Viihdeteollisuusväki mussuttaa jälleen kerran piratismista.

Tätä grammaria on veivattu iät ajat. Usein tuutista tulee vielä arvio menetetystä rahasta, ja summat ovat miljardeja tai kymmeniä miljardeja. Tällä kertaa ei ennusteta tätä vaan ainoastaan kerrotaan myynnin laskeneen ja syytetään siitä piratismia.

Kyseessä on viihdeteollisuuden propaganda, jolla pyritään vaikuttamaan lainsäätäjään kyttäyksen ja valvonnan lisäämiseksi sekä viranomaisstatuksen saamiseksi tekijänoikeusmafioille. Sinänsä tietysti uutisen arvoinen toisinaan, mutta lähdekritiikkiä tarvitaan, ja valveutunut lehtimies selvittäisi lukijalle hieman asian taustaakin.

Tämänkertainen myynnin notkahtaminen pannaan yksinomaan piratismin piikkiin, vaikka muitakin selityksiä voidaan löytää. Kun kerran dollarimääräinen myynti notkahti erityisesti USA:ssa, tämä panee miettimään. Ensimmäinen mieleen tuleva selitys on lama. Kun työttömyys on pompsahtanut, epävarmuus lisääntynyt, velaksi eläminen pääosin tyssännyt ja kulutusjuhla vaihtunut velanmaksuksi, ensimmäisenä ei suinkaan säästetä asuntolainojen lyhennyksistä ja välttämättömistä menoista vaan kaikennäköisestä nice to have -kulutuksesta, mihin viihdeteollisuus putoaa kokonaisuudessaan.

Toinen erityisesti USA:n markkinoita selittävä tekijä on äänitteiden hintojen lasku. Ei USA:ssa riistetä bluray-leffasta 25-30 euroa kuten Suomessa vaan kymmenen dollaria. Hinnat ovat laskeneet kautta linjan, joten dollarimääräisen myynnin laskeminen selittyy osaltaan hintojen laskulta ja olisi ollut kiinnostavaa nähdä myös volyymit eikä vain dollareita. Jos huomattaisiin, että tavaraa menee määrällisesti yhtä paljon kaupaksi kuin ennenkin, piratismimarmatukselta putoaisi pohja pois, joten ehkäpä tällaisia lukuja ei julkistettaisi vaikka niitä olisikin tarjolla.

Yleisesti piratismin tappiolaskelmat ovat kuitenkin pähkähulluja, sillä ne mittaavat rahaa, jota ei ole olemassakaan.

Niissä lasketaan arvio piratisoidun materiaalin määrästä ja kaivetaan sille listahinnoilla hulppea hintalappu ja suoritetaan kertolasku. Missään vaiheessa tätä “analyysiä” ei tutkita, olisiko asiakaskunnalla ylipäätään ollut tätä rahaa. Persaukisille voi tehdä musiikkia vaikka kuinka paljon, mutta jos heillä ei ole rahaa, ei kannata laskea tuota olematonta rahaa saatavien joukkoon.

Viihdeteollisuus on ajat sitten ryssinyt bisneksensä usealla tavalla. Se, että 94,2% uudesta tuotannosta on massamusiikkia teineille tai massaelokuvia teineille, tarkoittaa sitä, että tuotannon lisääminen tähän segmenttiin sössii vain bisneksiä ja kuluttaa jokaisen produktion kassavirtaa ja lyhentää elinkaarta. Siinä, missä teineille tehtiin 70-luvulla levy kuussa, 80-luvulla levy viikossa, 90-luvulla levy päivässä, 2000-luvulla niitä tehdään jo useita päivässä. Silti tuon segmentin käytettävissä olevat rahat eivät samaa tahtia lisäänny.

Mutta tätä ei tietysti viitsitä sanoa ääneen vaan näytetään vain mikkihiirimiljardeja ja vaaditaan kovia otteita iljettävän piratismin kitkemiseksi.

Toinen viihdeteollisuuden vastaanharaaminen liittyy sähköiseen jakeluun, ja vasta Apple on Itunesin kanssa onnistunut tuota linnaketta hieman liikuttamaan. Viihdeteollisuus on edelleen kuitenkin rakastunut savikiekkoihin erityisesti elokuvalevityksessä. Kun viihteen kulutus on nykyään mobiilia ja jengillä on mukanaan kannettavia poppikoneita ja leffasoittimia, viihdeteollisuuden harrastama jarrutus luo suoraan kysyntää piratismille, sillä jos piraattikanava on ainoa, jolla leffan saa vaivatta kannettavaan soittimeen, sitä käytetään.

Koko asia olisi sinänsä merkityksetön jos kyseessä ei olisi kulttuuri.

Kulttuurin merkitystä yhteiskunnan kehittäjänä ja elämisen sisällön tuojana ei voi väheksyä. Asiaa ei voi siis katsoa pelkästään siitä näkökulmasta, että kyseessä on miljardibisnes, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen mahdollisimman suuria voittoja. Tällä bisneksellä on myös yhteiskunnallinen tehtävä. Viihdebisneksen kiljukaulat ovat vaatimassa yhteiskuntaa apuun aina kun se niille sopii, mutta kun heidän pitäisi antaa yhteiskunnalle jotain takaisin, syvä hiljaisuus vallitsee ja korostetaan toiminnan puhdasta kaupallista luonnetta.

Ainakin tuolta mafialta voitaisiin edellyttää jo tehtyjen palvelusten vastapalvelukseksi, että ne ottaisivat tavoitteekseen mahdollisimman laajan teosten saatavuuden korvausta vastaan sen sijaan, että ne jarruttavat uusien jakelutekniikoiden ja formaattien käyttöönottoa ja erinäköisillä kielloilla ja rajoituksilla yrittävät segmentoida universaalia viihdemarkkinaa pieniksi sirpaleiks, jotta teokset olisivat saatavilla vain rajoitetulle joukolle potentiaalisia asiakkaita.