Suomi "saa huonot paperit työllisyyden hoidossa".

Rahaa käytetään siis Suomessa uusiin ohjelmiin ihan hirveän paljon vähemmän kuin muissa maissa, ja se on kovin paha. Tämä kirjoitukseni on vanhan toistoa, mutta sanoma on tärkeä ja ansaitsee tämän.

Uutinen keskittyy erilaisiin prosenttien vertailuihin, mutta tämä puoli asiassa on sangen vähän kiinnostava. Kiinnostavampaa on se, millaisia aktiivisia työllisyysohjelmia oikein kannattaisi rahoittaa. Tuo uutinen ei asiaa valota, eikä asiaan ole valaistusta tuonut kukaan muukaan.

Jos jätetään rakentaminen epäkiinnostavana ja epäoleellisena puuhasteluna pois, miten oikein pitäisi aktiivisesti työllisyyttä tukea? Millaisia toimenpiteitä tarvittaisiin, että lakkautettujen tai lakkautettavien paperitehtaiden duunarit löytäisivät uutta työtä? Entä mitä pitäisi tehdä, että pääkonttoreista poispotkitut byrokraatit, pavunlaskijat ja pikkupomot löytäisivät työtä? Kuka palkkaisi työttömät atk-miehet ja ennen kaikkea miksi?

Aina kun mainitaan elvytys ja aktiivinen työllisyyspolitiikka, siihen liittyy joku rakennushanke. Miten tämä työllistää pitkäaikaistyöttömyysputkessa olevia ihmisiä edellä mainituista ja vastaavista ryhmistä? Ei mitenkään. Rakennusala on toimialoista ainoa, jonka tiedämme buuttaavan heti kun lama loppuu, kun rakentaminen käynnistyy uudelleen seuraavan noususuhdanteen hyökätessä kulman takaa. Siihen saakka rakennusmiehet voivat elää ansiosidonnaisella ja tehdä pimeää keikkaa lähipiirileen eikä heillä ole suurempaa huolta huomisesta kunhan eivät alkoholisoidu.

Kaikilla muilla tilanne on toinen. Tehtaan mentyä uutta tehdasta ei tule takaisin. Kun pääkonttoria on trimmattu ja sieltä on luudittu luiskaan muutama sata byrokraattia ja huomataan, että kaikki menee paremmin kuin ennen ja aikaa kuluu sisäisiin joutopalavereihin vähemmän, ei heitä sinne takaisin palkata. Jos suunnittelu siirretään vinkuintiaan, se ei sieltä tule takaisin ja jonkun erityisen alan insinöörien ala meni alta. Jne.

Aktiivista työllistämispolitiikkaa tarvitaan nimenomaan näiden ihmisten auttamiseksi. Ei entisestä paperimiehestä todennäköisesti tule kovin hyvää trendiravintolan tarjoilijaa. Hän ei todennäköisesti ole kovin motivoitunut myöskään hakemaan sairaanhoito-opistoon, sillä opiskelu aikuisopintotuella on taloudellisesti mahdotonta ja tarjolla on vain pienipalkkaista työtä, joka ei ihmisläheisenä työnä ehkä edes ole tehtaaseen hakeutuneen ydinosaamisaluetta.

Tässä on meillä työttömyysongelman ydin. Se ei ole rakennusmiehissä, koska heidän alansa on syklinen mutta ikuinen.

Missä ovat kaikki etulinjan poliitikot, jotka ovat huolissaan tästä asiasta? Heitä ei ainakaan hallituksessa tunnu olevan, ja oppositiokin räksyttää vain lisärakennushankkeista tai vaihtoehtoisesti vaatii lisää rahaa kertomatta, mitä tällä rahalla pitäisi tehdä. Paukkuja on turhaa pistää rakentamiseen ja teeskennellä, että näin ongelma poistuu. Tämä raha on jokseenkin hukattua, sillä se on pois siitä rahasta, joka tarvitaan niiden ihmisten auttamiseksi tai elättämiseksi, joilta lähtee koko ala alta eikä enää palaa.

Tilanne nyt muistuttaa kovasti 90-luvun alun lamaa, ja tämä lamamoodi lienee tullut jäädäkseen.

Aikaisemmissa lamoissa tilanne oli toinen. Silloin valkokaulustyöläiset säilyttivät työnsä eivätkä huomanneet lamaa ollenkaan. Tehdasduunarit olivat pakkolomalla hetken devalvointiin saakka, ja ansiosidonnainen riitti tähän. Rakennusmiehet olivat pakkolomalla tai kortistossa koko laman ajan. Tässä mallissa oli järkevää elvyttää rakentamista, koska rakennusmiehet olivat huonoiten pärjääviä.

Nyt rakennusmiehet joutuvat pakkolomalle tai kortistoon, mutta tietävät, että työ palaa. Tehdasduunarit ja myös valkokaulustyöläiset saattavat selvitä pakkolomalla, mutta useita koskee se, että koko tehdas tai ala lähtee Suomesta. Tässä mallissa ei ole mitään järkeä elvyttää rakentamista, koska rakennusmies on työmarkkinan ainoa henkilö, joka tietää, että hänen työnsä palaa laman jälkeen. Kenenkään muun työ ei ole samalla tavalla turvassa, paitsi erityisalojen (lääkärit ja sairaanhoitajat). Tehdas ei ole enää ikuinen työpaikka ja sinikaulustyön aatelia, sillä tehdas voi siirtyä pois Suomesta nopeastikin. Valkokaulustyö on epävarmaa sekin, sillä useat työt edellyttävät erityisosaamista, ja yhden sortin insinööristä ei helpolla tule toisen asian taitajaa jos oma ala lähtee alta.

Minusta itse asiassa tuntuu, että elvyttäminen laman aikana ei edes ole nykyisessä laman kuvassa järkevää, paitsi jos keksitään jotain hyvin toimivia täsmäkonsteja. Rahaa kaikenlainen aktiivinen työllisyyspolitiikka vaatii, mutta ennen kuin rahaa poltetaan, pitäisi olla selvillä, millä aloilla ja paikkakunnilla ongelma on suurin kun koko ala tai valtaosa työpaikoista on häipynyt pysyvästi. Raha kannattaa käyttää heikoimman ennusteen ihmisten auttamiseen eikä äyskäröidä sitä sellaisiin kohteisiin, joissa erityistoimenpiteitä ei tarvita vaan laman loppu korjaa työllisyyden ennalleen. Nyt tätä ei näytetä ymmärtävän vaan työllisyyttä hoidetaan samoilla keinoilla kuin 42 vuotta sittenkin.

Tämän ajatuksen ei luulisi olevan poliittisesti kovin vaikea toteuttaa, sillä kaikkihan ainakin valehtelevat olevansa heikoimmin pärjäävien asialla.