Mikä tekee ruotsinkielisestä sosialistin?

Minua on mietityttänyt jo pidemmän aikaa, mikä vika on ruotsin kielessä, sillä se tuntuu aiheuttavan puhujalleen jonkunnäköisen sielullisen vamman, ja saa ihmisen kallistumaan tympeimmän sosialismin puoleen.

Ruotsin valtiosta ei tarvitse sanoa mitään muuta kuin että se on maailman paras toteutus kommunismista. Muistan saaneeni hyvää karmaa jossain firman johtajapönötysseminaarissa, jossa oli toistasataa heeboa auditoriossa kuuntelemassa toimitusjohtajan palopuhetta. Yksi teema oli se, mitä kukin voisi tehdä
IMG_4967
vaikuttaakseen siihen, että Ruotsi liittyisi euroon, jotta päästäisiin eroon pesojen pyörittelystä. Nuokuin peräpenkissä puoliunessa kuten asiaan kuuluu, mutta havahduin sen verran, että huusin “no ensin voisit kertoa paikalla oleville ruotsalaisille, että lopettaisivat sosialistien äänestämisen, sillä 90% tästäkin sakista tekee niin”. No, kaikki muistivat naaman vaivatta sen jälkeen.

Mutta asiaan.

Kun Tarja Halonen uudelleentaputettiin viime vaaleissa kansankomissaarin virkaan uudelleen, vaalitulokset olivat mielenkiintoisia kannatusta alueellisesti tarkasteltaessa. Nicolae Ceausescu olisi nimittäin voinut olla kade Haloselle siitä kannatuksesta, mikä hänellä oli Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisimmällä Pohjanmaalla. Minulle ei ole tänä päivänä selvinnyt, miksi äveriäät ahvenanmaalaiset kannattavat sosialisteja, mutta niinpä vain tuntuu kelpaavan.

Tähän kirjoitukseeni sain aiheen tästä. Itse asiasta en sinänsä ole eri mieltä: julkiset finanssit Suomessa ovat niin vinksallaan, että keskiluokka pitää kyykistää lopullisesti ja nyhtää loputkin rahat veroina kankkulan kaivon täyttämiseen. Vaikka asioita ajateltaisiin uudelleen, se ei silti ehtisi vaikuttaa tarpeeksi nopeasti, sillä julkistalouden syöksykierre on korjattava viimeistään siinä kohtaa, kun Suomen luottoluokitus alkaa rapista, ja se tapahtuu noin kolmessa vuodessa.

Wallin sen sijaan edustaa mielipiteillään ankeinta alamaisuutta.

Hän on täysin herra ties kenen alun alkaen keksimän propagandan lumoissa. Veronkorotukset mukamas tarvitaan “hyvinvoinnin pelastamiseksi”. Minä en tiedä, mitä hyvinvointia monumentaalinen byrokratia oikein tuottaa, mutta ilmeisesti se tarjoaa niin paljon suojatyöpaikkoja kielivähemmistön edustajille, että sitä kannattaa vaalia.

Kun mietitään tärkeimpiä julkisia palveluja (koulutus, terveydenhoito, perusturva, infrastruktuuri), huomataan, että niihin menee alle puolet julkisen sektorin käyttämästä rahasta. Tämän lisäksi voidaan sangen avokätisesti antaa neljännes julkisen sektorin käyttämästä
IMG_076h9
rahasta eli noin 20 miljardia erinäköisiin melko välttämättömiin asioihin kuten poliittisen koneiston voiteluun, maanpuolustukseen, päivähoitoon, ansiosidonnaisiin sairauspäivärahoihin jne, silti hukassa on vielä neljännes.

Mihin ihmeeseen tämä raha menee? Kukaan ei tunnu tietävän. Minä väitän, että se haaskataan humpuukiin pieninä puroina. Tässä ei ole edes mukana raskassoutuista byrokratiaa esimerkiksi terveydenhoitomomentin sisällä, mikä tarjoaisi mahdollisuuden säästää, mutta koska byrokratia pannaan suunnittelemaan säästöjä, se päätyy aina irtisanomaan sairaanhoitajia eikä kehittämispäälliköitä.

Jos tämä neljännes paljastettaisiin ja lopetettaisiin tarpeettomana, veroja voitaisiin laskea kautta linjan ja tarpeellisiksi koettuja palveluja parantaa. Suomella ei olisi mitenkään varaa kipata kymmenesosaa BKT:stään kankkulan kaivoon, mutta jos joku ehdottaa tämän suon kuivattamista, hän on köyhän vihollinen, työttömien hankeen heittäjä ja talonpojan tappolinjalla. Suurissa puolueissa kukaan ei uskalla kyseenalaistaa virkamiehistön tekemiä budjettilaskelmia, sillä kansa on opetettu rakastamaan veroja, virkamiehiä, byrokratiaa ja holhousyhteiskuntaa, ja äänitappio on liian suuri.

Muutos asiaan pitää saada pienpuolueiden kautta, sillä niillä ei ole yhtä paljon menetettävää. Vihreät on umpisosialistinen holhousvaltiopuolue vihreään suojaväriin itsensä maisemoineille stalinisteille. Perussuomalaiset on umpisosialisinen holhousvaltiopuolue vennamolaisille. Kristilliset ovat umpisosialistinen holhousvaltiopuolue, ja lisäksi hulluja. Jäljelle jäisi RKP. Kielivähemmistön joku osa äänestää sitä kaikissa tapauksissa ja se tunnutaan ottavan hallitukseen aina, joten sillä olisi mahdollisuus tehdä rohkeitakin irtiottoja valtavirrasta.

Valitettavasti sekin näyttää olevan umpisosialistinen holhousvaltiopuolue.