Kauppalehti siteeraa jotain Reguksen puppuseminaariläystäkettä “workplace of the future”.

Tämä läsy pitää toki nähdä toimistohotelliketjun markkinointitempaukseksi ja suodattaa siitä pois ne elementit, jotka kannustavat vuokraamaan juuri sellaisia toimitiloja, joita Regus sattuu maagisesti trokaamaan, mutta siinä otettiin kantaa työelämään yleisesti, joten tämä puoli kaipaa huomiotamme.

Luettuani tuon uutisen minulle tulee mieleen, onko työelämä todella niin valmis, ettei siellä keksitä enää mitään uutta. Tulevaisuuden työelämässä pitäisi tuon paperossin mukaan verkostoitua, tehdä tiimityötä, tehdä runsaasti epätyötä mobiilisti, palkata itseohjautuvia työntekijöitä, suosia epämuodollista kanssakäymistä jne. Tuossa listassa ei ole oikeastaan yhtäkään asiaa, joita konsultit eivät olisi yrittäneet tunkea yrityksiin jo viime vuosituhannella.

Samaa grammaria samojen teemojen ympärillä veivataan edelleen, ja kyseessä lienee jonkunlainen “Keisarin uudet vaatteet” -ilmiö, sillä kukaan ei tunnu koskaan huomaavan, että grammarin tuottama ääni on epävireistä mölinää.

Ensinnäkin, tämä raportti keskittyy vain asiantuntijaorganisaatioihin täydellisessä maailmassa. Valtaosa töistä on tyhmien ihmisten tekemää rutiinihommaa, sillä tyhmiä ihmisiä on enemmistö ja tylsä rutiini muodostaa työstäkin enemmistön. Tällaisia ihmisiä ei voi valtuuttaa johtamaan itseään, koska heillä ei ole siihen eväitä, ja vaikka olisikin, työ on niin tylsää ja ikävää, ettei sen tekemisen motivoimiseen toimi mikään muu kuin pakko.

Etätyönpalvonta tuntuu saaneen maailmassa kohtuuttomia mittasuhteita. Jos keksintö on niin erinomainen kuin annetaan ymmärtää, miksi se ei yleisty kohisten? Siksi, että valtaosa työstä on tiimityötä, ja ajatusten vaihtamiselle on hyväksi, että väki on samassa paikassa samaan aikaan. Menevässä bisneksessä ihmisillä on jo valmiiksi runsaasti häiriöitä, kuten työmatkustamista ja sidosryhmä- tai asiakastapaamisia. Jos loppuaika tehdään epätyötä, toimistolla ei yhteistä aikaa pahemmin ole. Samat konsultit yleensä kannustavat toisaalta tiimityöhön, mutta toisaalta yrittävät räjäyttää ihmiset sinne tänne tekemään sitä mitä huvittaa silloin kuin huvittaa, ja tämän rakennelman tiimityötä edistävä vaikutus pakenee ainakin minulta.

Eräs usein toistettava harhaoppi, tässäkin esitetty, on se, että pitää palkata huippulahjakkaita ja visionäärisiä itseohjautujia. Heitäkin tarvitaan, mutta jos työpaikka täytetään pelkästään heillä, apinalauma ei saa mitään aikaiseksi, kun pelkistä alfoista koostuva työyhteisö riitelee keskenään ja kampittaa toisiaan, ja jokainen alfa rakentaa itselleen reviiriä ja taistelee muiden pitämiseksi käsivarren mitan päässä. Jos työpaikalla on myös hieman vähemmän visionäärisiä ja änkyröiviä ihmisiä, projektit myös valmistuvat, sillä Suuren Visionäärin hanskat yleensä tippuvat välittömästi kun visio on esitetty ja pitäisi siirtyä rutiinityöhön ja toteuttaa visio käytännössä. Jonkun pitäisi myös myydä tämä huippuvisio, ja luonnehäiriöisestä, itseään täynnä olevasta suurvisionääristä harvoin tulee kaksistakaan myyntimiestä. Asiakasta alkaa näin sanotusti kyrsiä omaan erinomaisuuteensa rakastuneen hahmon henkselienpaukuttelu ja kaikkien asioiden erityisasiantuntijuus sen verran, että ostaa mieluummin kilpailijalta, joka myy vastaavan tuotteen pienemmällä arroganssilla.

