Suomen lehdistössä on kirjoitettu jotakin kummallistakin Britannian uudesta hallituksesta.

Ensimmäinen ja yleisesti toistettu virhe on se, että Britannia olisi ottanut nyt politiikassa selvän askeleen oikealle. Tämä on johtopäätös, johon tullaan katsomalla puolueiden nimiä, mutta jos katsotaan puolueiden politiikkaa, mitään suurensuurta siirtymää ei ole nähtävissä.

Labour huolimatta työväenpuoluenimestä on puolue, jota Suomessa vastaisi lähinnä Lapuanliike. Kaikkein sotaisin puolueista, kannattaen nykyisiä sotia Irakissa ja Afganistanissa ja ollen valmis uusiin koska hyvänsä, jos “kansainvälinen liittouma”, joka on peitenimi USA:lle, päättää uuden retken aloittaa. Labour on ollut lisäksi mestari törsäämään. Kun puhun pubissa tai naapurien kanssa politiikkaa, kaikki ihmettelevät, mihin noin tuhannen miljardin julkistalous oikein rahansa kippaa. Infrastruktuuri on hyvää kehitysmaatasoa ja lähinnä rapistuu edelleen. Julkinen koulutus on kriisissä niissä paikoissa, joissa maahanmuutto on täyttänyt koulut, eli kaupunkien lähiöissä. Julkinen terveydenhoito on paljon parjattu, mutta omasta mielestäni se toimii Suomeen verrattuna aivan hyvin. Sosiaaliturva ei ole erityisen hyvä. Siitä huolimatta raha katoaa johonkin ja kukaan ei tunnu tietävän, mihin.

Toryjen agenda näiden vaalien alla on ollut kulukuuri, joka on välttämättömyys. Kun kuitenkin tällä hetkellä raha vain katoaa johonkin eikä tuota mitään, toryt ovat ainakin agendan tasolla innostuneita etsimään haaskauksen sen sijaan, että he leikkaisivat palveluista. Tämä ei kuulosta erityisen äärioikeistolaiselta lähestymistavalta. Toryt ovat sotaisuudessa siltä väliltä, eli kannattavat Afganistanin sotaa mutta vastustavat sotaa Irakissa, eivätkä ole valmiita aloittamaan uusia tuosta vain.

Suomalaista SDP:tä muistuttaa eniten Liberaalidemokraatit, joka nousi nyt hallitusvastuuseen. Heidän agendansa on sotia vastaan, uusia ydinpommeja vastaan, pienituloisten verotuksen alentamisen puolesta ja rikkaille suunnattujen veronkiristysten puolesta.

Kun koalitioksi muodostui Toryt + Libdem, on vaikea nähdä mitään suurta harppausta oikealle, sillä vallankahvaan tuli kaikkein vasemmistolaisin puolue, joka sai myös tahtoaan läpi joissain hallitusohjelmakysymyksissä, kuten vaikka estettyä perintöveron alarajan noston.

Toinen harhaoppi liittyy siihen, että Liberaalidemokraatit olisivat jotenkin olleet vaa’ankieliasemassa ja pystyneet iltalypsämään ja vaikuttamaan painoaan suuremmalla arvolla. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Labour+Libdem olisi ollut edelleenkin vähemmistöhallitus. Se olisi saanut niukan enemmistön, jos olisi onnistunut puhumaan taakseen kaikki “independent” -ryhmään kuuluneet edustajat. Kun nämä riippumattomat ovat skottien itsenäisyyspuolue, Walesin itsenäisyyspuolue, EU:sta eroamista vaativa UKIP ja Ulsterin lojalistipuolue, vain viimeksi mainittu olisi ollut järkevästi ja luotettavasti voitu puhua hallituksen taakse.

Skottien ja Walesin itsenäisyyspuolueet ovat yhden asian änkyräliikkeitä, joihin hallitus ei voi luottaa kuin tapaus kerrallaan, ja jokainen kannatus aiheuttaisi tukiaisiltalypsyn ja tulisi kalliiksi. UKIP on sinänsä vakavasti otettava kerho, mutta kun Libdem on kaikkein EU-myönteisin puolue ja Labour toiseksi EU-myönteisin, on vaikea kuvitella, että nämä olisivat kyenneet tarjomaan UKIP:lle mitään sellaista, millä kannatusta olisi voitu ostaa. Näin ollen Lib-Lab -koalitio olisi voitu kaataa koska hyvänsä.

Näin ollen ainoat mahdolliset hallituskokoonpanot olisivat olleet Toryjen vähemmistöhallitus ja Toryjen ja Libdemin enemmistökoalitiohallitus. Kun asetelma oli tämä, Liberaalit eivät kyenneet kiristämään itselleen avainministeripaikkoja eivätkä sanelemaan mahdottomia hallitusohjelmaan.

Nick Clegg liberaaleista kuitenkin näyttää tehneen puolueensa kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun ja vei puolueensa hallitukseen. Liberaalit saivat hallitusohjelmaan kansanäänestyksen vaalitavan muuttamisesta, ja tällainen järjestettäneen loppuvuodesta tai ensi vuonna. Eurooppapolitiikassa liberaaleilla oli myöskin painoarvoa, sillä hallitus on sitoutunut EU-yhteistyöhön, ja myönnytyksenä EU-skeptisille toryille on sovittu, että Britannia ei halliituskauden aikana ota mitään askeleita euron käyttöönoton suuntaan, mikä Britannian tapauksessa on viisautta, kun valuutta ja takana oleva kansantalous ovat riittävän suuria muutenkin.

Koalitiohallitukseen joudutaan totuttelemaan, sillä täällä ei ole tapana luottaa toisiin puolueisiin. On mahdollista, että tätä luottamusta ei kyetä rakentamaan, ja hallitus hajoaa ennen aikojaan ja ajaudutaan uusiin vaaleihin. Yhteistyöhön on kuitenkin laitettu runsaasti mainetta ja kunniaa, joten hallitusta tuskin lähdetään sisältä käsin rikkomaan tieten tahtoen. Liberaaleille kyse on näytön paikasta siinä, että heidän kanssaan voi tehdä yhteistyötä koalitiossa, ja David Cameronilla taas on näytön paikka vahvana johtajana vaikeassa taloustilanteessa, ja uusien vaalien tulos ei välttämättä olisi hänen kannaltaan suotuisampi.

Minkä takia junabisnes vaikuttaa sössityltä kaikkialla Euroopassa?

Junalla matkustaminen on aivan ylivertaisen mukava tapa liikkua verrattuna lentämiseen, mutta miksi siitä ei saada kilpailukykyistä hinnan suhteen? Mikä siinä oikein maksaa?

Juuri nyt olen Skotlannissa. Lentolippu tänne oli 80 puntaa menopaluu veroineen, ja kyse ei edes ollut halpisyhtiöstä. Ne olisivat olleet vielä halvempia.

Tunnin lennon voin istua aivan missä hyvänsä ryysiksessä, mutta 4,5 tunnin junamatka olisi syytä jo suorittaa ensimmäisessä luokassa. Ensimmäisen luokan junalippu maksoi alennusagentin kautta hommattuna yli 400 puntaa. Kakkosluokan lippukin oli 150 tai jotain sinnepäin.

Lentokoneiden ei tarvitse maksaa veroa käyttämästään bensasta, mutta toisaalta lentokoneessa on enemmän henkilökuntaa kuin junassa. Pitkäkin juna kulkee veturikuskin ja konnarin voimin versus kaksi kovapalkkaista pilottia ja kolme lentoemoa, ja tämä tasoittaa tätä eroa kohtuullisesti.

Lentokentillä on vielä enemmän väkeä kuin rautatieasemilla, ja lentokentän kuluista suurin osa näkyy lentokenttäverojen kohdassa. Kun lentokentät ovat yksityisiä yrityksiä ja tuottavat jopa voittoa omistajilleen toisin kuin rautatieasemat, ei tämäkään oikein selitä järjetöntä eroa.

Kalusto (veturi+vaunut versus lentokone) maksaa jotakin. Minulla ei ole käsitystä näiden hinnoista, mutta intuitio sanoo, ettei juna ainakaan mahdottoman paljon lentokonetta kalliimpi voi olla.

Peritäänkö junayhtiöiltä kohtuuttomia kustannuksia rataverkon käytöstä? Onko junayhtiö velvoitettu tuottamaan runsaasti tappiollista julkista palvelua jossain kehitysalueella, ja sen sijaan, että näiden reittien subventiot otettaisiin aluetukiaisbudjetista, josta ne kuuluisi ottaa, ne otetaankin junalla matkustavilta muiden reittien lippujen hinnoissa? Maksaako junan liikuttelu energiakuluina kaksinkertaisesti lentokoneeseen verrattuna, mikä antaisi ymmärtää, ettei juna ole mikään erityisen vihreä vaihtoehto, jollaisena sitä markkinoidaan? Onko junayhtiöitä yksinkertaisesti johdettu niin huonosti halpalentoyhtiöihin (*) verrattuna, että ne joutuvat perimään moninkertaisia hintoja pöhön kattamiseksi?

(*) Perinteinen lentoyhtiö saa tällaisella Lontoo-Glasgow -reitillä sen edun, että se voinee subventoida tätä reittiä jonkun kaukoreitin tuotolla, sillä osa matkustajista on kuitenkin syöttöliikennettä näille.

Lentoyhtiöt tietysti ovat tappiollisia nykyään ja yleensä, eli hinta ei tunnu kattavan kustannuksia, mikä on aika ymmärrettävää, kun 80 punnan lipusta 70 puntaa menee erilaisiin veroihin, ja BA saa tältä reitiltä femman per suunta, mikä on suunnilleen se raha, joka maksaa mennä junalla reilu kymmenen kilometriä kotoani johonkin suuntaan. Toisaalta junayhtiötkin tuntuvat olevan konkurssin partaalla ja ratayhtiö ainakin Englannissa vielä surkeammassa jamassa, eli huolimatta korkeista lipun hinnoista infrastruktuuri rapistuu ja firmat eivät tuota voittoa.

Mihin raha oikein menee?

Tämä kannattaa lukea ajatuksella.

Olen itse jokusen kerran keskustellut pubissa mainitusta BNP:stä. Yleinen näkemys täälläpäin Lontoota keskiluokan pubeissa tuntuu olevan se, että puolue pitäisi kieltää ja vaientaa.

He siis edustavat jokseenkin samaa asiaa kuin kolumnistikin. Kolumnisti menee tosin vielä askelta pidemmälle halutessaan ylentää median takaisin kuninkaantekijäksi toteamalla "sananvapauden ja tasapuolisuuden välillä medialla on myös velvollisuus tehdä valintoja yleisön puolesta" ja niin edelleen.

BBC:n lähestymistapa on mielestäni ansiokas, mitä olen yrittänyt ilmeisen turhaan selittää ihmisille. Tuntuu hassulta, että minun pitää saarnata juuri täällä, parlamentaarisen järjestelmän syntysijoilla, ihmisille siitä, mitä edustuksellinen demokratia oikeastaan tarkoittaa, mutta jonkun on näemmä sekin tehtävä jos omena on pudonnut puusta liian kauaksi.

Kolumnisti ilmoittautuu esitelmän tarvitsijoiden joukkoon toteamalla näin: Sananvapaus kuuluu toki rasistillekin ja poliittista tasapuolisuuttakin voin ymmärtää, mutta BNP:n ajatusten esittely edisti lopultakin vain sen asiaa, ei demokratian.

Minunkin on vaikea kuvitella kannattavani puoluetta, joka haluaisi kipata minut pois kodistani, mutta se on aivan täydellinen sivuseikka. Se, että sanoma ei miellytä, on peruste olla äänestämättä kyseistä kerhoa, ei peruste kieltää sitä. Jos kieltäisimme puolueet, joiden sanoma on epämiellyttävä, Suomessa Kepu olisi lakkautettu vuosikymmeniä sitten, ja Britanniassa huomattavasti BNP:tä epämiellyttävämpää soopaa syytää nykyinen Labour, jonka mielestä velaksi voi törsätä aivan miten paljon hyvänsä.

Edustuksellisen demokratian ydin on se, että valtio käyttää väkivaltakoneistoa, mutta ihmiset voivat muodostaa puolueiksi kutsuttuja yhteenliittymiä päättämään, miten sitä käytetään. Olkoon asia kuinka vastenmielinen hyvänsä, sitä pitää saada ajaa politiikan keinoin.

Vaalikarjan tehtävä on olla äänestämättä tällaisia, mutta jos poliitikot ryhtyvät gonahtelemaan ja päättämään ihmisten puolesta, mitä puolueita he saavat äänestää, emme eroa mitenkään oleellisesti Ceausescun Romaniasta tai tämän päivän Iranista.

Olisi mukavaa, jos voitaisiin kieltää pahojen asioiden kannattaminen ja sallia hyvien asioiden kannattaminen, muttei kukaan pysty tulkitsemaan, mikä on pahaa ja mikä on hyvää. Kun tähän ei kukaan kykene, ei pidä edes yrittää, vaan hyväksyä kaikki periaattellisella tasolla mukaan politiikan pelikentälle taistelemaan ihmisten äänistä.

Jos joku ylentää itsensä vallankumoukselliseksi pappisneuvostoksi päättämään, mitkä poliittiset aatteet ja henkilöt ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä, tämä oikeastaan on kohtuullisen hyvä syy tehdä vallankumous. Jos vallankahva saa ylentää itsensä estämään muiden aatteiden kilpailun, vallankahva pitää vaihtaa, ja jos tämä kehitys saa jalansijaa, sitä ei enää voi tehdä äänestämällä, sillä tarjolla on vain hyvänedistämisneuvoston kelpuuttamia establishmentin edustajia.

BBC toimii tässä asiassa juuri kuten pitää. Pienpuolue, jolla on kuitenkin pari europarlamenttiedustajaakin, on oikea puolue. Sen tämänhetkinen jäseneksiottamiskriteeri on laiton ja sen ne joutuvat korjaamaan, mutta pienillekin puolueille annetaan ääni toisinaan, jokseenkin sillä painolla, joka niillä on, eli ei kovin korkealla. Yhden sulkeminen pois siksi kun sanoma ei miellytä, on sensuuria jos muut kutsutaan paikalle, ja valtiollisen tv-yhtiön tehtävänä ei ole sensuroida ikäviä ajatuksia ihmisten puolesta.

Taloussanomien kolumnisti sen sijaan vaikuttaa juuri tällaista ihmisten puolesta päättämistä kannattavan, mikä pistää miettimään, kuinka puolueetonta kyseisen aviisin uutisointi talouselämän asioista on.

Voisi kuvitella minttukastikkeen ja munuaispiiraan perustella, että tällaista lahjaa ei ole. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen harhaoppi.

Tosiasia on, että oma perinteinen keittiö ei ole kaksinen. Tästä kuitenkin seuraa ja on seurannut halu ja kyky vastaanottaa kaikkea uutta. Kun tähän yhdistää sen, että Lontoossa on ollut aina runsaasti maksukykyistä porvaristoa, ansio alkaa selvitä.

Samppanjaa ja samppanjametodia ei keksinyt Dom Perignon eikä kukaan muukaan ranskanpulla. Ranskassa pullossa uudelleen käymään ryhtynyt viini oli iljetys Herran silmissä, ja sitä laivattiin kanaalin taakse barbaareille, jossa asuvat perinteiden viholliset pitivät siitä. Samaten kuivan samppanjan yleistyminen 1800-luvun puolenvälin jälkeen on puhtaasti Englannin ansio. Ei sitä Ranskassa juotu kuten ei samppanjaa tuohon aikaan pahemmin muutenkaan, mutta Englannissa juotiin ja ranskanpulla teki mielellään sitä, mikä kävi hyvään hintaan kaupaksi, ja lopulta juoma valloitti maailman. Jos se olisi jäänyt jonkun ranskalaiskylän pilaantuneeksi viiniksi, sitä ei olisi tänä päivänä olemassakaan, sillä metodi on parantunut niin paljon, ettei viini enää pullossa tuosta vain ala vahingossa käydä.

Intialaisen ruuan maailmanvalloitus on sekin peräisin tältä saarelta, kunnian saa Lontoon lisäksi myös Skotlanti. Glasgowissa keksittiin joskus 60-luvun alussa tikka masala -mausteseos, joka on jokaisen intialaisen ravintolan listalla, ja tätä maustetta viedään Britanniasta mm. Intiaan.

Hieman tuoreempi esimerkki on 90-luvun lopulta ja 2000-luvun alusta italialaisessa keittiössä. Italialainen päivällinen alkupala - välipasta - pääruoka - jälkiruoka on tietysti herkullinen kokonaisuus, mutta se on myös aika raskas. Yritys keventää tuota oli ollut Italiassa kokkien agendalla jo pitkään, mutta sille ei vain tapahtunut mitään. Italiassa hyvällä ruualla on alueellisesti valtavan pitkät ja arvokkaat perinteet, jotka tuottavat maailman parhaan tai toiseksi parhaan ruuan lisäksi myös historiallista painolastia. Kun joku on ollut hyvä tuhat vuotta, ei sitä tuosta vain mennä muuttamaan, ja muutosvastarinta on kovaa.

Parhaat kokit pakkasivat kamansa ja tulivat Lontooseen ja jokainen pisti pystyyn italialaisen ravintolansa tänne ja ryhtyi tarjoamaan modernisoimaansa versiota päivällisestä ja modifioimaan perinteisiä lajeja tätä kevennystä vastaamaan. Kauppa kävi, sillä ei Englannissa ollut vuosituhantista rakkautta kotikylän perinteiseen tapaan tehdä ja tarjota ruokaa, mutta koska oma keittiö on edelleen munuaispiirasta ja chipsejä väärällään, italialainen ruoka käy mainiosti kaupaksi kuten mikä hyvänsä muukin ruoka kunhan se ei ole englantilaista.

Kymmenen vuoden näyttö Lontoossa, kokit pakkasivat kamansa ja painuivat takaisin Italiaan, jossa heidän tavastaan tehdä ruokaa olikin tullut tämän kierroksen kautta hyväksyttävää.

Näitä esimerkkejä löytyisi varmasti lisääkin. Maa, jonka oma keittiö on säälittävä ja/tai kammottava, kokeilee mielellään mitä hyvänsä uutta eikä totea, että tässä maakunnassa syödään tämänlaista ruokaa ja juodaan tämänlaista viiniä kaiken muun ollessa täysin pannassa. Lontoo oli pitkään maailman suurin kaupunki, ja maailman äveriäimpiä se on edelleen. Maksukykyinen asiakaskunta tarkoittaa sitä, että tarjolle voi tuoda myös hyvää ruokaa, jonka tekeminen maksaa. Läheskään joka ravintolan ei tarvitse miettiä, miten päivän annoksen saa puristettua lounassetelin hintaan, sillä 40 punnan lounas käy Cityssä kaupaksi myös jos ruoka on hinnan arvoista.

Tämä tarjoaa yhden, joskaan ei tietysti ainoan, alustan kokeilla kaikenlaista uutta ruualla. Samanlaisia ansioita on USA:n suurilla rannikkokaupungeilla sekä idässä että lännessä.

Yksi lain tehtävä, joskaan ei ainoa, on puolustaa heikompia vahvemman mielivaltaa vastaan.

Vahvin voi teoriassa tehdä jokseenkin mitä hyvänsä vaikkei hänelle siihen annettaisi mitään oikeuttakaan, mutta heikompi turvaa lakiin turvatessaan henkensä ja omaisuutensa. Yksinomaan tästä lähtökohdasta sellaista lakia ei ole tarpeen edes säätää, joka vain sementoi vahvimman mielivallan.

Mietin tuossa tuubissa lusiessani erästä aikaisempaa, asiaa sivuavaa kirjoitustani. Joudun nimittäin tekemään Suomesta sellaisen jossain määrin surullisen havainnon, että laki ja oikeus ovat voimassa vain, jos valtion verotulot eivät ole uhattuna.

En edes tässä puhu siitä tapauksesta, että veroasioissa on käytössä ainoastaan diktatuureihin ja työläisten paratiiseihin kuuluva käännetty todistustaakka, jossa syytetty oletetaan syylliseksi ja hänen on jotenkin yritettävä todistaa syyttömyytensä.

