Työtä vai työllistämistä?
24/05/11 09:54
Hallitusneuvotteluista tihkuu tietoja sen verran, että työttömyyteen on ainakaan tuskin luvassa mitään helpotusta.
Työttömyys kaikissa sen varianteissaan on ongelma. Pitkäaikaistyöttömyys passivoi ja nuorisotyöttömyys syrjäyttää saman tien. Erityisesti nuorisotyöttömyys on ongelma, sillä se huitelee jossain 20 prosentin tuolla puolen.
Keinot vain näyttävät lohduttoman muinaisilta. Kurssitusta, ohjausta ja aktivointia. Mitä tällä yritetään
saavuttaa, jää minulta hieman pimentoon, sillä missä ovat ne työpaikat, joihin nämä aktivoidut ja kurssitetut ihmiset sitten työllistyvät? Ei sellaisia ole olemassakaan.
Tämä onkin vähäistä suurempi savotta korjattavaksi, sillä siinä on monta eri kulmaa.
On aivan sama, mitä työttömille tehdään, jos mitään työtä ei ole tarjolla.
Outoon aikaan tehtävä pätkä ja silppu on sinänsä aivan kunniallista työtä, mutta yhteiskunta ympärillä ei toimi riittävän hyvin sen kanssa yhteen. Jos tällaista työtä tulee tarjolle lisää, tämä asia pitää korjata jotenkin. Tukijärjestelmää pitää viedä kohti automaatteja ja perustuloa, jotta tällaisen työn vastaanottaminen ei ole byrokraattinen riesa ja lisäksi siitä jää mukavasti käteen eikä työn tulos leikkaudu pois tukien alenemisen takia. Tässä ollaan tuloloukkutyöryhmien epäonnistumisia lähellä. Pankit pitää painostaa myöntämään asuntolainoja myös tällaisissa työsuhteissa oleville. Päivähoitojärjestelmää pitää pöyhiä jotenkin niin, että jos tulee soitto keskellä yötä, että töihin tunnin kuluttua, lapset saa tungettua johonkin. Jne.
Pääkaupunkiseudun asuntopula on toinen kokonaisuus. Töitä olisi sinänsä tarjolla, mutta siitä ei makseta kovin hyvin ja nykyisillä vuokra-asuntomarkkinoilla ei ole mahdollista muuttaa Pielavedeltä Kallioon tekemään tällaista työtä vaan paremman elintason saa olemalla työtön Pielavedellä. Kyseessä on tietysti myös palkkauksen ongelma, mutta en osaa ratkaista sitä jos kerran työnantajan vinkkelistä on parempi jättää työ tekemättä kuin maksaa siitä niin paljon, että sillä tekijä ehkä löytyisi.
Yleisesti ongelma on kuitenkin se, että avoimet työpaikat ovat hyvin samantapaisissa yrityksissä. Ketjukaupoissa, ketjuravintoloissa jne. Jos osaaminen viittaa tällaisiin tehtäviin, töitä kyllä löytyy. Jos taas on enempi itsekseen puurtaja kammiossaan, onkin vaikeampaa.
Sen sijaan, että maksetaan kymmeniä tai satoja miljoonia työttömyyttä ylläpitävän aparaatin kustannuksista ja annetaan jokaisen tarpeeksi ketkun konsultin hyökätä rahastamaan joutavilla kursseillaan, miksi ei lähdetä siitä, että tuo raha käytetään uusien yritysten luomiseen? Suomessa on aivan
liian suuri riski ryhtyä palkansaajasta yrittäjäksi monella tapaa, ja tuo raha voisi aivan hyvin rasvata näitä rattaita olematta edes kovin suuri kulunki.
Olen käynyt jo aikaisemmin yrittämisen ongelmia läpi, mutta kerrataan pääkohdat.
Ongelman keskiössä on se, että Suomi on valtiona liian nuori. Suomen valtio ja sosiaalidemokratia ovat melko saman ikäisiä ja Suomeen ei päässyt syntymään missään vaiheessa ns. vanhaa rahaa. Sitä on Suomessa todella vähän verrattuna mihinkään muuhun länsimaahan. Tilanne parani näennäisesti hieman IT-kuplan aikaan, mutta tässäkin on kyse nousukkaista eikä vanhasta rahasta, ja nousukkaat ovat tässä kontekstissa melko hyödyttömiä.