Johtamisopeissa ei ole ikiaikoihin lähdetty ainakaan Suomessa siitä, että tarvitaan vahva hierarkia ja käskytyskoneisto. Tällaisia dinosaurusfirmojakin vielä asiantuntijaorganisaatioissa on, mutta ne ovat kuolemassa sukupuuttoon. Miksi jokainen työelämäkonsulentti kuitenkin aina aloittaa siitä, että hierarkiat ja käskytys ovat pahapaha ja Uuden Doktriinin mukaan niin ei saa tehdä? Tämä on puhdasoppinen olkiukkorakennelma, jossa ongelmaksi kuvataan maailma, jollaista ei ole ollut olemassakaan ainakaan 30 vuoteen, mutta propagandalla luodaan mielikuva siitä, että ongelma on valtaisa ja hukka perii, jos ei heti muuteta jotakin.

Minä en usko mihinkään itseohjautuviin älytiimeihin, joita ei johdeta mitenkään. Johtamisen ei tarvitse olla käskyttämistä ja mikromanageroimista, mutta jonkun pitää johtaa, ja se pitää tehdä edestä eikä puskasta. Jonkun pitää tarvittaessa toimia erotuomarina kun asiantuntijat alkavat tapella, onko parempi käyttää moppia vai luutaa. Kumpaakin huiskuttamalla tulee riittävän puhdasta, mutta jos ei huiskuteta kumpaakaan vaan perustetaan komitea tutkimaan asiaa, villakoirat alkavat kasvaa ensin marsun ja sitten puhvelin kokoisiksi.

Jonkun pitää olla edessä ja päättää asioita ristiriitatilanteissa, ja tämän henkilön pitää tehdä se auktoriteetilla eikä jollain hämäräperäisellä verkoston sisäisellä nokkimisjärjestyksellä. Jos johtamista ei ole, joku omaksuu johtajan roolin vaivihkaa erinäköisellä ihmissuhdekuviokellunnalla, mutta tämä muodostaa ongelman. Ensinnäkin, uusi tiimiin tulija ei tiedä rakennelmasta mitään, joten hän aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin tuottaa, sillä hän helposti horjuttaa herkkää valtarakennelmaa, joka on salainen. Toisekseen, itse itsensä johtajaksi ihmissuhdesalaliitoilla nostaneen asemaa ja päätöksiä ei voi kyseenalaistaa. Jos näin tekee, kyseenalaistaa samalla nuo ihmissuhderakenteet, ja hyvästä kaverista tulee vihollinen, ja tiimityö tyssää siihen kunnes pöly laskeutuu ja uudet verkostot nousevat tuhkasta Paranoidia livertävän feeniks-linnun lailla. Kun johtajalla on asema ja auktoriteetti, voidaan kyseenalaistaa päätöksiä kyseenalaistamatta henkilösuhteita, ja asiat etenevät rivakasti.

Järkevä johtaminen ei ole rakettitiedettä, vaan lähinnä pakan pitämistä kasassa. Visionäärien visiointi ja hörhellys tarvitsee puitteet jos meinaa ikinä saada jotain valmista myyntikuntoon. Ei mikromanagerointia, mutta oleelliseen keskittymistä, ja toisaalta rauhaa tehdä tätä työtä. Rutiinit voi siirtää vähemmän visionäärisille heti kun niitä syntyy, ja toisaalta vähemmän visionääriset ei-alfat tarvitsevat motivaation, päätöksenteon selkänojan ja palautetta suorituksestaan. Lisäksi tämä joukko tarvitsee jonkun, jolla on karismaa käydä haukkumassa moponsa hukanneet alfat pystyyn, jos vaikuttaa siltä, että itseohjautuva joukko alkaa ohjata itseään sellaiseen suuntaan, joka on haitaksi bisneksille tai työyhteisön viihtyisyydelle.

Tällaista on vain vaikeaa myydä konsultointina, sillä tämä perustuu terveeseen järkeen. Kukaan ei viitsi maksaa muutamaa tonnia päivässä konsultoinnista, joka on lähinnä hienosäätöä siellä täällä. Näin ollen pitää keksiä tekaistu ongelma, joka on niin valtavan kokoinen, että sitä ratkaisemaan ei pienipalkkainen väki kykenekään. Konsultille tapa on erinomainen lypsylehmä, sillä kun vakuutetaan asiakas siitä, että ongelmana on asia, jota firmassa ei edes esiinny, voi muutaman kuukauden päästä postittaa lihavan laskun ja sanoa “katso, ongelmaa ei enää ole”, ja tähän päästäkseen ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin vaihtaa nuolien suuntaa alkuperäisessä voimapiste-esityksessään ja juoda litratolkulla automaattikahvia pesunkestävien aasien seurassa.