Huomenna loppuu eräässä siirtomaassa yhden presidentin kausi ja toisen alkaa. Täysin normaalia, paitsi että tällä kertaa valtaosa muusta maailmasta näyttää kadottaneen suhteellisuudentajunsa ajat sitten.

Obama-hysteria alkoi jo kauan ennen vaaleja. Kuvitellaan, että nyt kun valtaan nousee musta demokraatti, maailmassa muuttuu melkeinpä kaikki. Sodat loppuvat, talous lähtee nousuun, punavihreät aatteet rynnistävät eteenpäin ja markkinatalousmiehille annetaan oikein isän kädestä.

Nämä odotukset tuntuvat jossain määrin turhanaikaisilta. Kyseessä on suurvalta ja suurvallan ei ole mikään pakko suuremmin nöyristellä mihinkään suuntaan, eikä se tule niin tekemään. Ajatus siitä, että nyt sosialidemokraattinen maailma voisi käydä sanelemassa USA:lle, miten sen pitää toimia, ja etnisten vähemmistöjen edustaja kuuntelee valkoisen miehen viisaita sanoja silmänvalkuaiset teevadin kokoisina, on aivan täydellisen mihinkään perustumaton.

USA:n suurvalta-asema ei muutu miksikään. Juuri nyt katseet ovat sisäpolitiikassa, koska talousasiat ovat ykköspuheenaihe. Mutta ulkopolitiikassa on turhaa odottaa mitään suuria muutoksia. USA:n presidentiksi ei ole ikinä noussut vakosamettihousupehmoa, ja Obama on minun vähäisen ymmärrykseni mukaan samaa maata kuin kaikki muutkin. Hyvä puhuja, vahva persoona ja hyvin perinteisten arvojen vaalija. Takana on miljardibisnestä rahoittajana kuten kaikilla ehdolle asettuvilla, ja tämä raha ei ole ilmaista vaan siitä maksetaan vastapalveluksina.

Obaman ja häntä edeltäneiden demokraattien presidenttien on aina hankittava haukkojen luottamus tai ainakin hyväksyntä jollain tavoin. Jos näyttää siltä, että Obama ryhtyy pehmoilemaan eikä pistä kovaa kovaa vastaan ulkopolitiikassa, hän jää helposti yhden kauden presidentiksi, koska republikaanien on helppoa rakentaa vaalikampanjansa heikkouden varaan. Missään tapauksessa Obaman ja taustajoukkojen pelisilmä ei ole niin huono, että ne eivät tätä siellä ymmärtäisi.

Tietysti uudella johdolla on aina mahdollisuus muuttaa jotakin. Mutta eivät Lähi-Idän ongelmat yhdellä presidentinvaihdoksella ratkea. Ja saatamme nähdä sotatoimiakin, jos esimerkiksi musulmaanit tekevät terrori-iskun USA:n maaperällä. Kansa vaatii kostoa, ja demokraattipresidentin on osoitettava vahvuutensa.

Mielenkiintoista on nähdä, ryhtyvätkö eniten moponsa hukanneet itsetutkiskeluun kun toiveiden tynnyri ei toteutunutkaan. Tiedotusvälineet tuskin kykenevät ainakaan suurempaan virheiden myöntämiseen, ja tämä saattaa muodostaa uutistoimitusten totuudessa pysymisen pyrkimyksiin pienen särön, koska asiat nyt kuitenkin pitää jatkossakin selittää siten, että Obaman valtakaudella on muuttunut aivan kaikki.