Demokratian puolustaminen on periaatteellisesti sangen haasteellinen asia.

Olen miettinyt asiaa luettuani viikko sitten kirjoituksen siitä, kuinka Britanniassa änkyrämuslimit ovat ryhtyneet lasten aivopesun tielle, jotta länsimainen hapatus pysyy poissa ja aikuisena tekevät sitten sitä, mitä Allah käskee.

Länsimainen demokratia on hyvä yhteiskuntajärjestelmä, ja parempaakaan ei ole toistaiseksi keksitty. Se on myös varsin haavoittuva, sillä oikeastaan ainoana yhteiskuntajärjestelmänä ikinä keksityistä se sisältää ajatuksen siitä, että sitä voi muuttaa. Kaikissa muissa on itsevaltias tai muinainen ohjeita antava satukirja, jotka asettavat puitteet, joissa eletään.

Ikuinen ajatusleikkihän on se, voiko demokraattisesti päättää demokratian lakkauttamisesta, ja tähän ei ole olemassa hyvää vastausta.

Teoriassa tähän pitäisi vastata kyllä, koska jos yhteiskunta rupeaa asettamaan puitteita siinä, miten kansanvalta saa toimia, silloin ollaan periaatteellisessa suossa, sillä juuri tämä aspekti ei kuulu periaatteen tasolla demokratiaan. Asiassa voidaan vedota myös kaltevaan pintaan, sillä jos joku asia siirretään kansanvallan ulottumattomiin, sinne on sen jälkeen helppoa siirtää muitakin asioita, ja tämä johtaisi ennen pitkää sosiaalidemokratian ja holhousvaltion museoimiseen. Tämän tien päässä on vallankumous, sillä asioihin ei voi enää muuten vaikuttaa.

Jos taas demokratiaa ei puolusteta, se loppuu joskus. Ei meidän aikanamme, mutta loppuu kuitenkin, ja palaamme takaisin pappisvaltaan, joka jo kertaalleen on havaittu huonoksi tavaksi tuottaa esimerkiksi tiedettä, taidetta ja kulttuuria. Sotilaiden ja sotien tuottamisessa tämä järjestelmä sen sijaan on erinomainen.

Alan itse kallistua sille kannalle, että olisi aika keksiä demokratia 2.0, jossa tämä aspekti olisi jotenkin huomioitu. En tiedä tarvitseeko demokratian nykyiseen prosessiin koskea mitenkään, mutta se voisi sisältää elementtejä, joissa lasten kasvattaminen tynnyrissä tehtäisiin perin hankalaksi. Toteuttaminen onkin sitten haasteellisempaa, sillä vanhempien oikeus kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla on myöskin jonkunlainen periaatekysymys.

Demokratiahan kestää mainiosti sen, että pieni fraktio änkyröitä vastustaa sitä. Tämä mekanismi on sisäänrakennettu jo valmiiksi. Ongelma tulee siinä kohtaa, että erinäköiset kontrolloivat yhteisöt paisuvat kuin pullataikina, ja niistä ulos pääseminen voi olla perin hankalaa, ja homma ei varsinaisesti helpotu, kun yhteisöt paisuvat sekä väkimäärältään että maantieteelliseltä alueeltaan.

Samaten ongelma tulee siinä kohtaa, että epädemokraattisia ja sortavia elementtejä ryhdytään ottamaan sisään länsimaiseen yhteiskuntaan siksi, että kyseessä on uskonasia. Uskonnon varjolla tuntuu olevan päivä päivältä suurempi lupa poiketa yhteisesti sovituista normeista, jos puheena oleva uskonto ei ole kristinusko vaan on aistittavissa etnistä värinää. Britanniassa toteutetaan jo nyt käytännössä shariaa esimerkiksi perintöasioissa jos kaikki osapuolet niin haluavat, mutta luvalla voidaan kysyä, ovatko suostumuksensa antaneet ja ilman juuri mitään jäävät tytöt ja naiset antaneet suostumuksensa vapaaehtoisesti.

Demokratian puolustaminen romuttamatta sen periaatteita tuntuu perin mahdottomalta. Ehkäpä tästä syystä pitäisi keskittyä koulutukseen ja erinäköisten yhteisöjen vallan täydelliseen nollaamiseen. Niin kauan kuin yhteisöillä on valtaa ihmiseen, meillä on ongelma. Jos jokaisella on tosiasiallinen vapaus valita, pukeutuuko pussilakanaan, ajaako partansa, leikkaako hiuksensa ja millaista maailmanjärjestystä kannattaa, demokratia on perin hyvin turvassa. En usko yksilöiksi kasvatettujen yksilöiden kannattavan yksilöllisyyden vähentämistä erityisen laajoissa mitoissa.

Yhteisöjen valta sen sijaan on uhattuna, mistä syystä yhteisöt vastustavat tällaista suuntaa. Nyt ne saavat mellastaa verraten vapaasti vetoamalla uskontoon ja erilaisiin etnisiin seikkoihin, sillä assimilaatiopolitiikka ei ole huudossa, ja erilaisuutta väkisinsuositaan ja ruokitaan epädemokratiaa suosivaa ilmapiiriä.