Nettikeskustelun pullonhenki
02/11/11 17:23
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja jatkaa pyhää sotaansa internettiä vastaan.
Asiahan ei ole uusi. Saman instanssin edellinen puheenjohtaja ehdotti pari vuotta sitten, että JSN:lle tai jollekin sitä lähellä olevalle uudelle taholle pitäisi antaa kenties jopa sakotusoikeus jos internetissä kirjoitetaan ikäviä asioita. Tämä ajatus katosi yllättävän nopeasti johonkin eikä siihen sen koommin palattu, mutta koska totuus ei pala tulessakaan, tässä tuo ehdotus vielä on.
Käsitellään Uimosen lausunnosta ensin sen kevyempi peräpää. Internettiä voi kuulemma - voi kauhistus sentään - käyttää jopa “värväyskanavana”. Kun jokainen Suomen puolue ja järjestöistäkin useimmat haalivat jäseniä nimenomaan internetissä näkyvällä esiintymisellä, väite on
tietysti sinänsä totta. Näyttämättä vain jää, miksi se on niin paha asia, että siitä pitää oikein erikseen mainita. Ilmeisesti tässä on takana joku sellainen asia, että on olemassa hyviä ja oikeamielisiä järjestöjä, joihin värvääminen on aivan ok, ja sitten on pahojen aatteiden kannattajia, joihin värvääminen ei enää olekaan ok.
Rikolliseen toimintaan värväämisessä ei ole mitään pullonhenkeä, on käytettävä kanava mikä vain. Mieleen tosin tulee, että harva rosvokopla ilmoittaa konnantöistään nettikeskusteluissa kutsuakseen apuvoimia paikalle. Mikäli tämä ajatus on oikea, silloin Uimonen ei tosiasiassa ole huolissaan värväämisestä rikolliseen toimintaan vaan värväämisestä väärien mielipiteiden pariin.
Tässä ollaan nyt sitten taas siinä pisteessä, johon päädymme niin kovin usein: joku näennäinen vapauksien puolustaja haluaa puolustaa vapautta kannattaa hänelle mieluisia asioita, mutta lähinnä vain niitä. Vallankahvan vinkkelistä ei ole eikä saa olla sellaista asiaa kuin väärä mielipide. Se, että jollain säännöstöllä rajoitettaisiin väärien mielipiteiden esittämistä netissä, edellyttäisi, että joku määrittelisi nämä väärät mielipiteet. Tässä törmätään lukuisiin juridisiin ongelmiin, jotka ovat näihin asioihin hiukankaan perehtyneille ilmeisiä. Lisäksi törmätään moraalisiin ongelmiin, jotka ovat aivan yhtä ilmeisiä. Jos taas ollaan pontevasti hyvän puolella pahaa vastaan eikä pahemmin välitetä fasismin saappaan kopseesta, ei törmätä koskaan minkäänlaisiin ongelmiin, sillä hyvät ihmiset osaavat itsekseen erottaa hyvät asiat pahoista ja kyse onkin sen jälkeen yleisestä mielipiteestä, mikä on soopaa.
Uimosen nettikeskusteluissa on “mahdollisuus vahvistaa kapeakatseisia mielipiteitä”. Lisäksi niissä on mahdollisuus vahvistaa kaikenlaisia muita mielipiteitä tai kirjoitella vain niitänäitä ilman, että pahemmin propagoi minkään aatteen tai ajatusmaailman puolesta tai jotain toista vastaan. Tämä lausunto on samaa höttöä kuin tuo edellinenkin sisällöltään.
Meille tarjoillaan aksiooman kaltaisena asiana, että kapeakatseinen mielipide on paha ja että sellaisen vahvistaminen on paha myös. Mihin tämä aksiooma perustuu? Tässäkin lie implisiittisesti hyvää ja pahaa kapeakatseisuutta: jos säveltäjä keskittyy työhönsä täysin ja tuottaa satoja vuosia kestänyttä musiikkia, tämä nähdään hyvänä ja arvokkaana asiana. Tai jos yrityspomo tai tuotekehittäjä omistautuu 110-prosenttisesti johonkin asiaan, joka lopulta mullistaa maailman. Eivät tällaiset maailman huiput ja
nerot läheskään aina kovin laajakatseisia ole; heillä ei yksinkertaisesti riitä aika tai energia oman pääkiinnostusalan ulkopuolelle. Viihteen stereotyyppinen hajamielinen professori ei naurattaisi ketään, ellei tällaisia ihmisiä tosiasiassa olisi olemassa.
Tietenkään Uimonen ei tarkoita tällaista kapeakatseisuutta. Hänellä on oma käsityksensä siitä, mikä on pahaa kapeakatseisuutta, ja pullon henki liittyy nimenomaan näihin asioihin. Tällöin ollaan saman peruskysymyksen äärellä kuin edellisessäkin kohdassa: kun on hyvän puolella pahaa vastaan, ei ole minkäänlainen ongelma erottaa hyvää ja pahaa kapeakatseisuutta toisen sallien ja toisen kieltäen, sillä kaikki oikeamieliset ihmiset näkevät asiat samalla tavalla ja muista ei ole niin väliksi.
