Tällä viikolla sattui pari hassunkurista yksittäistapausta. Maanantaina valtio möi koko Elisa-omistuksensa, ja tiistaina Elisa antoi tulosvaroituksen ja sen osakekurssi romahti. Ottaen huomioon, miten valtio on verkostoitunut ja mikä määrä tietoa sillä on käytössään, on ainakin mahdollista, että juttu haisee kuin Stockmannin lihapullapaketti. Kyseessähän voi olla silkka sattuma, mutta kyseessä voi olla myös rötös, ja jos se on rötös, erityisen tökeröllä tavalla edellisenä päivänä toteutettu.

Tuleekohan asia edes RATA:n tutkittavaksi? En tiedä, mutta koska RATA on valtiollinen instanssi, eturistiriitakin voi olla olemassa. Vaikka se tulisi tutkittavaksi, entä sitten? Jos asia tutkittaisiin ja paljastuu, että rötös on tapahtunut, mitä sitten tapahtuisi? Valtio maksaisi hieman sakkoa itselleen, joten raha vain liikkuisi momentilta toiselle. Laittoman päätöksen tekijää tuskin saataisiin edes kiinni kun kaikki teeskentelevät muistamatonta sitä, kenen idea asia oikein oli, ja poliittisen vastuun kantamista ministeritasolla, viime kädessä varmaankin Kataiselta, on aika turhaa odottaa. Asia on kuitenkin epäkiinnostava talousasia eikä keskeinen seksielämään liittyvä paljastus.

Niin tai näin, asia on minusta kiinnostava yleisesti. Oikeuden saaminen julkista sektoria vastaan on Suomen oikeusjärjestelmässä heikko kohta. Kuten myös suuryrityksiä. Suomen oikeusjärjestelmässä on sinänsä järkevästi periaatteena, että rangaistus ja korvaus vahinkoa kärsineelle ovat eri asia. Tämä on estänyt älyttömän amerikkalaisen lakimiesvaltion syntymisen huippukalliine yrittäjien jne. oikeusturvavakuutuksineen. Kun vahinko korvataan sen suuruisena kuin se arvioidaan tapahtuneen, kenelläkään ei ole motiivia haastaa oikeuteen pikkujutusta isoa yritystä, sillä vaikka juttu menestyisi, sen tuloksena jonkun kolikon kulukorvauksena vaatteiden pesettämisestä, laastaripaketin ostamisesta tai jotain.

Tämän systeemin huono puoli on se, että se ei pysty mitenkään motivoimaan tarpeeksi suurta tahoa toimimaan oikein jos se ei halua, ja rötösten ennaltaehkäisemismielessä tämä on vakava puute. Jos Helsingin Sanomat kirjoittaa ala-arvoista mutta mehevää puuta heinää, joku nostaa syytteen kunnianloukkauksesta ja vahinko arvioidaan muutamaksi tonniksi kuten usein tapahtuu, mahdollisen pikku sakon maksaa HS, toimittaja jatkaa työssään ja vahingonkorvauksesta ja sakosta viime kädessä kärsivä Aatos Erkko poraa koko matkan pankkiin.

Julkinen sektori taas on viime aikoina osoittanut, että sitä pitää voida motivoida jotenkin muutenkin kuin pelkällä poliittisen vastuun pelolla. Minä en tiedä, mikä on Mustikkamaan tanssilavahankkeen tilanne tällä hetkellä, mutta välivaiheista muistan, että kaavanmukainen rakennus ei saanut kulosaarelaisia sisältävässä rakennuslautakunnassa rakennuslupaa. KHO:ssa todettiin, että ei ole näytetty mitään syytä olla lupaa myöntämättä, joten asia palautetaan rakennuslautakuntaan, jonka pitää ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Näin tapahtui, paitsi että rakennuslupaa ei myönnetty toisellakaan kerralla, taas oikeuteen ja taas sama tuomio.

Tuontiautojen verosta Suomi on taas vaihteeksi menossa oikeuteen, herra tietää kuinka monetta kertaa. Jo 90-luvun puolivälin jälkeen sanottiin aivan suoraan ensimmäisen jutun yhteydessä, että kyllähän tämä tiedetään miten tämä pitäisi laskea, mutta kyseessä on puhdas viivytystaistelu pitkän "siirtymäajan" saamiseksi. Ja matka jatkuu, herran vuonna 2008.

Näissä tapauksissa virkamiesvalta siis on päättänyt vetää vessanpöntöstä alas lain ja oikeuden ja toteuttaa jotain omaa agendaansa. Kun molemmat jutut ovat olleet esillä vuosikausia ja vaalikausien yli, mitään poliittista vastuuta ei asiassa ole kannettu vaan seuraajat jatkavat edeltäjiensä linjoilla. Kansalainen on lopulta nykymallissa julkista sektoria vastaan sangen aseeton, koska äänestäminen ei muuta mitään, lait sivuutetaan tarkoituksella jos ne eivät ole mukavia, ja Korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimainen tuomio tai oikeammin kaksi sellaista on täysin sivuseikka, jos joku lautakunta päättää toteuttaa NIMBY-politiikkaa.

Pitäisikö rangaistuskorvauksiin siirtyä julkisen sektorin tapauksessa? Sisäpiiritiedon väärinkäyttö -tapauksessa tästäkään ei tosin olisi apua, koska on vaikeaa löytää vahinkoa kärsinyttä ja juttu on efektiivisesti valtio vastaan valtio. Mutta nähdäkseni tuntuva rangaistuskorvaus poistaisi julkiselta sektorilta tai nykyjärjestelmän pienimuotoisuutta hyödyntävältä suurelta yksityiseltä taholta motiivin uusia rötöksiään ja toteuttaa jotain omaa agendaa ohi lakien ja asetusten.

Jos korvaus määrättäisiin ensimmäisellä kerralla uhkasakkotyyppisenä muodossa "laitatte tämän asian kuntoon ja jos oikeuslaitos kuulee tästä asiasta enää ikinä, silloin kapsahtaa ja kunnolla", motiivi vain tehtailla oikeusjuttuja valtiota vastaan suurten rahojen toivossa olisi kohtuullisen vähäinen, koska se sallii virheellisen järjestelmän nopean korjaamisen ilman sanktiota.