Kun vanhaa rahaa ei ole, ei ole uusia yrityksiä hautovia verkostoja tai ainakin ne ovat kovin vaatimattomia. Uusi idea ei yksin riitä vaan tarvitaan rahoitus, organisaatio, kontakteja, yhteistyökumppaneita, markkinoita, sanan levittämistä verkostoissa jne jne jne. Vanhalta rahalta saa omistusosuutta vastaan kaiken tämän. Se on keskenään hyvin verkostoitunutta ja kun vanha raha istuu suurempien yritysten johdossa, tätä kautta liikkeelle lähtevä yritys saa suoraan “oman miehensä” moneen miljardibisneksen johtoryhmään.
Rahoitus ja kontaktit eivät ole ainoa ongelma. Kun uusi yritys Suomessa on lähes täysin yrittäjän itsensä johtama ja ohjaama ja vetoapua ei tule mistään, yritys on myös vieläkin suurempi riski. Työttömyysturvan ulkopuolelle tippuu saman tien. Rahoitusratkaisut vaativat yrittäjän asunnon panttaamista. Jne. Kun rahoittaja ei auta alkuun etsimään ensimmäistä maksavaa asiakasta, riskit alkuvaiheessa ovat melko suuret.
Jos Suomeen halutaan lisää yksityisen sektorin työpaikkoja, tarvitaan lisää yrityksiä. Sen sijaan, että maksetaan sata miljoonaa vuodessa joutavista kursseista, miksi ei käytetä tuota sataa miljoonaa jonkun yrityshautomon pesämunaksi? Nykyisin saatavat starttirahat tuntuvat olevan naurettavan ja säälittävän välimaastosta ja harva firma sellaisella tekee mitään. Yritykset tuntuvat alkuun päästäkseen tarvitsevan 500000 - 1,5 miljoonaa ja sen sijaan, että annetaan kymppitonni useille, voisi antaa puoli miljoonaa hieman harvemmalle. Kun tätä vastaan otettaisiin joku omistusosuus rahoittajalle, esimerkiksi 15%, tuo yrityshautomo rupeaisi hyviä sijoituksia tekemällä pyörimään omillaan tai jopa tuottamaan voittoa sen sijaan, että kurssitetaan tänä vuonna työttömiä sadalla miljoonalla ja ensi vuonna myös.
Juridisesti tarvittaisiin joku osakeyhtiön ja avoimen yhtiön välimuoto, jossa aloitteleva yrittäjä olisi käytännössä palkansaajan asemassa verojen ja sosiaaliturvan suhteen muttei olisi henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista. Tällöin yrittäjyyttä voisi kokeilla ehkä jopa ansiosidonnaisella ja joka tapauksessa pysyisi palkansaajan tukiverkkojen piirissä jos yritys menee kanttuvei. Tällaiselle yrittäjälle miinus olisi se, että yrityksestä voisi nostaa vain palkkaa (=korkeammat verot sivukuluineen) ja plussa
palkansaajan sosiaaliturvan säilyminen. Yrittäjä voisi tästä hankkiutua eroon koska hyvänsä ja muuttaa firmansa tavalliseksi osakeyhtiöksi sitten, kun tulovirta alkaa olla tarpeeksi tukevaa.
Pienille yrityksille on erilaisia verkostoitumisratkaisuja, mutta pitäisi keksiä joku vanhaan rahaan verrattava ratkaisu, joka yhdistäisi pienet ja suuret, jotta suuret ryhtyisivät ostamaan pienemmiltä yrityksiltä ja pienet saisivat näkyvyyttä. Tätä en osaa suoralta kädeltä ratkaista, mutta koska Suomen pörssiyritysten hallituksissa istuu noin 420 jamppaa ristiin rastiin, tämän joukon hyödyntäminen jotenkin tulisi mieleen.
Olen joskus myös heittänyt ajatuksena, että lakia pitäisi muuttaa niin, että oman asunnon panttaaminen yritysten velkojen vakuudeksi on mitätön toimenpide kuten myös henkilökohtainen takaus. Pankit tietysti huutaisivat kuin hinaajat, sillä Suomessa velallinen on velkavankeudessa loppuikänsä ja tämä on pomminvarmaa bisnestä. Kun pankeille jätetään tällainen mahdollisuus voittoihin ilman merkittävää riskiä, ne tietysti käyttävät sen, mutta jos tämä otettaisiin niiltä pois, niille jäisi käteen rahaa, joka pitäisi lainata jollekin toisenlaisilla ehdoilla. Tämän jälkeen rahoitusalakin ryhtyisi innovoimaan uusia tapoja rahoittaa aloittelevia yrityksiä siten, että riskit ja tuotot kohtaavat heidänkin mielestään oikein.
