Tänään kirjoitettiin lehdessä siitä, että sosiaali- ja terveysala tarvitsee lähivuosina 120000 uutta työpaikkaa. Samalla kuitenkin todettiin, että näihin varmasti löytyy myös tekijöitä, sillä teollisuudessa tuottavuus paranee siinä kun se sosiaali- ja terveysalalla junnaa paikallaan alhaisella tasolla, ja teollisuus ei tätä väkeä tarvitse vaan pärjää jatkossa vähemmällä.

Näin olkoon. Mietitään sitten, mitä siitä seuraa.

Ensimmäinen ja yksinkertaisin huomio on se, että jos julkisen sektorin väkimäärä nousee reippaasti, verot nousevat reippaasti, sillä näiden ihmisten palkat pitää maksaa käytännössä verorahoista. Kun tämä yhdistetään siihen, että verojen kiristäminen näyttää varmalta jo julkisen sektorin tasapainottamisvaatimuksen takia, voidaan ajatella, että verot nousevat, eivätkä edes mitenkään vähän, vaan veronkiristykset huomaa jokainen lompakossaan ja välillisen verotuksen kiristämisen kohottamina hintoina. Lisäpainetta verojen kiristämiseen vielä tätäkin enemmän aiheuttaa huoltosuhteen heikkeneminen ja se, että veronmaksajia on yksinkertaisesti vähemmän kantamassa euromääräisesti suurempaa julkista sektoria.

Toinen havainto on se, että Suomesta siis poistuu paremmin palkattua teollisuustyötä, ja tilalle tulee pienipalkkaista hoivatyötä. Tästä ymmärtääkseni johtuu, että palkansaajien keskimääräinen ansiotaso laskee jos käppyrästä poistetaan yleisten, lähinnä inflaatiota vastaavien palkankorotusten osuus.

Nämä asiat ovat merkittäviä kun mietitään kotimarkkinakysyntää. Suomessa ei näytä olevan mitään suurta kansallista intoa saada Suomeen lisää savupiipputeollisuutta talouden rattaita rasvaamaan, vaan päävastuu työllisyydestä ja talouskasvusta on jo toistakymmentä vuotta sysätty kotimarkkinoiden vastuulle.

Alenevat palkat, kohoavat hinnat ja kiristyvät verot ovat sen sijaan kotimarkkinakulutukselle myrkkyä.

Jaan toisinaan ihmiset karkeasti seuraaviin viiteen ryhmään:

1. Pienituloiset. Kaikki raha menee peruselämiseen eli asuntoon, ruokaan, vaatteisiin, välttämättömiin laskuihin jne.
2. Alempi keskiluokka. Raha ei enää mene kokonaisuudessaan näihin. Osalla on varaa autoon, osalla vuosittaiseen lomamatkaan.
3. Ylempi keskiluokka. Rahaa riittää sekä autoon että lomailuun, ja kenties vähäisessä määrin palveluihin
4. Hyvätuloiset ja nousukkaat. Heillä asioiden tekeminen ei jää käytännössä rahasta kiinni. Palveluja käytetään jos tarvis on, tavaraa ostetaan, matkoja tehdään, miten nyt sattuu huvittamaan. Rahaa saattaa jopa tulla enemmän kuin kuluu ja säästäminen on kenelle hyvänsä mahdollista tässä ryhmässä jos vain on tahtoa.
5. Rikkaat. Perittyä rahaa runsaasti, marginaalinen ryhmä

Tässä joukossa kotimarkkinakysyntää pyörittävät lähinnä ryhmät 3 ja 4 ja vähäisessä määrin ryhmä 2. Ryhmä 5 on pieni ja epäkiinnostava, ryhmät 1 ja 2 taas elävät kädestä suuhun ja ostavat tavaraa eivätkä palveluja.

Yleensä kun puhutaan alemmasta ja ylemmästä keskiluokasta, tarkoitetaan valkokaulustyöläisiä versus “duunareita”. Tässä jaossa katson kuitenkin puhtaasti ansioita, mikä tekee teollisuusduunareista vähintäänkin ylempää keskiluokkaa, ja jos ylityökorvaukset tai päivärahat juoksevat mukavasti, heistä osa on hyvätuloisia. Hoivasektorilla taas ollaan lääkäreitä lukuunottamatta alempaa keskiluokkaa. Perushoitajat todennäköisesti kiikkuvat pienituloisen rajamailla.

Suomen visio tulevaisuuden taloudesta sisältää siis vahvan kotimarkkinakysyntälatauksen ja oletuksen juuri tämän puolen vahvuudesta. Samalla kuitenkin rakennetaan veronkiristysautomaattia, ja katsellaan vierestä kun työmarkkinoilta lopetetaan hyvätuloisten ja ylemmän keskiluokan duuneja ja korvataan ne pienituloisten tai alemman keskiluokan pätkällä.

Tästä seuraa mielestäni se, että kotimarkkinoilla on jatkossa paljon vähemmän kysyntää kuin mitä siellä nyt on. Yksinkertaisesti siksi, että maksukykyisten asiakkaiden määrä vähenee työelämän muutoksen ja reippaasti kiristyvien verojen takia.

Näin ollen meillä on käsissämme yhtälö, joka näyttää puusta katsoen olevan mahdoton. Ajopuuteorialla ei synny parempaa kotimarkkinakysyntää, sillä Suomessa ei näytä olevan mitään mekanismia, joka toisi jatkossa runsaasti rahaa kotimarkkinoiden tavoiteltavaksi. Hyväpalkkaisen työn määrä vähenee ja suurempi osuus rahasta kierrätetään julkisen sektorin kautta tulevaisuuden pienituloisille.

Kannattaakohan uskoa niitä talousennusteita, joissa ennustetaan Suomelle auvoisaa tulevaisuutta kotimarkkinoiden varassa, ja eläkejärjestelmän kestävyyttä, koska kotimarkkinakysyntä takaa rivakan talouskasvun?

Ei kannata.