Joku vilttiketjun kepuli on sitä mieltä, että autoilua pitää verottaa ajetun matkan eikä auton hinnan tai auton omistamisen mukaan.

Ajatus on perusteiltaan aivan järkevä. Autovero on luonut sekavan mammutin, jonka kanssa tulli ja oikeuslaitos ovat helisemässä kun sisu ei anna myöten muuttaa tuontiauton verotusta ostohintaan perustuvaksi. Käyttömaksun ongelma taas on se, että se peritään autolta, jolla ei ajeta metriäkään.

Sen sijaan sitten mopo hukataan kunnolla. Vehviläinen on sitä mieltä, että tarvitaan joku gps-paikannukseen perustuva verotussysteemi, jotta helsinkiläisiä saa riistettyä enemmän kuin maalaisia.

Meillä on jo nyt sangen hyvä vero, joka verottaa autolla ajetun matkan eikä auton omistamisen mukaan. Sitä kutsutaan polttoaineveroksi. Jos halutaan verottaa enemmän ajettua matkaa ja vähemmän auton omistamista, luovutaan muista veroista kuten Vehviläinen ehdottaa, ja korotetaan polttoaineveroa. Kepulismin johtotähti aluepolitiikkakin tulee tyydyttävästi hoidettua, sillä bensaa per kilometri kuluu persejönsesterin maantieajossa huomattavasti vähemmän kuin mitä kuluu önnöttämällä pohjoisespan ruuhkassa.

Ajatus GPS-paikannukseen perustuvasta verottamisesta on sen sijaan koko lailla älytön. Paperilla ja teorian tasolla ajatus voi olla puolijärkevä, mutta ongelma on se, että jos samalla ei korvata myös polttoaineveroa tällä maksulla, autoilijat maksavat kilometreistään kahdesti: ensin polttoaineverona ja sitten yleisenä liikkumisverona.

Suurempi ongelma tosin lienee se, että Valtiollinen GPS-liikkumisveroprojekti on hanke, joka maksaa tuhottomasti. Valtionhallintoa Lähellä Oleva Taho (=Tietoenator) saa tehtäväkseen suunnitella systeemin komiteamietinnön pohjalta. Mietintö on epämääräinen joten tuloskin on epämääräinen, joten sitä täytyy paikata moneen kertaan ennen kuin systeemi on käytössä. Tarvittava laitteisto ja sen vaatimat tietoliikenneyhteydet maksavat paljon nekin kun autojen pitää jotenkin rekisteröidä liikkeensä ja välittää tämä johonkin kansalliseen verotuskeskukseen. Satasen maksavat, tallentavat GPS-mokkulat eivät tule kysymykseenkään, koska niiden dataa voi kuka hyvänsä muutella USB-porttia pitkin.

Tarvitaan siis suojattu järjestelmä, ja perusteilla “kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet” tekniikan pitää olla jotain erityissertifioitua, jota maagisesti tekee vain yksi Puoluetoimiston väkeä lähellä oleva paja jossain kepulaisella kehitysalueella. Tietoliikennekin maksaa sekä keskusjärjestelmän käyttöpalvelu. Kun käyttöpalvelua ei saa tarjota organisaatio, jolla on palkkalistoillaan vaikkapa ulkomaanpellejä vaan pitää olla joku Suopon 7. tason operoivan thetanin sertifikaatti, jäljelle jää maagisesti Tietoenator, joka osaa hinnoitella palvelun oikein.

Yksinkertaisen, litrasta maksettavan polttoaineveron sijaan saadaan monoliittinen rakennelma, jossa on kallis rakennuskustannus, kallis käyttöönottokustannus ja kallis käyttökustannus. Jotta autoilun verokertymä saadaan pidettyä ennallaan, kilometriveron pitää olla huomattavan korkea, sillä ensin pitää jotenkin maksaa järjestelmän kulut. Tukholman tietullihankkeesta voi käydä katsomassa, mikä osuus hieman yksinkertaisemmassakin systeemissä menee keräyskuluihin.

Lisäksi tällaisen järjestelmän ongelma on yksityisyyden suoja. Kun jossain Virallisessa Rekisterissä on tieto siitä, missä mikäkin kulkuneuvo on koskaan liikkunut, juorutoimittajat ryhtyvät vain maksamaan vihjepalkkioita järjestelmän operaattoreille. Julkkisten ja poliitikkojen kulkuneuvot ovat jatkuvassa seurannassa ja jos auto pysähtyy jonkun muun kuin kotitalon eteen, Seiskan kamerapartio on paikalla vartissa.

Liikenneministerit ovat aina tuntuneet edustavan puolueensa kakkos- tai kolmosketjua. Hommaan pitäisi vaihteeksi laittaa joku, joka osaa nähdä asioiden oikeat suhteet eikä ryhdy korjaamaan toimivaa järjestelmää kalliimmalla ja ongelmaisemmalla.