Kaikki tietävät mitä on tee, mutta useimmat eivät tiedäkään siitä sitten mitään muuta. Itse olen ollut pitkään teen ystävä ja kahvia en ole oikeastaan oppinut juomaan, jos kohta suostunkin tunnustamaan, että tujaus jaloviinaa tai viskiä sopii sittenkin kuitenkin paremmin kahvin kuin teen sekaan.

Nykyään teeksi kutsutaan lähes mitä hyvänsä kuumaa juotavaa, joka ei ole kahvia. Esimerkiksi teehyllystä löytyvä eteläafrikkalainen rooibos ei ole edes kaukaista sukua teelle ja erinäköisten mesimarjakurpitsasekoitusten kutsuminen teeksi on harhaanjohtavaa markkinointia vaikka niissä teetä onkin sidosaineena käytetty.

Mutta siis itse tee. Tee kasvaa pienen miehen korkuisissa pensaissa lähinnä maailman lämpimillä alueilla. Isoja teen tuottajia ovat Intia, Sri Lanka, Kiina, Japani, Venäjä ja yllättäen myös Kenia. Teetä on montaa eri sorttia, mutta ensimmäinen ja karkein luokittelu on väri. Kaikki tee tehdään poimituista teepensaan lehdistä, mutta riippuen siitä miten lehtiä poiminnan jälkeen käsitellään, teestä tulee mustaa, vihreää, valkoista, keltaista tai oolongia, jota kiinalaiset kutsuvat siniseksi teeksi. Teen käsittelyn keskeinen asia on hapetus. Kun lehdet on poimittu, siistitty ja pilkottu, ne useimmiten hapetetaan. Tämä tarkoittaa käytännössä silputun röykkiön jättämistä sellaisenaan suljettuun tilaan epämääräiseksi ajaksi. Tässä prosessissa lehtivihreä hajoaa tanniineiksi ja lehdet tummuvat. Kaikki muu tee paitsi valkoinen tee hapetetaan.

Valkoinen tee valmistetaan poimimalla juuri puhjenneita lehtiä ja jättämällä ne hapettamatta ja suojaamalla ne päivänvalolta heti poimimisen jälkeen. Teelaaduista esimerkiksi silver needle on valkoista teetä, ja sitä sai ainakin ennen Helsingistä Korkeavuorenkadulla Johanneksen kirkkoa vastapäätä olevasta kippoja, kuppeja ja pannuja myyvästä pikkukaupasta. Vihreää teetä valmistettaessa hapetus aloitetaan, mutta se keskeytetään nopeasti kuumentamalla lehtiä, useimmiten höyryllä. Erityisesti Japanissa ja Kiinassa suositaan vihreää teetä ja mustaa teetä pidetään alemman luokan juomana. Oolongin annetaan hapettua muutama päivä kun taas mustan teen annetaan täysin hapettua.

Hapetuksen jälkeen lehtiä käsitellään jos niistä halutaan tietyn muotoisia (kuten esimerkiksi vihreän gunpowder-teen pieniä mykyjä) ja lopuksi lehdet kuivataan. Joitain teelaatuja kuuluu lisäksi varastoida, mutta useimmat laadut eivät varastoinnista muutu ainakaan paremman makuisiksi vaan ne yritetään myydä mahdollisimman nopeasti.

Joissain vihreän teen laaduissa (esim. Japanin sencha) on huomattavan paljon kofeiinia mustaan teehen verrattuna ja ne saattavat valvottaa. Mustan teen laadut lienevät tutuimpia meille; assam, ceylon ja darjeeling lienevät useille jostain tuttuja. Kiinalainen lapsang souchong on harvojen herkku. Se kuivataan polttamalla mäntyä ja päästämällä savu teenlehtien sekaan, mistä syystä juomasta tulee savun makuista. Itse en erityisemmin pidä siitä, mutta toistakin mieltä on lupa olla.

Mustaa teetä varten on olemassa laatuluokitusasteikko, joka on siinä määrin sekava, etten ole ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään. Termit ovat samoja kaikilla alueilla (esim OP = Orange Pekoe), mutta ne tarkoittavat alueesta riippuen täydellisen erilaisia asioita. Hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä enemmän laatuluokituksessa on kirjaimia, sitä hienompaa tee on ainakin olevinaan, joten FTGFOP (Finest Tippy Golden Flowery Orange Pekoe) lienee ainakin kallista, kenties jopa hyvää. Supermarketin tee ei ole minkään laatuluokituksen mukaista, joten näitä kirjaimia sieltä on turhaa etsiskellä. Teekaupoista, kuten esimerkiksi Fortnum & Masonin alakerrasta tai Harrodsilta, sen sijaan löytyy kaikenlaista kokeilunhaluisille, mutta hyvä tee ei mitenkään automaattisesti ole kallista.

Juotavaksi tee pitäisi valmistaa hauduttamalla sitä muutama minuutti pannussa, joka on lämmitetty valmiiksi. Jos pannu on massiivinen ja kylmä, se viilentää sinne kaadettua kiehuvaa vettä sen verran, että teestä saattaa tulla hiukan kitkerää. Tässä kannattaa kuitekin käyttää tervettä järkeä ja ohuen lasisen pannun etukäteen lämmittäminen lienee aika turhaa, ainakaan itse en tee niin koskaan. Liian pitään haudutettu tee maistuu kammottavalle, joten modernissa teepannussa on usein joku härveli, jolla lehdet saa joko pyydystettyä roskikseen hauduttamisen jälkeen tai ainakin eristettyä ne vedestä.

Supermarketista saatava tee ei muutu mitenkään hienommaksi siitä, että se on irtoteetä eikä pussiteetä. Sisältö on täsmälleen samaa ja pussiteetä käytettäessä on vain arvioitava, montako pussia tarvitaan kun irtoteen kanssa kukkurallinen teelusikka per muki on jokseenkin oikea määrä, yhtä mukia varten hiukan enemmän.

Ainoa minulle mukavasti maistuva maustettu tee on earl grey, jossa on mausteena bergamottiöljyä. Edelleenkin paras maistamani tee tätä lajia on Williamson & Magorin earl grey, jota ainakin hetken aikaa sai Stockmannin herkustakin, saattaa saada vieläkin. Itse ostan sitä Lontoosta ja paketti maksaa Selfridgesin ruokaosastolla £1,79 kertoen oivallisesti, että hyvän teen ei tarvitse olla tuhottoman kallista.