Nyt rahoitus on lähinnä yksityisten harvojen rahoittajien ja julkisten tahojen järjestämä asia. Rahoitusalan ammattilaiset loistavat poissaolollaan järkeväehtoisen rahoituksen antajina, vaikka juuri heidän pitäisi olla tässä asiassa asiantuntijoita. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa henkisen laiskuuden rahoitusalallekin.
Lainsäädäntötasolla pitäisi myös olla joku keino paikalliseen sopimiseen ohi yleissitovien työehtosopimusten. En tiedä, mikä olisi sopiva metodi tähän, mutta siihen pitäisi sisältyä jonkunlainen salaisen äänestyksen elementti työpaikalla ja tarpeeksi suuren hyväksynnän vaatiminen työntekijöiltä, jotta vältetään työnantajan sanelu mutta mahdollistetaan ratkaisut, jotka ohittavat joiltain osin työntekijän vahingoksi savupiipputeollisuuden tarpeisiin tehdyt TES:t samalla kuitenkin antaen työntekijälle jotakin korvaukseksi tästä uhrauksesta, on se sitten rahaa, vapaata tai yrityksen osakkeita. Työntekijöille pitäisi jättää takaportti palata koska hyvänsä samanlaisella äänestyksellä takaisin TESiin estäen pahimmat porsastelut.
Näiden ehdottamieni asioiden hassu puoli on se, etteivät ne edes maksaisi juuri mitään.
Hyvin järjestetty yritysrahoitus on hyvää bisnestä eikä tarvitse alkupääoman jälkeen pääomasijoituksia lisää vaan rupeaa tuottamaan voittoa. Pankkien pakottaminen mukaan rahoitusmarkkinoille ei maksa sekään valtiolle mitään. Yrittämisen mahdollistaminen ansiosidonnaisella tai yrittäjän pääseminen takaisin ansiosidonnaiselle maksavat aivan naurettavan pieniä summia, eikä oikeastaan sitäkään, sillä nyt nämä mahdolliset työttömät yrittäjät ovat ansiosidonnaisella mutteivät tuota mitään. Tukiviidakon purkaminen ja korvaaminen kustannusneutraalisti perustulolla ei maksaisi mitään.
Ainut ongelma on se, että muinaiset korporaatiot vastustavat tätä kaikkea kuten myös muutama valtapuolue. Minun nähdäkseni asiassa kaikki suurimmat ongelmat ovat puhtaasti periaatteellisia ja liittyvät puolueiden ja etujärjestöjen arvovaltaan.
Työttömyys kaikissa sen varianteissaan on ongelma. Pitkäaikaistyöttömyys passivoi ja nuorisotyöttömyys syrjäyttää saman tien. Erityisesti nuorisotyöttömyys on ongelma, sillä se huitelee jossain 20 prosentin tuolla puolen.
Keinot vain näyttävät lohduttoman muinaisilta. Kurssitusta, ohjausta ja aktivointia. Mitä tällä yritetään
Tämä onkin vähäistä suurempi savotta korjattavaksi, sillä siinä on monta eri kulmaa.
- Avoimet työpaikat vaativat (hoivasektorin) koulutusta. Tätä koulutusta ei järjesty nykyisille työttömille eikä heistä valtaosaa edes tämän alan koulutukseen huolittaisi esimerkiksi rikos- tai päihdetaustan takia.
- Jos avoimista työpaikoista poistaa outoon aikaan tunti silloin tällöin tehtävän pätkäsilpun ja komissiopalkkaisen myyntityön, jäljelle ei juuri mitään jää
- Työpaikat ja työttömät ovat eri paikoissa
- Työtä, johon ei liity juurikaan asiakaskontakteja ja asiakaspalvelua, eli jota voi tehdä hieman ihmisarempi ja sosiaalisesti taidottomampi, ei juuri ole tarjolla
On aivan sama, mitä työttömille tehdään, jos mitään työtä ei ole tarjolla.
Outoon aikaan tehtävä pätkä ja silppu on sinänsä aivan kunniallista työtä, mutta yhteiskunta ympärillä ei toimi riittävän hyvin sen kanssa yhteen. Jos tällaista työtä tulee tarjolle lisää, tämä asia pitää korjata jotenkin. Tukijärjestelmää pitää viedä kohti automaatteja ja perustuloa, jotta tällaisen työn vastaanottaminen ei ole byrokraattinen riesa ja lisäksi siitä jää mukavasti käteen eikä työn tulos leikkaudu pois tukien alenemisen takia. Tässä ollaan tuloloukkutyöryhmien epäonnistumisia lähellä. Pankit pitää painostaa myöntämään asuntolainoja myös tällaisissa työsuhteissa oleville. Päivähoitojärjestelmää pitää pöyhiä jotenkin niin, että jos tulee soitto keskellä yötä, että töihin tunnin kuluttua, lapset saa tungettua johonkin. Jne.
