Luin Hesarista tämän jutun siitä, että lapsiperheet ovat ahdingossa ylisuurien asuntolainojensa ja kulutusluottojensa kanssa.

Tässä uutisessa on vikana se, että se on tutkinut köykäisesti asiaa vain lapsiperheiden vinkkelistä eikä selvittänyt ylipäätään, ovatko suuria asuntolainoja tulevaisuuden jättiläispalkankorotuksia odottaen ottaneet vaikeuksissa, varsinkin jos takana on kulutusluottoja ja osamaksudiilejä. Uutisessa ei sanota, että ongelmissa ovat vain lapsiperheet, mutta koska heistä puhutaan, joku vasuripoliitikko tarttuu tähän aivan varmasti lähipäivinä ja kertoo meille, että lapsiperheitä pitää tukea enemmän ja että porvarihallitus se on ajanut lapsiperheet ahdinkoon.

Nyt voimme muistuttaa siitä, että poliitikot, talousmiehet, velkaneuvojat ja oikeastaan kaikki muutkin asiaan mitenkään liittyvät tahot ovat varoitelleet asuntolainaa ottavia viimeiset viisi vuotta siitä, että asuntojen hinnannousu ei jatku ikuisesti, matalat korot nousevat ja jos pelivaraa ei jää yhtään, pienikin kustannustason nousu romauttaa talouden. Kulutusluotoista on varoiteltu vielä enemmän ja kehotettu tutkimaan tarkasti niiden todelliset, usein kymmeniä prosentteja vuodessa olevat korot.

Mikään varoituksen sana ei ole tehonnut. Juuri eilen kerrottiin Kauppalehdessä, että asuntolainoja otetaan suunnilleen enemmän kuin koskaan. Huolimatta siitä, että kaikki talouden tunnusmerkit ovat alaspäin, hintataso nousee kohisten, korot ovat korkealla ja kohtapuoleen työttömyyskin alkaa vaivata kun lisää tehtaita lopetetaan ja Nokia antaa tulosvaroituksen ja ilmoittaa siirtävänsä tuotekehitystä Intiaan ja vähentävänsä Suomesta tuhansia ihmisiä.

Aikaisemmin voidaan sanoa tilanteen olleen hiukan paremman. Suomen työttömyysturvajärjestelmässä on leikkuri, joka ryhtyy leikkaamaan raskaalla kädellä ansiosidonnaista työttömyysturvaa jo hiukan suomalaisen mediaanipalkan alapuolella. Kun lamasta johtuva työttömyys on aikaisemmin vaivannut lähinnä syklisiä duunarialoja, näistä pois potkitut ovat saaneet elämänsä järjestettyä ansiosidonnaisellaan joten kuten kun nettoansiot eivät romahda kohtuuttomasti. Lisäksi poislukien 90-luvun alun suurlama valtaosa näistä ihmisistä tietää päätyvänsä töihin heti kun suhdanne taas kääntyy.

Nyt tilanne on toinen. Näiden syklisten duunarialojen lisäksi työnsä tulee menettämään iso joukko sellaisia ihmisiä, jotka ovat nyt erinäköisissä sangen hyvin palkatuissa suunnittelu- ja johtotehtävissä “kasvualoilla” eli kännykänväsäämisessä ja IT:ssä. Heidän elintasonsa romahtaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan täysin epäoikeudenmukaisen leikkurin takia kun yli 2200 euron kuukausituloista lasketaan päivärahan perustana olevaan palkkaan vain viidennes. Lisäksi nämä ihmiset eivät voi olla varmoja siitä, että heidän työpaikkansa palaa ikinä laman loputtua, sillä kokonaisia toimialoja voidaan siirtää halvemman työvoiman maihin. Valmistus on mennyt jo, samaten alihankinta. Seuraavana menee suunnittelu ja tuotekehitys.

