahaa ostaa ulkomailta kaasua lämmitykseen ja väki alkaa kuolla pakkaseen, saattaa löytyä ideoita, joilla maan rahatalous saadaan taas käyntiin. Eurot, dollarit ja ruplat kaasun ostamiseen kun pitää jatkossa ansaita eikä lainata, joten tarvitaan vientiyrityksiä ja valuuttatuloja eikä tukiaisia ja yleislakkoja, joilla tavoitellaan tukiaisvirtojen jatkoa.
Kun Kreikka ei enää saa euroja muuten kuin vientituloina, into saada tukiaisia alkaa hiipua, sillä tukiaiset ovat jossakin paikallisessa mikkihiirivaluutassa, joka ei alkuvaiheessa kelpaa kenellekään. Ruoka on pääosin tuontitavaraa, joten tukiaisiin keskittyvillä on nälkä vieraanaan. Toisaalta turismi alkaa vetää kun laman kourissa kärvistelevä Eurooppa huomaa, että Välimerelle on ilmaantunut rantakohde, jossa mikään ei maksa enää yhtään mitään. Siitä se sitten lähtee jos on lähteäkseen, mutta asennemuutosta tarvitaan. Sitä ei ole vapaaehtoisesti saatu aikaiseksi, joten nyt se pitää sinne pakottaa. Markkinat pakottavat kyllä kunhan niiden vain annetaan toimia eikä kanneta vettä kaivoon, jossa se ei pysy kuitenkaan.
IMF ja EU ovat jälleen järjestämässä hätäkokousta. Jokohan nyt otetaan käyttöön pöytälaatikossa oleva suunnitelma siitä, miten Kreikka erotetaan eurosta ja maailman rahavirroista ja jätetään oman onnensa nojaan. Mitään muuta ne eivät siellä enää ansaitse. Kehitysapua sinne voidaan suunnata jonkun verran ihmisten pitämiseksi hengissä, mutta loppu on kreikkalaisten itsensä käsissä. Siellä on koulutettuakin väkeä ja osaamista, mutta fiksut ovat lähteneet kilpailukyvyttömästä mutta persaukisesta maasta muihin maihin pyörittämään bisneksiään. Kun maa muuttuu halpatyömaaksi, osa heistä tulee takaisin tai ainakin perustaa sinne työvoimavaltaisia firmojaan.
Tie on pitkä sekä tuskaisa ja pakkaseen, nälkään ja terveydenhoidon puutteeseen suoraan tai välillisesti kuolevienkaan määräkään ei jää kovin pieneksi, mutta sitä saa mitä tilaa.
Neuvottelutie ei kuitenkaan enää johda mihinkään, sillä Kreikka on ajautunut tilanteeseen, jossa edessä on julkisen sektorin ja tukiaisbisneksen romahdus joko eurosta eroamisen tai säästötoimien takia. Neuvottelussa on järkeä vain jos on neuvoteltavaa, mutta nyt sitä ei ole.
blog comments powered by Disqus