Opettajien lomauttaminen

OAJ valittaa jälleen, kun opettajia ollaan lomauttamassa.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt OAJ:n näkemystä siitä, että opettajat ovat jotenkin erityinen julkisen sektorin ammattikunta. Nehän yrittävät aina aika ajoin ehdottaa jotain lakimuutoksiakin, että opettajien lomauttaminen muuttuisi kategorisesti kielletyksi.

Perusteena ovat aina ne samat vanhat, eli opetus kärsii ja lapset joutuvat kadotukseen. Perustelut olisivat uskottavia, jos opettajat suostuisivat ottamaan pakkolomansa kesäkuukausina, mutta tämä ei tietenkään käy päinsä. Ymmärrän tämän kannan, mutta se kertoo meille oivallisesti, että OAJ:n "ajatelkaa lapsiamme" -puheet ovat vain sumutusta ja propagandaa, kyseessähän on opettajien edunvalvontajärjestö eikä oppilaiden.

Lomautukset eivät ole erityisen mukavia kenellekään lomautetulle, mutta jos julkiselta sektorilta on raha loppu, niihin joudutaan sielläkin. Julkisen sektorin lomautukset, jotka koskevat kunnan kaikkia työntekijöitä, ovat ainakin tasapuolisia, ja jos joukossa olisi joku virka-aateli, joka olisi erityisesti suojassa kaikilta säästötoimenpiteiltä, napina olisi suurempaa.

Kun mietin sitä matelevaa vauhtia, jolla peruskouluissa asioita opetettiin, en voi mitenkään yhtyä ajatukseen siitä, että parin viikon pakkoloma jotenkin veisi oppilailta jatko-opiskelumahdollisuudet, mitä OAJ myöskin propagandassaan tarjoaa.

Eihän keino erityisen miellyttävä ole eikä sitä tule käyttää vain huvin vuoksi. Jos kuitenkin opetustoimesta pitää säästää, on nähdäkseni parempi pistää koulu kiinni kertaluontoisesti kahdeksi viikoksi kuin juustohöylätä jostain siten, että höyläyksen vaikutus näkyy viikosta ja vuodesta toiseen.
blog comments powered by Disqus