Vaalipiirit

Tänään on ihmetelty sitä, että Vihreiden Tuija Brax asettuu ehdolle Uudellemaalle eikä Helsinkiin, vaikka asuu Helsingissä.

Braxin temppu ei toki ole mitenkään ennenkuulumaton. Näinhän on tehty kaikissa puolueissa aina toisinaan, kun on yritetty jakaa ääniharavia sinne tänne tai siirtää puheenjohtaja kalastelemaan Helsingin ääniä Kepulle. Tämä on sallittu temppu, mutta kysynkin, pitäisikö olla.

Vaalipiirien tarkoitus on ollut taata eduskuntaan alueellinen edustus. En tiedä kuinka tarpeellista tämä nykypäivänä on, mutta tämän takia maa on jaettu vaalipiireihin eikä ole yksi suuri vaalipiiri koko maa.

Tämä tarkoitus ei mitenkään voi toteutua, jos lähes varmasti läpi menevät ääniharavat hajasijoittavat itsensä milloin mihinkin, ja maakuntien kansanedustajat ovat oikeasti paljasjalkaisia helsinkiläisiä, jotka eivät ole astuneet Kehä kolmosen ulkopuolelle montaakaan kertaa. Helsingin ja Uudenmaan välinen ero on tietysti vähäisempi kuin Pohjois-Karjalan ja Helsingin, mutta mieleen kyllä tulee, ettei järjestelmää ole tarkoitettu aivan näin käytettäväksi.

Menisikö joku rikki, jos ehdokkaiden vaalipiiri määräytyisi kotipaikan mukaan, ja vaalipiirin vaihto edellyttäisi myös muuttoa? Väitän ettei menisi. Jos taas alueellisella edustuksella ei ole mitään merkitystä, mitä järkeä on nykyisessä vaalipiirijaossa, jossa eri vaalipiireihin muodostuu hyvin erilainen äänikynnys, minkä sai huomata Vihreiden edellinen puheenjohtaja Tarja Cronberg, joka tippui eduskunnasta huolimatta suuresta henkilökohtaisesta äänisaaliistaan.

Asia on ajankohtaisin ehkä nimenomaan Vihreille ja Kepulle. Vihreillä etulinja tuntuu asuvan kovin keskellä Kalliota ja Tamperetta. Ilmeisesti jo Uusimaa alkaa tuottaa ongelman, ei tälle tempulle mitään muuta perustetta taida olla. Kepulla taas on ongelma juuri päinvastainen, eli tuomalla Persejönsesterin vaalipiirissä oikeasti asuvan puheenjohtajan ehdolle Helsinkiin, puolue voi toivoa hänen vetävän perässään yhden tai kaksi edustajaa lisää kun muuten koko vaalipiiri saattaisi jäädä väliin.

Mutta mikä on se tarve, miksi tällainen käytäntö kuuluu sallia, ilman, että se aiheuttaa tarpeen miettiä koko vaalipiirijaon mielekkyyttä ja kenties koko vaalitapaa hieman uudelleen?
blog comments powered by Disqus