Uimonen tietysti edustaa lehdistöä, joka ei pidä siitä, että nykymaailmassa äänensä saa kuuluviin kuka hyvänsä eikä ainoastaan toimittajakuntaa asianmukaisesti voiteleva tai toimittajan arvomaailmaa hiveleviä ajatuksia suoltava.
Lehdistön edustaja katsoo edelleen, että laadukkaan, avarakatseisen ja monipuolisen tiedonvälityksen ja ajatuksenvaihdon tarjoaa parhaiten perinteinen, toimitettu ja kaupallinen media. Tämän ajatuksen todenperäisyyttä voi arvioida esimerkiksi tutkimalla julkisen sanan kautta levitettyjä ajatuksia rähmällään olleessa Suomessa. Taistolainen toimittajakunta oli pesiytynyt melkein joka paikkaan ja Kekkonen pelotteli päätoimittajat YYA-liturgian taakse. Lehdistö ei tässä maailman ajassa kyennyt astumaan kapeakatseisen karsinan ulkopuolelle tuomaan julkisuuteen niitä näkemyksiä, joita ei politiikan etulinjasta kuultu. Jos internet olisi ollut olemassa silloin eikä stalinistien kaappaama Reporadio näytellyt tiedonvälityksessä suurtakaan osaa, Suomen tie länsimaiseksi demokratiaksi läntisen Euroopan osana olisi ollut nopeampi ja vähemmän kivikkoinen. Emme lisäksi tänään potisi stalinismin ja idänsuhteiden henkistä krapulaa vaan Venäjä olisi yksi naapurimaa siinä kuin toinenkin.
Kun julkinen sana Suomessa on osoittautunut varsin epäluotettavaksi vallan vahtikoiraksi, on oikeastaan välttämätöntäkin, että sen rinnalla on todellinen vapaa tiedonvälitys. Toimitetulla tekstillä on edelleenkin paikkansa ja faktoja analysoiva tutkiva journalismi on nautinnollista luettavaa. Sellaista löytää harvoin Suomen tiedotusvälineistä, mutta BBC ja Times tuottavat sitä kyllä halukkaille aivan tarpeeksi. Viime päiviltä on mieleen jäänyt Suomesta herkullinen pläjäys, jossa YLE ruoti Kreikan rahatalouden historiaa. Juuri tällaisessa ammattitaitoinen ja asiastaan kiinnostunut toimittaja on parhaimmillaan, mielipiteiden suodattamisessa heillä ei suurempaa painoarvoa kuuluisi olla.
Eikä heillä enää olekaan.
Asiahan ei ole uusi. Saman instanssin edellinen puheenjohtaja ehdotti pari vuotta sitten, että JSN:lle tai jollekin sitä lähellä olevalle uudelle taholle pitäisi antaa kenties jopa sakotusoikeus jos internetissä kirjoitetaan ikäviä asioita. Tämä ajatus katosi yllättävän nopeasti johonkin eikä siihen sen koommin palattu, mutta koska totuus ei pala tulessakaan, tässä tuo ehdotus vielä on.
Käsitellään Uimosen lausunnosta ensin sen kevyempi peräpää. Internettiä voi kuulemma - voi kauhistus sentään - käyttää jopa “värväyskanavana”. Kun jokainen Suomen puolue ja järjestöistäkin useimmat haalivat jäseniä nimenomaan internetissä näkyvällä esiintymisellä, väite on
Rikolliseen toimintaan värväämisessä ei ole mitään pullonhenkeä, on käytettävä kanava mikä vain. Mieleen tosin tulee, että harva rosvokopla ilmoittaa konnantöistään nettikeskusteluissa kutsuakseen apuvoimia paikalle. Mikäli tämä ajatus on oikea, silloin Uimonen ei tosiasiassa ole huolissaan värväämisestä rikolliseen toimintaan vaan värväämisestä väärien mielipiteiden pariin.
Tässä ollaan nyt sitten taas siinä pisteessä, johon päädymme niin kovin usein: joku näennäinen vapauksien puolustaja haluaa puolustaa vapautta kannattaa hänelle mieluisia asioita, mutta lähinnä vain niitä. Vallankahvan vinkkelistä ei ole eikä saa olla sellaista asiaa kuin väärä mielipide. Se, että jollain säännöstöllä rajoitettaisiin väärien mielipiteiden esittämistä netissä, edellyttäisi, että joku määrittelisi nämä väärät mielipiteet. Tässä törmätään lukuisiin juridisiin ongelmiin, jotka ovat näihin asioihin hiukankaan perehtyneille ilmeisiä. Lisäksi törmätään moraalisiin ongelmiin, jotka ovat aivan yhtä ilmeisiä. Jos taas ollaan pontevasti hyvän puolella pahaa vastaan eikä pahemmin välitetä fasismin saappaan kopseesta, ei törmätä koskaan minkäänlaisiin ongelmiin, sillä hyvät ihmiset osaavat itsekseen erottaa hyvät asiat pahoista ja kyse onkin sen jälkeen yleisestä mielipiteestä, mikä on soopaa.
