Naisten palkanmaksu loppuu

Lehdet ovat uutisoineet tänään näyttävästi, että jonkun laskentakaavan mukaan naisten palkanmaksu loppuvuodeksi tyssää tähän. Laskelmaan lienee päädytty vertaamalla naisten keskipalkkaa miesten keskipalkkaan ja laskemalla tästä jotakin prosentteja.

Palkkatasa-arvo on siis jälleen esillä. Hallitusohjelmassa on tavoite pienentää sitä 15 prosenttiin

hallituskaudella. Jotkut vaativat rivakampia toimia. Jotkut eivät tarvitse mielestään mitään toimenpiteitä. Asia on tämänkin blogin kestoaiheita, palaan asiaan jo kolmatta tai neljättä kertaa, suunnilleen samaa toistaen.

Ennen kuin päätetään mitään asiaan liittyvää, on määriteltävä, mistä ylipäätään on kysymys. Tässä pohjatyössä tai enemmänkin sen puutteessa on ongelma, on sitten kyse uutisesta, propagandasta tai hallitusohjelmasta. Kun ei erityisemmin määritellä ja kuvata ongelmaa, ajaudutaan suohon. Hallitusohjelman tasolla tämä johtaa siihen, että kukaan ei tee millekään mitään, sillä olemattomista lähtötiedoista on mahdotonta johtaa mitään järkevää ohjelmaa. Joku valistuskampanja ehkä järjestetään näön vuoksi. Uutisointi ja propaganda puolestaan purevat huonosti, sillä ne perustuvat useimmiten numeroihin, jotka eivät perustu todellisuuteen. Kun lähtötiedoissa on virhe, propaganda ja valistus eivät oikein ota tarttuakseen, sillä ihmiset näkevät päällimmäisenä vain valheen.

Valheen erottamista totuudesta ei varsinaisesti auta se, että tätä asiaa käytetään sumeilematta propagandan välineenä myös esimerkiksi palkkaneuvotteluissa kun yritetään perustella, miksi omille pitää saada suuret palkankorotukset. Tämä on puhdasoppista propagandasotaa, jossa totuus ei ole erityisen keskeisessä roolissa, mutta se saa runsaasti palstatilaa työriitojen aikaan ja rivi-ihmiset ovat syystäkin hieman hämmentyneitä.

Yksinkertaisesti ja ensimmäisenä kyse on siitä, onko tavoitteena se, että naisten ja miesten keskipalkka on sama vai se, että samasta työstä maksetaan samaa palkkaa. Riippuen siitä, kumpaa näistä tavoitellaan, keinot ovat aivan täydellisen erilaisia. Minun mielestäni kyse on vain ja ainoastaan jälkimmäisestä asiasta.

Jos tavoitellaan sitä, että naisten ja miesten keskipalkka on sama, on kyse enemmänkin koulutuksen ja uravalinnan piirissä olevista keinoista. Kun kerran kirjastonhoitajalle maksetaan vähemmän kuin IT-hikinörtille, on tavoiteltava sitä, että sekä IT-hikinörteistä että kirjastonhoitajista on riittävällä tarkkuudella puolet miehiä ja puolet naisia. Minä en tiedä, miten tähän päästäisiin ilman komentotalouden keinoja, mutta jollain muulla voi olla parempia ideoita joko keppi- tai porkkanamuotoisina.

Jos valitaan tavoitteeksi tämä, silloin kyse ei oleellisesti ole työmarkkina-asiasta ja työmarkkinaosapuolten pitäisi pysyä poissa kommentoimasta koko asiaa. Nuorison aivopeseminen siten, että ammatinvalinta on täysin sukupuoliriippumatonta, saattaa kuitenkin olla varsin haasteellista ilman, että ryhdytään käyttämään keinoja, joita emme pidä enää sopivina. Samaten kyse ei ole varsinaisesti tasa-arvoasiasta, joten myös tasa-arvoväen, naisasialiikkeen ja muiden vastaavien pitäisi pysyä poissa tätä asiaa mestaroimasta.

Oma näkemykseni on se, että palkkaerosta on kyse tilanteessa, jossa samasta työstä ei makseta samaa palkkaa tai jollain näennäisellä tempulla (myyntidroidien nimittäminen myyntijohtajiksi versus myyntiassistenteiksi vaikka toimenkuva on täysin sama) luodaan kuvitteellinen peruste erilaiselle palkkaukselle.

Kun keskitytään vain ja ainoastaan tähän, palkkaero ei ole 18%. Se on olemassa, mutta se on paljon vähemmän. Tämä palkkaero on työmarkkinakysymys ja tasa-arvokysymys ja tässä keskustelussa työmarkkinajärjestöjen, tasa-arvoväen ja naisasialiikkeen kontribuutio on arvokas.

