Sukupuolineutraali lastentarha

Ruotsissa kokeillaan sukupuolineutraalia lastentarhaa. Tässä on ajatuksen tasolla jotakin, jota en aivan ymmärrä ja jotakin, jonka ymmärrän helpostikin.

Pidän lähtökohtaisen järkevänä ajatuksena sitä, että tytöt ja pojat saavat leikkiä mitä leikkejä huvittaa ilman, että tytöt pannaan tekemään yhtä ja pojat toista. Samaten pidän hyvänä sitä, että aikuiset antavat vitsaa niille räkänokille, jotka ryhtyvät kiusaamaan muita lapsia heidän tekemiensä valintojen takia.

Kun mietin omaa lastentarhaani 35 vuotta sitten, ei sielläkään pakotettu tyttöjä johonkin hommaan ja poikia johonkin toiseen, mutta muistelen kyllä, että ns. yhteisön paine piti ainakin pojat poissa joistain leikeistä. Lapset osaavat olla aika julmia ja jos ruotsalaisilla on ratkaisu siihen, miten heidät saataisiin ymmärtämään

hieman paremmin toisten tekemiä erilaisia valintoja, kokeilu vaikuttaa hyvältä. Se, että ihmiset osaavat antaa muiden tehdä mitä lystäävät sen sijaan, että osoittelevat sormella ja paheksuvat, edustaa kategorista hyvää, on kyse aivan mistä hyvänsä asiasta eikä ainoastaan sukupuolinormeista.

Erityishuomiona kokeilusta huomaamme sen, että ruotsalaisille näyttää olevan nyt suurensuuri ongelma heidän äidinkielensä sisältämä seksistisyys kun päiväkodissa poistetaan han ja hon -sanat ja korvataan ne keksityllä pronominilla. En ole aivan varma, kannattaako yhden päiväkodin käydä pyhään sotaan kielioppia vastaan.

Suomessahan kaikki päiväkodit ovat tällä mittapuulla sukupuolineutraaleja kun kirjakielen "hän" ja puhekielen "se" eivät sukupuolta erottele. Kun sukupuoliroolit eivät näytä kadonneen mihinkään ainakaan jos katsotaan lopputulemaa vaikkapa miesten ja naisten työt -asiassa vaikkei kieli ole koskaan korostanut ihmisten sukupuolta, tekee mieli tulla siihen johtopäätökseen, että tämä asia on lopputuleman kannalta merkityksetön. Suomi kun ei ole lopputulemaa katsottaessa sen tasa- tai epätasa-arvoisempi paikka kuin verrokkiryhmien valtiot.

Uutisesta tulee kuitenkin mieleen pari kysymystä.

Ensimmäinen liittyy itse asiaan. Kun sukupuolet nyt ovat (ainakin) fyysisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia ja on ainakin esitetty jotain ajatuksia siitä, että myös ajattelutavassa ja tavassa muodostaa sosiaalisia verkostoja on eroja (lisää tähän normaali ei-koske-kaikkia-ja-....-ymmv -liturgiasi), onko kokeilulla implisiittisesti tarkoitus sanoa, että yksi tapa on toista parempi? Onko sukupuoli ja siihen ainakin historiassa liittynyt roolijako niin suuri ongelma, että siitä pitää yrittää hankkiutua eroon korostamalla sukupuolta kaikissa mahdollisissa asioissa, sillä sehän on tosiasiassa se, mitä tapahtuu, kun lapsosia huitaistaan karttakepillä sormelle aina kun käyttävät vanhempiensa opettamaa kieltä.

"Läps. Älä käytä sanaa nainen, koska pitää puhua henkilöistä". Jääkö käteen ajatus henkilöistä ja tasa-arvosta vai korostuiko sukupuoli asiassa, jossa lapsi sitä ei aikaisemmin edes ajatellut? Ainakin mahdollisuuksien rajoissa on se, että sukupuoliasia ylikorostuu. Samaten on mahdollisuuksien rajoissa synnyttää ajatus siitä, että toisen sukupuolen rooli on toista parempi, sillä näitä käyttäytymisnormeja yritetään nyt muuttaa ja yhtenäistää.

Toinen kysymys on se, pystyykö päiväkoti pitämään lopulta näppinsä erossa lasten kasvatuksesta. Jos pystyy ja kaikki saavat oikeasti leikkiä sotaa tai kotia aivan sen mukaan miten huvittaa, ilman yhteisön painetta, kokeilu vaikuttaa hyvältä, sillä se oikeastaan toteuttaa sen, jonka jokainen päiväkoti ainakin Pohjois-Euroopassa yrittää ohjelmassaan toteuttaa muttei onnistu siinä kovin hyvin.

Jos taas tämän ihmiskokeen taustalla olevat voimat ovat pakko-onnistumisen edessä ja onnistumista mitataan lopputuloksesta, on taaskin mahdollisuuksien rajoissa, että päiväkodin aikuiset alkavat painostaa lapsia leikkimään "oikein", jotta tilastoihin saadaan oikeita numeroita. Poikia patistetaan pois sotaleikeistä ja tyttöjä kotileikeistä ja ajatus siitä, että lapsi itse saa valita, katoaa vessanpöntöstä alas.

