Kirjoitin eilen oletetusta heikosta kotimarkkinakysynnästä, ja olen kirjoittanut viimeiset kuuaudet siitä, että Suomessa valtiontalouden vaje on rakenteellinen ja jättimäinen eikä mikään ohimenevä elvytysvaje.

Tänään äänessä on ollut OECD. Jotain pitäisi tehdä. Ehdotetut keinot vaikuttivat huomattavan nysvääviltä.

Vaikkapa esitetty opintotukien korvaaminen lainalla säästää jotakin muttei kovin paljon kun asiaa katsotaan kokonaisuutena. Jos opintotuista luovuttaisiin ja opiskelu rahoitettaisiin taas lainalla, saataisiin tämän päivän budjetista joku siivu velkaa pois. Opintotuki näyttäisi olevan sinänsä sangen suuri menoerä, ja jos kaikista tuon momentin menoista luovuttaisiin, säästyisi liki 800 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on kuitenkin optinen harha, sillä Suomessa julkissektorin verotulot perustuvat palkkatulojen ja kulutuksen verottamiseen.

Jos opiskelijat pantaisiin nyt opiskelemaan velaksi, loisimme viidessä vuodessa neljän miljardin “vajeen” kullutuskysyntään ja korot päälle, kun valmistuneet eivät siirrykään viettämään kulutusjuhlaa vaan maksavat velkaa. Tämä raha on silloin pois kulutuksesta ja työllistämisestä ja selvää on, että se vaikuttaa jotakin, mutta viiveellä. Ehdotus siis parantaa tämän hetken finansseja ja heikentää tulevia, ja todellinen nettosäästö jos sitä ylipäätään pitkällä tähtäimellä on, on vähäisempi.

Varallisuusvero on toinen nysväystason ehdotus. Se tuottaa huonosti verrattuna keräys- ja valvontakuluihinsa. Siitä luovuttiin kun veroa pidettiin merkityksettömänä ja epäreiluna kun normaalin helsinkiläiskaksion omistaja alkoi olla varallisuusveron piirissä. Tietysti verosta voi tehdä suuren, mutta se on vielä epäreilumpi, sillä ns. löysä raha varainhoidoista siirtyisi vain ulkomaille verottajan hankalasti seurattavaksi, ja ainoat maksumiehet olisivat omistusasujat. Lisäksi menetettäisiin osa pääomatuloverosta, sillä ulkomailta saadun pääomatulon verottamisessa ei ole mitään automatiikkaa vaan kyse on ilmoitusasiasta.

Tietysti tapahtuu raskas rötös jos ilmoituksen tekee väärin, mutta jos ulkomailta pääomatuloja saa vaikkapa 200000 kansalaista, mahdollisuus jäädä kiinni pienestä valuuttakurssipyöristyksestä alaspäin on olematon. Monopolissa on kortti “laskuvirhe pankissa sinun eduksesi, peri 4000”. Jos jokainen noista 200000:sta laskee asioita itselleen parhain päin pyöristellen ja säästää neljä tonnia vuodessa, se maksaa saamatta jääneinä verotuloina saman verran kuin mitä opintotuki maksaa.

Työmarkkinoilla pitäisi lisätä “joustavuutta”, mikä tarkoittaa ehdotuksen mukaan pienempiä minimipalkkoja uusien työpaikkojen luomiseksi. Tässä on ongelmana se, että pienimmillä palkoilla ei nytkään elä Helsingissä oikein mitenkään, ja jos tällaista joustavuutta lisätään, palkansaajia siirtyy toimeentulotukiluuulle. Tarvittaisiin siis jonkunlainen perustulomalli, mikä lienee tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa mahdoton toteuttaa. Pienien palkkojen uutta työtä pitäisi syntyä johonkin persejönsesteriin, missä asuminen ei maksa mitään, mutta koska tällainen työ on usein palvelutyötä, sitä syntyy sinne, missä on asiakkaita.

Oli siellä asiaakin.

Koko raportin yleissävy on se, että jotain on nyt tehtävä. Vaje ei ratkaise itse itseään, sillä taloudesta on poistunut runsaasti työtä ja teollisuutta pysyvästi. Samaten kiinnitetään huomiota aluepolitiikan täydelliseen epäonnistumiseen. Se maksaa paljon muttei kuitenkaan tuota juurikaan työtä syrjäseuduille. Tämänhän näkee numeroista kuka hyvänsä, mutta koska aluepolitiikka on sitkeästi vallankahvassa roikkuneen Maalaisliiton keskeinen agenda, mitään ei vain tapahdu. OECD:n tiivistelmässä ehdotetaan työvoiman liikkuvuuden lisäämistä, mikä lienee sama asia kuin sen tunnustaminen, ettei työtä syrjäseuduille juurikaan millään tukiaissysteemillä saada, ja halvemmaksi tulee käyttää aluepolitiikkarahaa sellaisiin hankkeisiin, jotka mahdollistavat tuon työvoiman liikkumisen.

Tässä tuntuisi olevan jotain järkeä. Kasvukeskuksiin siirtyminen on hankalaa jos asuminen maksaa hirveästi, ja aluepolitiikkarahan käyttäminen kertaluontoisesti kasvukeskusten infrastruktuurin parantamiseen (=joukkoliikenne siten, että järkevien työmatkojen alue laajenee) ja yleinen asuntorakentamisen masinoiminen voivat hyvinkin tuottaa parempia tuloksia kuin rahan loputon ammentaminen maaseudulle.

Kokonaisuutena paperi on sellainen, että se ehdottomasti vaatii poliitikkojen kannanottoja. Haluamme kuulla, millä poliitikot tällä kertaa perustelevat sen, ettei tarvitse tehdä millekään mitään vaan aika korjaa kaiken kunhan vallankahva istuu tukevammin perseellään.