Nykyään saamme lukea lehdistä lähes päivittäin tapauksista, joissa valtio instansseineen ei noudata edes itse tekemäänsä lainsäädäntöä vaan sivuuttaa sen heittämällä, jos työmies Pohjois-Savosta yrittää halpa-arvoisesti pistää valtion kerrassaan polvilleen tuomalla Virosta kaksi kartonkia tupakkaa. Autoihin, viinaan ja tupakkaan liittyvien, pakasta vedettyjen ja mihinkään perustumattomien tullimääräysten lainvastaisuus on yleisesti tiedossa, mutta lainvastaiset käytännöt eivät kiinnosta ketään, sillä ristiriidassa on laki ja verotulo. Jos tarkoitus olisi noudattaa lakia huolellisesti ja lainvastainen käytäntö olisi silkka voipaus, jollaisia kaikille tekeville sattuu, se korjattaisiin virkamiestyönä nopeasti kun asia paljastuu. Suomessa kuitenkin valtio käyttää kaikki valitustiet, vitkuttelee prosessissa ja edes EY-oikeuden tuomion saatuaan ei korjaa asiaa kuntoon vaan pöyhii sitä vain hieman, jotta prosessi saadaan alkamaan alusta.

Tämä asetelma on täysin poskellaan. Sen vaikutusta lain ja lainkäytön legitimiteettin voi vain arvioida, mutta ei se sille ainakaan hyvää tee. Kun valtiolla on oikeus sanella pelisäännöt ja siitä huolimatta kansalainen ei voi luottaa siihen, että sääntöjä myös noudatetaan, on vaikeaa nähdä tällaisen lainsäädännön ansaitsevan suurtakaan kunnioitusta ja arvonantoa.

Vaikuttaa siltä, että valtio väkivaltakoneistoineen asetetaan kaikissa raha-asioissa heikomman asemaan ja rakennetaan käytäntö niin, ettei vahvemmaksi katsotulla yksittäisellä taistelijalla ole mitään oikeuksia tätä sorrettua valtio-reppanaa vastaan. Homma haisee, ja haju ei ole erityisen miellyttävä.

Olaus Petri lausui liki 400 vuotta sitten “jos ei se ole oikeus ja kohtuus, ei se silloin saata olla lakikaan” ylimmäksi ohjeeksi tuomarille. Suomi luimii yli siitä, missä aita on matalin, säätämällä näennäisesti oikeutta ja kohtuutta edustavia lakeja, mutta sivuuttamalla niistä käytännössä epämiellyttävät jos lakia noudattamalla jäisi saamatta ehkä jopa kymmenen euron verotulot.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa kohtuus on kadonnut kauaksi ja legitimiteetti samaten.

Britanniassa voi saada tekijänoikeusrikoksesta rajattoman sakon ja kymmenen vuotta linnaa. Tämä rikosnimike ei edellytä taloudellisen voiton tavoittelua eli piraattien kaupustelua, vaan nettipiratismi ja vastikkeeton leffojen jakaminen voivat riittää maksimituomioon. Käytännössä kymmentä vuotta tuskin on kenellekään vertaisverkkokäyttäjälle jaettu, mutta tätä voi taas miettiä heikompi-vahvempi -asetelmasta. Samaten voi miettiä, toteutuuko kohtuus siitä, että maksimirangaistus melko törkeistä väkivaltarikoksista on vähäisempi.

Maailmanlaajuiset kymmeniä tai satoja miljardeja veivaavat viihdejätit katsotaan maagisesti heikommiksi, ja niitä suojellaan yksittäisiltä ihmisiltä, vaatimatta niiltä vastikkeeksi yhtään mitään. Lainsäätäjä on sortunut numerohuijauksen ja tilastoharhan edessä rähmälleen. Piratismin väitetään aiheuttavan vähintäänkin 42 höpsiljoonan suuruiset tappiot vuosittain, mutta missään ei analysoida tätä lukua mitenkään. Tarkempi analyysi paljastaisi kaksi asiaa: sen, että tätä rahaa ei oletetulla asiakaskunnalla koskaan ollutkaan, joten viihdeteollisuus ei olisi voinut saada sitä vaikka piratismia ei olisikaan, sekä sen, että iso osa maksukykyisten ihmisten harrastamasta piratismista sisältää elementtinä sen, että hommataan jotakin, jota ei viihdeteollisuuden oman viivytys- ja markkinasegmentoinnin takia ole kaupan kuin naapurivaltiossa.

Maksukyvyttömien tapauksessa viihdeteollisuus hyötyy piratismista. Tämä on hieman outo väite, mutta nähdäkseni asia on juuri näin. Heillä ei olisi maksaa seitsemäätoista puntaa elokuvasta, joten katsotaan asiaa miten päin tahansa, viihdeteollisuus ei saa tuota 17 puntaa tältä henkilöltä, sillä hänellä ei ole sitä. Vaihtoehtona on ainoastaan se, että hän näkee elokuvan tai ei näe sitä. Jos hän ei näe sitä, ei tapahdu mitään. Jos hän näkee sen, markkinointitutkimuksissa tämä henkilö näkyy elokuvan nähneenä. Mitä enemmän ihmisiä näitä elokuvia näkee, sitä enemmän leffantekijä voi rahastaa leffassa merkittävässä sivuroolissa pyörivän Smirnoff-pullon valmistajalta. Tätä valmistajaa ei kiinnosta, onko leffa ostettu, katsottu kaverilla vai waretettu netistä. Mainos menee kaikille näille perille samalla tavalla.

Maksukykyisten tapauksessa taas Eurooppa on antanut turhaan järjettömän vahvan suojan viihdeteollisuudelle vastikkeetta. Kun tuotoksia ei ole laillisia kanavia pitkin kaupan samana päivänä kuin USA:ssa, käytetään laittomia kanavia. Nähdäkseni 10 vuotta häkkiä ja rajaton sakko olisivat edes etäisesti puolusteltavissa ainoastaan siinä tapauksessa, että tuotos on kaupan Englannissa samaan aikaan ja hintaan kuin USA:ssa, mutta tätäpä emme edellytä viihdebisnekseltä vaan annamme heidän edistää puhtaasti omia etujaan ilman mitään velvollisuuksia sitä yhteiskuntaa kohtaan, joka on tehnyt aineettoman hyödykkeen merkityksettömästä anastamisesta raskaamman rikoksen kuin asunnon putsaamisesta, auton varastamisesta tai kulmakaupan aseellisesta ryöstöstä.

Jos tilanne oikeasti on sellainen, että kuluttajan katsotaan olevan näitä konglomeraatteja ja valtiota vahvempi, jonkun pitäisi perustella asia jotenkin. Ei ole kuulunut perusteluja, asiaan mitenkään liittymätöntä propagandaa sitäkin enemmän.

Propaganda on joka kerran täsmälleen samaa. Taiteilijat joutuvat yömajoihin ja pinkopahvien alle jos ei häkki heilahda, ja jos sikafarmari Lapualta saa ostaa Virosta tupakkansa kuten laki lupaa, Suomen köyhät joutuvat yömajoihin ja pinkopahvien alle.

Jos lait ovat huonoja, pitää säätää parempia. Järjettömien lakien palvonta ja järkevien lakien sivuuttaminen eivät edistä mitään kannatettavia asioita, kuten vaikkapa oikeusvaltion periaatteita ja lain yleistä kunnioittamista.

Labour ja Gordon Brown ovat keksineet kolme kuukautta ennen vaaleja, että vaalijärjestelmä kaipaa kiireellistä uudistamista.

Labourin uudistusehdotus pitää sisällään eräänlaisen negatiivisen äänen antamisen. Tällä hetkellä äänestetään yhden hengen vaalipiireissä, ja eniten ääniä saaneen puolueen ehdokas tulee valituksi ja muut äänet menevät hukkaan. Mitään suhteellista vaalitapaa ei siis ole.

Tämä on pitänyt käytännössä pienpuolueet poissa parlamentista. Liberaalien kannatus on väliin ollut Labouria suurempaakin, mutta vaaleissa kussakin vaalipiirissä pääehdokkaat ovat melkein aina toryt vastaan labour, ja jompi kumpi näistä voittaa.

Nyt Brownin tekemä ehdotus on sellainen, että ehdokkaat laitettaisiin suosituimmuusjärjestykseen ja tässä mallissa eniten ääniä saanut tulisi valituksi. Tässä on käytännössä negatiivisen äänen elementti, sillä jos vaalipiirissä on vaikkapa viisi ehdokasta ja laskennassa äänet olisivat nollasta neljään sen mukaan, millä sijalla ehdokas on, vakaasti yhtä puoluetta vastustava antaisi juuri sille nollan.

Ehdotusta on sekä kritisoitu että kannatettu. Liberaalit suhtautuvat siihen varauksellisen myönteisesti, pienpuolueet ehdottoman myönteisesti. Totta on, että nykyinen vaalijärjestelmä sorsii pienpuolueita, mutta totta on myös se, että Britanniaa on hallittu enemmistöhallituksilla iät ajat ja mantereelta tuttuja koalitiohallituksia ei suosita. Jos vaalitulos on sellainen, että mikään puolue ei saa enemmistöä, politiikka käytännössä pysähtyy ja pääministeri järjestää pian uudet vaalit, mikä on täällä hänen oikeutensa koska hyvänsä.

Tässä on nähtävissä Labourin hätäkakka. Kannatusluvut ovat olleet sille murhaavia. Jos vaalit olisi järjestetty viime syksyn tilanteen mukaan, konservatiivit olisivat saaneet vaaditun ehdottoman enemmistön ja peli olisi ollut sillä selvä. Noista luvuista toryjen kannatus on laskenut, ja jos vaalit järjestettäisiin viime viikon lukujen mukaan, mikään puolue ei saisi enemmistöä. Toryt olisivat suurin puolue, mutta tuloksena olisi silti ns. hung parliament, mitä se sitten suomeksi liekin.

Labourin toive on se, että toryjen noste on nyt kadonnut ja suunta on kääntynyt alaspäin. Jos he saavat aikaiseksi vaalijärjestelmäuudistuksen, joka käytännössä takaa hung parliamentin syntymisen, labour saa pari kolme kuukautta hengähdysaikaa ennen uusia vaaleja ja tilaisuuden yrittää kiriä eroa kiinni. Toryt ovat ilmoittaneet jo kumoavansa tämän vaalijärjestelmän jos se tulee ja jos he pääsevät valtaan, ja seuraavat vaalit voitaisiin aivan hyvin käydä perinteisellä vaalitavalla, jossa Labourilla saattaisi taas olla mahdollisuus jos puheenjohtajavaihto menee hyvin.

Käytännössähän tämä vaalijärjestelmä lisäisi pienpuolueiden määrää parlamentissa. Kun valituksi tulee lähinnä hajuttomia, mauttomia ja tuntemattomia, joita kukaan ei vastusta jättämällä heidät listan pohjille vaan jokainen pistää juuri heidät keskivaiheille, vaalitulos voisi olla todella yllättäväkin. Joka tapauksessa varmaa on, että lisäämällä parlamenttiin pienpuolueiden jäseniä, todennäköisyys sille, että kumpikaan perinteisistä valtapuolueista saa ehdotonta enemmistöä, on vähäinen.

Britanniaa ei ole perinteisesti hallittu koalitiohallituksilla. Kyllähän sellainen voitaisiin synnyttää, mutta kulttuuri sellaisen kanssa toimimisesta lehmänkauppoineen, ei todennäköisesti olisi aivan helppoa omaksua. Kun vallankahvassa on vain yksi puolue, pääministeri sen puheenjohtajana joutuu vastaamaan kaikista hallituksen tekemisistä, kun taas koalitiohallituksessa pääministeri joutuu selittelemään parhain päin myös muiden puolueiden agendoja, ja pääministeriä ei voida pitää vastuussa siitä, jos hallituskumppanit eivät jotain hanketta hyväksy.

Ei tässäkään ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa. Mantereen koalitiotapa hallitusohjelmineen tuntuu toimivan, mutta niin tuntuu myös Britannian yksipuoluevaltakin, jossa asioita taklataan sitä mukaa kun niitä tulee eteen sen sijaan, että selataan jotain muutama vuosi aikaisemmin tehtyä hallitusohjelmaa budjettikehyksineen.

Kulttuurillisesti kyse on kuitenkin kovin eri asioista, ja tässä mielessä muutos vain vallankahvaan epätoivoisesti takertuvan, Irakin sotaretkellä itsensä ryvettämän Labourin pelastamiseksi tuntuu järjettömältä.

Katselen tuossa nauhoituksena BBC:ltä tämän viikon This Week -showta, jossa pääasiassa käydään läpi viikon politiikka, mutta muutama muu ajankohtainen yhteiskunnalliselta haiskahtava asia myös. Nyt tuohon oli päässyt Englannin entisen jalkapallojoukkuekapteenin John Terryn naisseikkailut.

Puhuttiin siitä, kuinka nuoria naisia riittää pilvin pimein mukaan näiden äkkirikastuneiden chavien kelkkaan, joko vaimoksi tai sivuhoidoksi, ja laajennettiin keskustelua siitä. Paikalle raahattu sosiologi totesi aika suoraan “feminist movement actually never happened”.

Brittikouluissa oli tehty tutkimus siitä, mitä teini-ikäiset tytöt haluavat tehdä isona. Ei tarvinnut valita vain yhtä hommaa, mutta 75% vastaajista haluaisi olla “glamour model” ja 50% tyytyisi lap dancerin korkeaan oppiarvoon. Kaukana, kaukana näiden kahden suosikin perässä tuli perinteisiä, arvostettuja ammatteja kuten vaikkapa lääkäri tai opettaja.

Mikä oikein on mennyt pieleen? Naiset ovat paperilla vapaita valitsemaan enemmän kuin koskaan ennen, ja yhteiskunnat ovat länsimaissa sellaisessa asennossa, että jos jotain esteitä naisten tiellä havaitaan, niitä ehkä jopa saatetaan joskus yrittää poistaa. Siitä huolimatta nuorten naisten toiveena on olla kaunis mallipimu, joka pääsee sianrakonpotkijan kolmanneksi sivuhoidoksi. Minusta näyttää epäilyttävästi siltä, että samalla kun politiikassa ja yhteiskunnallisissa asioissa on otettu tasa-arvo edes jollain tavalla vakavasti, jossain muualla sitä ei ole otettu vakavasti ensinkään.

Keinoja kyllä olisi ja tie olisi avoinna vaikka mihin, mutta tahto puuttuu. Miksi? Olisiko esimerkiksi viihde sellaisessa asennossa, että siellä edelleen tyrkytetään sellaista naisen mallia, jossa menestys hankitaan ulkonäöllä rikkaan miehen kautta? Opettaako Cosmopolitan lapsille keskittymistä uraan ja kouluihin vai seksiin ja ulkonäköön? Minä en tiedä, mutta mieli tekee etsiä syyllistä jostain tästä sektorista.

Olen viime aikoina mollannut feministejä pariinkin kertaan erinäisistä syistä, mutta tähän asiaan keskittyviä puheenvuoroja lupaan tutkia ymmärryksellä ja todennäköisesti kannattaa, riippumatta siitä, mistä ne tulevat.

Jos ihan oikeasti nuorison ihanneammatti on silikonitissimalli siinä toivossa, että joku rikas mies huomaa, maailma haaskaa aika paljon lahjakkuutta ja resursseja asiaan, joka ei tuota mitään muuta kuin silmäniloa. En toki vähäisimmässäkään määrin halua halveksua naiskauneutta, mutta jos siihen keskittyminen syrjäyttää kaiken muun, maailma on viallinen ja kaipaa ehjäävää vasaraa.

Britannian talousromahdusta, pankkien muuttamista pois ja kaiken menoa konkurssiin on povattu nyt parisenkymmentä vuotta, ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa lamasyksilä, että tämä keskustelu on käynnissä.

Kun miettii asiaa ihan terveellä järjellä, Englannissa ei oikeastaan pitäisi olla paljonkaan muuta bisnestä kuin lämpimän oluen, worcestershirekastikkeen ja jonkun ökyautomerkin valmistus, ja näillä eväillä mikään kansankunta tuskin porskuttaisi kovin pitkälle. Teolliset työpaikat ovat pääosin lähteneet, maa on riippuvainen tuontiruuasta ja tuontienergiasta, palvelusektori on huomattavan syklistä kyeten ruokkimaan muuta bisnestä vain aika ajoin.

Voimme kuitenkin kääntää katseet imperiumiin. Se, mikä ennen oli imperiumi, hallitsee tällä hetkellä jotain puolikkaan ja kahden kolmasosan välillä maailmantaloudesta.

Tästä seuraa kaikennäköisiä asioita kuten se, että siirtomaat tekevät Euroopan bisneksensä nyt ja jatkossa Englannista käsin. Euroopan markkina itsessään on kiinnostava firmalle kuin firmalle, sillä Euroopassa asuu 700 miljoonaa ihmistä, ja vaikka siitä ottaa puolalaiset ja muutaman muun kansakunnan pois, jäljelle jää vielä 500+ miljoonaa maksukykyistä asiakasta. Muualla on väkeä enemmän, mutta koska väellä ei ole rahaa ostaa mitään, näiden maiden valtaväestön merkitys bisneksille on vähäinen.

Britannia on amerikkalaiselle, australialaiselle, intialaiselle tai eteläafrikkalaiselle tuttu paikka bisneksen tekoon. Kieli on sama, vaikka sitä puhutaankin heidän vinkkelistään hassusti. Lainsäädäntö on samantapainen ja rakenteeltaan samanlainen, koska lainsäädäntö muualle on pitkälti kopioitu täältä. Kulttuuri on tuttu, koska valkoiset näissä maissa ovat lähtöisin merkittävältä osin juuri Britanniasta.

Tämä lienee se käyttövoima, jolla Britannian talous porskuttaa jatkossakin. Ei ole nähtävissä, että amerikkalaiset siirtävät bisneksensä Ranskaan tai Bulgariaan, vaikka todennäköisesti kummassakin maassa on toimivampi infrastruktuuri.

Esimerkiksi Lontoon ja Sydneyn välillä on saman verran suoria lentoja päivässä kuin Lontoon ja Helsingin välillä. Toki ausseja on 22 miljoonaa, mutta isosta maasta kaikki eivät lennä Sydneyn kautta vaan osavaltioidensa pääkaupungeista, ja mesta on suunnilleen toisella puolella palloa. Ei näitä lentoja lennetä turistien takia vaan bisnesmiesten, ja bisnesmiehiä riittää. Sama koskee USA:n isoja kaupunkeja. New Yorkiin on Lontoosta päivittäisiä lentoja kolme kertaa enemmän kuin Berliiniin.

Pelkkä Britannian markkina ei olisi läheskään joka firmalle kiinnostava. Tässä mielessä jokaisen britin kannattaisi vastustaa EU:sta eroamista ajavaa UKIP:tä, sillä jos siirtomaabisneksen euroopan toiminnot siirtyvät mantereelle, sitten tällä saarella pitää keksiä jotain muuta kaupaksi käyvää.

Minä puolestani en usko, että munuaispiiras olisi suuri hitti jatkossakaan.

Ovat rakentaneet pitkälti toista vuotta DLR (Docklands Light Railway) asemia uuteen uskoon. Nyt sitä ajetaan vielä kahden vaunun junalla, mutta laitureita on pidennetty ja pidennetään, jotta niihin saa kolmannen vaunun.

Nyt asemilla on isoja julisteita, joissa sanotaan, että Bankin aseman tammikuun loppuun päättyvän remontin jälkeen Bank-Lewisham -rata olisi valmis.

Kaikilla muilla asemilla on tehty jotain, mutta käyttämälläni Elverson Roadin asemalla ei ole tehty mitään. Juuri tänään aamulla ihmettelin asiaa jälleen kerran ja totesin, että laituri on juuri kahden vaunun mittainen, kolmas vaunu ei mahdu siihen mitenkään.

Puusta katsoen näyttäisi siltä, että ne ovat unohtaneet yhden aseman kokonaan. Onhan tässä vielä viikko aikaa, mutta jotenkin näen mielessäni jo lehtiotsikoita kun joku viimein huomaa, että parin vuoden projekti on onnistunut hukkaamaan johonkin yhden aseman viidestätoista.