Itse olen lapsiasiassa kiinnittänyt huomiota lähinnä siihen, että nykyään lapset eivät enää saa kovin paljoa tehdä itse valintojaan kun Suomeen on tullut amerikkalainen kulttuuri, jossa lapsia ei saa jättää yksin hetkeksikään. En tiedä onko tämä hyvä vai paha, mutta se on eri lailla kuin ennen ja ainakin entisellä mallilla kasvoi melko hyviä veronmaksajia, joten täysin poskellaan kasvatus ei ole ollut. Ennen koulua aikuiset kyyläävät päiväkodissa. Sitten koulussa ja opastetussa iltapäivätoiminnassa, jonka jälkeen vanhemmat kuskaavat valmentajien kyylättäväksi urheiluseuroissa, ja sitten nukkumaan ja toistetaan kunnes kersa pahimmassa teiniangstissa aloittaa täydellisen kapinan.

Jos päiväkotikokeilu palauttaisi oikeasti päätäntävallan joissain rajatuissa asioissa takaisin lapsille ja antaisi lasten tehdä mitä lapset haluavat tehdä, pidän ajatuksesta. Jos taas aikuiset ryhtyvät mestaroimaan haluamaansa lopputulokseen pääsemiseksi, mikään ei tässä asiassa muuttunut.

Oma suhteeni tasa-arvoon on se, että katson sukupuolten olevan erilaisia mutta

yhtä arvokkaita. Huolimatta siitä, että jossain gallup-kyselyssä tai suoranaisessa valinnassa valtaosa miehistä valitsee näin ja valtaosa naisista noin, liberalismin hengessä erilaisissa asioissa on katsottava yksilöä eikä edustamaansa viiteryhmää.

Kasvatusmielessä ajatus siitä, että muiden valintoja pitää ymmärtää eikä syrjiä ketään niiden perusteella, on tavoittelemisen arvoinen ja ylevä. Mutta onko valheessa eläminen oikea tapa päästä tähän tai mihinkään muuhunkaan lopputulokseen? Onko oikea tapa teeskennellä, että sukupuolia ja noita "valtaosa valitsee" -tyyppisiä rooleja ei enää ole olemassakaan, kun ne kuitenkin ovat olemassa heti kun poistuu ihmiskoelaboratorion koeputkesta?

Minä olen pärjännyt aikuisten kanssa varsin hyvin pelaamalla varsin avoimilla korteilla ja kertomalla asiat niin kuin näen tai parhaani mukaan ymmärrän niiden olevan. Toisaalta parhaat näkemäni vanhemmat puhuvat lapsilleen kuin aikuisille eivätkä lässytä ja valehtele.

Ihmisen lapsi on varsin sitkeää tekoa, joten tuskin heitä ruotsalainen päiväkoti kykenee pilaamaan vaikka olisikin hieman omituinen paikka. Epäilen kuitenkin, että kokeilu edistää tasa-arvoa huonommin kuin se, että kuvataan nykysysteemi oikein sen ongelmia hyssyttelemättä.

Tasa-arvo, on sitten kyse sukupuolista tai seksuaalisista vähemmistöstä, on mennyt viime vuosikymmeninä aika rivakasti eteenpäin. Ilman minkäännäköisiä paremman ihmisen kasvattamiseksi tähtääviä toimenpiteitä. Ensin murrettiin karsinat ja sen jälkeen on ryhdytty pikku hiljaa suvaitsemaan enemmän ja enemmän niitä, jotka kulkevat omia polkujaan.

Tällaisista ihmiskokeista ja toisinaan kuulluista tasa-arvopuheenvuoroista tulee mieleen, että osa meistä ei malttaisi mitenkään odottaa täydellisen tasa-arvon toteutumista ja on valmis rikkomaan vaikka mitä tulokseen pääsemiseksi. Tavat ja yhteiskunnat muuttuvat aika huonosti väkisin, sillä kannettu vesi ei pysy kaivossa.

Täydellisen tasa-arvon määritelmä on eri ihmisille erilainen. Itse en mittaa lopputulosta eri tehtävissä vaan sitä, pakotetaanko ihmisiä tekemään asioita, joita he eivät halua tehdä. Jos valinta on aidosti vapaa, erot lopputuloksessa eivät ole osoituksia ongelmasta. Joku fraktio katsoo nimenomaan lopputuloksen tasa-arvoa, mikä on haasteellinen tehtävä sikäli mikäli enemmistö kummassakin sukupuolessa todellakin vapaaehtoisesti ja painostamatta tekee erilaisia valintoja.

Tällöin osa ihmisistä pitää henkisesti murskata tekemään oikeita valintoja numeroiden parantamiseksi, ja tämän ajatuksen vastenmielisyyttä tuskin pitää selittää kenellekään.

blog comments powered by Disqus