Uimosen nettikeskusteluissa on “mahdollisuus vahvistaa kapeakatseisia mielipiteitä”. Lisäksi niissä on mahdollisuus vahvistaa kaikenlaisia muita mielipiteitä tai kirjoitella vain niitänäitä ilman, että pahemmin propagoi minkään aatteen tai ajatusmaailman puolesta tai jotain toista vastaan. Tämä lausunto on samaa höttöä kuin tuo edellinenkin sisällöltään.
Meille tarjoillaan aksiooman kaltaisena asiana, että kapeakatseinen mielipide on paha ja että sellaisen vahvistaminen on paha myös. Mihin tämä aksiooma perustuu? Tässäkin lie implisiittisesti hyvää ja pahaa kapeakatseisuutta: jos säveltäjä keskittyy työhönsä täysin ja tuottaa satoja vuosia kestänyttä musiikkia, tämä nähdään hyvänä ja arvokkaana asiana. Tai jos yrityspomo tai tuotekehittäjä omistautuu 110-prosenttisesti johonkin asiaan, joka lopulta mullistaa maailman. Eivät tällaiset maailman huiput ja
Tietenkään Uimonen ei tarkoita tällaista kapeakatseisuutta. Hänellä on oma käsityksensä siitä, mikä on pahaa kapeakatseisuutta, ja pullon henki liittyy nimenomaan näihin asioihin. Tällöin ollaan saman peruskysymyksen äärellä kuin edellisessäkin kohdassa: kun on hyvän puolella pahaa vastaan, ei ole minkäänlainen ongelma erottaa hyvää ja pahaa kapeakatseisuutta toisen sallien ja toisen kieltäen, sillä kaikki oikeamieliset ihmiset näkevät asiat samalla tavalla ja muista ei ole niin väliksi.
Uimonen tietysti edustaa lehdistöä, joka ei pidä siitä, että nykymaailmassa äänensä saa kuuluviin kuka hyvänsä eikä ainoastaan toimittajakuntaa asianmukaisesti voiteleva tai toimittajan arvomaailmaa hiveleviä ajatuksia suoltava.
Lehdistön edustaja katsoo edelleen, että laadukkaan, avarakatseisen ja monipuolisen tiedonvälityksen ja ajatuksenvaihdon tarjoaa parhaiten perinteinen, toimitettu ja kaupallinen media. Tämän ajatuksen todenperäisyyttä voi arvioida esimerkiksi tutkimalla julkisen sanan kautta levitettyjä ajatuksia rähmällään olleessa Suomessa. Taistolainen toimittajakunta oli pesiytynyt melkein joka paikkaan ja Kekkonen pelotteli päätoimittajat YYA-liturgian taakse. Lehdistö ei tässä maailman ajassa kyennyt astumaan kapeakatseisen karsinan ulkopuolelle tuomaan julkisuuteen niitä näkemyksiä, joita ei politiikan etulinjasta kuultu. Jos internet olisi ollut olemassa silloin eikä stalinistien kaappaama Reporadio näytellyt tiedonvälityksessä suurtakaan osaa, Suomen tie länsimaiseksi demokratiaksi läntisen Euroopan osana olisi ollut nopeampi ja vähemmän kivikkoinen. Emme lisäksi tänään potisi stalinismin ja idänsuhteiden henkistä krapulaa vaan Venäjä olisi yksi naapurimaa siinä kuin toinenkin.
Kun julkinen sana Suomessa on osoittautunut varsin epäluotettavaksi vallan vahtikoiraksi, on oikeastaan välttämätöntäkin, että sen rinnalla on todellinen vapaa tiedonvälitys. Toimitetulla tekstillä on edelleenkin paikkansa ja faktoja analysoiva tutkiva journalismi on nautinnollista luettavaa. Sellaista löytää harvoin Suomen tiedotusvälineistä, mutta BBC ja Times tuottavat sitä kyllä halukkaille aivan tarpeeksi. Viime päiviltä on mieleen jäänyt Suomesta herkullinen pläjäys, jossa YLE ruoti Kreikan rahatalouden historiaa. Juuri tällaisessa ammattitaitoinen ja asiastaan kiinnostunut toimittaja on parhaimmillaan, mielipiteiden suodattamisessa heillä ei suurempaa painoarvoa kuuluisi olla.
Eikä heillä enää olekaan.
blog comments powered by Disqus