Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka demaripoliitikot vaativat elvytystä kuntatalouden kautta. Nyt on avautunut SAK, joka haluaa aivan samaa.

Ajatus on edelleenkin mieltä vailla, sillä kuntatalous ei luo hyvinvointia vaan jakaa sitä. Kun julkistalous on jo nyt alijäämäisempi kuin suunnilleen missään muualla länsimaissa, on vaikea keksiä mitään perustetta, miksi pitäisi velkaantua vieläkin enemmän, jotta julkista sektoria saataisiin paisutettua.

Massairtisanomiset on toteutettu yksityisellä sektorilla, julkinen sektori ei ole tehnyt juuri mitään vaan lähinnä puhunut lomautuksista ensi kesänä kun palvelujen kysyntä on muutenkin minimissä. Mikä on tässä rakennelmassa se, joka näyttää ongelman olevan nimenomaan julkisella sektorilla, kun minun nähdäkseni kyse on yksityisen sektorin ongelmista kun vienti ei vedä ja kotimarkkinakysyntä takeltelee? Miten tätä asiaa autetaan verottamalla yksityistä sektoria nykyistäkin kireämmin, jotta julkinen sektori voi haaskata vapautuneemmin?

Kannattaisiko asiaa lähestyä toisesta päästä ja miettiä julkisen sektorin pienentämistä, jotta yksityiselle sektorille jäisi enemmän tilaa toimia ja kuluttajille enemmän ostovoimaa? Pidetään lakisääteiset peruspalvelut ennallaan, mutta lopetetaan vähiten tarpeellisia “nice to have” -toimintoja kokonaan. Julkista rakentamista ei tarvitse lopettaa, vaan tarpeelliset hankkeet voidaan toteuttaa nyt halvalla. Mutta menoautomaatteja voi aivan hyvin karsia, jotta suu on taas säkkiä myöten.

Poliitikot siellä täällä tuntuvat kilpailevan siitä, kuka lupaa eniten velkamiljardeja humpuukiin.

Kyse on kuitenkin velasta, ja velka pitää maksaa. Ja se tehdään yksityiseltä sektorilta kerätyillä veroilla. Näin tapetaan seuraava nousukausi alkuunsa kun edessä on veronkorotuksia älyttömiin tarkoituksiin otettujen velkojen maksamiseen. Jos julkistalous trimmattaisiin nyt kohdalleen peruspalveluihin koskematta ja rassattaisiin läskit pois ja velkaannuttaisiin vähemmän, nousukaudella tilanne olisi erityisen herkullinen Suomen kannalta, sillä pahimmat kilpailijamaat painiskelevat älyttömien velkojensa ja turskeiden julkisten sektoriensa kanssa.

Mutta ei tällaista Suomessa tehdä. Julkinen sektori tuntuu olevan pyhä ja koskematon, ja siellä ei määritelmän ja marinan mukaisesti tehdä kuin aivan välttämättömät asiat ja nekin huutavalla alimiehityksellä jengin nääntyessä työtaakkansa alle. Ja nääntymistä pitää torjua reippailla palkankorotuksilla.

Kun suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen vaikutus huoltosuhteeseen on fakta, jolle ei voida mitään ja joka ei paikkaannu millään taikatempuilla kuten laivaamalla Suomeen turvapaikanhakijoita, julkisen sektorin BKT-osuudessa on nousupainetta, vaikka ei tehtäisi mitään. Jos halutaan pitää tämä osuus edes ennallaan, julkista sektoria on käytännössä supistettava jostain sen nykyisestä kohdasta, sillä hoivapalvelujen määrä tulee kasvamaan. Ja jos haluttaisiin laskea julkisen sektorin osuutta johonkin järkevälle tasolle kolmasosan paikkeille BKT:stä, edessä olisi reippaita rönsyjen karsimisia.

Nyt tarvittaisiin poliittista johtajuutta, jolla olisi kyky katsoa eteenpäin ja rohkeutta tehdä tarvittavia asioita, jotka eivät olisi valtaväestön kannalta edes mitenkään vastenmielisiä. Nykyhallituksella ei tähän tunnu olevan eväitä, joten maahan tarvittaisiin vaalit.