Matti Vanhanen esittää perheverotukseen siirtymistä, ja häntä on haukuttu menneessä maailmassa elämisestä.

Haukkujat ovat oikeassa.

Vanhasen idea oli se, että alle kaksivuotiaiden lasten vanhempia yhteisverotettaisiin, jotta toinen (lue: äiti) voisi jäädä kotiin ja toinen voisi paiskia niska limassa duunia. Ajatus on huono monin tavoin.

Ensinnäkin, kaksi vuotta on sangen lyhyt aika kun siitä otetaan pois äitiys- ja isyyslomat. Lopulta tuloksena olisi rakennelma, jossa verotus olisi puolitoista vuotta erilainen, täysiä verovuosia kertyisi vain yksi. Tuloksena olisi sekava aparaatti, jossa verot ja niiden määräytymisperusteet vaihtuvat vähän väliä. Toisekseen, tällainen hanke käytännössä heikentää tasa-arvoa työmarkkinoilla, sillä se motivoi pienempipalkkaista jäämään kotiin, ja pienempipalkkainen on usein ammatinvalintasyistä äiti.

Kolmas ongelma liittyy siihen, että rakennelma sorsii muita paitsi kristillisiä ydinperheitä. Mitä tapahtuu jos vanhemmat eivät ole naimisissa, tai eivät edes asu samassa osoitteessa kun molemmat ovat vaikkapa opiskelijoita eri puolella Suomea? Entä jos vanhemmat eroavat? Kuka saa silloin verohyödyn vai motivoidaanko rahalla ihmiset elämään mahdottomaksikin muuttuneessa parisuhteessa? Entä jos lapsen isä on tuntematon? Jostain vieraalta planeetalta vaivoiksemme tipahtanut Päivi Räsänen varmaan taputtaa känsäisiä käsiään tällaiselle muinaista perheidylliä pönkittävälle ehdotukselle, mutta ihmiset tuskin taputuskuoroon yhtyvät.

Isoin ongelma tähän ehdotukseen kuten melkein kaikkiin muihinkin vastaaviin, liittyy kuitenkin siihen, että Vanhanen ei kertonut, mistä julkista sektoria supistetaan. Tässähän ajatus on se, että hän haluaisi verottaa lapsiperheitä kevyemmin kuin nyt, joten siis rahaa vyöryy sisään vähemmän. Kun valtio elää jo nyt velaksi, hänen olisi pitänyt kertoa, mistä tuo raha otetaaan. Jos sitä ei säästetä vaan korotetaan ei-ydinperheellisten veroja, eniten hätää kärsimässä on jo muutenkin yhteiskunnan pohjasakkaa edustava yksinhuoltaja. Heidän asiansa eivät ole kauhean hyvällä mallilla muutenkaan, ja asiaa ei auta millään tavoin se, että heille lätkäistään lisäveroja siitä hyvästä, etteivät asu lapsensa toisen vanhemman kanssa.

Jos tilanne Suomessa on se, ettei työnteko kannata ja perheet eivät tahdo tulla toimeen, meidän pitää korjata tämä asia ylipäätään eikä keksiä jotakin pisteratkaisua kahdeksi vuodeksi. Jos työtä verotetaan niin paljon, ettei ihmisillä ole pahemmin motiivia tienata enempää, tai käteenjäävällä rahalla ei tahdo elää, työn veroja pitää laskea kautta linjan ja erityisesti takertua marginaaliveroon. Tämä olisi ollut Vanhaselta huomionarvoisa avaus, mutta koska se merkitsisi hyvinvoivan valtiokoneiston trimmaamista, se on poliitikolle epämieluisa ajatus.

Palkansaajan riistäminen on Suomessa jo niin tapissa, ettei siellä pahemmin enää ole mahdollisuuksia tehdä kiusaa niille ihmisille, jotka eivät elä Matti Vanhasen visioimassa ydinperheidyllissä. Asiaa ei korjata nysväämisellä vaan täydellisellä veroremontilla, jossa kaikki tulot ovat samalla viivalla ja veroprosentin katto on 32. Yhtäkään peruspalvelua tai perustulonsiirtoa ei tarvitse lakkauttaa jos leikkaukset kohdistetaan humpuukiin ja tehottomuuteen.

Kankkulan kaivoja voi löytää vaikkapa suuryritysten tukemisesta, kädettömyyttä osoittavista hankkeista (tutustukaa joskus Autorekisterikeskuksen tietojärjestelmähankkeeseen, joka oli konsulteille todellinen gravy train), tarpeettomista tulonsiirroista (lääke- ja kelakorvaukset satunnaisesti sairaille) ja rahan kierrättämisestä edestakaisin.