Hesarin pääkirjoitustoimittaja kiinnittää huomiota siihen, kuinka hallitusvaihdoksen jälkeen Suomen eturivin poliitikot ovat täysin eri ikäpolvea kuin työmarkkinapomot.

Sanoman ydin on tässä lainaamassani kappaleessa: Pitkän kokemuksen merkitystä ei suinkaan pidä väheksyä. Mutta nykyisin tiettävästi vain paavi valitaan tehtäväänsä iäkkäämpänä kuin suomalainen työmarkkinajohtaja. Eikä nuorta polvea ole edes kasvamassa tuleviin merkittäviin tehtäviin.

Hesarin toimittaja tyytyy toteamaan tilanteen, mutta analysoidaanpa sitä askel eteen- ja taaksepäin.

Kun katsotaan asiaa taaksepäin, huomataan se, mistä olen kirjoitellut aina toisinaan. Suomalainen ay-toiminta ei ole kyennyt uudistumaan. Se elää edelleenkin sitä aikaa, jossa on tehdas, vakituinen työsuhde, vahva vastakkainasettelu pääoman ja työvoiman välillä, ja vahva liitto. Tämä on kuitenkin mennyt maailma. Näiden työpaikkojen määrä on laskeva. Kun tehdas suljetaan, tilalle ei tule toista savupiipputehdasta vaan pienempiä yrityksiä ja palvelusektorin työpaikkoja. Uudet työpaikat ovat pätkää ja silppua, yritys ei välttämättä sisällä mitään muuta kuin henkistä pääomaa, työmarkkinakenttä on niin pirstaloitunut, että liitot eivät ole kovin vahvoja ja tosiasiassa paikallisesti sovitaan paljon enemmän kuin mitä liitoille koskaan kerrotaan.

Tästä seuraa se, että liittopomot ovat menneen maailman miehiä. Liitoissa ei tehdä nuorennusleikkausta kovin helpolla, sillä nykyisten kuusikymppisten maailmankuva ja tapa toimia on hyvin erilainen kuin tämän päivän 30-vuotiaan luottamusmiehen tai pikkufirman duunarin. On käynyt kuten niin monille muillekin kerhoille: ne ukkoutuvat ja sitten kun pitäisi nuorentua, huomataan, että 30 vuotta nuoremmat eivät näe kerhossa enää mitään kiinnostavaa, ja jos haluavat jonkunnäköistä kerhotoimintaa, he perustavat omia kerhoja. Tai sitten “kaappaavat” jonkun olemassaolevan kerhon, mutta tämä ei miellytä nykyistä johtoa, koska samalla tuodaan nuorempien toimintatavat.

Siirrytään tulevaisuuteen.

Kun politiikka on 30-40-vuotiaiden käsissä ja työmarkkinajärjestöt yli 60-vuotiaiden, voidaan tästä päätellä, että “kolmikantayhteistyö” on kuollut kirjain. Se kannattaa kuopata tässä ja nyt kunniakkaasti, sillä se on ollut Suomen poliittisen järjestelmän kummajainen liian pitkään. Kolmikantayhteistyön ydinajatushan on se, että hallitus ja eduskunta antavat tai heiltä otetaan heille kuuluvaa valtaa työmarkkinapöytiin, ja jos jotain sovitaan, asia katoaa poliittisen prosessin ulottumattomiin. Hallitus ei katso vastaavansa tästä ratkaisusta, koska se on tehty työmarkkinajärjestöjen kesken, ja kolmikantaisesti sovitun asian palauttaminen päivänpolitiikkaan tuottaa yleislakkouhkauksia. Näihin asioihin ei voi vaikuttaa äänestämällä, ja tämä ei ole demokratian terve elementti. Kyllähän asiantuntijoita voi ja kuuluu käyttää, mutta hallitus ja eduskunta tekevät päätöset suositusten mukaan ja myös vastaavat niistä.

Kolmikantayhteistyö ei mitenkään voi enää tuottaa mitään hyödyllistä. 40-vuotiaiden poliittinen kulttuuri ja 60-vuotiaiden työmarkkinapomojen kabinettikulttuuri eivät enää kohtaa. 60-vuotiaiden työmarkkinakeskusjärjestöpomojen sopimat asiat eivät enää juurikaan ole relevantteja tämän päivän pätkätyöelämässä. Viime aikojen yritykset kolmikantatyölle ovat osoitus tästä kun mitään ei kyetä sopimaan, mutta aikaa palaa vuosikausia.

Työmarkkinoiden pirstaloituminen on jättänyt wanhan perinteisen ay-toiminnan muutaman avainalan auringonlaskun iloksi. Näin olkoon, ja keskusjärjestöt voivat edustaa näitä aloja ja jutella keskenään niiden asioista. Mutta koska puhutaan vähemmistön asioista, näiden keskustelujen laajentaminen koskemaan kaikkia on typerää.

Tosiasiallisesti meillä on vanha savupiipputeollisuus ja kuljetusala, joissa asioita edelleen voidaan sopia keskusjärjestöjen kesken. Pätkä- ja silpputyöläisen asemaa taas ajaa tällä hetkellä parhaiten poliitikko eikä liitto. Se, ettei poliittinen koneisto aja sitä tällä hetkellä kovin hyvin, ei ole osoitus siitä, että joku muu tekisi sen paremmin vaan siitä, että nämä asiat pitää saada politiikan ytimeen takaisin. Se taas tehdään parhaiten puolueohjelmissa ja vaaleissa.

Nuorempien poliittinen kulttuuri on se, jonka kuuluu näyttää suuntaa. Menneen maailman liittopomojen mielistely ei ole enää missään määrin tarpeellista, vaan poliittinen koneisto voi osoittaa heille oman karsinan, jossa he saavat edelleen olla kuninkaita. Nyt vähemmistöä niin työntekijä- kuin työnantajapuolillakin edustavat liittopomot yrittävät karsinoida poliitikkoja päättämään vain niistä asioista, jotka eivät heitä itseään kiinnosta.

Aikaisemmin tähän piti poliitikon alistua, sillä se oli maan tapa ja tosiasiallisesti maata johdettiin työmarkkinakabineteista. Enää ei tarvitsisi.