Kuten ylempänä kirjoitin, poskelleen mennään siinä, että tätä selittämätöntä palkkaeroa käytetään keppihevosena palkankorotusvaatimuksille naisvaltaisilla aloilla. Kun halutaan lisää liksaa, on pakko näyttää suuria epäkohtanumeroita. Tällöin siis aivan tarkoituksellisesti sotketaan eri ammattien eri palkkauksesta johtuva syrjimätön palkkaero syrjivään eripalkkaisuuteen ja teeskennellään, että syrjintä on aivan kohtuuttoman räikeää. Muistelen jossain lasketun tuota selittämätöntä palkkaeroa ja se olisi kolmen prosentin luokkaa, mutta tämä on vankkaa mutua eikä minulla ole sille lähdettä.

Meidän on oikeastaan pakko hyväksyä se, että eri ammateissa ja eri työpaikoissa maksetaan eri palkkoja huolimatta siitä, että useimmat alat ovat joko miesvaltaisia tai naisvaltaisia. Palkkahan on yksinkertaistettuna matalin summa, jolla saadaan työ teetettyä. Jos insinööreistä on pulaa ja kirjastonhoitajista ei ole, on melko selvää, että insinööreille maksetaan enemmän. Samaten voidaan ajatella työnantajan vinkkelistä niin, että joillekin avainhenkilöille kannattaa maksaa enemmän kuin absoluuttisen minimin verran, sillä väen liiallinen vaihtuvuus on huono juttu bisnesten kannalta. Jos taas bisnestä ei ole ensinkään (=julkinen sektori) tai vaihtuvuudella ei ole väliä, voidaan aivan hyvin maksaa niin vähän kuin pystytään. Tämäkin kääntää vaakakuppia insinöörin eikä kirjastonhoitajan eduksi.

Jäljelle jäävä selittämätön palkkaero on kuitenkin syrjivä ja todellinen ongelma. Se, että sen suuruus ilmoitetaan propagandassa väärin, ei poista ongelmaa. Vääriin lukuihin takertuminen on typerää, sillä se herättää turhanaikaista vastarintaa, mutta järkevien ihmisten on kyettävä näkemään tämän lävitse ja korjaamaan asiaa siitä huolimatta, että sen korjaamista vaativat tahot käytttäytyvät aasimaisesti.

Tämän palkkaeron poistaminen ei ole täysin mahdoton tehtävä jos sitä vain ryhdytään poistamaan. Ei tarvita pahemmin aivopesua eikä mitään muutakaan epämiellyttävää. Hyvää tahtoa tarvitaan ja hieman lisää tietoa.

Alkuun voisimme ottaa käyttöön Britanniassa siellä täällä käytössä

olevan keinon: kun firma palkkaa uuden työntekijän, siitä tiedotetaan kaikille työntekijöille ja kerrotaan henkilön toimenkuva ja palkka. Tällöin palkkaeron syntyminen tässä kohtaa on helpompi paljastaa.

Vaikeampi osa yhtälöä on se, että omien kokemusteni mukaan miehet ja naiset vaativat eri määrän lisää liksaa. Miehet vaativat 10% palkankorotuksia, naiset noin puolet tästä. Esimies voi tietysti antaa kaikille 5% ja ongelmaa ei synny, mutta useimmat antavat kaikille puolet siitä, mitä pyydetään. Tällöin syntyy palkkaeroa, joka hiipii vuosi vuodelta ylöspäin.

Tähän auttaisi kaikkien palkankorotustenkin julkisuus tai palkkatietojen julkisuus yleisesti, mutta vastarinta on suurta ja osin myös perusteltua. Jos palkat ja palkankorotukset ovat julkisia, käytännössä syntyy vain samanpalkkaisuus, sillä kukaan pomo ei viitsi käyttää aikaansa jatkuviin keskusteluihin siitä, miksi joku tienaa enemmän kuin toinen. Tosiasiassa työläiset eivät ole työnantajalle yhtä arvokkaita ja tällä eriarvoisuudella on vaikutus siihen, mitä työntekijöille maksetaan. Tällä puolestaan on jonkunlainen jalostava vaikutus, sillä huonosti työpaikassa X pärjäävien kannattaa ehkä vaihtaa firmaa, jos he pärjäisivät siellä paremmin. Jos kaikille vain päädytään maksamaan samaa palkkaa, tämä prosessi saattaa mennä rikki ja jumittaa vääriä ihmisiä vääriin firmoihin aivan turhaan, tuottaen talouteen tyhjäkäyntiä.

Hyvä puoli asiassa on se, että sitä voisi aivan hyvin kokeilla jossakin. Voisi esimerkiksi sopia jonkun maantieteellisen alueen, jossa palkkojen täyttä julkisuutta kokeiltaisiin. Samalla pitäisi sopia siitä, että kokeilun aikana alueen työnantajia ei syytetä tasa-arvorötöksistä jos asiat tulevat kokeilun loppua kohti kuntoon. Muutaman vuoden kokeilu paljastaisi, poistaisiko pelkkä julkisuus palkkaeron ja rikkoisiko se muuten jotain työmarkkinoilla.

Tai sitten voisi tehdä vielä radikaalimman tempun ja valtio voisi työnantajana ottaa itse tämän julkisuuden käyttöön.

blog comments powered by Disqus