Tämä viikonloppu piti olla Belgiassa, mutta sää ei varsinaisesti suosinut joten jätin väliin ja yritän viikon kuluttua uudelleen jos saavat junalippuni sinne siirrettyä. Sitten olikin ylimääräistä vapaa-aikaa aivan vahingossa.

Perjantaina inkkaria Brick Lanella, lauantaina tukussa ostoksia ja illalla pubi ja lämmintä olutta. Pubissa meni noin neljä tuntia pidempään kuin oli tarkoitus, mutta sellaista sattuu. Pubissa ei ollut sulkemisaikaan montaakaan asiakasta, mutta kun lähdin sieltä kolmen maissa, se oli aivan täynnä ja jengi soitti poppia levyautomaatista ja tanssi pöydillä. Se oli toisaalta ainut tapa pysyä mestassa lämpimänä. Paikoitellen siellä höyrysi hengitys sisätiloissa, kuten LVI-tekniikan kehitysmaassa on tapana.

Nyt onkin sitten aika käydä civilizationin tai jonkun muun pelin kimppuun, päivän pihvikin tuli syötyä jo torvisienimuhennoksen kera.

Britannian uutisia väritti eilen sangen erikoislaatuinen veneenkeikuttamisyritys.

Labourin peräpenkkiläiset ryhtyivät masinoimaan labour-parlamentaarikkoja vaatimaan salaista äänestystä Gordon Browin soveltuvuudesta puolueen johtoon ja pääministeriksi. Hanke näyttäisi nyt kuivuvan kokoon, koska ministerit, osa ilmeisen vastahankaisesti, kuitenkin ovat seisomassa Brownin takana.

Itse hanke kertoo kuitenkin Labourin syvästä hajaannuksesta, ja siinä on yhtymäkohtia suomalaiseenkin politiikkaan.

Kaksipuoluejärjestelmässä on aivan luonnollista ja järkevää, että puolueessa on eri virtauksia ja eri näkemyksiä henkilökysymyksistä. Näitä on ollut aina ja niitä tulee aina olemaan. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet kuitenkin Labourille todella kuluttavia.

Tony Blair aloitti "new Labour" -hankkeensa, joka teki käytännössä Labourista yhden Euroopan oikeistolaisimmista puolueista ja Labourin talouspolitiikka oli reippaasti Toryjen oikealla puolella. Tämä ei rivijäsentä taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla miellytä, ja siellä virta onkin käynyt uusiin pikkupuolueisiin UKIP:hen ja BNP:hen, joista jälkimmäinen Britisn National Party on avoimen ulkomaalaisvihamielinen kerho, jota muut yrittävät vaieta kuoliaaksi. Kannatus kuitenkin kasvaa koko ajan ja nyt tuli europarlamenttipaikkojakin. Todennäköisesti seuraavien parlamenttivaalien jälkeen puolue on Westminsterissä ja sen vaientaminen muuttuu hankalammaksi.

Blairin sotaretket Irakiassa ja Afganistanissa eivät ole suosittuja nekään. Sisäinen oppositio keräsi niin paljon vauhtia, että Blair käytännössä savustettiin ulos 2007 ja tilalle nousi Gordon Brown.

Brown on ollut yksi Britannian epäsuosituimpia pääministerejä ikinä. Blairin hallituksen kirstunvartijana hän oli epäsuosittu jo valmiiksi, ja päälle hyökännyt lama, kyvyttömyys saada aikaiseksi mitään ja haluttomuus irtautua sodista ovat romauttaneet Labourin kannatusluvut ja se on nykyään kolmanneksi suurin puolue kun Lipilaarit ovat menneet reippaasti ohitse.

Vaalit on pakko järjestää tänä keväänä. Tekee puolue mitä vain, sitä odottaa rökäletappio. Brownin johdolla vaaleihin meneminen on murskatappion tie, mutta toisaalta pääministerin vaihtaminen nyt eikä vuosi sitten kertoo paniikista puolueessa ja antaa vauhtia kilpailijoille, ja samalla herättää oikeutetun kysymyksen siitä, miksi Blairin tilalle ei nostettu ketä hyvänsä muuta. Toisaalta tällainen kääpiöiden kapina juuri nyt kertoo, että puolueen sisälläkään ei olla enää valmiita äänestämään omaa puoluetta jos se tarkoittaisi Brownin jatkamista pääministerinä.

Vallankahva on Britanniassa aina sangen kuluttavaa, ja kolmien vaalien voittaminen peräjälkeen hyvin, hyvin harvinaista. Erityisesti valta kuluttaa Labouria, sillä kannattajissa on sosialidemokraatteja, mutta puolueen talouspolitiikka on perinteisesti sangen oikeistolaista kuten talouspolitiikka Britanniassa aina on ollut.

Tässä on yhtenevyyksiä Maalaisliittoon Suomessa.

Jäätteenmäki savustettiin ulos ja tilalle nousi sangen epäsuosittu Vanhanen. Yhdet vaalit on toki käyty välissä toisin kuin Britanniassa, mutta silti Vanhanen on eräänlainen vahinkopääministeri aivan kuten on Gordon Brown. Vanhasen eroilmoitus yllätti ajankohdallaan muttei sisällöllään, sillä häntä on oltu kampeamassa syrjään jo pidempään.

Vaalit lähestyvät ja kannatus hupenee, joten puolue tarvitsee uudet kasvot ja uuden linjankin. Vuoto on ydinkannatusalueilla kova sekä nukkuviin että persuihin.

Vallankahva näivettää Suomessa erityisesti kepua.. Vaikka Kepu on kuinka vallassa, maaseutu ei muutu kukoistavaksi paratiisiksi. Ei kepu sitä voi sellaiseksi muuttaa eikä kukaan muukaan, sillä sieltä puuttuu kriittinen massa muulle paitsi tukiaisbisnekselle. Ei ole sattumaa, että valta ja raha maailmanlaajuisesti keskittyvät suuriin kaupunkeihin. Kun kannattajat jäävät nuolemaan näppejään, se tekee hallaa Kepun kannatukselle. Maalaisten kannalta on aivan samantekevää, onko Kepu oppositiossa vai hallituksessa, mutta oppositiossa ollessaan Kepu voi itse teeskennellä olevansa täysin osaton maaseudun näivettymiseen. Hallituksessa se ei voi väistää vastuutaan mitenkään.

Suomessa puoluejohtaja vaihtuu Kepussa varmasti ennen vaaleja. Britanniasta ja Labourista ei vielä tiedetä. Gordon Brownilla ei ole mitään muuta kunniakasta tietä ulos umpikujasta kuin se, minkä Vanhanen jo teki, eli eroilmoitus.

Gordon Brown tuntuu kuitenkin takertuvan vallankahvaan äärimmäisen ahnaasti, eikä ole valmis päästämään irti, vaikka hänen tosiasiallinen otteensa vallasta on jokseenkin samaa tasoa kuin Nicolae Ceauşescun ote silloin kun hänet buuattiin pois parvekkeeltaan puhetta pitämästä 21.12.1989.

Englannissa on syntynyt pienimuotoinen polemiikin alku suunnitellusta mielenosoituksesta. Joku muslimijärjestö haluaisi järjestää mielenosoituksen, jossa se kanniskelee tyhjiä ruumisarkkuja Wootton Bassetin pikkukaupungin pääkadun halki, vastustaa Afganistanin sotaa ja muistelee afgaaniuhreja. Mielenosoitusta varten ei ole vielä haettu lupaa, mutta jo suunnitelma on aiheuttanut vastustusta paikallispoliitikoissa, ja nyt näemmä myös pääministeri on ottanut tähän pikkujuttuun kantaa.

Paikan tekee erikoiseksi muista pikkukaupungeista se, että tuon mestan vieressä on sotilastukikohta, jota kautta kuolleet britit lennätetään takaisin, ja samalla pääkadulla järjestetään kulkue jokaista tällaista varten.

Pikkukaupungissa voi jonkun poliisimestarin epäilemättä ajatella olevan huolissaan turvallisuusseikoista, koska on aivan päivänselvää, että tällainen marssi olisi epäsuosittu ja aiheuttaisi massiivisen turvallisuusoperaation tarpeen. Poliitikot sen sijaan ovat lähteneet sekä paikallisesti että valtakunnallisesti irtopisteiden keruun tielle.

Nähdäkseni ei ole mitään syytä kieltää tällaista mielenosoitusta. Jos se kielletään, se on merkki yhteiskunnan takapajuisuudesta. Valtaosa tietystikään ei erityisemmin pidä näkemästään, mutta länsimaiset yhteiskunnat ovat kestäneet veneenkeikuttajia ja vastaanharaajia ennenkin, ja juuri tämä erottaa länsimaat itämaista.

Mielenosoitus suunnitellaan järjestettäväksi tuossa juuri siksi, että se saisi huomiota ja julkisuutta, mikä on mielenosoituksen tavoite. Järjestämistä suunnittelevat ovat erityisesti sanoneet, että voivat ajoittaa mielenosoituksensa niin, ettei kenenkään sotilaan kunniaksi järjestettävä paraati siitä kärsi. Kun ainoa esitetty syy kieltää mielenosoitus olisi se, että se saa julkisuutta, mikä oli sen tavoitekin, mielenosoitusta ei tule kieltää. Ei mielenosoituksia ennenkään ole kielletty siksi, että sanoma on epämiellyttävä. Sotilaiden ja kaatuneiden palvonta taas ei ansaitse sellaisia mittasuhteita, että muut asiat, kuten vaikkapa sananvapaus ja kokoontumisvapaus, olisivat sille alisteisia.

Samaten sananvapauteen tällä tavalla suhtautuvan pääministerin olisi aika mennä.

Luin tämän uutisen ja mietin erästä hieman vanhempaa.

Joku anglikaanisen kirkon piispa on siis mennyt kehumaan talibaneja kun ovat niin mukavan uskonnollista porukkaa, ja nyt pitää pyydellä anteeksi. En oikein ymmärrä miksi, sillä tällaista on kuultu ennenkin. Vuosi sitten älämölön sai aikaan Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams.

Williams oli sitä mieltä, että islamin leviäminen Britanniassa on yksinomaan hyvä asia, sillä muslimit ovat sentään uskovaisia toisin kuin maallistuneet hörökorvat, ja vaikka uskonto onkin väärä, kansakunnan hengellisen selkärangan kohottamiseksi on vain hyvä asia, että on edes islam. Samaan hengenvetoon hän kannatti shariaa Britanniaan muslimialueille, koska sekin on mukavan jumalaista oikeutta.

Nämä yksittäistapaukset kuvaavat hyvin ajan henkeä. Kansankirkot ovat menettäneet otteensa, koska väki ei enää välitä kirkoista juurikaan mitään. Kehitys ärsyttää, joten pelastaja nähdään islamissa, jossa uskonto on edelleen arvossaan. Tässä mielessä ero näiden miesten ja puolikovan linjan muslimien välillä on vähäinen. Kumpikin on valmis hyväksymään vääräuskoisuudenkin, mutta ei uskonnottomuutta.

Tällaista allianssia kannattaa tarkkailla, sillä ainakaan minä en halua länsimaihin mitään uskovaisten vastaiskua. En kristityiltä, muslimeilta tai kristittyjen ja muslimien salaliitolta. Maallinen yhteiskunta on mukava sekä uskovalle että ei-uskovalle, kun taas kovasti hengellisiä arvoja korostava meno saattaa tuntua uskonnottomista tai vaikkapa uskontojen kategorisesti hyljeksimistä vähemmistöstä kuten homoista äärimmäisen ahdistavalta.

Viime aikoina syyttävä sormi on osoittanut lähinnä islamin suuntaan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on herätellä ajatuksia siitä, että kanuunoita kannattaa suunnata muihinkin piruntorjuntabunkkereihin.

Britanniassa paikallinen kirstunvartija Alistair Darling on tehnyt budjetinpaikkausehdotuksen, ja siihen sisältyy omituinen elementti.

Verojärjestelmää ollaan muuttamassa niin, että jos saa vuodessa yli 25 tonnia bonuksia ja on pankkiiri, tästä bonuksesta pitää maksaa 50% tulovero kun muuten tuloveron katto on 40%. Outoa ei ole se, että joku populistisesti tekee tällaisen ehdotuksen. Jostain paikallisista persuista voisi odottaa tällaisia “rötösherrat kiikkiin” -tyyppisiä ehdotuksia. Nyt tuon teki kuitenkin valtapuolueen ministeri, ja oppositiossa olevat Toryt ja Lipilaarit eivät edes vastusta sitä.

Ei ole Britannia kuin ennen.

Tällainen vero on monella tapaa järjenvastainen. Ensimmäinen ja itsestäänselvä ongelma on se, että yhden ammattikunnan verottaminen eri prosentilla kuin muiden on aika helppoa kääntää syrjinnäksi. Oikeutta tullaan varmasti käymään ja tämä maksaa, eikä lopputulosta tiedetä ennalta. Kun tasa-arvo-ongelma on näinkin ilmeinen, hallitus saa vastaansa kaikki ne, jotka ovat huolissaan oikeudenmukaisuudesta ja kannattavat yleisesti tasa-arvoa.

Toinen aivan yhtä itsestäänselvä ongelma on se, että vero koskee vain pankkiireita ja pankkien johtajia. Nimeämällä jokaisen konsultiksi, mitään lisäveroja ei tarvitse maksaa, kuten ei myöskään silloin, jos henkilöt eivät ole palkkalistoilla ollenkaan vaan ovat virallisesti “self employed”, kuten esimerkiksi itse olen. Käytännössä asema ja verotus on sama kuin palkansaajalla, mutta sitten ei olla töissä pankissa ja lisävero ei iske.

Britanniassa pankkien palkkaus on huomattavan tulosperustaista. Hyvinä vuosina tienataan paljon ja huonoina ei juuri mitään. Ylin johto voi tietysti maksaa itselleen bonuksia huonoinakin vuosina, mutta yli 25000 puntaa vuodessa saa nousukaudella lähes jokainen myyntireiska, tuotekehittelijä, anal-yytikko ja meklari. Kyseessä ei siis ole muutamaa johtajaa vastaan suunnattu vero vaan suuri massa tulee rividuunareista.

Lontoo on tällä hetkellä Euroopan rahamaailman keskus eikä tuota asemaa nyt juuri uhkaa mikään, mutta jos alalle annetaan runsaasti signaaleja, että se ei ole tähän maahan tervetullut, kyllä sille koti muualtakin löytyy. Sveitsi ei kuulu EU:hun, mutta sen verotus on huomattavan ystävällistä kuten myös pankkien kohtelu siellä yleisesti. Jos maasta lähtevät pankit, lähtee mukana lakifirmaa, IT-taloa, konsulttitaloa ja monta muutakin toimialaa. Kun pankkisektori on Lontoon taloudellinen selkäranka, sen perässä lähtee miljoona muutakin työpaikkaa, jos siis pankkiala lähtee.

Ei se nyt ole mihinkään tämän takia lähdössä, mutta se, että tällaisia ehdotuksia tehdään ja kukaan ei niitä edes vastusta, kertoo meille siitä, että poliittisessa kulttuurissa keskitytään kateelliseen ja kaunaiseen populismiin eikä suuriin linjoihin, ja se on aina missä hyvänsä maassa huolestuttavaa.

Tämä hanke tosin voi vielä kaatua ylähuoneessa, minkä varaan moni laskenee. Siellä ei toistaiseksi tarvitse välittää rahvaan kateellisuudesta yhtään mitään ja usein käytetään tervettä järkeäkin.

Robert Peston on kirjoittanut tästä ja muustakin mielenkiintoisesta jos tällaiset asiat kiinnostavat.

Minulla on muutaman laskun maksu niin, että olen laittanut nettipankissa, että maksa joka kuun N:s päivä tämä summa tuolle tilille. Ei siis mikään suoraveloitus vaan itse tulevaisuuteen laittamani pankkisiirto.

Viime torstaina yksi tällainen ei ollut mennyt läpi, koska kyseisellä tilillä ei ollut katetta. Eilen tuli postissa ilmoitus, että eräs maksuni ei ole mennyt läpi liian pienen saldon takia, ja tällaisesta rötöksestä perimme sakkopalvelumaksua 28 puntaa.

Jos olisin käynyt 9. päivä vain poistamassa tuon maksun, mitään ei olisi tapahtunut, ja nähdäkseni kukaan pankissa ei tehnyt ylimääräistä työtä. Tili ei siis mennyt miinukselle eikä oikeastaan tapahtunut mitään muutakaan, ainoastaan se, että maksu ei mennyt perille, jolloin pankki itse asiassa teki vähemmän kuin silloin, kun se välittää maksun toisessa pankissa olevalle tilille, mikä on toimituksena ilmainen.

Brittipankkeja on kritisoitu siitä, että erinäköiset "rangaistusmaksut" ovat kohtuuttomia ja ne muodostavat pankin tuloksessa keskeisen osan eivätkä enää ole ylimääräisestä työstä aiheutuvien kulujen kattamista. Syytös ei vaikuta täysin tuulesta temmatulta.

Suomalaiselle Britannian parlamentin ylähuone saattaa tuntua vieraalta rakennelmalta. Osin perinnöllisiä, pääosin elinikäisiä "parlamentaarikkoja", joilla on oikeasti valtaa. Tämä kuulostaa menneen maailman rakennelmalta ja epäilemättä sellainen onkin, mutta sillä on täkäläisessä politiikassa merkityksensä asioiden tasapainottajana.

Nyt on tekeillä ehdotus, jonka mukaan ylähuoneen jäsenet valittaisiin vaaleilla samaan aikaan kuin alahuoneenkin jäsenet. Tämä rakennelma rikkoo kaiken, ja jos tämä toteutetaan, on parempi lakkauttaa koko ylähuone, koska siitä tulee merkityksetön.

Britannia on kaksipuoluejärjestelmä, jossa ei ole määrävähemmistösuojaa, perustuslainsäätämisjärjestystä tai mitään muutakaan rakennelmaa, joka estäisi yli 50% alahuoneen paikoista saanutta tekemästä aivan mitä huvittaa. Tuo järjestelmä on ylähuone, sillä lait pitää hyväksyä myös siellä. Tällä vuosituhannella tätä on käytettykin jos ei nyt ahkerasti niin käytetty kuitenkin, kun sekä Tony Blair että Gordon Brown ovat tuoneen käsittelyyn "terrorismin torjumiseksi" suunniteltuja lakeja, jotka kaventaisivat ihmisten perusoikeuksia. Alahuone ne hyväksyy puoluekurin takia, ylähuone kaataa ne järjestään epäilyttävänä kommunismina.

Nyt 80% ylähuoneen jäsenistä on sinne nimitettyjä pääministerin esityksestä, eli poliittisten päärien määrä on lisääntynyt, mutta koska pesti on elinikäinen eikä siinä tarvitse miettiä uudelleenvalintaa ja erityisesti puoluepolitrukkien miellyttämistä, siellä on voinut toimia myös omantuntonsa mukaan, ja hulluimmat kyttäys- ja pidätyslait ovat maagisesti kaatuneet.

Ehdotettu on, että kolmasosa ylähuoneen jäsenistä vaihdettaisiin parlamenttivaalien yhteydessä ja rahvas äänestäisi ylähuoneestakin. Käytännössä puolueet laittaisivat ehdolle ylähuoneeseen uskollisimpia perseennuolijoita. Kun täkäläisessä parlamentissa vaalit on pakko pitää viimeistään viiden vuoden kuluttua mutta pääministeri voi pitää vaalit koska hyvänsä tätä ennenkin, murskavoiton saanut puolue, jollaisen toryt tulevat saamaan ensi kevään vaaleissa, voisi järjestää valtavalla kannatuksellaan kahdet uudet vaalit sangen pian ja samalla siis myös ylähuoneen vaalin. Alahuoneessa voimasuhteet eivät muutu kun kannatus on korkealla, mutta tällä tavoin saadaan puhdistettua koko ylähuone ei-toivotusta aineksesta ja täytettyä se omilla perseennuolijoilla, ja ylähuoneen merkitys valtakunnan vahtikoirana poistuu täydellisesti.

