Velkaelvytyksen ongelma
22/01/09 13:46
Valtiot Euroopassa kuten myös siirtomaissa ovat lähteneet kilvan velkaelvytyksen tielle. Epäilemättä keinossa on jotain hyvääkin, kuten kirjoitettu on, mutta asian kanssa pitää olla euroalueella varovainen.
Reunamaan on pakko pitää velkaantuminen sen verran kurissa, että luottoluokitus pysyy AAA:na. Jos sitä lasketaan, lainarahan hinta nousee paljon. Juuri vähän aikaa sitten Espanjan AAA-luokitus pudotettiin ja korkoero pohjoiseen Eurooppaan venähti puoleksitoista prosentiksi, mikä on hemmetin paljon.
Syy tähän on yksinkertainen. Rahaa lainaavat tahot tekevät erilaisia riskinhajautusoperaatioita. Jos ne haluavat lainata euroja ja ulkomaisina kasvattaa euroriskiään tai eurooppalaisina lainata kotivaluutassa, ne voivat lainata rahat aivan hyvin maksukykyisiksi arvioiduille maille kuten vaikkapa Saksalle tai Suomelle. Niillä ei ole mitään varsinaista pakkoa lainata rahaa Espanjalle tai Kreikalle hajautus- ja riskinhallintasyistä, joten ainoa motiivi lainata rahaa ongelmavaltioille on siitä saatava selvästi kovempi hinta.
Ero on nimenomaan euromailla iso. Jos Britannian luottoluokitus laskee, rahan hinta nousee muttei yhtä paljon, koska yhtenä maailman suurista talouksista ja valuutoista jokainen riskinhajauttaja sijoittaa jotakin myös tänne.
Tässä mielessä Suomessa on nyt mietittävä tarkasti, miten paljon velkaa on varaa pompsauttaa laman torjumiseksi. Jos Suomen luottoluokitus laskee, jälki on vielä rumempaa kuin Espanjassa. Jos korkopapereissa muutos on neljästä prosentista kuuteen, se on vuosittaisina korkomenoina miljardin euron juttu, mihin Suomella ei olisi varaa.
Mielestäni Vanhasen ehdottama yritysten kela-maksujen poisto, joka maksaa 800 miljoonaa vuodessa, on esimerkki väärästä toimenpiteestä.
Se ei tuo juurikaan rahaa suomalaiseen kulutukseen toisin kuin tuloverojen alentaminen, mutta maksaa älyttömiä summia. Kyllähän yrityksille tietysti raha kelpaa, mutta vaarana on, että tuloksena on pysyvä lovi valtiontalouteen. 800 miljoonaa on valtion budjetissa iso raha, eikä meillä ole em. syistä varaa lainata tuota rahaa kuin vuoden pari, sen jälkeen se pitää joko säästää jostain tai ruveta taas tuota maksua perimään.
Jos tuolla rahalla alennettaisiin keskituloisten palkansaajien tuloveroja, se päätyisi pääosin kulutukseen. Nyt se päätyy isolta osin osinkoina ulkomaille, mistä ulkomaiset eläkeyhtiöt epäilemättä kiittävät.
Suomen taloudessa on pelivaraa johtuen pitkään ylijäämäisestä julkistaloudesta. Mutta nyt näyttää hieman siltä, että vallitsee kilpailu siitä, kuka onnistuu ehdottamaan isoimpien summien äyskäröintiä velaksi sinne sun tänne. Kun vielä valtaosa ehdotuksista sisältää menoautomaatin sen sijaan, että ne olisivat kertaluontoisia investointeja esimerkiksi Pietariin parissa tunnissa vievään rantarataan, näiden yhteisvaikutus on erityisen pelottava. Menoautomaatissakin on järkeä, jos se on nähtävissä investoinniksi tulevaisuuteen. Tällaisia kohteita voisi löytyä koulutukseen ja perustutkimukseen panostamisesta.
Mitään tuottamattomat tukiaisautomaatit pitää kuitenkin lopettaa joskus, mutta poliittisesti kyse tulee olemaan vaikeasta asiasta.
Näin ollen poliitikot todennäköisesti vitkuttelevat kohtuuttomasti valtiontalouden tasapainottamisessa sitten kun lama on ohi. Nyt sovittu miljardin tukiainen vaikuttaa helposti seuraavat kymmenen vuotta ennen kuin joku uskaltaa siihen koskea.

Syy tähän on yksinkertainen. Rahaa lainaavat tahot tekevät erilaisia riskinhajautusoperaatioita. Jos ne haluavat lainata euroja ja ulkomaisina kasvattaa euroriskiään tai eurooppalaisina lainata kotivaluutassa, ne voivat lainata rahat aivan hyvin maksukykyisiksi arvioiduille maille kuten vaikkapa Saksalle tai Suomelle. Niillä ei ole mitään varsinaista pakkoa lainata rahaa Espanjalle tai Kreikalle hajautus- ja riskinhallintasyistä, joten ainoa motiivi lainata rahaa ongelmavaltioille on siitä saatava selvästi kovempi hinta.
Ero on nimenomaan euromailla iso. Jos Britannian luottoluokitus laskee, rahan hinta nousee muttei yhtä paljon, koska yhtenä maailman suurista talouksista ja valuutoista jokainen riskinhajauttaja sijoittaa jotakin myös tänne.
Tässä mielessä Suomessa on nyt mietittävä tarkasti, miten paljon velkaa on varaa pompsauttaa laman torjumiseksi. Jos Suomen luottoluokitus laskee, jälki on vielä rumempaa kuin Espanjassa. Jos korkopapereissa muutos on neljästä prosentista kuuteen, se on vuosittaisina korkomenoina miljardin euron juttu, mihin Suomella ei olisi varaa.
Mielestäni Vanhasen ehdottama yritysten kela-maksujen poisto, joka maksaa 800 miljoonaa vuodessa, on esimerkki väärästä toimenpiteestä.

Jos tuolla rahalla alennettaisiin keskituloisten palkansaajien tuloveroja, se päätyisi pääosin kulutukseen. Nyt se päätyy isolta osin osinkoina ulkomaille, mistä ulkomaiset eläkeyhtiöt epäilemättä kiittävät.
Suomen taloudessa on pelivaraa johtuen pitkään ylijäämäisestä julkistaloudesta. Mutta nyt näyttää hieman siltä, että vallitsee kilpailu siitä, kuka onnistuu ehdottamaan isoimpien summien äyskäröintiä velaksi sinne sun tänne. Kun vielä valtaosa ehdotuksista sisältää menoautomaatin sen sijaan, että ne olisivat kertaluontoisia investointeja esimerkiksi Pietariin parissa tunnissa vievään rantarataan, näiden yhteisvaikutus on erityisen pelottava. Menoautomaatissakin on järkeä, jos se on nähtävissä investoinniksi tulevaisuuteen. Tällaisia kohteita voisi löytyä koulutukseen ja perustutkimukseen panostamisesta.
Mitään tuottamattomat tukiaisautomaatit pitää kuitenkin lopettaa joskus, mutta poliittisesti kyse tulee olemaan vaikeasta asiasta.
Näin ollen poliitikot todennäköisesti vitkuttelevat kohtuuttomasti valtiontalouden tasapainottamisessa sitten kun lama on ohi. Nyt sovittu miljardin tukiainen vaikuttaa helposti seuraavat kymmenen vuotta ennen kuin joku uskaltaa siihen koskea.
blog comments powered by Disqus