Pääkaupunkiseudun asuntopula on toinen kokonaisuus. Töitä olisi sinänsä tarjolla, mutta siitä ei makseta kovin hyvin ja nykyisillä vuokra-asuntomarkkinoilla ei ole mahdollista muuttaa Pielavedeltä Kallioon tekemään tällaista työtä vaan paremman elintason saa olemalla työtön Pielavedellä. Kyseessä on tietysti myös palkkauksen ongelma, mutta en osaa ratkaista sitä jos kerran työnantajan vinkkelistä on parempi jättää työ tekemättä kuin maksaa siitä niin paljon, että sillä tekijä ehkä löytyisi.
Yleisesti ongelma on kuitenkin se, että avoimet työpaikat ovat hyvin samantapaisissa yrityksissä. Ketjukaupoissa, ketjuravintoloissa jne. Jos osaaminen viittaa tällaisiin tehtäviin, töitä kyllä löytyy. Jos taas on enempi itsekseen puurtaja kammiossaan, onkin vaikeampaa.
Sen sijaan, että maksetaan kymmeniä tai satoja miljoonia työttömyyttä ylläpitävän aparaatin kustannuksista ja annetaan jokaisen tarpeeksi ketkun konsultin hyökätä rahastamaan joutavilla kursseillaan, miksi ei lähdetä siitä, että tuo raha käytetään uusien yritysten luomiseen? Suomessa on aivan
Olen käynyt jo aikaisemmin yrittämisen ongelmia läpi, mutta kerrataan pääkohdat.
Ongelman keskiössä on se, että Suomi on valtiona liian nuori. Suomen valtio ja sosiaalidemokratia ovat melko saman ikäisiä ja Suomeen ei päässyt syntymään missään vaiheessa ns. vanhaa rahaa. Sitä on Suomessa todella vähän verrattuna mihinkään muuhun länsimaahan. Tilanne parani näennäisesti hieman IT-kuplan aikaan, mutta tässäkin on kyse nousukkaista eikä vanhasta rahasta, ja nousukkaat ovat tässä kontekstissa melko hyödyttömiä.
Kun vanhaa rahaa ei ole, ei ole uusia yrityksiä hautovia verkostoja tai ainakin ne ovat kovin vaatimattomia. Uusi idea ei yksin riitä vaan tarvitaan rahoitus, organisaatio, kontakteja, yhteistyökumppaneita, markkinoita, sanan levittämistä verkostoissa jne jne jne. Vanhalta rahalta saa omistusosuutta vastaan kaiken tämän. Se on keskenään hyvin verkostoitunutta ja kun vanha raha istuu suurempien yritysten johdossa, tätä kautta liikkeelle lähtevä yritys saa suoraan “oman miehensä” moneen miljardibisneksen johtoryhmään.
Rahoitus ja kontaktit eivät ole ainoa ongelma. Kun uusi yritys Suomessa on lähes täysin yrittäjän itsensä johtama ja ohjaama ja vetoapua ei tule mistään, yritys on myös vieläkin suurempi riski. Työttömyysturvan ulkopuolelle tippuu saman tien. Rahoitusratkaisut vaativat yrittäjän asunnon panttaamista. Jne. Kun rahoittaja ei auta alkuun etsimään ensimmäistä maksavaa asiakasta, riskit alkuvaiheessa ovat melko suuret.
Jos Suomeen halutaan lisää yksityisen sektorin työpaikkoja, tarvitaan lisää yrityksiä. Sen sijaan, että maksetaan sata miljoonaa vuodessa joutavista kursseista, miksi ei käytetä tuota sataa miljoonaa jonkun yrityshautomon pesämunaksi? Nykyisin saatavat starttirahat tuntuvat olevan naurettavan ja säälittävän välimaastosta ja harva firma sellaisella tekee mitään. Yritykset tuntuvat alkuun päästäkseen tarvitsevan 500000 - 1,5 miljoonaa ja sen sijaan, että annetaan kymppitonni useille, voisi antaa puoli miljoonaa hieman harvemmalle. Kun tätä vastaan otettaisiin joku omistusosuus rahoittajalle, esimerkiksi 15%, tuo yrityshautomo rupeaisi hyviä sijoituksia tekemällä pyörimään omillaan tai jopa tuottamaan voittoa sen sijaan, että kurssitetaan tänä vuonna työttömiä sadalla miljoonalla ja ensi vuonna myös.