Kun aateliston merkitys yhteiskunnassa on vähentynyt joskaan ei poistunut, perinnöllisten ylähuoneen paikkojen aika on ehkä ohi, vaikka se hieman ikävältä kuulostaakin. Jäljelle pitäisi jättää Norfolkin herttua ja Cholmondeleyn markiisi, joilla on edelleen suvussa periytyvä virka ns. kuuden suuren valtiollisen viran joukossa. Norfolkin herttua on perinteisesti ollut Earl marshal eli kuninkaallinen seremoniamestari, ja Cholmondeleyn markiisi on edelleenkin Lord great chamberlain, joka on parlamentin seremoniallinen Pomo.

Nimitetty elinikäisten päärien ylähuone näyttää toimivan hyvin juuri siinä tarkoituksessa, miksi se on olemassakin, eli toppuuttelemassa hulluinta mopon keulintaa alahuoneessa, mutta pysymällä muuten syrjässä. Vaaleilla rahvaan valitsema ylähuoneen jäsen on rahvasta siinä kuin alahuoneenkin jäsenet, ja aivan yhtä altis poliittisille tuulensuunnan muutoksille, mikä poistaa ylähuoneelta esinnäkin sen arvovallan ja toisekseen valtakunnalta ylähuoneen tasapainottavan vaikutuksen.

Britannian ylähuone on aika ovelasti rakennettu, sillä sen jäsenmäärää ei ole mitenkään ilmoitettu tai rajattu. Päärejä voi olla kuinka vähän tai kuinka paljon hyvänsä. Kun elinikäinen pääri kuolee, hänen tilalleen ei automaattisesti nimitetä ketään vaan ylähuoneen jäsenten määrä vähenee yhdellä. Toisaalta ylärajaakaan ei ole, mikä poistaa ylähuoneelta mahdollisuuden änkyröidä ja vastustaa kaikkia asioita. 1900-luvun alkupuolella hallitus ja laivastoministeri ennustivat sotaa Euroopassa tulevaksi ja vaativat rahaa laivastolle budjetissa. Alahuone hyväksyi budjetin, mutta ylähuone ilmoitti, että se ei sitä tule hyväksymään jos nämä laivastomäärärahat ovat siellä. Pääministeri kävi Buckinghamin palatsissa, ja hänen majesteettinsa, muistaakseni Eetu seitsemäs, ilmoitti, että jos tuo budjetti ei livahda läpi heittämällä, teillä on huomenna seurassanne 200 uutta pääriä, jotka varmasti äänestävät oikein, ja sitten teillä on siellä hieman tungosta. Budjetti hyväksyttiin.

Vaaleilla valittavasta ylähuonesta oikeastaan poistuu tämäkin piirre, sillä todennäköisesti sen koko pitäisi päättää kiinteästi ja jakaa vaalipiireihin.

Helsingissä ehdin leipääntyä täydellisesti Aleksilla joka kadunkulmassa jatkuvasti päivystäviin kerjäläisiin. Saman kerhon kerjäläinen oli joka kadunkulmassa kummallakin puolella tietä ja ohi ei päässyt mitenkään. Kun siinä kulmilla töissä olleena näihin törmäsi helposti neljä kertaa päivässä, jokaisena työpäivänä, jatkuva häiriköiminen alkoi käydä hermoille. Homma oli harmitonta silloin kun touhu Suomessa alkoi ja pummeja oli joskus mutta useimmiten ei. Sen jälkeen kaikki kerhot keksivät saman ja kerjäläisoopperasta tuli päivittäinen hupi.

Hermoille pummaus käy Lontoossakin. Kerjäläisiä on paljon enemmän ja ne ovat aggressiivisempia. Periaatteessa kyllä kohteliaita kuten Suomessakin, mutta en voi sanoa erityisemmin pitäväni siitä, että 20 askeleen välein pitää sanoa jollekulle, että ei kiinnosta. Käsiksi ne eivät saa täällä käydä, mutta saavat kyllä hypätä eteen seisomaan, ja jos yrittää niitä kiertää, seurata vain siten, että ohi ei pääse tönäisemättä tai keskustelematta, mikä alkaa olla jo minun henkilökohtaiselle alueelleni tunkeutumista.

En oikein tiedä, mitä tuolle pitäisi tehdä. Jotain, ja ymmärrän yrittäjien huolen. Kun feissarit kokoontuvat joka päivä samoihin vilkkaisiin kohtiin, toiselle puolelle tietä tai toisille kaduille pakeneva väki alkaa näkyä myynnissä. Ei kerjäämistä toisaalta oikein kieltääkään voi kategorisesti ja ymmärrän sen merkityksen puunhalauskerhojen varainhankinnassa, sillä vähemmän aggressiivisella myynnillä kauppa ei ota käydäkseen.

Olisiko kuormaa edes mahdollista jakaa jotenkin, eli ammattimainen kerjääminen vaatisi jonkun katusoittoluvan tyyppisen kupongin, joka periaatteessa myönnetään jos ei ole syytä sitä kieltää, mutta jaettaisiin kuormaa niin, että tällä viikolla saa kerjätä Aleksilla, ensi viikolla Kampin keskuksen edessä, sitä seuraavalla Rautatieaseman ympäristössä ja sitten taas Aleksilla. Kaikki paikat lienevät riittävän vilkkaita, mutta kun vitsaus kiertäisi paikasta toiseen, kukaan ei voisi kovin perustellusti ärsyyntyä siitä kategorisesti.

... on huomata, että pubeissa ei juuri kukaan alle 40-vuotias enää juo lämmintä olutta.

Sen sijaan kaupaksi näyttää käyvän mainiosti italialainen maissilager, joka ei maistu millekään.

Vaihteeksi hullutuksia tältä saarelta.

Täällä on ollut viime vuosien ja todennäköisesti myös tulevien vuosien yksi kiistakapula se, pitäisikö Heathrowlle rakentaa kolmas kiitorata vai ei. Hankkeella on sekä puolustajansa että vastustajansa. Nykyparlamentissa tehtiin päätös hyväksyä tuo hanke, mutta toryt ovat ilmoittaneet kumoavansa päätöksen heti kun pääsevät valtaan viimeistään ensi keväänä, joten riitely jatkuu.

Fakta on se, että Heathrow on toivottoman ruuhkainen paikka erityisesti lentojen määrällä mitattuna. Nousujen ja laskujen määrässä kenttä on 13. maailmassa, ja kahdellatoista ylempänä olevalla on kaikilla enemmän kiitoratoja. Jollakin kolme, useimmilla 4-7. Tuulesta riippuen tietystikään kaikki eivät ole käytössä, mutta melkein kaikki saavat irrotettua käyttöön kolme tai neljä kiitorataa. Heathrown lähestyminen on toivotonta pörräystä ja odottelua, ja takeoff-jono on usein ollut toista tuntia lauantai-iltapäivisin. Tästä syystä Gatwickista, Stanstedista ja Lutonista on tullut Heathrown ylivuotopaikkoja, ja kun kentältä toiselle liikkuminen on vaikeaa, koneen vaihto yhtiöltä toiselle voi olla haastavaa.

Hankkeen vastustajat ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos pahenee ja melu lisääntyy. Ynnä muut normaalit “vastustan kaikkia liikenneratkaisuja paitsi kiitoradan levyisiä polkupyöräraitteja ja kävelykeskustoja” -perustelut.

Hanke olisi minun mielestäni muuten pässinlihaa, mutta melu on huomionarvoinen seikka. Tästä päästään siihen, miksi koko hanke on jokseenkin älytön. Heathrow nimittäin on aivan täydellisen väärässä paikassa. Lontoon lentokentistä juuri Heathrow on jostain minulle pimentoon jääneestä syystä päätetty rakentaa juuri siihen ainoaan paikkaan, johon meluvinkkelistä ei lentokenttää olisi pitänyt koskaan rakentaa.

Lontoossa tuulee melkein aina suoraan lännestä, tästä syystä kiitoradat ovat 09/27 eli aivan itälänsisuuntaisia. Heathrow taas on suoraan keskustan länsipuolella reilun kolmentoista mailin päässä. Tämä tarkoittaa sitä, että aina kun tuulee lännestä eli melkein aina, odotusalueet ovat Kaakkois- ja Koillis-Lontoon päällä, ja lähestyminen tehdään suoraan tiheimmin asuttujen alueiden ylitse, ja näin ollen melkein koko Lontoo on lentomelualuetta. Eron huomaa mainiosti kun joskus harvoin tuulee idästä ja suunta on toinen. Nousevat lentokoneet ehtivät ottaa tuossa sen verran korkeutta ja kääntyä pois keskustan päältä, ettei mistään kuulu pihaustakaan, ainakaan lentokoneen ääntä.

Lentokenttä siis voisi olla aivan missä muussa paikassa hyvänsä paitsi juuri tuolla. Jos se olisi etelässä tai pohjoisessa, idästä länteen lähestyminen tapahtuisi pääosin harvemmin asutun maaseudun ja pikkukaupunkien yli. Jos lentokenttä olisi itäpuolella jossain Thamesin suistossa, sinne laskeuduttaisiin meren päältä ja valtaosa melusta jäisi merelle.

Tässä mielessä nykyisen pormestarin visio siitä, että pitäisi rakentaa kokonaan uusi lentokenttä juurikin tuonne itäpuolelle, olisi teoriassa aika järkevä. Käytännössä se maksaisi hemmetisti ja Heathrowlle on juuri investoitu muutama miljardi uuteen viitosterminaaliin. Jotain pitäisi kuitenkin päättää. Jos kolmas kiitorata rakennetaan, se sementoi lentokentän nykyiseen väärään ja huonoimpaan mahdolliseen paikkaan.

Ladbrokes antaa vielä tällä hetkellä 2:1 voittokertoimen sille, että Gordon Brown on pääministeri vielä heinäkuun ensimmäisenä.

Kannattaisi tarttua tarjoukseen, tunnin sisään on taas eronnut yksi ministeri.

Britanniassa kohistaan nyt siitä, että eroavalle parlamentin puhemiehelle langennee paikka ylähuoneessa.

Päärin arvo on perinteisesti annettu väistyvälle alahuoneen puhemiehelle. Koska nykyinen joutuu eroamaan kulusotkujen takia, ollaan ainakin jossain päin lehdistöä sitä mieltä, että on väärin nimittää häntä ylähuoneeseen.

Itse näen asian kuitenkin toisin. Väen pitäisi olla Martinille kiitollisia ja nähdä eroaminen vähäistä suurempana valtiomiestekona. Hänen savustamisensa ulos olisi ollut hankalaa jos hän ei olisi lähtenyt vapaaehtoisesti. Koko kevään on maassa kohistu siitä, että parlamentaarikot ovat maksattaneet parlamentilla mitä hyvänsä sakoista hevosenrehuun. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Luottamus on nollassa ja poliitikkojen kunnioitus vielä matalampaa kuin se yleensä on.

Kohu jatkui ja jatkui eikä osoittanut mitään loppumisen merkkejä. En usko, että se olisi loppunut ilman merkittävien päiden putoamista, ja tämä on nyt merkittävä pää. Nyt on teoriassa mahdollista, että eronneen puhemiehen kautta saadaan asia viimein siirrettyä historian roskatynnyriin. Puhtoinen ei ole kukaan. Ei oppositiossa, ei hallituksessa. Mitä enemmän asioita pengotaan, sitä enemmän lokaa löytyy. Ainoa keino lopettaa kohu edes jotenkin olisi merkittävän päänahan uhraaminen tai uudet vaalit. Labour ei halua uusia vaaleja koska tietää häviävänsä ne, joten nyt yritetään Merkittävän Päänahan tietä.

Se, että puhemies suostuu syntipukiksi vaikkei ole rötöstelyyn syyllinen kuin teknisesti omia sotkujaan lukuunottamatta, on nähdäkseni oikea ja suoraselkäinen teko ja edistää parlamentin toimintaedellytyksiä. Vähemmilläkin ansioilla on paikka ylähuoneessa irronnut.

Alahuoneen puhemies näyttäisi olevan tulilinjalla ja eronnee iltapäivällä kulusotkujen takia.

Asia on kuitenkin ollut kaikin puolin hankala, sillä täällä puhemiehen rooli on nähty elinikäisenä. Ylimuistoisina aikoina asiat saatiin järjestymään: There is no modern day precedent for a Speaker being voted out of office. In the old days (before 1560) seven were beheaded and one murdered. In modern times it is seen as a job for life, with the Speaker able to stay until death or retirement. The previous three Speakers were in place for seven, nine and eight years respectively.

Nykyisin ei enää voida kovin vapautuneesti lyhentää epäkelpoa puhemiestä pään mitalla, ja parlamentaarisia keinoja hankkiutua puhemiehestä eroon ei ole käytetty 300 vuoteen ja sekin on hieman erilainen tapaus. Käytännössä puhemies ei eilen onnistunut pitämään kuria ja järjestystä ja hän joutunee eroamaan, mutta häntä olisi siihen vaikea pakottaa.

Täällä puhemiehen elinikäinen rooli toteutetaan siten, että puhemieheksi valitun vaalipiirissä muut puolueet eivät aseta ehdokasta ollenkaan, joten puhemies tulee aina valituksi parlamenttiin. Parlamentti taas valitsee saman puhemiehen uudelleen ja uudelleen kunnes hän kuolee tai jää eläkkeelle. Systeemissä on puolensa, sillä puhemiehen rooli brittiparlamentissa on suurempi kuin hänen roolinsa suomalaisessa eduskunnassa, ja tehtävän hoitamiseksi on pakko yrittää olla puolueeton. Näin aktiivisesta puoluepoliitikosta jalostetaan “toimielin”, jonka ei tarvitse enää miellyttää oman puolueensa väkeä eikä itse asiassa edes vaalikarjaa.

Otteluselostuksessa lukee 15:32 kohdalla “BAD LIGHT STOPS PLAY - TEA TAKEN“

Britanniassa on nykyisin vallalla jonkunnäköinen suunnaton itseruoskimiskampanja kun talous sukeltaa ja muutama lapsi on kuollut hämärissä olosuhteissa. Broken Britain on käsite, joka esiintyy uutisissa päivittäin, ja aina kun uutiset ovat huonoja, on se osoitus siitä, että yhteiskunta on mätä.

Minä olen jokseenkin täysin eri mieltä. Tietysti täällä on paljon korjattavaa ja lama osuu tänne syvemmin kuin muualle pankkisektorin korostuneen aseman takia. Mutta silti.

Brittiläisen yhteiskunnan elinvoima on keskusjohdon puutteessa ja siinä, että valtio ei ole mukana aivan kaikessa. Asioita ei ole mikään pakko tehdä keskitetysti ja keskusjohtoisesti. Jos joku asia toimii, sitä ei ole syytä korjata vain periaatteen vuoksi, tästä esimerkkinä pari viikkoa sitten kirjoittamani rahasekamelska, jossa samassa valtiossa on parikymmentä alueellista setelisarjaa. Turhaahan se on, mutta kun se kerran toimii, olkoon sitten niin.

Brittiläistä yhteiskuntaa ja Englantia ei ole synnytetty väkisin vaan se on kehittynyt milloin hallitsijoiden ja aateliston, milloin uskovaisten, milloin porvariston näyttäessä suuntaa. Ja jo pitkään vallankahva on saanut oikeutuksensa kansalta eikä päin vastoin. Tässä on suuri ero Ranskaan, jossa valtion piti keksiä itselleen kansa ja historia niinkin myöhään kuin reilu sata vuotta sitten. 1880 80% “ranskalaisista” ei edes puhunut ranskaa. Kun valtio rakensi itselleen kansan, se on luonut erilaisen asetelman yksilön ja yhteiskunnan välille toisin kuin sivistyneissä maissa. Ranska on vanhan ja uuden hallinnon aikaan ollut myös tuskaisan keskusjohtoinen paikka. Ranskassa tavoitellaan yhtenäisyyttä mutta tunnutaan saavuttavan lähinnä epämääräinen kaaos. Britanniassa hyväksytään epämääräinen kaaos, mutta saavutetaan yllättävän suuri yhtenäisyys.

Ranskalaiset ottavat mielellään kunnian länsimaisen demokratian ja kansanvallan keksimisestä, mutta tämä ei nähdäkseni pidä paikkaansa. Kukaan ei oikein tiedä, koska God save the King/Queen keksittiin, mutta se on varmasti ollut olemassa jo 1740-luvulla, 50 vuotta ennen kuin ranskanpullat ryhtyivät riehumaan ja ripustamaan aatelistoa tammenoksiin. Tuon laulun kolmas säkeistö (keskimmäistä ei useinkaan lauleta) on aikansa tuotteeksi sangen huomionarvoisa:

Thy choicest gifts in store
on her be pleased to pour;
long may she reign.
May she defend our laws,
and ever give us cause
to sing with heart and voice
God save the Queen.

Näyttää ja kuulostaa perinteiseltä kansallislaululta, mutta kun ajattelee mitä tuossa sanotaan, siinähän normaalin palvonnan ja ylistyksen sijaan edellytetään hallitsijan noudattavan lakeja, ja lisäksi edellytetään, että majesteetin tulee ansaita kansan kunnioitus eikä se ole peräisin syntyperästä, jumalalta tai herra ties mistä. 300 vuotta sitten tämä on ollut ajatuksena maailmassa jokseenkin ainutlaatuinen kun muualla vielä tuskailtiin jumalaisten diktaattorien ikeen alla.

Tämän päivän Britanniassa on ongelmia ja vaikeuksia, mutta niitä on ollut aina. Ja niistä on selvitty. Mikään tietooni tullut ei ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että juuri nyt olisi jotain poikkeuksellista ilmassa. Talous sukeltaa, maahanmuuton kanssa on ongelmia, rikos rehottaa siellä täällä. Mutta entä sitten? Sellaista se on. Talous dyykkaa kasvettuaan vahvemmin kuin mantereella, ja todennäköisesti kasvun käynnistyttyä Britannia yllättää taas mantereen housut kintuissa dynamiikallaan. Maahanmuutto on tällä hetkellä ongelma, sillä aikaisemmin siirtomaista tultiin opettelemaan hyviksi briteiksi, nyt tullaan nostamaan tukiaisia ja elämään Woolwichin tai Bown somalighetoissa.

Mutta ei Britannia tähänkään kaadu. Eivät edellisetkään maahanmuuttajat ole oitis sopeutuneet, mutta tänä päivänä Cityn katuja kävelee hyvin kirjava joukko tyylikkäästi pukeutuneita herrasmiehiä, brittejä parhaasta päästä. Ja muutaman masentavan somaligheton ei pidä antaa masentaa.

Kun menen Greenwichissä johonkin lähipubiin, siellä on nuoria ja vanhoja iltakaljalla aivan kuten sata vuotta sittenkin. En näe mitään merkkejä siitäkään, että nuoret olisivat jotenkin kasvamassa erityisen kieroon vaan lopulta he pitävät arvossa samoja perinteitä ja arvoja kuin vanhempansakin.

Tietysti kaikennäköistä pitää tehdäkin. Maahanmuuttoon tehdyt kiristykset lienevät olleet paikallaan, jotta saadaan rajoitettua heikosti sopeutuvien virtaa. Taloudessa pitää huolehtia siitä, että liialla holhoamisella ja sääntelyllä ei tapeta lypsäviä lehmiä, mikä on ollut varsinkin rahoitusalalla pelkona.

Britannialla on kuitenkin ainutlaatuinen asema siinä, että se on “tuttu” kovin monessa paikassa. Imperiumia luonnehti mainittu keskusjohtoisuuden puute. Jos joku toimi Intiassa, sen saman ei tarvinnut toimia Egyptissä, vaan siellä voitiin tehdä eri tavalla. Paikallisia kulttuureja ei pahemmin nitistetty paitsi USA:ssa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, joissa alkuperäisväestö on pitkälti korvattu valkoisilla. Väärin varmaankin, mutta tällä hetkellä nämä maat ovat kuitenkin brittiläisen yhteiskunann tuotteita Englannista kopioitua lainsäädäntöä myöten. Kun siirtomaiden omia valtarakenteita ja kulttuureja ei ei-valkoisissa paikoissa tuhottu, harvassa paikassa vallitsee nykyään suurikaan katkeruus Britanniaa kohtaan. Katkerimpia lienevät buurit, jotka edelleen unelmoivat itsenäisestä buuritasavallasta ja on vain brittien syy, että 1800-luvun lopulla perustetut eivät menestyneet.

