Hesari uutisoi tänään siitä, että naiset tekevät 40% lähisuhteiden törkeistä pahoinpitelyistä.

Tieto sinänsä on aivan asiallinen uutisoitava, koska yllättävän sitkeässä elää käsitys siitä, että väkivaltainen on aina mies. Mutta uutisen sävy minua hieman ihmetyttää, kun vertaan sitä niihin uutisiin, joissa kerrotaan miesten tekemästä väkivallasta.

Väkivaltaisen naisen on vaikea saada apua. Viranomaiset usein torjuvat tai vähättelevät väkivaltaiseen käytökseen tai ajatuksiin apua hakevaa naista, selvisi Ensi- ja turvakotien liiton projektissa.

Uutinen alkaa näin.

Tämäkin asia voi aivan hyvin olla totta, mutta pidän hieman outona sitä, että asiaa käsitellään näinkin keskeisesti sellaisesta vinkkelistä, että rikoksen uhria ei mainita millään tavoin, mutta lisäksi yritetään korostaa rikollisten uhriasemaa. Kun eivät, nyyh, saa apua. Kyllähän tämä näkökulma sinänsä aivan kelvollinen on, mutta soisin sitä viljeltävän ensi kerralla kun kerrotaan miesten väkivaltaisuudesta. Nämä uutiset tuppaavat painottumaan uhrin aseman pohtimiseen ja mietitään, onko turvakoteja tarpeeksi ja onko viranomaisilla tarpeeksi keinoja puuttua väkivaltaan nopeasti.

Nyt näyttää hieman siltä, että miesten väkivaltaisuuteen lääke on naisen aseman parantaminen, ja naisten väkivaltaisuuteen lääke on naisen aseman parantaminen. Tämä vaatisi ainakin hieman perusteluja ennen kuin uskon sen ajan totuudeksi.