Halosen nimitykset

Onko Halonen nimittänyt ikinä hallituksen esitykistä poiketessaan muita kuin demareita tai heitä sangen lähellä olevia?

Sinänsä lienee yhdentekevää, kuka on jonkun viraston pomo, mutta ajatusmaailma “sopivin demari” haisee. SDP nimitytti hallituskaudellaan omia miehiään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, kuten puolueet aina tekevät vallankahvassa ollessaan. Nyt mikään ei muutu kun SDP on oppositiossa, koska Halonen edelleenkin nimittää pätevimpiä demareita.

IMG_2160
Onneksi presidentinvaalit lähestyvät. Äänestin itse Halosta ensimmäisellä kerralla kun kotiin ei ole ollut tapana jäädä ja voin äänestää pressaksi vaikka Yrjö Hakasta jos vastassa on kepulainen, mutta olisin toivonut henkilöstövaihdosta jo ensimmäisen kauden jälkeen. Nyt tarvittaisiin kuitenkin pressaksi joku sellainen, joka muuttaa presidentin pönötysupseeri-instituutioksi ja jättää politikoinnin ja henkilövalinnat parlamentaarisille voimille.

Presidentin kuuluisi olla puoluepolitiikan yläpuolella. Tämä on tietysti vaikeaa, mutta Halonen on epäonnistunut siinä surkeasti. Tämä pitäisi käytännössä toteuttaa samalla tavalla kuin kouluissa käytännössä toteutetaan tasa-arvoa jos luokalla on opettajan lapsi. Kympin voi saada, mutta silloin pitää olla jo tosi hyvä. Presidentin pitäisi ottaa samanlainen suhde omiin tukijoukkoihinsa, on se sitten puolue, ammattijärjestö, teollisuuden etujärjestö, maajussikerho, äijäenergiajärjestö tai kiilusilmäfeminismin edistämisseura. Presidentti voi käyttää valtaa ja ottaa kantaa näiden hyväksi, mutta vain, jos sille on oikeasti olemassa selkeä ja jokseenkin kiistaton peruste.

Jos kaikki tasavahvat tilanteet kallistuvat Halosen tukijoiden puoleen tai pätevämmät sivuutetaan jatkuvasti sopivimmilla, en oikein saata kuvitella tästä mitään kovin suurta tasapuolisuutta seuraavan.