Maailmaa ei enää hallita Westminsteristä, mutta kun puoli maailmaa on kopioinut lakinsa, bisneskulttuurinsa ja monta muuta asiaa sieltä, bisneksen tekeminen britin kanssa on puolelle maailman väestöstä ja 90 prosentille maksukykyisistä sangen helppoa.

Joten en minä jaksa olla huolissani mistään pysyvästä vahingosta, vaan juon rauhassa kulmapubissa hörökorvien kanssa lämpimän oluen perjantai-iltana jatkossakin poliitikkoja haukkuen.

Kävin lusimassa Oxfordissa viikonlopun.

Se on jonkunnäköinen ulkoilmamuseo koko mesta. Ihan hauska sellainen kylläkin.

Teekkariajat nousivat mieleen tänä aamuna kun menimme joskus kymmenen jälkeen bussilla murjulta keskustaan. Bussin ikkunasta näin partion kaljatölkit kädessään, ja hyvä kun jalkakäytävä riitti. Se ei varmasti ollut riittänytkään, sillä kyseisen hahmon päällä oleva tumma puku oli yltä päältä savessa ja toi mieleen eräitäkin menninkäisiä vuosijuhlien jatkojen jatkojen jatkojen jälkeen. Those were the days.

Osa arkkitehtuurista on sangen tuttua elokuvista; siellä on kuvattu sitä sun tätä, viime aikoina Harry Potter ja Golden Compass.

Miinuspuolena mainittakoon, että paikallinen makkarabaari ei ollut asianmukaisesti merkinnyt lääkintöhallituksen hyväksymillä varoitusmerkeillä vege-makkaroita vaan ne oli kätketty salakavalasti makkaroiden sekaan. Poimin pitkähköltä listalta kolme makkaraa ja onnistuin saamaan kaksi kasvisylläriä, ja ne nyt eivät varsinaisesti olleet mistään kotoisin.

Lueskelin tämän valtakunnan erinäköisistä seteleistä, niitä kun riittää. Tämä itsessään on sangen brittiläistä. Keskusjohtoisuutta ei ole koskaan nähty mitenkään erityisen tärkeäksi ja siitä on seurannut elinvoimaa. Mutta tämä pisti erityisesti silmään. Skotit ovat melkein jo keksineet rahan:

Scottish and Northern Irish banknotes are unusual, firstly because they are issued by retail banks, not central banks, and secondly, as they are not legal tender anywhere in the UK – not even in Scotland or Northern Ireland – they are in fact promissory notes. Indeed, no banknotes (even Bank of England notes) are now legal tender in Scotland or Northern Ireland.

Minun nähdäkseni nyt ainakin Englannissa alamme olla siinä pisteessä, että laman varsinainen ongelma, eli työttömyyden pompsahtaminen kun bisnestä kaatuu kuin heinää, alkaa olla tosiasia.

Kyseessä on normaali lamasyklisyys. Kun pelkästään Lontoossa on reilut puoli miljoonaa pankkiduunaria ja lakimiestä, jotka ovat olleet sangen hyvin palkattuja, nämä ovat ylläpitäneet kulutuskysyntää kun ovat pistäneet rahaa haisemaan. Nyt reilu satatuhatta on pistetty luiskaan ja loputkin ovat menettäneet bonukset, jotka ovat muodostaneet 70-90% kokonaispalkasta. Pankkialalla ei ole laisinkaan tavatonta, että peruspalkka on sangen pieni, koska ajatus on, että sen päälle tulee valtavia bonuksia. Nyt kun ei tule, pankkiväki tienaa vain hiukan paremmin kuin Tescon kassa. Mikä tietysti on tavallaan oikein, koska bisnes on tukevasti tappiollista.

Lakifirmoissa tilanne on täysin sama. Ne ovat eläneet finanssisektoria lypsämällä kun diilejä on tehty hurjaa vauhtia ja omat lakiresurssit eivät ole riittäneet kaikkien sopimusten käsittelyyn. Nyt ei pahemmin tehdä diilejä eikä keksitä uutta bisnestä, joten lakifirmoissa pyöritellään peukaloita ja ansiot ovat kadonneet.

Kun kaupungista katoaa puoli miljoonaa maksukykyistä asiakasta, se näkyy kaikkialla. Minicab-kuskini viimeksi minua kuskatessani sanoi, että kyydit ovat vähentyneet alle puoleen. Aikaisemmin joku pankki buukkasi kaikki tuon firman minicabit aina koko päiväksi kuljettamaan väkeä ja sidosryhmiä ympäri kaupunkia ja lentokentälle/lentokentältä. Eipä buukkaa enää, joten bisneksestä katosi valtaosa ja jäljellä on satunnaisia kyytejä yksityisiltä.

Canary Wharfin shamppisbaarit olivat vielä loppukesästä nuijalla lyötyjä. Ne täyttyivät töiden jälkeen ja olivat täynnä kunnes menivät kiinni. Nykyään niissä on jokunen asiakas alkuillasta, mutta kahdeksalta koko paikka kuolee lukuunottamatta yhtä ale-pubia, josta saa kaljaa 99 pencellä per pint. Paikallinen suomiseura kokoontuu Cityssä yhdessä trendibaarin näköisessä mestassa, jossa on alakerrassa ei-aivan-halpa jos nyt ei toivottoman kalliskaan ruokala. Syksyllä se oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja todennäköisesti olisi vaatinut pöytävarausta jos sinne olisi halunnut syömään. Tammikuun alussa ja tämän kuun alussa siellä ei parhaan ymmärrykseni mukaan ollut yhtään ruokailijaa koko iltana. Eikä baarissakaan montaa muuta ollut kuin suomalaisjoukko.

Jermyn Streetillä on surullista katsoa, kun joka neljäs perinteikäs herrainvaatehtimo myy varastonsa loppuun ja pistää sitten lapun luukulle. Kun rahasta on tiukkaa, 300 punnan kengät eivät ole ensimmäisenä hankintalistalla.

Näitä aloja ja firmoja on paljon.

Tämä on se laman suurempi kerrannaisvaikutus. Kun kaupungissa ryhdytään pistämään luiskaan autokuskeja, kokkeja, tarjoilijoita, myyjiä, kaupustelijoita ja muuta palvelusektorin väkeä, heitä lähtee paljon. Ja palvelusektorin toipuminen kestää kauan. Siinä, missä joku minicab-firma saa palkattua autokuskeja heti kun tarvitsee, 400 vuotta paikallaan olleen herrainvaatehtimon brändiä ei luoda hetkessä, ja kestää ennen kuin kukaan edes uskaltaa yrittää. Ravintola-alalla tilanne on myöskin helpompi, koska ravintoloita on aina tullut ja mennyt ja harva elää yli kymmentä vuotta, pubit poikkeuksena.

Mutta kun väen kulutustottumukset siirtyvät laman seurauksena halpahalli- ja halpaketjukulutukseen, kestää aika kauan, ennen kuin sen saa houkuteltua sieltä takaisin. En toki millään tavoin halua halveksia halpisketjuja on kyse sitten vaatteista, ruuasta tai kaljanmyynnistä, mutta hyväkatteinen uniikkibisnes kierrättää rahaa huomattavasti rivakammin kuin keskusjohtoinen ja minimipalkkaa duunareille maksava bisnes.

Ja elämästä katoaa aika paljon sisältöä, jos jäljellä on McDonalds, Ikea, Wetherspoons ja kasa vaatehalpahalleja.

... kuulemma enemmän kuin on satanut Lontoossa 15 vuoteen.

Mistä tietysti seuraa se, että juuri kukaan ei pääse huomenna töihin kun autoissa ei ole talvirenkaita ja julkinen liikenne toimii miten sattuu kun bussit ajavat ojaan ja lumi tukkii ratapihojen ja ratojen vaihteet ja junat eivät pääse sinne minne pitäisi.

Minulla on onneksi evästä tässä sen verran, ettei huomenna tarvitse pistää nenää ulos ovesta turhan päiten, mikä on juuri niin kuin sen pitääkin olla. Voin aivan hyvin katsella lunta terveellisen etäisyyden päästä, mutta ajatuskin siitä, että pitäisi elää kuten ennenkin ja mennä ovesta ulos jos maassa on lunta, on kovin nöyryyttävä.

Huomenna lähtevällä vieraalla on tosin jännityksentäyteinen matka Gatwickiin ja arpalippu, lennetäänkö sieltä mihinkään vai ei.

Naapuripubissa oli tänään nykyisten publikaanien kaksivuotistaipaleen juhlistamisseremonia. DJ Digger soitti 70- ja 80-luvun hittejä ja kaikilla oli kivaa. Olisihan sinne voinut jäädäkin vielä, mutta puolikuntoisena ei oikein jaksanut maistua.

Ja tupakanpoltto sisällä alkoi heti kun ovi laitettiin lukkoon joskus puoli tuntia virallisen sulkemisajan jälkeen, ja kun siihen ei enää ole tottunut, savu häiritsee ylenpalttisesti vaikkei sitä paljon ollutkaan.

Mutta pari viikkoa sitten mietimme, heitetäänkö mainitusta pubista ulos sulkemisaikaan vai saanko jäädä sinne kantamenninkäisten kanssa istuskelemaan. Enhän minä siellä usein käy mutta selvästi naama on jonkun verran tuttu, ja nyt tähänkin asiaan on saatu tutkivan journalismin keinoin vastaus.

Olen nyt ollut täällä suunnilleen vuoden. Vuosi taisi tulla täyteen eilen.

Hyvinhän tämä on mennyt. Alkubyrokratia keveni oleellisesti kun sain pankkitilin entisen firman kautta järjestymään notkeasti. Kun on pankkitili ja luottokortti, kaikki muu järjestyy aika pian, koska pankista saatu ensimmäinen tiliote kelpasi osoitetodistuksesta joka paikassa. Normaalisti pankkitili on se iso ongelma, koska sellaista ei saa ilman osoitetta, ja osoitetta taas ei saa ilman tiliä, jolta maksetaan välittäjälle ja josta saadaan suosituskirjeitä kiinteistöhuijareille osoittamaan, että olen ihan äärettömän hieno mies.

Sinänsä pankin lausunto siitä, että hoidan raha-asiani kerrassaan huolellisesti ja mikään maksu ei ole ollut myöhässä ikinä, oli tietysti hieman pompöösi kahden viikon asiakkuuden perusteella, mutta se ei ole minun ongelmani.

Töistäkin saan varmaankin rahaa aivan näinä päivinä. Alkuun töitä etsiessä ei pahemmin tärpännyt missään, mutta tässä nykyisessä hommassa aloitettuani puhelin on soinut muutaman kerran ja joku olisi tyrkyttänyt jotain it-suurvisiirin hommia jossain rahoitusalalla.

Elämä täällä on ollut hyvin pitkälle sitä mitä odotin, enkä minä toki vieraaseen paikkaan tullutkaan vaan olin pienissä pätkissä ollut täällä vuoden päivät jo aikaisemminkin. Tuttuja on ihan mukavasti, pubin olut on mukavan lämmintä, munuaispiirasta ei ole pakko syödä ja kuumavesipullo lämmittää öisin.

Ei tästä nyt vielä ole kiire mihinkään pois, eli tätä nyt katsellaan toistaiseksi. Tallinnasta halusin pois kun en tuntenut sieltä ketään, ja Helsingissä taas olen asunut niin pitkään, että vaihtelu virkistää. Helsingissä sitä paitsi minusta kiinnostuneita naisia oli sangen vähänlaisesti. Ei niitä ehkä täällä sen enempää ole, mutta kahdeksassa miljoonassa asukissa mahdollisuudet lienevät suuremmat, ja niitä jotka ovat jo kertaalleen sanoneet “mene pois sinä kauhea kuvatus”, on paljon vähemmän.

Mutta huolimatta siitä, että olen viettänyt täällä nyt noin kaksi vuotta, en ole edelleenkään nähnyt Buckingham Palacea edes ulkoa muualla kuin telkkarissa.

Kävin tänään Jermyn streetillä. Kenkiä olisi pitänyt ostaa, mutta ostinkin kaikkea muuta.

Tänä vuonna alennusmyyntiprosentit herrasmiesten vaatekaupoissa olivat selvästi isommat kuin vuotta aiemmin. Ja mikäs tuossa törsätessä. Kaikennäköistä on ollut ostoslistalla pitkään ja kun vastaan käveli hyvältä näyttävä tweed-takki, asianmukaiset housut lopputalveksi ja työpaitoja 70% alennuksella tai jotain, nyt näitäkin on sitten hankittu ja kunhan pari paria kenkiä vielä jostain löydän, ei ole mitään syytä asioida vaatekaupassa ennen kuin käyn seuraavan kerran siirtomaissa.

Jermyn streetin kaupoissa on muutenkin kiva käydä. Inhoan noin teoriassa vaateostosten tekemistä, mutta tuolla ahdistaa hieman vähemmän. Jos menee tavarataloon, siellä on myyjinä jotain 20-vuotiaita pimuja, jotka eivät tiedä miesten pukeutumisesta oikeastaan mitään, paitsi jos mies on rap-artisti. En ole itse vaateasioissa mikään asiantuntija, joten usein tarvitsen hieman virka-apua alkuun pääsemisessä ja joskus jopa sen selvittämisessä, mikä koko on oikea.

Jollain tavalla valitettavan mennyttä maailmaa edustavalla Jermyn streetillä taas henkilökuntana on kaupoissa usein vanhempia herrasmiehiä, jotka osaavat suoraan sanoa, että tuossa hyllyssä ei ole sinulle mitään, mutta entäpä tämä tässä? Ja että tämä sopii hyvin tuon kanssa, ja tuo pikkutakki on liian iso, ota kokoa pienempi. Ostosten tekoon ei pala tuhottomasti aikaa ja kun on oman näkemyksen lisäksi asiantuntijankin näkemys, voi olla koko lailla varma, että ostostensa kanssa ei näytä sen enempää idiootilta kuin ilman mainittuja hankintoja.

BBC:n taloustoimittaja Robert Peston kirjoittelee asiasta päivittäin.

Vaikka kirjoitukset tuossa blogissa ovat enemmän Britanniaa kuin maailmaa koskevia, sillä ei ole suurensuurta väliä, sillä lama on globaali ja täällä se tuntuu oikeastaan koko voimallaan. Kirjoituksista puuttuu uutistoimituksiin tarttunut laman alla nyyhkiminen, jossa kaikki on nyt vain huonoa, lamaa, köyhää ja ankeaa.

Viime maanantaina eurolla sai 0,86 puntaa. Tänään 0,95.

Verrattuna vuoden takaiseen 0,69:ään ero on aika iso. 0,69-aikaan Lontoo oli hiukan Suomea kalliimpi vähän joka mittarilla, mutta ei mahdottoman paljon. Nykykurssilla täältä kannattaa ostaa Euroopassa suunnilleen kaikki, koska minkään hinta ei ole kaupassa noussut paitsi ehkä ruuan mutta se on siltikin halpaa kuin saippua. Itse katselin juuri paria bluray-boksia ja ne alkavat olla täällä mitattavissa määrin saman hintaisia kuin USA:ssa.

Minulla on edelleen koko omaisuus euroissa ja tulot ovat hyvin satunnaisia, joten tässä mielessä asia ei vaikuta kotiutukseen mitenkään, paitsi että tämän päivän kurssilla siirsin hiukan tilintäytettä Suomesta tänne.

Myös Ruotsin peso on heikentynyt viikossa toistakymmentä prosenttia. Britannian ja Ruotsin taloudet sen sijaan ovat terveitä Itä-Euroopan talouksiin verrattuna, joten sietää miettiä, kuinka realistinen nykyinen valuuttakurssitaso enää on Unkarissa, Baltiassa tai Puolassa. Ainakin Slovakiassa toivotaan, että Itä-Euroopan valuutat kestävät vielä vajaat kaksi viikkoa, koska ne siirtyvät euroon vuodenvaihteessa. Mutta jos ne ajetaan devalvoimaan vuoden viimeisinä pankkipäivinä ja homma tyssää siihen, niitä saattaa hiukan siellä kyrsiä.

Englannissa ehdottomasti viihteellisin puolituntinen viikossa on BBC Parliamentiltä suorana tuleva Prime minister’s questions.

Harvat standup-koomikotkaan pystyvät tähän viihteeseen, koska asioita ei voi kauheasti valmistella etukäteen. Siinä, missä Suomessa kyselytunti on määrämuotoinen ja kysymykset pitää toimittaa ennakkoon ja sekä niitä että vastauksia luetaan tyhjälle salille, brittiparlamentin kyselytunti on eräänlainen talkshow, kun kysymykset tulevat ja keskustelu rönsyilee sinne tänne. Välihuutoja kuullaan kuten myös buuausta.

Tämänpäiväisessä showssa Gordon Brown vastasi kysymykseen talouspolitiikasta ja oli ilmeisesti miettimässä jotakin world economy -juttuja kun puhui niistä myöhemmin mutta kun piti sanoa “... we’ve not only saved the banks....”, hän sanoikin “we’ve not only saved the world....”, ja mylvintä ja naurunremakka ei meinannut loppua millään. Ja loppuaika lähinnä irvittiin sille, että tämä supersankari voisi nyt lopettaa maailman pelastamisen, lentää viitta hulmuten takaisin Lontooseen ja keskittyä Britannian pelastamiseen talouskriisiltä.

Tähän, kuten niin moneen muuhunkin asiaan tällä saarella, liittyy toki asianmukaiset rituaalinsa. Kun kyselytunti alkaa, puhemies valitsee oppositiosta jonkun, joka sanoo vain “number one, mr Speaker”. Tällä on historia ylimuistoisissa ajoissa. Säännöt kyselytunnilla ovat sellaiset, että pääministeri saa delegoida jonkun muun ministerin vastaamaan paitsi, jos on itse jo vastannut asiaa jotenkin sivuavaan kysymykseen.

Tähän keksittiin kauan sitten ratkaisuksi se, että ensimmäisenä kysymyksenä esitetään, en muista tarkkaa sanamuotoa, pitkä kysymys “voisiko pääministeri kertoa, mitä on tehnyt tänään ja tulee tekemään myöhemmin tänään ja mitä on tehnyt viime viikolla”. Johon pääministeri aikaisemmin pakotettiin aina vastaamaan, että hän on keskustellut eri ministerien kanssa, jolloin hän ei voi delegoida mitään asiaa koska hänen katsotaan olleen vähän kaikessa mukana.

Nykyään tuota kysymystä ei enää toisteta vaan se on tuo “number one”, mutta kukin pääministeri keksii siihen jonkun vastauksen, jonka toistaa kerta toisensa jälkeen.

Suomen systeemiin verrattuna tämä on sellainen, että se jalostaa esiintymiskykyisiä ja pikkunäppäriä ja nokkelia ihmisiä vallankahvaan. Eturivin poliitikkona ei menesty jos pitää miettiä yön yli vastausta joka kysymykseen tai jos esiintyminen on kovin vaivalloista. Tai jos ei pysty reagoimaan eteen tuleviin asioihin todella vauhdikkaasti. Suomen systeemissä poliitikkojen ei tarvitse olla showmiehiä, koska valtaosa politiikasta tehdään kuitenkin kulisseissa. Show puuttuu, mutta käytännön politiikkaan sillä ei lie vaikutusta. Eli tässä asiassa ei ole oikeaa ja väärää, vain erilaisia tapoja.

Mutta kyllähän sitä verorahan vastineeksi ottaa mielellään puolen tunnin shown viikottain.

Tänä päivänä ymmärrämme usein herrasmiehen ja herrasmiesmäisen käytöksen tarkoittavan jotakin sangen brittiläistä, ja tältä saarelta tuo termi onkin peräisin vaikkakin nykyään käytössä kaikkialla.

Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että kyse on ollut yrityksestä kantaa vettä kaivoon.

