Nyt on sitten uusi vuosikymmen.

Pikakatsaus menneeseen lie se, että tämä oli ensimmäinen kun monikaan asia ei mennyt kovin suunnitellusti. Tätä ennen 60-, 70- ja 80-luvut menivät lapsena tai nuorena, jolloin elämä oli jossain melkeinpä muiden päättämässä putkessa. 80-luvun lopulla Otaniemeen hakeutuminenkaan ei ollut mikään yllätys minulle tai kenellekään muullekaan. 90-luku meni sekin aika suunnitellusti. Töihin meno, opintojen päättäminen myöhemmin kuin kuvittelin, mutta päättäminen kuitenkin.

2000-luvun meno olikin sitten aivan muuta. Visioni siitä oli se, että olen jossain firmassa töissä, kiivin herrahississä tasaista tahtia, koska ihmisten töihin motivoiminen ja kauniisti paketoitujen valheiden paljastaminen ovat oikeastaan ainoat asiat, joissa olen selvästi muita parempi, ja capo di tutti capin eminenssi on ainoa toimistolla tehtävä asia, joka ei kaltaiselleni työn vieroksujalle ja patalaiskimukselle haiskahda liikaa työltä. Ajattelin, että pariutuisin onnellisesti ja tässä kohtaa olisi melkein-kouluikäinen lapsi. No, aivan näin ei sitten tapahtunutkaan.

Herrahississä kyllä kömmin oikeastaan valtaosan vuosikymmentä, mutta ulkomaille muutto ei ollut suunnitelmissa, eikä myöskään nykyinen alanvaihto. Kun työpaikan vaihto tuli ajankohtaiseksi edellisen firman ruotsalaistuttua, Suomesta ei etsimällä löytynyt oikein muuta kuin suorittavaa työtä. Tie vei siis Viroon, jossa ehdin olla parisen vuotta suurvisiirin tehtävissä kertomassa kalifille, miten asiat oikeasti ovat, kunnes kyseinen firma tanskalaistui. Juutit halusivat minun tilalleni oman henkilönsä, ja kun olin tullut firmaan suursmurffiksi, en ollut erityisen kiinnostunut tarjolla olleista vahtimestarin tehtävistä, joten otin rahat ja juoksin ja siirryin Englantiin.

Töitäkin löytyi lopulta, vaikka tämä onkin hyvin eri hommaa ja erilaista kuin kuvittelin löytäväni. Pieni firma, käytännössä yrittäjäriskillä eli rahaa saa jos sitä sattuu olemaan, ja töitä ei voi nakittaa kenellekään kun pienessä firmasa ei ole ketään, jolle niitä voisi nakittaa.

Joka tapauksessa näiden keikausten tuloksena asun ulkomailla enkä Suomessa, ja kyllä minun aika suuresti pitää rakastua ennen kuin tulen Suomeen takaisin. Talvi on tappava ja työmarkkinat niin kapeat, että ilman ajankohtaisia kontakteja mitään sellaisia töitä, joista saattaisin olla kiinnostunut, ei ole tarjolla, sillä ylemmän johdon tehtäviä ei juurikaan julkisesti haeta vaan hommat kähmitään sivussa. Hintataso puolestaan on sellainen, että tarvitsemaani palkkatasoa ei muun tason tehtävistä saa, enkä minä projektipäällikön hommista olisi kiinnostunutkaan enkä niissä edes pärjäisi kun en ole erityisen pedantti ja inhoan nysväämistä ja byrokratiaa.

Ihmissuhdeasiat ovat aina olleet minulle vaikeita, mutta vasta 2000-luku opetti, kuinka mahdottomasta hommasta on kysymys. Naismakuni lienee jokseenkin toivoton, koska kiinnostun vain ihmisistä, jotka eivät tunnu kiinnostuvan minusta alkuunkaan vaan lähinnä hyvin, hyvin konservatiivisista aktiiviurheilijoista, mihin muottiin en mahdu vaikka taipuisin mutkalle. Tälle en taida voida mitään, mutta vuosikymmen loppua kohti kyllä asiassa tapahtui jotain paranemista. Ei minun makuni ole miksikään muuttunut eikä sen tarvitsekaan kun noin kolmasosa maailman naisista on kiinnostavia, joten en ole etsimässä neulaa heinäsuovasta, mutta olen viime vuoden parin aikana onnistunut törmäämään ihmisiin, joiden odotukset ovat olleet enemmän minun ihmistyyppiäni suosivia. Loppua kohden löytyi yksi oikein mukava yrityskin, joka ei kestänyt kauaa, mutta joka opetti, että voin kyllä löytää ja saada sellaisen, josta pidän joka suhteessa, eikä tarvitse tyytyä suureen kompromissiin. Ja sen, että urakka ei ole suinkaan toivoton.

Tulevaisuudessa lienee edessä lähinnä samaa ihmissuhderämpimistä kuin ennenkin, mutta toivon, ettei nyt sentään aivan yhtä paljon ja pitkällisesti. Jos tässä nyt viime vuosikymmenen epäonnesta on jotain oppinut niin sen, että jos asiat ovat edetäkseen, se tapahtuu nopeasti ja vaivatta, ja jos näin ei tunnu käyvän, kannattaa luovuttaa ajoissa eikä hakata päätään turhaan seinään. Siinä säästää ainakin itseään ja mielenterveyttään. Tämä nyt on kuitenkin se suurin asia, jossa en selkeästi oikein osaa, ja opeteltavaa on kaiken kaikkiaan aika paljon.

Työkuviot katsotaan nyt ensi vuoden aikana, jolloin selvinnee, tuleeko tästä firmasta jotakin vai ei, ja jos ei niin sitten isoon firmaan suursmurffiksi laman loputtua. Tätä asiaa en kuitenkaan murehdi edes etäisesti, nykyinen firma ja bisnes on minulle uusi juttu ja tuntuu toistaiseksi aika sopivalta vaihtelevuutensa ja vapausasteidensa takia.

Maailmaa kierretään edelleenkin. Hieman uusia ja vanhoja paikkoja. Samalla voi mietiskellä, haluanko olla täällä vai pitäisikö etsiä loppusijoituspaikka mieluummin siirtomaista. Jos nyt spekuloida pitää ja miksipä ei pitäisi, olen varmaan täällä kyllä aika pitkään. Jos täältä lähden, suuntana on todennäköisesti USA tai Kanada, tai jos oikein räyhäkkääksi heittäydyn, ostan talvimökiksi farmin Etelä-Afrikasta ja istun kuistilla GT:tä juoden ja katselen kun väki kuokkii pellolla puuvillaa tai jotain. Vinkuintian suunnalla olen aina pitänyt Hong Kongista ja Singaporesta, ja niissä voisi varmaan asua kummassakin.

Mutta katsellaanpa nyt. Tämä vuosikymmen voi olla jopa mennyttä parempi, eikä mennytkään huonosti mennyt paitsi ihmissuhdeasioissa, ja siinäkin käyrä oli mukavan nousujohteinen.