Teipattuja lapsia ja Venäjää

Päiväkotien teipatut lapset ovat olleet viikon puheenaihe Suomessa ja vähän muuallakin.

Erkki Tuomioja ei petä meitä taaskaan. Hän kertoo, että ilmeisen väärinkäytöksen syyt ovat veronalennuksissa eikä väärin tehneessä henkilöstössä. Minun on vaikea kuvitella, mikä rahapula aiheuttaa tämäntapaisia toimenpiteitä, mutta näin on taas saatu kaikki ongelmat ei-SDP:n syyksi.

Sen sijaan asiasta kohiseminen Venäjällä on mielenkiintoista, kuten muukin Suomen lastenhuoltoa koskeva kirjoittelu.

Kun joku KGB:n everstin oppiarvolla lapsiasioihin pätevöitynyt venäläisvirkamies kävi Turussa ja perässä kulki bussilastillinen toimittajia, voidaan miettiä, miksi näin on. Kun tätä on seurannut venäläismediassa ilmiselvästi valheellista
kuvaa välittävää kirjoittelua, on pakko epäillä, että kyse ei ole silkasta sattumasta vaan tilaustyöstä. Mutta kuka on tilaaja ja mitä tilaus palvelee? Tätä minä en saata käsittää.

Asiassa on liikaa yhteensattumia, että voisin pitää asioita täysin irrallisina.

Motiivi sen sijaan on hieman hämärän peitossa. Suomi on Venäjän rajanaapureista ainoa, jonka kanssa Venäjällä ei ole mitään kränää mistään vaan asiat hoituvat normaalisti kuten muidenkin maiden kanssa. Kun nyt levitetään Suomesta, suomalaisista poliitikoista ja suomalaisista virkamiehistä jokseenkin valheellista kuvaa, tällä on väkisinkin vaikutusta suhteisiin henkilötasolla.

Venäjällä änkyräkansallismielisyys elää ja voi hyvin, joten sen ruokkimiseksi ei tarvita riitelyä Suomen kanssa. Suomessa asuvat venäläiset taas ovat vapaaehtoisesti maahan muuttanutta väkeä eivätkä rajansiirron takia väärälle puolelle jäänyttä sakkia. Lisäksi heidän määränsä on perin vähäinen ja painoarvo venäläisessä politiikassa olematon. Venäjä ei tarvitse myöskään lisää vihollisia voidakseen ammentaa rahaa armeijalle, sillä tuossa maassa Putin voi tehdä aivan mitä hyvänsä halutessaan eikä tarvita kulissivihollisia yleisen mielipiteen taivutteluksi.

Vihollisia ja Venäjään hyvin kalseasti suhtautuvia naapureita riittää. Luulisi, että elämää helpottaisi, jos yhdellä kulmalla ei olisi mitään kränää ja Pietarin seutu sotilaallisesti turvassa, mutta jostain syystä tätä kränää nyt yritetään rakentaa. Jos kirjoittelu tästä eskaloituu, siitä ei seuranne paljon mitään muuta kuin että Suomessa Naton kannatus pompsahtaa. Suomen liittyminen Natoon ei mitenkään voi olla venäläisten intressissä, mutta nykyinen epäluulon lietsonta vaikuttaa kannassaan horjuviin. Suomessa taas yleisellä mielipiteellä on jotakin väliä ja Natoon tuskin liitytään jos reipas enemmistö jäsenyyttä vastustaa.

Venäjää vaivaa kansainvälisen arvostuksen ja merkityksen puute. Mieleen tulee, että maailman maista Suomi on Venäjään kaikkein positiivisimmin suhtautuva valtio ja kansa. Suhtautuminen on Suomessakin verraten epäluuloista, mutta muualla vielä jyrkempää ja epäluuloisempaa. Nyt venäläiset näyttävät yrittävän vaikuttaa suomalaisten asenteisiin, mutta miksi?

Minä en tiedä.
blog comments powered by Disqus