Juridisesti tarvittaisiin joku osakeyhtiön ja avoimen yhtiön välimuoto, jossa aloitteleva yrittäjä olisi käytännössä palkansaajan asemassa verojen ja sosiaaliturvan suhteen muttei olisi henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista. Tällöin yrittäjyyttä voisi kokeilla ehkä jopa ansiosidonnaisella ja joka tapauksessa pysyisi palkansaajan tukiverkkojen piirissä jos yritys menee kanttuvei. Tällaiselle yrittäjälle miinus olisi se, että yrityksestä voisi nostaa vain palkkaa (=korkeammat verot sivukuluineen) ja plussa
Pienille yrityksille on erilaisia verkostoitumisratkaisuja, mutta pitäisi keksiä joku vanhaan rahaan verrattava ratkaisu, joka yhdistäisi pienet ja suuret, jotta suuret ryhtyisivät ostamaan pienemmiltä yrityksiltä ja pienet saisivat näkyvyyttä. Tätä en osaa suoralta kädeltä ratkaista, mutta koska Suomen pörssiyritysten hallituksissa istuu noin 420 jamppaa ristiin rastiin, tämän joukon hyödyntäminen jotenkin tulisi mieleen.
Olen joskus myös heittänyt ajatuksena, että lakia pitäisi muuttaa niin, että oman asunnon panttaaminen yritysten velkojen vakuudeksi on mitätön toimenpide kuten myös henkilökohtainen takaus. Pankit tietysti huutaisivat kuin hinaajat, sillä Suomessa velallinen on velkavankeudessa loppuikänsä ja tämä on pomminvarmaa bisnestä. Kun pankeille jätetään tällainen mahdollisuus voittoihin ilman merkittävää riskiä, ne tietysti käyttävät sen, mutta jos tämä otettaisiin niiltä pois, niille jäisi käteen rahaa, joka pitäisi lainata jollekin toisenlaisilla ehdoilla. Tämän jälkeen rahoitusalakin ryhtyisi innovoimaan uusia tapoja rahoittaa aloittelevia yrityksiä siten, että riskit ja tuotot kohtaavat heidänkin mielestään oikein.
Nyt rahoitus on lähinnä yksityisten harvojen rahoittajien ja julkisten tahojen järjestämä asia. Rahoitusalan ammattilaiset loistavat poissaolollaan järkeväehtoisen rahoituksen antajina, vaikka juuri heidän pitäisi olla tässä asiassa asiantuntijoita. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa henkisen laiskuuden rahoitusalallekin.
Lainsäädäntötasolla pitäisi myös olla joku keino paikalliseen sopimiseen ohi yleissitovien työehtosopimusten. En tiedä, mikä olisi sopiva metodi tähän, mutta siihen pitäisi sisältyä jonkunlainen salaisen äänestyksen elementti työpaikalla ja tarpeeksi suuren hyväksynnän vaatiminen työntekijöiltä, jotta vältetään työnantajan sanelu mutta mahdollistetaan ratkaisut, jotka ohittavat joiltain osin työntekijän vahingoksi savupiipputeollisuuden tarpeisiin tehdyt TES:t samalla kuitenkin antaen työntekijälle jotakin korvaukseksi tästä uhrauksesta, on se sitten rahaa, vapaata tai yrityksen osakkeita. Työntekijöille pitäisi jättää takaportti palata koska hyvänsä samanlaisella äänestyksellä takaisin TESiin estäen pahimmat porsastelut.
Näiden ehdottamieni asioiden hassu puoli on se, etteivät ne edes maksaisi juuri mitään.
Hyvin järjestetty yritysrahoitus on hyvää bisnestä eikä tarvitse alkupääoman jälkeen pääomasijoituksia lisää vaan rupeaa tuottamaan voittoa. Pankkien pakottaminen mukaan rahoitusmarkkinoille ei maksa sekään valtiolle mitään. Yrittämisen mahdollistaminen ansiosidonnaisella tai yrittäjän pääseminen takaisin ansiosidonnaiselle maksavat aivan naurettavan pieniä summia, eikä oikeastaan sitäkään, sillä nyt nämä mahdolliset työttömät yrittäjät ovat ansiosidonnaisella mutteivät tuota mitään. Tukiviidakon purkaminen ja korvaaminen kustannusneutraalisti perustulolla ei maksaisi mitään.
Ainut ongelma on se, että muinaiset korporaatiot vastustavat tätä kaikkea kuten myös muutama valtapuolue. Minun nähdäkseni asiassa kaikki suurimmat ongelmat ovat puhtaasti periaatteellisia ja liittyvät puolueiden ja etujärjestöjen arvovaltaan.
blog comments powered by Disqus