Ei ole sinänsä mikään suurensuuri salaisuus, että yhteiskunta, jossa ihmiset käyttäytyvät pääosin hyvin ja mukavasti toisiaan kohtaan, on mukavampi paikka elää kuin tyly ja ynseä paikka. Tässä asiassa kuitenkin törmätään kulttuurillisiin eroihin kun siirrytään Alppien eteläpuolisen Afrikan latinokulttuureista protestanttiseen Eurooppaan, erityisesti Britanniaan (ja myös Suomeen).

Näissä kulttuureissa tunteiden näyttäminen on jos ei nyt kielletty niin ainakin asiaan tulee suhtautua äärimmäisen hillitysti. Kun taas toisaalta hyvä käytös parhaimmillaan on oman hyvän olon näyttämistä ja levittämistä ympärilleen täysin luonnollisesti, törmätään ongelmaan, koska englantilaisessa kulttuurissa näin ei saa tehdä. Italiaanot ja espanjalaiset ovat aivan mainiosti valmiita antamaan itsestään jotakin ollessaan ystävällisiä ja mukavia muille, mutta kun siirrytään pohjoiseen, moinen tunteellinen soopa onkin muuttunut pahaksi.

Tarvittiin siis herrasmies. Tämä on keksintönä oikeastaan aika nerokas, koska se tekee hyvästä käytöksestä koodiston. Ja koska se on säännöstö ja koodisto, sitä on mahdollista noudattaa ilman minkäännäköistä henkilökohtaista tunnetta ja varsinkaan sen näyttämistä, joten ongelma on ratkaistu. Kun kyseessä on univormu, keneltä hyvänsä voidaan odottaa sen käyttöä, ja kukaan sitä käyttävä ei sitä käyttäessään edes pyri erottumaan joukosta mitenkään.

Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta asian taustan tunteminen ei sekään meitä haittaa. Eteläeurooppalaisilla on taipumus pitää pohjoista tapaa jäykkänä ja pohjoiseurooppalaisilla, erityisesti hörökorvilla, on tapana pitää eteläeurooppalaisia käsiään huiskuttavina pelleinä. Minä en pysty sanomaan, kumpi tapa on lopulta parempi, koska molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Mutta jos tarkoitus on olla ystävälinen, ehkä meidän kannattaisi vain yrittää nähdä tuo eikä keskittyä niin kovin sen metodiikkaan.

Vuonna 1604 Englannissa kuohui. Jaakko I/VI oli vallankahvassa. Katoliset oli ajettu maassa ahtaalle jo aikaisemmin ja vaikka Jaakko oli periaatteessa antanut ymmärtää lisäävänsä hiukan suvaitsevaisuutta paavinuskoisia kohtaan, käytännössä ei tapahtunut mitään.

Näinpä eräs kelmien kerho päätti räjäyttää parlamenttirakennuksen taivaan tuuliin parlamentin avajaispäivänä kun kuningas ja muukin keskeinen vallankahva ja aateliset olivat avajaisseremonioissa. Salaliitot kuitenkin usein menevät pieleen, niin tämäkin. Tarkoitus oli kaivaa tunneli rakennuksen alle ja viedä sinne ruutitynnyreitä, mutta kaivuutyöt osoittautuivat hankaliksi ja urakka ei oikein ottanut joutuakseen. 1604 kaupunkiin hyökkäsi musta surma, ja tämän takia koko parlamentin avajaiset peruttiin ja siirrettiin syksyyn 1605, jolloin niitä vielä lykättiin marraskuun viidenteen.

Vallankahvaan oli tarkoitus nostaa hänen 9-vuotias tyttärensä Elisabet katolisen sijaishallitsijan komennossa ja näin palauttaa maa paavinuskoon.

Lopulta he saivat vuokratuksi jonkun hiilikellarin, joka sijaitsi rakennuksen alla ja vietyä sinne 36 ruutitynnyriä. Niillä olisi räjäytetty parlamentti ja kaikki talot lähistöltä. Tänä päivänä edelleenkin keskustellaan siitä, kuka lopulta vasikoi. Syyttävä sormi osoittaa oletettavasti Francis Treshamiin, mutta muitakin teorioita on. Heikoin lenkki oli joka tapauksessa se, että vallanvaihto piti suunnitella jonkun kanssa ja salaliitto ei pysynyt enää muutaman pomminheittäjän hommana. Jos kapinalliset eivät olisi toimineet rivakasti, vallankahva olisi vain lipsahtanut johonkin muualle ja sama meno olisi jatkunut. Kun salaliitto laajeni, joku lopulta kieli.

Parlamentin kellareissa järjestettiin 4. ja 5. päivien välisenä yönä massiiviset etsinnät ja kellareista löydettiin ruutitynnyreitä sekä niitä väijymästä herra nimeltään Guy Fawkes.

Fawkes tunnusti pienen suostuttelun jälkeen ja salaliiton jäsenet napattiin kiinni. Rangaistus maanpetturuudesta tuolloin oli “hung, drawn & quartered”, eli hirttäminen melkein kuolleeksi, sen jälkeen sisäelinten esiinkaivelu ja polttaminen rötösherran vielä eläessä ja lopulta ruumiin pilkkominen. Fawkes osoitti kuitenkin huonoa urheiluhenkeä ja hyppäsi köysi kaulassaan mestauslavalta niin, että hänen niskansa katkesi ja elävältä paloittelu jäi harmillisesti väliin.

Salaliittoa ja Fawkesia muistetaan vieläkin. Marraskuun viides on Englannissa ja joissain siirtomaissa edelleen Guy Fawkes night, jolloin järjestetään massiivisia ilotulituksia tapahtuman kunniaksi. Parlamentin avajaispäivänä hänen majesteettinsa henkivartiokaarti yeomen of the guard suorittaa tänäkin päivänä näytösluontoisen parlamenttirakennuksen kellarien tarkastuksen.

Perinteistä kannattaa pitää kiinni.

Britanniassa päivitellään lapsiperheiden köyhyyttä ja asia on tänään ollut useissakin uutisissa.

Olen lukenut jokusen näitä ja kaikki referoivat samaa jonkun kansalaisjärjestön tekstiä, jossa kerrotaan kolmanneksen lapsista elävän köyhyysrajan alla (perheissä, joissa rahaa jää pakollisten menojen jälkeen alle kymmenen puntaa per henki per päivä).

Yksikään aviisi ei ryhdy sen sijaan pohtimaan syitä tai ratkaisuja muuten kuin toistamalla tuon järjestön "lisää rahaa, perkele" -viestiä. Mutta kun katselin uutisissa mainittuja suurimpien ongelmien alueita, minusta näyttäisi siltä, että pääsemme jälleen maahanmuuttoteemaan, vaikka yksikään lehti ei tätä loikkaa halunnut tehdä. Lontoossa kärjessä tässä epäkunniakkaassa asiassa olivat Bethnal Green ja Bow. Bow on Woolwichin ohella kaupungin Somalimaa, Bethnal Greenissä taas 65% lapsista on bangladeshilaista alkuperää ja hörökorvia vain alle 20%.

Joten nyt näyttäisi olevan lehdessä ja virallisessa propagandassa olemattoman tiikerinloikan paikka, ja hiukan hatarista lähtökohdista pitää päätellä, että lapsiperheet elävät suuressa köyhyydessä niillä alueilla, joissa on persköyhistä maista tulleiden maahanmuuttajien suurperheitä enemmän kuin muualla. En viitsi nähdä vaivaa aukottoman päättelyketjun rakentamiseksi, koska väite kuulostaa minusta uskottavalta ilmankin ja ne, joiden ideologiaan tämä ei sovi, eivät usko asiaa, vaikka Ukko Ylijumala olisi hakannut totuuden vasaralla, taltalla ja naskalilla Ylämaan graniitista tehtyyn obeliskiin.

Onko vanhemmilla mitään vastuuta lapsiensa toimeentulosta vai onko tämä vastuu yhteiskunnalla? Tai voidaanko ilman rotuajalostavan kätyrinatsin leimaa toivoa vanhemmilta minkäännäköistä perhesuunnittelua tilanteessa, jossa töitä ei ole ja rahat eivät riitä viiden edellisenkään lapsen elättämiseen? Tietysti vapaassa yhteiskunnassa on mahdotonta kieltää ketään lisääntymästä, mutta onko vain yhteiskunta täysin mätä ja väärässä jos perheet paisuvat kuin pullataikina ja rahat eivät riittäisi yhdenkään lapsen elättämiseen?

Ja onko yhteiskunnan velvollisuus edelleenkin ottaa maailman köyhistä ja ankeista paikoista satoja tuhansia ihmisiä vuosittain elätettäviksi, kun palkinto tästä hyvästä työstä on mussutus siitä, että näiden ihmisten suurperhevisioita tuetaan aivan liian vähän ja Britannia on nyt tiellä kadotukseen ja ajatelkaa lapsiamme.

Sillä ongelma on Britanniassa kuten kaikkialla muuallakin lännessä se, että väärät ihmiset lisääntyvät. Lisääntyminen on rivakka kansanhuvi huonosti pärjäävien maahanmuuttajien keskuudessa, ja valtaväestöstäkin lisääntyy ongelmainen väki huomattavasti rivakammin kuin ongelmaton. Jos asiaa miettii rodunjalostukselliselta kannalta, geeniperimä ei siitä parane, että fiksut ja lahjakkaat puurtavat niska limassa elättääkseen tyhmemmät eivätkä yksinkertaisesti ehdi lisääntyä kuin yhden lapsen verran jos sitäkään, ja ne, joiden geenit eivät ole oikeita läntisessä yhteiskunnassa selviämiseksi omin avuin, lisääntyvät kolmen tai seitsemän lapsen verran.

Fiksut ja ahkerat taas eivät ehdi pahemmin lisääntyä, koska heille kyse on suuresta taloudellisesta uhrauksesta. He elättävät jo nyt nuo työvoiman ulkopuolella olevien suurperheet, ja mitä enemmän näitä perheitä tuetaan, sitä enemmän rahaa on raastettava pärjäävän jengin selkänahasta. Kun maksaa Lontoossa itse asumisensa, liikkumisensa, päivähoitonsa ja koulutuksen paikassa, jossa oppilaiden äidinkieli on englanti, yksikin lapsi maksaa mahdottomia summia. Sen jälkeen mahdollisuus synnyttää toinen on rajallinen, koska kaikki raha kuluu sen ensimmäisen elättämiseen.

Kyllähän tässä ongelma on. Mutta ongelma ei ole se, että lapsiperheitä tuetaan rahallisesti liian vähän vaan se, että verorahoitteiset palvelut ovat sössiytyneet melkein kaikkialla kun julkista palvelua käyttävistä lapsista 80% ei puhu maan valtakieltä äidinkielenään pakottaen vanhemmat maksamaan ensin veroina julkisen palvelun ja sen päälle vielä yksityisen palvelun omalle lapselleen. Ja se, että verot vievät ylemmän keskiluokan tuloista liikaa sitoen käytännössä heidätkin turpeeseen. Ja se, että maahanmuutto kehitysmaista ei tuo tarvittua työvoimaa vaan nopeasti lisääntyviä elättejä, ja tälle ei kukaan tunnu voivan tehdä mitään jos ei halua saada natsin polttomerkkiä otsaansa.

Ymmärrän, että tämä tyyppi saa kaksi tonnia sakkoa pienennettyjen tuoppien myymisestä. Toisen mokoman olisi voinut mäiskäistä epäherrasmiesmäisestä käytöksestä kun myy Britanniassa puolalaista olutta, mutta se on makuasia. Asia saattaa tuntua hieman turhanaikaiselta, mutta jos Suomessa oluttuoppi olisi yhtä lailla vakioitu ja olut olisi pakko tarjota puolen litran tuopissa, olut maksaisi Suomessa vähemmän.

Sallikaa minun selittää. Vajaa kymmenen vuotta sitten Helsingin keskustan ravintolat keksivät näppärän puhalluksen. Mukamas hinnankorotuspaineiden takia tuopin hinta pidettiin ennallaan, mutta sen koko muutettiin 0,4 litraan, eli siis hinta nousi 20%. Asiakkaat eivät olisi hyväksyneet 20% hinnankorotusta ja kilpailu olisi rassannut tässä turhat läskit pois. Mutta jopa minulta kesti jokunen kuukausi edes huomata, että lasissa on kaljaa vähemmän, koska samalla vaihdettiin monessa paikassa lasit kapeampiin, jotta ne eivät näyttäisi vajailta.

Kun hintavertailuun tuotiin ylimääräinen parametri tuopin koon mukaan, katosi myös käsitys siitä, mitä kaljan kuuluisi maksaa ja minkäännäköinen hinnalla kilpailu ei keskustassa toimi, Kalliossa se taas toimii kun ei ole lähdetty koolla leikkimisen tielle.

Täällä olut on aina pintissä kuten kirjoitettu on, ja jokainen tietää suunnilleen, mitä se maksaa. 2,70 on pintille nykyään jonkunlainen “normaalihinta” joka ei herätä huomiota. Kolmosella alkavat tuntuvat kalliilta ja kakkosta lähestyvät halvalta. Oluen vero on täällä hieman pienempi kuin Suomessa, mutta työvoimakustannukset, tilavuokrat, sähkö, kaasu, vesi jne. selvästi kalliimmat, joten nähdäkseni oluen pitäisi olla Lontoon keskustassa ja Helsingin keskustassa saman hintaista.

Muttei se ole.

Nyt pitäisi tämäkin olla viimein kunnossa.

Täällä on älykorttilippusysteemissä (oyster card) kaksi tapaa matkaa: kertaliput ja kausiliput. Niiden rinnalla on edelleen pahvisia kerta- ja päivälippuja. Kertamaksusysteemi toimii siinä mielessä älykkäästi, että se arpoo päivän aikana tehdyistä matkoista halvimman hinnan, eli aamulla lähtiessään ei tarvitse tietää, miten paljon aikoo reissata. Jos päivän päätteeksi jäi alle päivälipun hinnan, siinä säästi jotakin. Jos taas päivälipun hinta tuli täyteen, lippu osaa olla veloittamatta sitä enempää kuitenkaan.

Tämä kävisi minulle hyvin, mutta siinä on yksi vika. Se ei käy Thamesin eteläpuolella junissa, ainoastaan kausiliput käyvät niissä. Ja koska täältä näppärin tapa Cityyn on nimenomaan juna Cannon streetille tai Blackfriarsiin, olen ostanut toimistolle mennessä aina automaatista päivän pahvilipun. Ja myöhästynyt sen takia junasta jokusen kerran kun lippuautomaatille on ollut jonoa.

Kyllästyin tähän ja ostin vuosilipun, 968 puntaa. Sen lisäksi ostin veneeseen 40 matkan lipun, koska varsinkin kesällä veneellä tulo Greenwichiin on sangen mukava vaihtoehto, vaikkakaan siinä ei ajallisesti suuria säästä kun laiturilta on vielä vajaa kilometri kävelyä kotiin.

Sain tänään siihen asentumaan vielä auto top upin. Vuosilippu on zoneille 1-2, joten kun menen niiden ulkopuolelle, kortilla on rahaa, josta otetaan lisämaksuja tai kertalippuja. Ja aina kun saldo kortilla laskee alle viiden punnan, sinne pistetään automaagisesti 20 puntaa lisää ja laskutetaan luottokortiltani. Joten nyt ei tarvitse vuoteen koskea käsin mihinkään paitsi ehkä ostaa uusi 40 matkan venelippu jos tuo loppuu kesken.

Helsingissä voitaisiin miettiä, miten siellä voitaisiin dumpata ne idioottimaiset Buscomin lukijat. Täällä systeemi toimii niin, että matkustajan ei tarvitse tietää mitään mistään vyöhykkeistä ja niiden rajoista vaan atk arpoo lipusta jotain rahaa. Helsingin systeemi, jossa matkustajan pitää tietää vyöhykerajat sekä se, miten ne koodautuvat lukijan nappuloihin, tuntuu jossain määrin muinaiselta tekniikalta.

Ja niiden Buscomin värkkien käyttöliittymästä en sano mitään.

Britanniassa äänestetään tänään alahuoneessa siitä, pitäisikö lakeja muuttaa niin, että terrorismista epäiltyä saa pitää ilman minkäännäköisiä syytteitä tai oikeuskäsittelyjä putkassa 42 päivää. Täällähän hukattiin tässä asiassa mopo jo viisi vuotta sitten kun normaali 48 tunnin sääntö muutettiin terrorismin tapauksessa ensin viikoksi, sitten kahdeksi ja lopulta neljäksi.

Nyt kuulemma pitäisi taas jatkaa, koska jutut ovat mukamas muuttuneet monimutkaisemmiksi. En kuitenkaan erityisemmin pidä tästä. Viralliset syyt ovat tutkinnan monimutkaistuminen kun tutkittavaa materiaalia on paljon, mutta tämä kuulostaa perusteena kestämättömältä. Ensinnäkin, yksikään juttu ei ole tähänkään saakka jäänyt ajasta kiinni vaan poliisit ovat saaneet viimeistään ryynäämällä homman kuntoon. Toisekseen, kukaan ei edellytä nytkään, että kaikki todistusaineisto on käsillä tuon syytteeseen asettamisen päivän kohdalla. Jos 28 päivässä ei löydetä mitään todisteita siitä, että kyseinen henkilö on rosvo ja häntä voidaan syyttää, auttaako lisäaika mitään vai onko henkilö kenties jopa syytön?

Jo neljän viikon pidätys ilman minkäännäköistä oikeuskäsittelyä on kohtuuton, sillä tätä voi käyttää ihmisten painostamiseen. Kahden vuorokauden pidätysajassa yksi keskeinen elementti on se, että se häiritsee ihmisten elämää mahdollisimman vähän. Työssä oleva voi kuitata tuon vaikka sairaslomalla jos ei halua totuutta tunnustaa. Nyt kun yhdestä rötöksestä on säädetty pidempi pidätysaika, työnantaja ja kaikki muutkin sosiaaliset verkostot tietävät, että kuukaudeksi johonkin häkkiin katoavaa epäillään terrorismista, vaikka mitään tietoja ei vuodettaisi ulos.

Toisekseen, työpaikalta katoaminen neljäksi tai kohta kenties kuudeksi viikoksi tuo useimmille täällä potkut. Näin siis tavallisia ihmisiä voidaan painostaa tekemään poliisin määräämiä juttuja sillä verukkeella, että muuten päätyy häkkiin kuudeksi viikoksi ja putoaa näin pois töistä ja todennäköisesti myös sosiaalisista kuvioistaan. Tällä tavoin saadaan näppärästi esimerkiksi ihmiset pakotettua ilmiantamaan naapurinsa tai vasikoimaan tuttaviensa tekemisistä.

Aivan liikaa ongelmia, aivan liian pienet hyödyt. Asian menestyminen tai kaatuminen on kiinni siitä, kuinka moni labourissa näkee valon. Toryt ja lipilaarit ovat luvanneet hanketta vastustaa, mutta labourilla on enemmistö ja siellä pitää esiintyä vähäistä suurempaa rintamakarkuruutta ennen kuin hanke kaatuu.

Tähän saakka kaljan juominen metrossa on ollut täysin sallittua ja hyväksyttävää. Ja on vielä tänään. Huomisesta alkaen uusi pormestari on pikkusieluisesti mennyt kieltämään moisen syvien kansankerrosten päivittäisen huvin. Sain sen kunniaksi kutsun tällaiseen:

To mark Boris banning booze on the tube we're having one last boozy do!
The plan is to jump on the Westbound Circle Line with your favourite tipple and do a full lap, which should take about an hour.
There are a few other Circle Line events starting at 9 and 10pm so another lap is an option, and when you’re done why not join us at Cafe 1001 (just off Brick Lane) for more frollicks.
Invite everyone you know, and tell them to wear a blonde Boris wig or to make one with straw from the pet shop!

Saa nähdä jaksaako tänään pystyä kykenemään, mutta ajatus on sinänsä hauska.

