Kun 1800-luku oli ollut englantia ja afrikaansia puhuvien välistä jatkuvaa nahistelua, Englannissa tultiin heti toisen buurisodan jälkeen siihen tulokseen, että asialle on tehtävä jotakin. Winston Churchill oli jo tässä vaiheessa mukana politiikassa ja tunsi maan ja oli ystävystynyt sodan jälkeen Jan Smutsin, 1900-luvun alkupuolen maineikkaimman eteläafrikkalaisen vaikuttajan kanssa huolimatta siitä, että sodassa he olivat vihollisia.

Syntyi ajatus Etelä-Afrikan Unionista, johon kuuluisivat kaikki Englannille kuuluvat maat tuollapäin. Erityiset kruununsiirtomaat (Betsuanamaa, Swazimaa ja Basutomaa) jätettiin unionista pois, tänä päivänä nuo maat ovat Botswana, Swazimaa ja Lesotho. Rhodesiassa äänestettiin unioniin liittymisestä 20-luvulla, mutta tulivat siihen tulokseen, että unioni saa pitää tunkkinsa ja siellä jatketaan mieluummin omassa komennossa.

Englantilaisilla ei toki ollut täysin puhtaita jauhoja pusseissaan. Britit muistivat aivan hyvin, että Oranjessa ja Transvaalissa buurisotiin johti nimenomaan englantia puhuvien kohtelu. Afrikaansia puhui tuolloisen Etelä-Afrikan valkoisista 60% ja englantia 40% äidinkielenään. Brittien ajatus yhdistää kaikki alueensa Kapkaupungista Limpopolle yhdeksi valtioksi ja taata sinne demokratia, äänioikeus ja itsehallinto, perustui laskelmointiin siitä, että kun buurit olivat hajallaan Transvaalin ja Oranjen buuritasavaltojen pohjalta syntyneissä puolueissa, englantia puhuvat olisivat yhtenä miehenä äänestämässä maahan brittimielisen, englantia puhuvan hallinnon, joka pikku hiljaa brittiläistäisi maan ja buurit saisivat marginalisoitua farmeilleen pois silmistä ja pois mielestä.

Kuten niin usein, tällaiset salaliitot eivät toteudu aivan suunnitellulla tavalla. Etelä-Afrikan unioni perustettiin 1910, mutta juuri ennen sen ensimmäisiä vaaleja syntyi pääasiassa buureja mutta myös englantilaisia sisältävä puolue (SANP), jonka puheenjohtajabuurista Louis Bothasta tuli maan ensimmäinen pääministeri ja Jan Smutsista varapääministeri. Puolueen jäseniä ei yhdistänyt oikeastaan mikään muu kuin ajatus siitä, että valkoisten etuoikeudet on maassa turvattava. Smuts, vaikkakin buuri, ja puolueen englantia puhuvat, saivat tahtonsa läpi siinä asiassa, että maa pysyy hänen majesteettinsa alusmaana, kun taas Botha ja afrikaansia puhuvat saivat tahtonsa läpi siinä, että maan viralliseksi kieliksi vahvistettiin sekä hollanti (korvattiin 20-luvulla afrikaansilla) että englanti eikä pelkstään englanti kuten Lontoossa oli ajateltu. Vaikka puolueessa oli molempien kielien edustajia, valta siellä oli afrikaansin puhujilla, koska englantia puhuvilla oli pääosin omia brittipuolueiden kopioitaan, jotka jäivät marginaalisiksi, mutta hajottivat ääniä.

Etelä-Afrikan maailmansotien välisen politiikan voimahenkilöt olivat Louis Botha, Jan Smuts, Barry Herzog ja D.F. Malan, kaikki buureja. Botha kuoli 20-luvulla ja Malan tuli kuvioihin mukaan vasta 30-luvulla, mutta maan kiinnostavat tapahtumat kulminoituivat tuohon nelikkoon. Botha oli siirtymäkauden johtaja. Smuts puolestaan brittiläisen imperiumin kannattaja ja voimahahmo, 2. maailmansodassa hän tuurasi väliin Churchilliä ja häntä kaavailtiin avoimesti Churchillin seuraajaksi Britannian pääministeriksi, jos Churchill kuolee kesken sodan. Rotuopillisesti Botha ja Smuts olivat realisteja, joskin heidän kutsumisensa pehmoiksi olisi ehkä hiukan liikaa. Herzog oli kovemman linjan mies ja Malan puolestaan umpinatsi ja apartheidin pääarkkitehti sitten myöhemmin.

1910-1948 olivat maassa taistelua siitä, ovatko vallassa buurit vai englantia puhuvat, maltilliset vai natsit, tasavaltamiehet vai kansainyhteisömiehet. Avainhenkilönä tässä taistossa oli köyhä valkoinen sekä buuri, jonka kansallistunnetta pönkitettiin joka suunnalta. Maailmansodissa maa hajosi aina kolmeen osaan. Kovan linjan buurit olisivat halunneet sotia Saksan rinnalla (ja osittain tekivätkin niin ja heitä tuomittiin kapinallisina), hiukan maltillisemmat kovan linjan miehet Herzogin johdolla olisivat halunneet pysyä neutraalina, ja Smuts puolestaan halusi aina sotaan Britannian rinnalle taistelemaan imperiumin ja Hänen Majesteettinsa puolesta. Smuts vei voiton molemmissa sodissa, mutta rivit hajosivat jälleen kerran valkoisen kielijaon mukaan.

