Virallisia lausuntoja yksi kaksi chachachaa
27/04/09 00:04
Mitähän tästä pitäisi ajatella?
Olen miettinyt asiaa yleisemmin, koska olen ihmetellyt, mihin ihmeeseen tarvitaan valtion hillitön velkaantumistahti, jolle poliitikot tuntuvat tietävän miljardinumerot, jotka eivät riipu mitenkään siitä, millaista talouskasvu tai työllisyys on muutaman vuoden päästä. Ja jolle rahalle ei tunnu löytyvän mitään järkevää käyttötarkoitusta. Olen ajatellut, että eläkejärjestelmässä saattaisi olla paljastumassa kupru tai vajaus, koska se selittäisi näppärästi sen, miksi lainaa tarvitaan hillittömiä summia vaikka talouskasvu käynnistyisikin.
Tunnustan, että epäilykseni eivät yhtään huojentuneet linkitetyn artikkelin lukemisen jälkeen.
Kirjoitus, jossa kerrotaan rahaa hukatun kymmenen miljardia ja kerrotaan, että eläkejärjestelmä on erinomainen ja kestää mainiosti ja kenelläkään ei ole syytä huoleen sillä eläkkeethän perustuvat lakiin eivätkä sijoitustuottoihin, ei vakuuta ainakaan minua. Asia voi olla kuten artikkelissa sanotaan, mutta toisaalta on mahdollista myös se, että kyseessä on rutiinivalhe, jota toistetaan luottamuksen ylläpitämiseksi ja paniikin välttämiseksi.
Suomen eläkejärjestelmässä ongelmana on sen matala rahastointiaste. Työssä olevien eläkemaksuista maksetaan melkein kaikki ulos suoraan eläkkeinä sen sijaan, että ne kerättäisiin henkilökohtaiselle eläketilille. Järjestelmä siis kestää niin kauan kuin työssäkäyvät suostuvat sitä rahoittamaan. Jos eivät suostu, raha loppuu kassoista rivakasti. Jos nyt kerrottaisiin, että eläkejärjestelmässä on suuria ongelmia ja nuorempien ei tarvitse olettaa ikinä saavansa sieltä mitään, korttitalo kaatuisi jos nuoremmat saisivat läpi vaatimuksen henkilökohtaisesta eläketilistä.
Näin ollen järjestelmän erinomaisuuden selittämiselle on poliittinen tilaus, sillä eläkejärjestelmäremontti ei ole yhdenkään poliittisen puolueen tai etujärjestön agendalla. Tehtävä olisi erinomaisen haasteellinen, ja mahdollisuus tekijän saada siitä muuta kuin pahaa karmaa päällensä on huomattavan rajallinen.
En tiedä, onko tässä asiassa kyse tästä, mutta täydellisyyttä hipovan ylistävä sävy huolimatta järjestelmän ilmeisistä ongelmista haiskahtaa.

blog comments powered by Disqus