Tämän hetken etusivun uutisotsikot news.bbc.co.uk:n UK-versiosta England-kohdasta:

• Killer teenagers jailed for life
• PC describes UEFA fan mob attack
• Dambusters fly-past 65 years on
• Mayor puts more police on buses
• Eurostar warns on Belgian strike
• Missing woman's husband quizzed
• Youth 'unaware' care worker shot
• Ex-priest jailed for sex attacs
• Guide dog leads woman into river
• Brawling couple 'diverted flight'
• Rail passenger loses fine appeal
• Probe into town's strange smell
• Signal failure causes rail delays
• Triple killer will die in prison
• Hammer killer free to seek parole
• Bomb find closes factory
• More time for terror questioning
• Concern growing for missing girl
• Pair held after resort sex attack
• River death man named by police
• Gyrocopter pilot had heart attack
• Murder police return to village
• Death plunge driver is identified
• Arrest over city spray incidents
• Sanctuary man jailed over abuse

Ainoastaan värittämäni otsikot ovat sellaisia, jotka mielestäni kuuluvat BBC:n uutisiin eikä johonkin rikos- ja juorulehteen. Opaskoirauutinenkin on siinä ja siinä.

Kun vertaa listaa Helsingin Sanomiin tai YLEen, ero on melkoinen. Britanniassa järjestään 2/3 uutisista on vain tappoja, raiskauksia ja niistä jaettuja tuomioita. Tämä voi olla sensaationnälkäisestä vinkkelistä kiinnostavaa, mutta se on jostain pois. Tuossa listassa Belgian lakko ja rautatieliikenteen ongelmat ovat ajankohtaisia ja hyödyllisiä matkustavaisille, joten niiden uutisointi on paikallaan. Sen sijaan ainoat politiikkaa käsittelevät uutiset ovat Johnsonin hanke pistää poliiseja bussiin ja terroriepäiltyjen kuulusteluaikojen pidentäminen.

Kun tiedotusvälineet keskittyvät murhiin ja jalkapalloon, nämä ovat niitä asioita, joista ihmiset tietävät jotakin. Mikä on sinänsä aika surkeaa.

Taloyhtiön seurustelu-upseeri valisti minua muuttuneesta kierrätyskäytännöstä.

Greenwichissä on Raskas Rötös, jos ei pakkaa kierrätystavaraa valkoiseen Viralliseen Kierrätyssäkkiin vaan johonkin tavalliseen jätesäkkiin. Niitä valkoisia säkkejä saa jostain kunnanvirastosta eivätkä ne edes maksa mitään, mutta niiden hommaaminen on hiukan työlästä ja niiden käyttötarkoitus ja olemassaolon oikeutus hieman hämärän peitossa.

Erityisen hulluksi homman tekee se, että kierrätystavaran voi kaataa kierrätyspönttöön ilman mitään säkkiä, esimerkiksi sanomalehteen käärittynä. Ja toisaalta, koska jätesäkit ja muovipussit ovat kierrätystavaraa, on siis täydellisen oikein ja sallittua kääriä tyhjät pullot ja purkit sanomalehteen ja tunkea sinne sekaan mytätty supermarketin musta jätesäkki ja dumpata nyssykkä kierrätystynnyriin.

Täsmälleen samojen asioiden pakkaaminen toisessa järjestyksessä siten, että säkki on ulommaisena, on kuitenkin Herran silmissä kauhistus. Paitsi jos säkki on valkoinen ja siinä lukee Greenwich.

Odottelen tässä Lontoon pormestarin vaalin tuloksia, mutta urakka ei oikein ota joutuakseen. Ensimmäinen kerta ikinä kun en äänestänyt, mutta vapunvietto vei voiton ja 1.5. ei ollut kauhean sovelias vaalipäivä.

Käytännössä vaali on kahden kauppa. Vastakkain ovat Toryjä edustava Boris Johnson ja Ken Livingstonea edustava "Punainen Ken" Livingstone. Tällä hetkellä veikkaus on se, että Johnson voittaisi, mikä olisi jokseenkin hyvä asia. Yleinen mielipide kadulla tuntuu olevan se, että sangen omavaltaisen ja omapäisen Ken Livingstonen on aika lähteä, sillä mies on ollut hommassa siitä saakka kun Lontoon pormestarin virka palautettiin vuonna 2000. Tänä aikana verot ja maksut ovat nousseet kohisten ja raha tuntuu katoavan johonkin kankkulan kaivoon ja kaupungin suurimmat murheet, liikenne etunenässä, ovat aivan yhtä sekaisin kuin kahdeksan vuotta sittenkin.

Mutta miten helvetissä ääntenlasku voi kestää kaksi päivää muuallakin kuin Zimbabwessa?

Ulkona sataa lunta.

Jos ostaa Heathrown taxfreestä juttuja ja aikoo tulla sinne takaisin, ostokset ostetaan lähtiessä ja takaisin Britanniaan tullessa ne haetaan jostain luukulta tuloaulassa. Ei toimi EU:n ulkopuolisille lennoille, mutta sehän ei meitä haittaa.

Vaivatonta ja kätevää. World of Whiskiesiin investoiminen on taas mahdollista ja jopa järkevää, koska ei tarvitse miettiä, millä ilveellä pullot muulaa ehjinä perille paluumatkan ynseiden käsimatkatavarasääntöjen takia. Siellä on nyt kaksi pulloa odottelemassa ensi viikon lauantaita.

Poikkeuksellisesti jouduin laittamaan puhelimen seinään, koska odottelin DHL:n kulia, ja niillä on tapana soittaa ovipuhelimella, joka on siis portilta puhelinlinjaan kytketty juttu eikä mikään sisäverkkosysteemi kuten Suomessa on. Kolmen tunnin aikana siihen soitti kuusi puhelinmyyjää.

Jos puheluita tulisi yksi silloin, toinen tällöin, olisin todennäköisesti laiskuuttani antanut asian olla enkä olisi jaksanut selvittää, miten se estetään. Nyt on sitten suoramyynti estetty sekä tuohon että kännykkään, joten minulle ei voi enää yrittää myydä mitään.

Eilen oli siis paikallisen suomiseuran ryyppäjäiset.

Mesta on joku hämärä taotao-baari Cityssä, ja sieltä ei saa edes lämmintä olutta. Olen käynyt siellä kerran ennenkin ja silloin jengille oli varattu baarin perältä kasa pöytiä. Tällä kertaa oli kuitenkin toinen meno. Pöydät olivat siellä ja nurkkakin, mutta se oli varattu Paremmalle Väelle tai jotain.

Ymmärtäisin, jos se parempi ja tärkeämpi seurue olisi ollut vaikkapa Lord Foobarin järjestämä tärkeä juttu. Tai kyseessä olisi ollut publikaanin naapurin serkku, sillä nepotismi on aina suositeltava ja kannatettava asia. Olisin myös ymmärtänyt, jos paikalla olisi ollut pönäköitä amerikkalaisia, jotka olisivat yksinkertaisesti pistäneet niin paljon pesoja tiskiin, että yrmeä ilme kääntyy hymyyn.

Tällä kertaa meidät kuitenkin syrjäytti "puolalaisten ammattilaisten" seurue, ja yksikään niistä ei näyttänyt edes putkimieheltä.

Viikon puheenaihe Englannissa on hallituksen suunnitelma viimeinkin ottaa käyttöön jokunnäköiset henkilöllisyystodistukset. Aluksi ulkomaisille ja vuonna 2017 tai jotain natiiveillekin.

Hanke on täydellisen epäsuosittu, sillä moisen epäillään lisäävän valtion taholta kyttäystä ja valvontaa, mikä kritiikki ei mene aivan täysin hukkaan. Sen sijaan hassunkurista on se, että puolet kansalaisjärjestöistä vastustaa hanketta sillä perusteella, että sen jälkeen jossain valtion virastossa olisi ihmisten nimet ja osoitteet yhdessä rekisterissä, ja tämä lisää hakkeroinnin riskiä. Varmaan näin, mutta pelko on tässä se, että sen jälkeen joku tekee massiivisen identiteettivarkauden, mikä taas kertoo siitä, että henkilökortin ideaa ei ole edes ymmärretty.

Tässä maassa henkilöllisyyttä ei tarvitse todistaa oikeastaan kenellekään vaan tarvitaan sähkölasku tai kaasulasku. Jos on omalla nimellä joku kuponki lähetettynä johonkin osoitteeseen, se osoittaa ihmisen olevan olemassa ja asuvansa siellä missä väittääkin. Tämän takia sitten identiteettivarkaus on kova juttu, koska sen jälkeen voi tilata osamaksulla jne. vaikka mitä jonkun toisen nimellä ja osoitteella. Systeemi on koko lailla älytön ja läpimätä ja kesätoimittajat tekevät joka heinäkuu jutun siitä, että ottavat jonkun keksityn henkilöllisyyden, muuttavat kaverinsa kämppään, tilaavat sinne nettitöpselin ja saavat siitä laskun ja sen jälkeen käyvät hakemassa asuntolainan tälle keksitylle henkilölle.

Nyt valtaosalle henkilökortin vastustajista ei ole kirkastunut se ajatus, että jatkossa nimi/osoiteparilla ei ole enää mitään todistusarvoa kun on se henkilökortti. Sitä voi vastustaa kyttäämisen perusteella, mutta muuten esitetyt perustelut ovat koko lailla älyttömiä.

Lontoon huomattavan vähän mainostettu "nähtävyys" on satavuotias Thamesin alittava tunnelivanhus, joka yhdistää Greenwichin ja Isle of Dogsin.

Tunneli valmistui 1902 telakkatyöläisten tarpeisiin kun duunarit asuivat Greenwichissä ja laivanrakennus oli Isle of Dogsin puolella. Molemmissa päissä on kuvassa näkyvät tötteröt, joissa on hissi ja portaat. Hissi operoi aamuseitsemästä iltaseitsemään tai jotain, vähän riippuen tuulen suunnasta ja muista asiaan keskeisesti vaikuttavista elementeistä. Tunneli ei ole toivottoman syvällä, syvin kohta on 15 metrin paikkeilla, joten porrasurakka ei ole huonokuntoisellekaan vaikea. Tunnelissa ei varsinaisesti ole mitään nähtävää, muuta kuin että se on insinööritieteen saavutuksena hieno.

Tunnelin pohjoispäässä muuten ihan leveä tunneli kapenee kymmenen metrin matkalta sellaiseksi, että joudun itse hiukan kumartumaan siinä. Urbaani legenda väittää tunnelin olleen alun alkaen sellainen ja tuo pala olisi jätetty siihen "muistomerkiksi", mutta tämä ei pidä paikkaansa. Siihen kohtaan osui pommi 2. maailmansodan aikaan ja tunneli täyttyi vedellä ja vuotokohtaan tuotu teräsputki on kiireesti rakennettu paikka, joka on kuitenkin saanut jäädä siihen kun ei se kääpiökasvuisten elämää haittaa millään tavalla.

Tunnelia on käytetty aika monesa musiikkivideossa ja jos sellaisessa näkee tunnelikohtauksen, on aika todennäköistä, että se on kuvattu juuri tuolla. Tunnelin voi näppärästi yhdistää Greenwich-visiittiin ajamalla DLR:llä Cutty Sarkin aseman sijaan joen pohjoispuolella olevalle Island Gardensin asemalle ja kävelemällä siitä. Tunnelin suu on sadan metrin päässä asemalta.

Ajattelin lähteä kuvaamaan monumentaalista Battersea parkin voimalaitosta, mutta sää oli sen verran pilvinen, etten viitsinyt vaivautua.

Kävelin sitten lähikulmilla Blackheath Hilliä ylös katselemaan, kun jengi lennättää leijoja Blackeathissa Greenwich parkin vieressä. Prince of Wales roadia Blackheathin "kylään", joka on sangen kivan näköistä seutua ja jos se olisi logistisesti hieman paremmassa paikassa, se näytti sellaiselta paikalta, jossa voisi vaikka asua. Radan ylitse ja eteläpuolta takaisin kohti masentavaa Lewishamia ja mainoksensa mukaan 24h auki olevaa Tescoa, joka kuitenkin menee sunnuntaisin kiinni neljältä. Ehdin sinne mukavasti varttia ennen ja sain päivän ruokatarpeet. Mukava viiden kilsan kävely mäkiä ylös ja alas.

Puolalaista kurkkukeittoa ei ollut. Toinen vakava puute kaupassa oli se, ettei siellä ollut lainkaan wasabia, jota olisin tarvinnut aivan välttämättä.

Olen nyt katsellut kuukauden päivät säännöllisesti hörökorvien uutislähetyksiä, ja niissä on suomalaisiin verrattuna jonkunkin verran eroja.

Suomessa uutiset keskittyvät asioihin. On kyseessä sitten politiikka tai tapahtuma maailmalla, sitä käsitellään tuon tapahtuman tai hankkeen lähtökohdista ja selitetään taustoja ja analysoidaan mahdollisia seurauksia jos joku asiaa kommentoi. Uutisissa käydään läpi tärkeimmät ulkomaanuutiset, tärkeimmät kotimaanuutiset, tärkeimmät talousuutiset ja tärkeimmät kulttuuriuutiset. Voimme tietysti syyttää YLE:n uutistoimitusta poliittisen näkemyksen ottamisesta, mitä se toisinaan varmasti tekeekin.

Englannissa sen sijaan uutiset lähtevät aina ihmisestä. Tapahtumat eivät kiinnosta ketään, politiikka kiinnostaa vain jos joku poliitikko mokaa ja asia näin henkilöityy. Kulttuurista ei ole tietoakaan, urheilutuloksia on enemmän. Täällä tämän hetken pääuutinen näyttää olevan joku australialainen kalastaja, joka on pelastunut lilluttuaan päivän meressä. Poliittisessa hankkeessa keskitytään kertomaan, kenen idea se on ja mollaamaan tätä henkilöä sen sijaan, että kerrottaisiin hankkeesta ja sen taustasta. Kun päivän päähömppäuutinen ja parin julkisuuden henkilön nolaus on tehty, loppuaika täytetään rikosuutisilla. On murhaa ja raiskausta ja näistä jaettuja tuomioita. Suomessa henkirikokset pääsevät pääuutisiin vain, jos niissä on jotain erityisen pöyristyttävää. Täällä puolet uutislähetyksestä täytetään murhilla, ja jos niissä ei ole mitään kovin kiinnostavaa, niitä uutisoidaan silti ja haastatellaan rosmon naapuria.

Täällä oli joku pieni maanjäristyksenpoikanen toissayönä. Katselin BBC:tä todella kauan ennen kuin siinä kerrottiin, missä tuo järistys oikeastaan tapahtui ja kuinka voimakas se oli. Uutisissa kerrottiin, että viime yönä oli Britannian suurin maanjäristys 25 vuoteen. Sen jälkeen hyökättiin vain haastattelemaan nobodyjä, jotka kertoivat, kuinka kukkapurkkeja tippui ikkunoilta, ja vakuutuspomoa, joka voivotteli, kuinka kauheasti tämä maksaa hänenkin firmalleen. Faktoja ei itse asiassa kerrottu uutisissa ollenkaan vaan uutisruudun alla rullaavassa tekstikentässä.

Minusta tuntuu, että Suomen uutistarjonta on osaltaan syypää siihen, että suomalaiset tuntuvat tietävän maailman menosta kohtuullisen paljon, ja hörökorvat eivät pääsääntöisesti tiedä mistään muusta mitään kuin skandaaleista ja jalkapallosta.

Greenwich Kaakkois-Lontoossa on ollut olemassa jossain muodossaan tässä sen aikaa kun on ollut moderni Englantikin. Kuka tällä saarella sitten aina lie asunutkin ja pitänyt valtaa, Greenwichissä on aina ollut jotain siihen liittyvää asutusta. Saksonit pitivät paikalla kirkkoa ja hautausmaata. Roomalaisella ylimystöllä oli paikalla kesähuviloita. Juutitkin pitivät paikalla tukikohtaansa tuhatluvulla ja hyökkäilivät täältä ympäristöön.


Pian valloituksen jälkeen, 1082, Greenwich kaapattiin kruunun haltuun. Paikalla on ollut kuninkaiden metsästysmajoja, kappeleita ja aateliston palatseja. Seudun "all time high" lienee osunut 1400-1500 -lukujen taitteeseen. Nykyinen Old Royal Naval College, alkuperäinen Palace of Placentia, oli lopulta Tudorien valtaannousun syntysija, ja yksi maan maineikkaimmista hallitsijoista, Elisabet I, syntyi tuossa palatsissa.

Toinen seudun tähtihetki liittyy nollameridiaaniin. 1600-luvun lopulla Kaarle Ii rakennutti Greenwichin puistoon kuninkaallisen observatorion, jossa 1800-luvun puolessavälissä "keksittiin" nollameridiaanin paikka kulkemaan juuri siitä. Nollameridiaaneja oli muitakin, mutta 1880-luvulla se sitten sovittiin koskemaan koko maailmaa. Ranskalaiset eivät tosin ottaneet äänestykseen osaa kun tiesivät häviävänsä ja käyttivät Pariisin meridiaania vielä muutaman vuosikymmenen ennen kuin antoivat periksi, mikä kuulostaa perin ranskalaiselta.

Pidän itse seudusta, koska se on "vanhaa". Uusien bunkkerien sijaan paikassa on paljon satoja vuosia vanhoja taloja. ja arkkitehtuuri kohtuullisen eheää. Greenwichin keskustassa on ravintoloita, pubeja, teattereita ja pikkukauppoja. Päivisin aika paljon turisteja, iltaisin ei niinkään. Turistille Greenwich on hyvinkin käymisen arvoinen paikka. Sinne pääsee DLR:llä Bankin asemalta tai junalla Charing Crossin tai London Bridgen asemilta. DLR:llä tulevan kannattaa jäädä pois jo Island Gardensissa, käydä joen rannassa katsomassa miltä paikka näyttää, ja sitten kävellä Greenwich foot tunnelia toiselle puolelle. Puistossa voi lampsia kesäisin, ja jos kaljahammasta kolottaa, voi käydä vaikkapa Gipsy Mothissa, King's Armsissa tai Trafalgarissa.

Paikan arkkitehtuuria voi katsella esimerkiksi kävelemällä kierroksen lähtien Cutty Sarkin asemalta. College Approach, King William Walk, Burney Street, Crooms hill, Gloucester Circus, Royal Hill (puolessavälissä on gastropubi ja vieressä tavallinen pubi jos jano tai nälkä yllättää), Greenwich south street, Greenwich high road ja takaisin Cutty sarkin asemalle.

Olen nyt tässä kuukauden aikana kiinnittänyt huomion vastenmieliseen piirteeseen, jonka Kanaalin sumu toivottavasti pitää tällä puolella.

Teleoperaattorit mainostavat hirveästi kaikkia popinsaamisjuttuja kännyköihin. Ilmeisesti moni on tarttunut tarjoukseen tai edes tankannut atk:lla kännykän täyteen poppia, sillä se raikaa. Lontoon bussin yläkerta on nykyään lähes piinaa, sillä siellä on yksi tai kaksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa hahmoa, jotka soittavat kännykkänsä kaiuttimesta "musiikkia" koko bussin riemuksi.

Tämä olisi etäisesti siedettävää, jos musiikki olisi hyvää, kuten esimerkiksi reipasta saksalaista iskelmämusiikkia. Mutta se ei ole. Tänään tuttua tapaamaan mennessä kuuntelin ilmeisesti päivän tärkeimmät uutuudet souliksi kutsutun r&b:n huohotussektorista, ja vaikka bussissa ei ollut telkkaria, jossa isotissinen artisti hinkkaa itseään tuunattua autoa vasten, musiikin soittajan ja hänen tuttavansa elehtiminen ja päälle laulaminen kompensoivat tätä keskeistä puutetta. Paluumatkalla sain tutustua rap-taivaan kiintotähtiin.

Minä maksaisin mielelläni 90 pencen sijaan £1,90 bussimatkasta, jos palveluskuntaan kuuluisi kaapinkokoinen henkilö, joka uittaisi jokaisen poppia soittavan kännykän ensin saippuavedessä, sitten syöttäisi puolikkaan pellelle ja lopulta ohjaisi tahdikkaasti mutta voimaperäisesti herrasmiehen rauhaa liiaksi häirinneen klunssijunkkarin ulos odottelemaan seuraavaa.

Lähikaupassa on iso hylly puolalaisille elintarvikkeille.