Barry Herzog perusti oman kansallispuolueensa (NP) ensimmäisen maailmansodan alkumetreillä. Smutsin puolue oli vallankahvassa, mutta 1910-luvun puoliväli huononsi jonkun verran valkoisen asemaa. Maataloustuotteet eivät aluksi käyneet kaupaksi kuten ei myöskään kulta, ja toisaalta kaivoksissa koneet olivat syrjäyttäneet ihmistyötä. NP iski tähän rakoon 1. maailmansodan aikana kun pääministeri Smutsin katse oli Euroopassa ja sen sodassa. Sota voitettin ja Etelä-Afrikka niitti mainetta Namibiassa, Madagaskarilla ja Etiopiassa Saksaa vastaan sotimalla, mutta Smuts unohti kotipesän ja NP iski vaalivoittoon sodan jälkeen kun tyytymättömät köyhät valkoiset siirtyivät SANP:n riveistä NP:n riveihin peläten mustien vievän heidän työnsä. Die swart gevaar - musta vaara - oli iskulause, jolla voitettiin Etelä-Afrikassa vaaleja 80-luvulle saakka.

Herzog nousi pääministeriksi ja aloitti välittömästi rasististen lakien tehtailun. Intialaisille keksittiin lisäveroja. Rotujen välinen seksi kriminalisoitiin. Mustat ajettiin pois kaupungeista ja viljelymailta. Mustien lakko-oikeus ja kokoontumisvapaus kumottiin. Kapmaalla värillisillä oli vielä äänioikeus muttei vaalikelpoisuutta, joten tulos oli aika samantekevä. Herzog ei tätä onnistunut vielä kumoamaan. Populistinen politiikka piti NP:n vallankahvassa 30-luvun alun lamaan saakka, minkä jälkeen kuoppaiset ajat pistivät sisäpolitiikan uusiksi. Napina sekä Smutsin että Herzogin puolueessa saivat heidät yhdistämään voimansa Yhdistetyksi puolueeksi (UP), joka piti vallankahvassa Herzogin pääministerinä ja Smutsin varamiehenä. Sama sirkus, eri liput.

UP:n politiikassa oli kuitenkin yksi mutta. Smutsin ehto yhteistyölle Herzogin kanssa oli Kansainyhteisön jäsenyys, ja kovan linjan buurit pitivät tätä veljeilynä vihollisen kanssa, koska Englanti oli se oikea vihollinen, joka oli ajanut buurit pois mailtaan 1800-luvulla. UP:n riveistä irrottautui heti sen perustamisen jälkeen DF Malanin johdolla ääriainekseen pohjaava uusi NP, joka tähtäsi buuritasavallan perustamiseen. Tämä puolue pohjasi buurien salaseuroihin (Ossewabrandwag ja erityisesti Broederbond, jonka vaikutusvallasta kielii jotakin se, että jokainen Etelä-Afrikan pääministeri 2. maailmansodan jälkeen on tullut sen riveistä) ja umpirasistiseen propagandaan.

Herzog ja Smuts nukkuivat ruususen untaan 30-luvun lopun ajan eivätkä huomanneet NP:n keräävän voimaa ja vauhtia. He kuvittelivat, että pienillä periksi antamisilla saataisiin maan kahtiajako purettua, mutta tämä oli virhearvio. 30-luvulla esimerkiksi maa lakkasi olemasta Ison-Britannian kruunun alainen ja perustettiin erillinen Etelä-Afrikan kuninkaan virka. Jostain syystä epäilemättä maan lahjakkaimpiin kuulunut Smuts kuvitteli tämän lepyttävän Englantia ja englantilaisia vihaavia ja revanssi-intoa puhkuvia buureja, mikä hänen virheekseen laskettakoon.

Kun 2. maailmansota puhkesi Euroopassa, oltiin samassa tilanteessa kuin 1. maailmansodassakin: Herzog halusi puolueettomuuttta, Smuts sotaan Britannian puolella ja ääribuurit sotaan Saksan puolella. Ei siksi, että ne olisivat erityisesti tykänneet Hitleristä vaan siksi, että jokainen englantilaisia vastaan sotiva on lopulta määritelmän mukaan aika hyvä mies. Smutsin kanta voitti taas ja sotaan lähdettiin Britannian puolella. Herzog erosi kostoksi ja Smuts nousi toisen kerran pääministeriksi. Hän kuitenkin vietti aikaansa Lontoossa brittien sotakabinetin jäsenenä ja sotilaana marsalkan oppiarvolla.

Sota meni ja sota voitettiin, mutta Smuts jätti jälleen kerran kotipesän huomiotta. Köyhät valkoiset maanviljelijät olivat saaneet tarpeekseen sota-ajan säännöstelytaloudesta, ja kun vaalit tulivat -48, kaikkien yllätykseksi DF Malanin NP sai murskavoiton ja Smuts pantiin luiskaan.

NP:n valtaannoususta -48 alkoi varsinainen apartheidin aika. Sitä ennenkään politiikka ei ollut mitään pullantuoksuista tasa-arvososialismia, mutta vuodesta -48 alkoi täydellisen erottelun aika, josta lisää ensi numerossa.

Etelä-Afrikka ennen brittien tuloa
Etelä-Afrikka brittikomennossa ja buurisodat
Itsenäinen Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikka, apartheid ja apartheidin loppu
Etelä-Afrikka tänään ja ehkä huomenna