Kun valkokaulustyöläiset ottavat edelleenkin lainoja, joista he selviävät juuri ja juuri jos ansiotaso ei putoa, jälki on rumaa. Kun palkka on tähän mennessä noussut 10% vuodessa, laina otetaan tarkoituksella juuri niin suureksi kuin pankki vain nykytuloilla myöntää, koska ajatus on se, että pelivaraa elämään saa joka vuosi sitten enemmän kun palkka nousee kohisten. Eipä nouse palkka kohisten enää, ja jos työttömyyden takia pitää pärjätä alle kolmanneksen nettotuloilla ja edessä on todennäköisesti alanvaihto johonkin pienemmin palkatulle palvelualalle, tuloksena on luottotappioita pankeille, asuntojen pakkomyyntejä, asuntojen hinnan lasku, pysyvä velkaloukku ja muuta mukavaa.

Tilannetta saattaa hieman pelastaa suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtö, jonka takia työvoiman kysyntä eri paikoissa kasvaa. Mutta suurin kysyntä kohdistuu ammattitaitoa ja/tai tutkinnon vaativiin tehtäviin kuten vaikkapa sairaanhoitoon, palvelualoille ja julkisen sektorin paperinpyörityshommiin. Kaikkia näitä hommia luonnehtii se, että ne ovat pienipalkkaista työtä. Millä motivoidaan palkkatuloiltaan korkeimmassa desiilissä vuosikaudet ollut nörtti hakeutumaan sairaanhoito-opistoon, opiskelemaan kolme tai neljä vuotta opintotuella, myymään asuntonsa ja muun omaisuutensa tämän lystin rahoittaakseen ja sen jälkeen siirtyvänsä motivoituneena pari tonnia kuussa miinus verot tuottavaan hoivahommaan johonkin maakuntiin?

Ei millään.

Olen suositellut jo vuosi sitten vastaavia tarinoita kirjoittaessani, että nyt kannattaa huolehtia siitä, että velkaa on vähän. Tämä antaa pelivaraa tehdä itselleen parhaan mahdollisen ratkaisun jos tuossa kuvatussa bingossa arpalippu osuu kohdalle ja työ ja toimiala lähtevät alta. Jos velkaa on selvästi vähemmän kuin omaisuutta olettaen asunnon nykyarvoon 20% arvonalennuksen ainakin pääkaupunkiseudulla, ovia on aivan eri lailla auki kuin ilman tätä. Voi myydä asuntonsa ja lähteä ulkomaille ja aloittaa elämän jossain muualla kuin sosdem-Euroopassa, jossa palkansaajan ostovoimaa näivettää yleisen maailmantalouden tilanteen lisäksi monumentaalinen byrokratia- ja näennäishyvinvointikoneisto. Tai voi neuvotella pankkinsa kanssa selvästi joustavammasta lainanmaksuohjelmasta jos olettaa työllistyvänsä johonkin lähivuosina. Tai voi pistää kämpän lihoiksi ja muuttaa maalle, jossa eläminen on selvästi halvempaa kuin kaupungeissa. Tai sitten voi kouluttautua uuteen ammattiin ilman, että velkojat vievät asunnon siinä välissä.

Ne, joilla on nyt liikaa velkaa, ovat häviäjiä ja saavat opetuksen, tai ainakin osa heistä. Mutta se ei ole porvarihallituksen syy vaan silkan, puusilmäisen typeryyden. Varoitettu on. Niin oikealta kuin vasemmaltakin. Mutta jos ei viitsitä kuunnella vaan sössitään oma talous tieten tahtoen, on aivan turhaa vinkua tukiaisia tai syyttää hallitusta siitä, että asuntovelalliset ovat ahdingossa.

Suomessa on mennyt liian hyvin viime vuodet. Vuodesta 1995 paria pientä notkahdusta lukuunottamatta on ollut lähinnä nousukautta. Tuossa ajassa on syntynyt sukupolvi, joka ei ole työelämässä ollessaan edes nähnyt taantumaa, saati sen seurauksia. Kun mielikuva on sellainen, että kasvu on ikuista, mikään varoituksen sana ei tunnu uppoavan. Vuokralla voisi aivan hyvin asua vieä yhden vuoden ja katsoa, mihin talous tästä kääntyy, muttei näin tehdä, vaan hyökätään ostamaan kallein mahdollinen asunto, johon riittää pankista saatu laina, jota jatketaan vielä vähän kulutusluotoilla. Minun on vaikea syyttää tästä ketään muuta kuin näitä ihmisiä itseään.

Jos olen tässä ennustuksessani väärässä, olemme kaikki voittajia. Pahoin pelkään etten ole.