Lähi-Tesco mainostaa isolla kyltillä "WE'RE OPEN 24 HOURS".

Sen alla lukee pienellä "arkisin 8-22, sunnuntaisin 10-16". Mitähän se niiden 24 tuntia oikein tarkoittaa? Toissa sunnuntaina sorruin huijaukseen ja yritin mennä sinne varttia yli neljä, mutta päädyinkin ostamaan kebabin.

Lontoon bussiverkosto on hämmentävä. Riippumatta siitä mistä mihin on menossa, todennäköisesti jostain lähistöltä menee suora bussilinja juuri sinne mihin on menossa.

Siinä missä Helsingissä metron tai radan tuleminen tarkoittaa usein sen kanssa kilpailevien bussilinjojen alasajoa, täällä näin ei näytä tapahtuneen. Linjat voivat olla älyttömän pitkiä ja ruuhka-ajan ulkopuolella ne ovat jopa ihan kohtuullisen nopeita. Alueesta riippuen niissä tosin saattaa olla rähisevää roskaväkeä, koska metroihin ja juniin näillä ei ole asiaa muuten kuin vahingossa kun taas bussikuski harvoin hyökkää kopistaan tekemään mitään.

Nykyisen asuntoni pituuskoordinaatti näyttäisi olevan 0° 0'51.32" läntistä pituutta.

Olen viimein onnellinen BT:n linjan omistaja. Ei ollut ihan helppo homma sekään vaan juttelin sinne tänne ja oli vaikeaa. Sitten sieltä löytyi joku, joka sanoi, että tämä on hiukan tällainen epämääräinen tapaus, joten heidän olisi ikävä kyllä veloitettava 25 punnan deposit, joka sitten vähennetään ensimmäisistä laskuista. Kysyin käykö visa ja kävihän se ja se oli sitten sillä selvä.

Nyt olen ilman nettiyhteyttä epämääräisen ajan tästä ikuisuuteen, joten tänne ei ole odotettavissa päivityksiä varmaan pariin viikkoon.

Yritin tänään tilata British Telecomilta puhelinlinjaa kämppääni. Tuossa maassa puhelinlinja pitää olla, että sen päälle saa nettitöpselin, vaikka koko linjaan ei ikinä laittaisi edes puhelinta kiinni.

Netissä homma ei onnistunut, koska olin asunut kyseisessä osoitteessa liian vähän aikaa. Joten soitto asiakaspalveluun. Sain annettua sinne osoitteen ja nimen ja vanhan puhelinnumeron, joka siihen kämppään on aikaisemmin ollut kytkettynä. Ongelma tuli kuitenkin yhteystietojen kohdalla. Niiden hieno atk-systeemi ei suostu ottamaan tilausta vastaan, jos siellä ei ole puhelinnumeroa yhteystietona. Toisaalta niiden käyttöliittymä ei anna syöttää sinne kuin brittiläisiä lankapuhelinnumeroita. Joten siis pystyäkseen tilaamaan uuden linjan BT:ltä, pitää olla BT:n linja, jonka numeron sinne voi antaa yhteystiedoiksi. Yrittävät nyt tehdä jotain jollain keksityllä numerolla, mutta epäilen, että siitä ei tule mitään.

Löysin sitten tällaisen Greenwichistä. Hemmetin kallis, tai no 150 puntaa kuussa enemmän kuin mitä olin ajatellut mörskästä maksaa, mutta nuo 150 puntaa muuttavat näemmä ihan oleellisesti sitä, mitä rahalla saa. Hiukan halvemmalla, 1300-1400 punnalla kuussa saa hyvin tavallisia peruskaksioita, tuo viimeinen satanen sitten tuo markkinoille nämä, joissa on kerroksia, viisi huonetta ja piha. Eilisen kiertelin katselemassa kaksioita ja totesin nyt sitten kuitenkin, että minulla olkoon tuohon kalliimpaan rahaa. Jos löydän jotain järkevää duunia ennen tämän vuoden loppua, sitten ongelmaa ei olekaan, koska järkevästä työstä myös maksetaan jokseenkin järkeviä summia. Mutta on tuo sen verran kallis, että säästöihin koskematta parin vuoden eläminen siinä mitään tekemättä saattaa olla hiukan hankalaa.

Itse asiassa vasta eilen yhtä toista katsomassa käytyäni selvisi, että Bow olisi kanssa ollut ihan kelpoisaa aluetta. Luulin sitä samanlaiseksi kuin Poplar, jossa etniset vähemmistöt hyppivät liaaneilla puusta toiseen paitsi jos joku on varastanut ne puut. Bow oli valtaosin aika mukavan näköistä seutua, mutta kaksi päivää kämppiä katseltuani iski lamaannus ja kun tämän nyt sain niin myös otin. Greenwich on seutuna täydellisen tuttua, mikä helpottaa asettumista kummasti.

Nyt pitäisi sitten lähteä tekemään jotain papereja ja kuponkeja. Illalla ajattelin palkita itseni lämpimällä oluella.

1200 punnalla kuussa saa koirankopin. 1300 punnalla kuussa, jota olin ajatellut ylärajaksi, saa koirankopin kalustettuna. 1400-1500 punnalla saa 4-5 huonetta pihalla.

Hitsi mitä tehdä?

Demokratiaa ei ole se, että voimme äänestää päättäjät tehtäviinsä vaan se, että pääsemme äänestämällä heistä eroon.

- Tony Benn

Kävin juttelemassa välittäjien kanssa. Tulivat siihen tulokseen, että vielä ei kannata tehdä mitään koska näitä tulee ja menee, mutta hintaluokassani kämppiä liikkuu kuten niillä niitä nytkin oli. Greenwich vaikuttaa tässä suhteessa paljon lupaavammalta kuin Isle of Dogs, ja kun löysin Greenwichistä pubivisankin, se voisi olla oikea paikka. Nyt olen kahden välittäjän listalla ja soittavat joulukuun puolenvälin jälkeen jos jotain löytyy, ja heti joulun jälkeen pitänee sitten mennä katselemaan.

Vähän kiirettä pitää, mutta voisi onnistua aikataulussa.

Tämä päivä on mennyt asuntoa etsiskellessä.

Isle of Dogsilla näyttää olevan Voimassa jonkunlainen häiriö kun joku iso pankki etsii helvetisti asuntoja jonkun uuden osastonsa työntekijöille. Järkevään hintaan ei tahdo saada juuri nyt edes murjua tai koirankoppia.

Huomenna uusi yritys Greenwichissä. Se on muutenkin seutuna jotenkin kivemman oloista. Huono homma on vain se, että talot ovat vanhoja, joten se tietää vetäviä ikkunoita, haaleaa vettä ja kokolattiamattoa vessan lattialla. Mutta ei tämä ole urakkahomma, joulun jälkeenkin ehtii vielä.

Urakka on nyt sitten (ilmeisesti) suoritettu.

Aluksi oli tosin sangen pykivää. Kävin parissa pankissa. Molempien web-sivuilla annettiin ymmärtää, että edistys on edistynyt aivan mahdottomia määriä ja nykyään pankkitilin voisi avata myös ilman osoitetta Englannissa. Tämä onkin totta. Ongelma on vain se, että siltikin pitää olla "address verification" eli joku virallinen kuponki, jossa on osoite. Joissain barbaarivaltioiden ajokorteissa ja henkilöllisyystodistuksissa lukee osoite, ja nämä kuulemma kelpaisivat. Kun ei lue, kelpaisi myös kotiosoitteeseeni lähetetty tunnetun luottokorttiyhtiön tms. lasku, joka on englannin kielellä. Minulla oli mukana amex-lasku, joka oli suomeksi ja ruotsiksi kuten suomalaisissa amexeissa tuppaa lasku olemaan. Se ei kelvannut.

Kysyin, että ettekö tunnista amexin logoa ja tätä pomminvarmaksi amex-laskuksi. "Juu, tunnistamme, mutta se ei ole englanniksi ja paperin pitää olla englanniksi". Minä ihmettelin, mistä ihmeestä minä sellaisen voisin edes saada, sillä Suomessa puhutaan suomea, ei englantia. Pankkivirkailija totesi "Sir, se on teidän ongelmanne, ei meidän", minkä jälkeen kävelin vain ulos kun totesin, että tätä on aivan turhaa jatkaa. Ja sitä paitsi en edes haluaisi tuollaisen pankin asiakkaaksi. Tämä pankki oli HSBC, joka mainostaa olevansa maailmanlaajuinen hyvän palvelun paikallispankki. Heidän Canary Wharfin konttorinsa ei liene ollut ihan sloganien tasalla. Toinen kokeilemani oli National Westminster, siellä tulos oli täsmällleen sama mutta hiukan ystävällisemmässä paketissa.

Kuulin sitten, että Danske bankin omistama Ulsterissa toimiva Northern bank on perustanut juuri kolme viikkoa sitten konttorin Lontooseen lähinnä erisorttisia ekspatteja varten. Soitin Danskessa tutulle ja sitten alkoikin tapahtua. Sieltä soitti perjantaiaamuna heebo ja sanoi että no problemo, mutta tarvitsemme tänne kopion passista koska Hänen Majesteettinsa laki vaatii niin. Kysyi, voisinko ottaa passista kopion, käydä vahvistamassa sen jossain helkkarin notaarissa ja lähettää sitten DHL:llä heille. Sanoin, että voin tietysti tehdä sen, mutta koska olen Lontoossa, voin tietysti vain tulla käymään puolen tunnin päästä. Näin tapahtui.

Nyt olen sitten tuon konttorin asiakas numero 1.

Tämänkin jutun olen kertonut tutuille useasti, mutta se on siinä määrin turha, että sen voi jakaa myös kunnianarvoisan lukijakunnan kanssa.

Olin joskus toissakesänä Lontoossa juomassa olutta ja tekemässä ostoksia. Päätin kävellä Veijo Selfridgesistä Mayfairin läpi Green Parkin asemalle kun oli tylsää. Mayfair on aika tylsää seutua, mutta siellä on nykymaailmassa erinomainen turistinähtävyys. Grosvenor Squarella on nimittäin lohduttoman rumassa talossa USA:n suurlähetystö. Sen ympärillä on betoni- ja piikkilankamuuri, sitten kymmenen metriä väliä ja toinen betoni- ja piikkilankamuuri. Välissä partioi operettisotilaita ja siellä oli parkissa joku ohjusautokin. Istuin 142 metrin päähän uloimmasta muurista Grosvenor Squaren pikku puistikossa olevalle penkille, sillä mies nauttii paraatisotilaiden marssimisen katselusta.

Ehdin istua siinä puolisen minuuttia kun jostain tuli juoksujalkaa kuuden (6) rynkkyjätkän partio luotiliiveissään. Capo di tutti capi kysyi minulta, että mitä helvettiä minä siinä teen, mihin olen matkalla ja miksi en ole jo häipynyt. Minulla oli hölökankkunen ja heebon asenne hiukan kyrsi. Sanoin kauniilla englannillani "voisitteko, sir, viedä minut oitis Kremliin keskustelemaan kansankomissaarin kanssa. En nimittäin tiennyt joutuneeni yön pimeydessä sivistyksestä johonkin itäiseen poliisivaltioon". Partion suursmurffi sai täydellisen raivokohtauksen ja alkoi huutaa kurkku suorana kaikennäköistä ikävää, ja muut alkoivat hiplata pyssyjään.

Häivyin rivakasti paikalta, hymyillen.

Tämähän minun piti kirjoittaa jo lämpimän oluen yhteyteen, mutta tietenkin unohdin sen, joten menköön sitten omanaan.

Kentissä on St. Peter's brewery, joka tekee useampaakin varsin hyvää olutta. Niiden ehdoton ykkönen minun makuuni on Grapefruit ale, joka on hiukan grepillä maustettu bitter. Niiden Organic best bitter, jota siinä on käytetty pohjana, ei ole huonoa sekään. Maustettu Spiced ale on ehkä hiukan liian eksoottinen minun makuuni. Niiden joitain oluita saa myös pulloissa, käsittääkseni jopa Suomesta. Pullot ovat erikoisia soikion muotoisia, joten ne on helppoa tunnistaa kun muut eivät ole läheskään niiden näköisiä. Tallinnassa ei ole kaupan kuin niiden portteria, mutta koska en ole suurempi portterin ystävä, olen jättänyt ne pääsääntöisesti Kaubamajaan.

Lontoossa on vain yksi pubi, jossa näitä saa real alena. Mesta on nimeltään Jerusalem Tavern ja sijaitsee Clerkenwellissä osoitteessa 55 Britton Street. Tuubiasema 200 metrin päässä on Farringdon, mutta jos turisti on Oxford Streetillä, siitä pääsee itäänpäin menevällä bussilla 55 melkein ovelle. Pois jäädään heti sen jälkeen kun bussi ylittää radan. Paikan ongelma on se, että se on kiinni la-su nykyisin, joten toivioretken tekeminen sinne edellyttää viikkovisiittiä.

Kulttuurimatka on taas tältä erää suoritettu.

En luottanut Ilmailulaitoksen kykyyn saada laukkuani tunnin vaihdolla Helsingissä jatkolennolle, joten kaikenlaiset kamalat rikokset mahdollistava hammastahnatuubi piti jättää kotiin ja ottaa matkalaukku matkustamoon. Muuten homma on jokseenkin vaivaton, mutta en pidä laukun ulkoiluttamisesta pitkin lentokenttiä itse. Vaivattomampaa olisi kipata se ruumaan koska se säästää raahaamisen vaivaa ja ilman käsimatkatavaraa voi mennä huoletta koneeseen viimeisenä kun ei tarvitse miettiä, mihin saa laukkunsa lykättyä. Perjantai-illan lennot Lontooseen ovat aina viimeistä paikkaa myöten täynnä ja koneen lastaamisessa bussiporteilta menee ikuisuus, joten ilman matkatavaroita voi istua loungessa torjumassa kaikkialla vaaniskelevaa malariaa final calliin saakka ja mennä viimeisellä bussilla sitten sinne. Nyt piti hyökätä ensimmäisten joukossa ettei tarvitse ottaa laukkua jalkatilaan.

No, se piti vain kestää. Heathrowlla iris immmigration oikeasti säästää nykyään 10-15 minuuttia kun EU-passintarkastusjonokin on pitkä kuin nälkävuosi kun ne nysväävät lukulaitteiden kanssa kaikki passit sekä myös jonkun aitoustarkistajan kanssa. Iriksessä mennään koppiin, kurkataan luukusta sisään, odotellaan kunnes automaatti sanoo thank you ja avaa oven. Kymmenessä sekunnissa pääsee läpi. Heathrow expressillä ja tuubilla Isle of Dogsille, kamat majapaikkaan ja Greenwichiin pubiin kaljalle. Siellä oli tällä kertaa enemmänkin tuttuja. Näyttää uhkaavasti siltä, että Greenwichin The Mitren sijaan pitää yrittää löytää joku toinen pubi, sillä niillä on nykyään siellä joka perjantai joku b-luokan bändi soittamassa huonosti mutta kovaa ja se raastaa korvia vaikka istuisi terassilla ulkona ja puheääni ei kuulu. Lähdimmekin siitä sitten parin pubin kautta kotiin.

Kankkuskeiju kävi kylässä, mutta onneksi naapurihuoneessa. Minä lähdin lauantaina ostoskierrokselle. Oli tosin hyvä ilma enkä mennyt suoraan Green Parkiin ja siitä Jermyn streetille vaan jäin Westminsterissä pois tuubista ja katselin turistimassoja parlamentin kulmilla ja sitten kävelin St. James's parkin läpi Jermyn streetille. Kävin hattukaupassa ja kravattikaupassa. Housukaupassakin piti käydä mutta se homma jääköön talveen. Kävelin Piccadilly circuksen ja Sohon läpi Greek Streetille ja kävin Veijo Milroysin viskikaupassa ostamassa Springbankia kun sitä kerran sieltä taas saa. DVD-kauppaan ostamaan pari puuttuvaa dvd-sarjaa ja kotiin päiväunille.

Lauantai-ilta meni sittten hyvin syödessä ja korttia pelatessa ja sunnuntaina kotiin. Kotimatkalla Finnair oli peruuttanut Helsinki-Tallinna -lennon, mutta odottelemalla myöhäisempää 23:45 -lentoa siitäkin selvisi. Helsingissä oli lentokentällä joku ihmeen shöy. Sieltä ei enää lähtenyt ei-schengen -puolelta muita lentoja kuin 23:45 tallinna ja siellä oli tosi vähän väkeä. Siinä oli kaksi noin ehkä 25-vuotiasta naista jossakin penkeillä ja toinen niistä näytti jotenkin vetelältä siinä kun kävin jossain vaiheessa vessassa. Kun kävin siellä toisen kerran, siinä oli paikalla hirveästi poliiseja, rajasotilaita ja pari ambulanssimiestä ja potilas näytti vieläkin vetelämmältä. En jäänyt seuraamaan mitä siinä tapahtui, mutta sen jälkeen ennen lennon lähtöä oli vielä yksi viivästyksen paikka kun tuon matkustajan ruumassa olevat matkatavarat piti kaivaa sieltä pois.

No, yhden maissa olin sitten kotona.

Lontoossa Belgraviassa on pieni kiinalainen ravintola. Sen nimi on Hunan, vaikkakaan sitä ei lue missään ravintolan ulkopuolella. Käsitykseni Euroopassa sijaitsevasta kiinalaisesta ravintolasta on se, että se tarjoaa lihapaloja ja vihannespaloja kastikkeessa riisin kera. Tässäkään lajissa ei ole mitään periaatteellista vikaa, mutta yksi ravintola ei erotu toisesta ja harva jää mieleen mitenkään.

Hunaniin mennään sisään ja pöytään. Henkilökunta kysyy vähän hahmosta riippuen ystävällisesti tai perin töykeästi, oletteko olleet täällä ennen. Paikan isäntä on jokseenkin kuningas omassa ravintolassaan, mutta hänen poikansa, joka useammin toimii hovimestarina, on ystävällinen ja hymyilevä. Ensikertalaisille selitetään talon tavat, joita ei ole kovin paljoa. Ruokalistaa ei ole vaan seurueelta kysytään, mitä he eivät voi syödä (liha, kala, kana, äyriäiset, tulinen jne) ja mitä he haluavat juoda. Sen jälkeen ruokaa alkaa vyöryä pöytään. Aluksi tulee pieniä lähinnä nokareen kokoisia annoksia. Huoleen ei ole silti syytä. Annokset alkavat siitä kasvaa ja sieltä tulee jotain yllätysruokaa. Suunnilleen 12 lajin paikkeilla ne käyvät kysymässä, vieläkö maistuu. Jos maistuu, tuovat taas jokusen lajin lisää ja ajatus on se, että ne keksivät erilaisia lajeja niin kauan kunnes maistuu. Kun ei maistu enää, voi yrittää ahtaa itseensä jälkiruokaa tai tilata laskun.

Paikka on parhaimmillaan 4-5 hengen seurueessa, jossa kukaan ei ole allerginen millekään tai muuten ruokavammainen tai nirso, sillä kaikki syövät saman ruuan. Jos yksi on allerginen kalalle ja toinen ei halua syödä lihaa, tulos lienee aika yksitotinen. Lajit ovat laidasta laitaan modernin oloista kiinalaista ruokaa ja harvan lajin kanssa edes tarjotaan riisiä tai nuudelia. Olen ollut siellä kolmen hengen seurueella ja viiden hengen seurueella ja lajit olivat monipuolisempia viiden hengen seuralle kun pystyivät esimerkiksi tuomaan kokonaisen kalan tai kokonaisen sianpotkasta tehdyn yllätyksen.

Lasku on per laji ja kaljat päälle. Lajit eivät ole erityisen kalliita. Muistelen viimeksi suoriutuneeni noin 50 punnalla seitsemästätoista ruokalajista ja noin viidestä oluesta.

Jos joku innostui niin paikan osoite on 51 Pimlico Road, pöytävaraus on käytännössä pakollinen. Ravintola on auki vain päivällisaikaan. Sloane Squaren tuubiasema on lähinnä, mutta Victoriankaan asemalta kävely ei ole Buckingham palace roadia etelään edes kymmentä minuuttia.